Aihe: Väärinpäin soittaminen
1 2 3
littlemick
27.09.2003 00:06:01
Tuli tässä mieleen että Jimi oli vasuri, ja syy siihen miksi hän soitti Stratoa väärinpäin oli se että siihen aikaan ei valmistettu vasuristratoja. Off-topic
 
on vasurostratoja valmistettu jo 50-luvulla
ne oli vaan älyttömän harvinaisia
 
jimilläkin on ollut ainakin yksi vasuristrato
mutta mies ei raaskinut käyttää sitä
keikoilla
Aerodactev
27.09.2003 14:08:01 (muokattu 27.09.2003 14:13:43)
Vasenkätinen olen minäkin ja oikeakätisesti soitan.
 
Hirmusesti treeniähän se toki tarvitsee, että pickauskädestä tulee tarkka. Enemmän siis kuin jos soittaisi vasenkätisesti - se oikea käsihän ei ole vahvin käsi.
 
EDIT: On myös tullut huomattua, että olen aika jäljessä verrattuna näihin yhtä kauan "oikealta omalta puoleltaan" soittaviin. Turhautumista se aiheuttaa.
ANDREY BOLSHAKOV - MACTEP OF CXPED!!!
Tsekkaa myös Kissapuhelin
Karu
04.08.2004 23:59:56
Sori kun nostan näin vanhan aiheen ylös.
 
Eli, aloitteleva kitaristi olen minäkin. Olen vasenkätinen, mutta minulla on oikeakätinen kitara, ja olen jo tottunut soittamaan sitä ns. väärinpäin, eli pidän kitaraa väärinpäin käsissäni. Onko tästä haittaa, vai kannattaako minun ostaa vasenkätinen kitara tai vaihtaa kielten järjestystä tai jotain? Myyjä sanoi että kitaratunneille ei pääse jos soittaa "väärinpäin", pitääkö tämä paikkansa? Äitini tuntee yhden tyypin joka voisi antaa opetusta, mutta kannattaako (kehtaanko) mennä opetettavaksi kitara väärinpäin?
E.Q
05.08.2004 00:34:10
Joo vasuri minäkin, ja kuitenkin soittelen niinkuin normaalisti, lapa vasemmalle.
K100#10
Kimmo72
05.08.2004 00:50:10
Lapa jäähän ja nimi lehteen
 
(OFTOPIKKI)
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan
Morse Code
05.08.2004 01:03:13
on vasurostratoja valmistettu jo 50-luvulla
ne oli vaan älyttömän harvinaisia
 
jimilläkin on ollut ainakin yksi vasuristrato
mutta mies ei raaskinut käyttää sitä
keikoilla

 
Lueskelen juuri Hendrixin elämänkertaa. Sen mukaan Hendrix halusi soittaa oikeakätistä kitaraa, koska hänen suuri idolinsa Otis Rush soitti juuri samalla tavalla.
Today is a gift ; that's why it's called the present
Kimmo72
05.08.2004 01:09:41 (muokattu 05.08.2004 01:15:22)
Minä tunnen yhen jätkän joka on vasenkätinen mutta soittaa oikealta ja vasemmalta, mutta mikä kummallisinta sama jätkä soittaa oikealle kielitettyä kitaraa vasemmalta eli kielet väärinpäin. Sairas yksilö on se.
 
Joo ja mm. Roger Watersin In The Flesh -Live videossa soittava Doyle Bramhall II soittaa miten sattuu (lapa oikealle, mutta kielitys väärinpäin). Eikä ollenkaan huonosti soitakkaan. Sairaan näköstä se kyllä on varsinkin soolo osuuksissa.
http://www.doylebramhallii.com/gall … 0021104_1650/doyle_sheryl_susannah2
 
EDIT: Kaveri ollu mukana "muutamassa" muussakin proggiksessa,,,
http://www.doylebramhallii.com/discography.html
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan
Rapido
05.08.2004 12:19:47
monet tunnetut kitaristit on vasureita mutta
soittavat oikeekätisesti heti tulee mieleen:
steve morse,gary moore, noel gallagher,janick gers,
michael angelo, c.c deville,joe perry

 
Lisättäköön listaan Mark Knopfler
 
sama jätkä soittaa oikealle kielitettyä kitaraa vasemmalta eli kielet väärinpäin. Sairas yksilö on se.
 
Eikös Albert King soittanu juuri näin? Sairaalta se tosiaan tuntuu.
Särö ei ole efekti, vaan oletusarvo
JuniperThree
05.08.2004 15:53:45
Tuli tästä mieleen, että aikoinaan Jussi Oksanen skeittasi oikea jalka edellä ja kun mies aloitti lumilautailun hän joutui laskemaan vasen jalka edellä... Eli kummankin päin tuli treenattua ja nythän mies on maailman parhaimpia (=parhaiten ansaitsevia) lumilautailijoita... Mut skittaahan ei tartte soitta välillä switchinä...tai voishan se olla hassua kun keikalla joku pyöräyttäis kitaran ja alkais vetämään "eri päin" (suomen kielessä ei ole sopivaa sanaa...)
Karu
05.08.2004 23:57:49
Osaako joku sanoa kuinka paljon suunnilleen kielten ynnä muiden tarpeellisten osien kääntö toisinpäin maksaa? (Ja voisiko joku vastata edelliseen viestiini)
Feggy
06.08.2004 10:18:45
 
 
Minä soitan väärinpäin, vaikka olen oikeakätinen ;}
Less is more.
E.Q
06.08.2004 10:44:17 (muokattu 06.08.2004 10:45:49)
Minä soitan väärinpäin, vaikka olen oikeakätinen ;}
 
Siis päällä seisten, vaiko selin ?
Koska omakuvassa ainakin Jazzmasteri on oikeinpäin. ;?)
 
Edit: Eikun Jaguaaripas
K100#10
Henko
06.08.2004 12:16:56
 
 
Onko väärinpäin soittamisesta mahdollisesti jotain hyötyä tai haittaa vai onko se ihan sama?
 
Holy Diver ainakin kuulostaa ihan hyvältä soitettuna lopusta alkuunpäin.
Mun ilmakitarassa ei oo säröt päällä.
DJ Lattialuukkukoira
06.08.2004 12:29:17
Eikös Albert King soittanu juuri näin? Sairaalta se tosiaan tuntuu.
 
Joo, ja Dick Dale.
Feggy
06.08.2004 12:45:17
 
 
Siis päällä seisten, vaiko selin ?
Koska omakuvassa ainakin Jazzmasteri on oikeinpäin. ;?)
 
Edit: Eikun Jaguaaripas

 
Siis soitto kuulostaa siltä kuin nauhaa soitettaisiin väärään suuntaan ;)
Less is more.
E.Q
06.08.2004 12:52:51
Siis soitto kuulostaa siltä kuin nauhaa soitettaisiin väärään suuntaan ;)
 
Ai silleenpäin, jaahans.
 
Eikös muuten jo aikojen alussa siellä Louisianan osavaltion New Orleansin perukoilla ollu joku maalaispoika joka soitti kitaraa vaikka väärinpäin ?
K100#10
Thingamabob
06.08.2004 14:24:18
Albert Järvinenkin oli muuten vasenkätinen ja soitti oikeinpäin.
Jaahans...
Feggy
06.08.2004 14:25:42
 
 
Ai silleenpäin, jaahans.
 
Eikös muuten jo aikojen alussa siellä Louisianan osavaltion New Orleansin perukoilla ollu joku maalaispoika joka soitti kitaraa vaikka väärinpäin ?

 
Joo. Sen nimi oli Jaska Marja.
Less is more.
Ze Kink
06.08.2004 16:29:54
Mäkin tunnen pari vasuria jotka soittaa oikeakätisesti, olin myös ihan yllättynyt kun meidän basisti kertoi olevansa vasuri mutta soittaneensa oikeakätisesti koko soittouransa ajan. Kannattaa tosiaan alkaa soittaa niin, kun niin suuri osa kitaroista on oikeakätisiä. Saa myös paljon poweria otelautakäteen, joka helpottaa legatojuttuja ja barreja yms. Rr Black tms. täällä muusikoiden.netissä sanoi soittavansa oikeakätisesti vaikka on vasuri, ja hyvin kyllä tilu kulkee.
"Heiluttakaa nyt vittu sitä persettä että meillä on jokin syy olla täällä!" -Simon Garfunkel diskossa
Kimmo72
06.08.2004 17:08:08
...sanoi soittavansa oikeakätisesti vaikka on vasuri, ja hyvin kyllä tilu kulkee.
 
Ei kai silla mitään vaikutusta ole soittotaitoon jos olis soittanu pienen ikänsä lapa takaviistoon ja vaikka olis kumpikätinen tahansa.
(loistava lauserakenne) :P
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)