Aihe: Omista sooloista
1 2
Keppis
04.06.2004 11:02:16
Juuri eilen oltiin bändin kanssa studiossa. Mulla oli neljä sooloo ja kaikki vedin aika lailla improvisoiden. Tietenkin jotkut kohdat on reeneissä vakiintunut ja ne oli aina samoja. Improvisoinnista huolimatta soitin soolot kuitenkin aika nopeasti purkkiin, joten siittä nyt ei tullu mitään ongelmia vaikka en ollukkaan aikasemmin niitä kokonaan opetellu.
Tilutus on sairasta.
Piirakka
04.06.2004 11:56:43
Improlla vaan ja paikan päällä. Kunhan biisin tyyli ja soolon pohjalla oleva sointukierto on suurin piirtein tuttu. Tietyt ideat voivat toistua soolosta toiseen, mutta se johtuu vain siitä, että jokaisella soitattajalla on tietty "sanavarasto", jota aina käyttää soittaessaan. Kuitenkin, noiden sanojen järjestys on yleensä enemmän tai vähemmän mielivaltainen, ja hyvä niin. Soolon soittaminen on aina yhtä jännittävää, mutta sitä ei voi oppia kuin soittamalla. Soolo-sanan alkuperän tuntienkin esitän rohkean mielipiteen: ennalta sävelletty soolo ei oikeastaan ole mikään soolo vaan väliosa.

Improvisoidessa on hauska leikkiä sillä ajatuksella, että yleisön lisäksi edes minä itse en yleensä tiedä, mitä soitan seuraavaksi, joten odotan vähintään yhtä innokkaana kuin muutkin kuulijat, millaista tavaraa milloinkin ulos pukkaa. Toisinaan onnistuu paremmin kuin taas toisinaan. Keskimäärin koko ajan silti koen onnistuvani paremmin, joten kaipa tässäkin lajissa harjoitus tekee mestarin. (Niin ja, sotilasharjoitus tekee sotilasmestarin.)

 
Niin se käy!

Tylsää se olisi, jos tietäisin etukäteen "joo, kohta tulee toi ja toi nuotti ja sit tota asteikkoa ja sit toi fraasi tohon väliin ja sit toi vingutus ja lopuks tää..."
 
"Vittu kun piti toikin juttu tähän pistää.. Varmasti kusen taas.. No niin siinä taas mentiin, vittu olen puoli tahtia jäljessä, keräilen itseni pentatonisella tilulla, sitten tuleekin Bridge.."
"I play stratocasters because no one good has ever played one!"
Robert
04.06.2004 14:19:00
Ensin asteikko pari kertaa ylös alas, hiukan venytystä ja vingutusta, sitten pari sweeppiä ja lopuksi hirveetä vauhtia täppäilyä. Siinähän se.
Kopioi tämä teksti itsellesi allekirjoitukseksi. Tarkoitus on koota eksponentaalisesti lisääntyvä, mitäänmerkitsemätön allekirjoitus mahdollisimman monelle m-nettiläiselle.
Khaon
04.06.2004 14:46:47
 
 
Soolot syntyvät aluksi improlla, mutta sitten niissä alkaa toistua jotkut teemat, mutta esim. nopeat kohdat menee aina ihan lonkalta..
zapster
04.06.2004 15:35:45
Ensin asteikko pari kertaa ylös alas, hiukan venytystä ja vingutusta, sitten pari sweeppiä ja lopuksi hirveetä vauhtia täppäilyä. Siinähän se.
 
joo, tällä tyylillä soitto menee motoriseksi suorittamiseksi
ja pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen laukeamiseen.
"The music business is a cruel and shallow money trench, a long plastic hallway where thieves and pimps run free, and good men die like dogs. There's also a negative side." -Hunter S. Thompson
Strutsi
04.06.2004 15:48:12
Kyllä minä ne pääasiassa improvisoin, vaan kyllä niihin
semmonen selkeä teema rakentuu useamman soittokerran jälkeen.
"I've gone where the hand of man has never set foot."
Nikke
04.06.2004 18:54:40
Pystyiskö joku heittään linkkiä johonkin tuttuun biisiin missä ois improvisoitu soolo? Siis jos joku teistä on sellasen äänittäny.
Metallica, Iron Maiden, Kotiteollisuus & Guns ´N Roses òÓ/,,/
toxic
04.06.2004 23:25:55
Pystyiskö joku heittään linkkiä johonkin tuttuun biisiin missä ois improvisoitu soolo? Siis jos joku teistä on sellasen äänittäny.
 
Kuuntele Get onia.
 
Bäy?
Robert
05.06.2004 12:28:50
joo, tällä tyylillä soitto menee motoriseksi suorittamiseksi
ja pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen laukeamiseen.

 
Höpsis. Puoleen minuuttiin on ahdettava kaikki mitä on oppinut, ja pystyäkseen toteuttamaan sen täytyy soittaa nopiaan.
Kopioi tämä teksti itsellesi allekirjoitukseksi. Tarkoitus on koota eksponentaalisesti lisääntyvä, mitäänmerkitsemätön allekirjoitus mahdollisimman monelle m-nettiläiselle.
PoLFus
05.06.2004 12:56:56
 
 
Soolot muodostuu soittokertojen myötä. Aina improvisoidaan, mutta 50. kerran jälkeen siinä on selkeä teema/juoni. Koskaan ei kuitenkaan tule samanlaista yksyhteen, sehän olisi ihan perseestä.
 
näin mäkin teen, eli "kåmppaan"
~ Seiska-ender ~
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)