Kitarat: soittaminen ›

No oliko se sit pahvia?
 
Ei ollu pahvia. Oli loimukoivua, ja kunnollista eikä mitään viilua. Rupes jälkikäteen v*tuttaan, että menin sen palotteleen. :(

Aluksi meinasin ilmoittaa että ei, en ole rikkonut. mutta sitten näin tuon yhden kirjoituksen jossa kerrottiin että kyseinen henkilö oli rikkonut olikose 5 vuotiaana? niin mäkin rikoin joskus skidinä mun mandoliinin. sain sen joskus iha pienenä joululahjaksi ja eräänä päivänä rupesin leikkimään rokkistaraa ja hakkasin sen säpäleiksi. vähän kyllä harmittaa.

Yhden 20 euron ukulelen olen kämäyttänyt lattiaan.
 
Yhden 70-luvulta peräisin olevan akustisen landolan olen paskannut, liukastuin ja polvi meni kannesta läpi. Saatanan talvi. Tämä vituttaa kyllä.

Ei voi olla mitään typerämpää kuin kitaran hajoittaminen.

Joskus järjestin kitaranheittokilpailun vanhalla landolalla... Kitara oli täysin korjauskelvoton vanha rämä, joten hyvin jouti mennä. Yllättävän monta heittoa se kesti.

Tuli vaan mieleen tällänen. Mitenkäs tää kitaran rikkominen liittyy soittamiseen? Vai onkse niinku joku uus soittotekniikka?

Kitaran rikkominen on täysin turhaa sekä laimeeta hommaa. Keksikää mieluiten jotain uutta. Miten olisi vaikka paskahuusi keskelle lavaa joka räjäytetään keikan lopuksi?

Joskus pienenä olin saanut kitaran äitini tutulta. Akustisen teräskielisen. En oppinut soittamaan -> paskaksi meni. En osaa soittaa vieläkään, mutta uudempia kitaroitani en ole hajottanut.

Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka sanovat, että kitaran hajottaminen on tyhmään. En näe siinä yksinkertaisesti yhtään mitään järkeä. Mielestäni se todistaa vain siitä, kuinka paljon soitaja arvostaa soitintaan...

Eipä ole tullut moista harrastettua, enkä luule koskaan niin tekevänikään. Hyvät kitarat maksavat liikaa eikä köyhän kannata ostaa huonoa. Jos joku kärsii kroonisesta tarpeesta hajottaa kitara tietoisesti, ei hänelle kannata semmoista antaakaan.

Ensimmäisen kitarani paiskasin aikanaan suutuspäissäni lattialle. Kiipesin oikein sängylle ensin seisomaan ja kaikilla voimillani toivotin kitaralle tervemenoa kohti lattiaa: kaulahan siitä meni poikki. Pappa sen kai myöhemmin liimasi kasaan niin että siitä vielä tuli ihan soittokuntoinen peli. En kyllä tiedä, missä se nykyään sijaitsee. Kyseessä oli Landolan nylonkielinen akustinen. Halusin sähkökitaran. :)

Ensimmäisen kitarani paiskasin aikanaan suutuspäissäni lattialle..... :)
 
Onneksi täällä joku edes honaa mitä kysytään!

En ole ihan hajalle asti saanut kitaraa, mutta melko lähellä on ollut.
 
Jokunen vuosi taaksepäin soitettiin treeneissä master of puppetsia ja mulla ei oikeen homma luonnistunu. Tunteenpurkauksen tuloksena squier stratoa kaulasta kiinni ja täysillä seinään. (ei kovin viisasta) Kumma kyllä ei tullut vaurioita..
 
Nykyisestä LP:stä on kahdesti menny se jakkilevy paskaks.
Molemmilla kerroilla tainnut mennä kännitreenien jossain vaiheessa.
 
Sonata arctican basisti teki mulle muuten uuden jakkilevyn :)
(oon melkeen julkkis)

KYLLÄ!!! :)
Mulla oli joskus junnuna sellanen Williams-merkkinen stratokopio (hinta 400mk). Sitte joskus meni hermot johonki, ni paiskasin sen lattialle! Kyllä vähän vituttaa näin jälkeenpäin! Sen jälkeen en soittanut kitaraa moneeeeeeeen vuoteen.

Joskus viistoistakesäisenä ostin Gallanin mustan LP Customin. Hyvä kitara se kai oli. Mua on vaan siunattu vireen suhteen yliherkällä korvalla (omaa soittoa kuunnellessa erityisesti). Meni hermot ja olisi mennyt aski jos toinenkin tupakkaa jos olisin polttanut yrittäessäni hienovirittää sitä Suuren Kitarakirjan oppien mukaan. Ikäpäivänä ongelma ei ratkennut. Lopulta maalasimme sen vaaleanvioletti-neonvihreä-keltaiseksi ja hävitimme jonnekin. Lasketaanko tämä? :)
 
Ei itselle sattunutta, mutta nuokkarilegenda oli se kerta, kun erään bändin kitaristi keikan mennessä mielestään hyvin/huonosti (tarina ei kerro) päätti näyttäväksi lopuksi hajottaa kitaransa, kun "Cobainkin oli niin joskus livenä tehnyt". Poika hakkasi kitaraa epätoivon vimmalla mm. lattiaan, mutta saldoksi jäi naarmut maalipinnassa ja yksi irronnut mikki. Ei mennyt halpastrato rullalle, ei.

Hmm... Mulla on yksi vanha Applausen lankku. Se kun ei ole mitään puuta vaan jotain pirun lastulevyä. Sen voisi kasata soittokuntoon. Pitääkin hommata jotkin mikit ja elektroniikka kamaa siihen ja laittaa tuulemaan.
 
Kitaroiden hajoittaminen on kyllä persiistä. Mutta kai sitä joskus voi? ;)

Monesti on mieli tehnyt. Riittävän kallis soittopeli auttaa kyllä huomattavasti hillitsemään tunteenpurkauksia.
 
Showmielessä en ole. Joskus ole miettinyt, että jos olisi saatavilla sellainen 2€ kitara, niin voisi vetää Jimimeiningit keikalla vikan biisin loppuun.

että jos olisi saatavilla sellainen 2€ kitara, niin voisi vetää Jimimeiningit keikalla vikan biisin loppuun.
 
Ajattelikko soittaa sillä 2 euron kepillä sen vikan biisin?

Mieli tekis aina välillä. On nimittäin tollanen Harley Bentoni käytössä tällä hetkellä.

En
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!