Kitarat: soittaminen ›

Oon mielestäni niin hyvä kuin kuuluu olla. Kitaran soitto on mulle niin toinen luonto ja elimellinen osa mua, että en osaa ajatella muulla tavalla. Tai ikäänkuin asettaa omaa itseäni jollekin huono-hyvä spektrille. Korkeintaan sillä tavalla että ihmisenä kuin soittajanakin mulla on hyviä ja huonoja hetkiä.

Haeroe: Onhan tuo täysin mahdollista, kun suhteutetaan ihmisten osaamisia. Toiset ovat lahjakkaampia ja/tai reenaavat oikeita asioita. Toiselle lähtökohdat voivat olla erilaiset. Voisi kuvitella, että musiikin teorian suvereenisti hallitsevan jazz-pianistin olisi helpompaa oppia soittamaan kitaraa kuin sellaisen henkilön, joka ei ymmärrä musiikin teoriasta mitään.
 
Toki on totta, että ihmiset on erilaisia. Kaikista ei tule esim älyttömiä tiluttajia, vaikka treenaisi kuinka.
Jos on tarpeeksi kiinnostusta ja halua, niin ihan hyväksi soittajaksi voi silti tulla, mikäli opettelee tekemään sellaista musiikkia joka itseltä parhaiten taittuu. Ne omat vahvuudet soitossa voi olla ihan erilaisissa musa tyyleissä kuin mitä itse tykkää vaikka ensisijaisesti kuunnella. Tällöin sillä ympäristölläkin tai opettajalla on merkitystä oppimisen kannalta, ettei jumiudu ns väärille raiteille.
 
Varmasti jazz-pianisti oppii, halutessaan, kitaran ja monen muunkin soittimen nopeammin, koska on teoriaa ja soittamista jo harrastanut.

ihan vitun paska. soittanut vaihtelevalla aktiivisuudella vuodesta 1992

En tiiä, koska kukaan ei oo varmaan tehnyt mitään yleistä analyysia siitä miten hyvä pitäisi olla esim kymmenen vuoden harrastamisen jälkeen. Aika ryönähän oon soittamaan, jos verrataan näihin nykyajan IG kitaristeihin jotka tiluttelee ja täppäilee kaikki suohon, mutta mulle soittaminen ja musiikki ei oo koskaan ollut kilpaurheilua, vaan tärkeintä on päästä toteuttaa itteensä ja soittamaan muiden kanssa. Basistina taas oon ihan umpipaska, mut jatkuva yritys kehittyä löytyy :)

Menee hieman ohi aiheen, mutta muutama ajatus, miten omaa soittoa tai treenamista voi kehittää...
 
Yritä tehdä omia kappaleita, erilaisia asteikkoja käyttäen ja aloita yksinkertaisista tyyleistä. Kokeile tehdä esim oma blues biisi. Jos se on liian helppo, niin tee toinen eri asteikolla tai rakenteella. Bluesin tilalle voi valita myös jonkun muunkin...
Jos pystyy tekemään useita kymmeniä kappaleita, jotka on selkeästi erilaisia harmonisesti, niin sitten voi laittaa pykälää vielä vaikeammaksi...
Kokeile soittaa omia kappaleitasi niinkuin sen soittaisi joku toinen artisti, jolla on oma tunnistettava soittotyyli.
 
Toki oman soiton/tyylin opettelu on, minusta, tärkeintä. Joskus voi olla ihan mukava yrittää tehdä jotain itselle helppoja juttuja hieman toisin, että löytäisi jonkinlaista uutta kulmaa...

Mulla 1992 eka keikka, tosin rummuilla, mutta kitaran soiton aloitin n. 1993. Tiedän omat vahvuudet ja heikkoudet ja teen sillä taidolla parhaani mitä pystyn. Rytmikitaristina olen erinomainen (vaikka itse sanonkin) ja pystyn laulamaan samaan aikaan (vaikka riffit menisi täysin eri tavalla kuin laulu). Soolokitaristina ehkä keskinkertainen, mutta teen sooloissa sen mitä osaan enkä lähde yrittämään mitään itselle liian vaikeaa. Toiminut hyvin. Tykkään melodisista sooloista muutenkin ja vaikka se nopeus jää itseltä vähän pois. Oma tyyli löytynyt joku 10 vuotta sitten ja sillä tavalla kruisaillut eteenpäin.
 
Kysymykseen vastaus, 28 vuotta kitaraa takana ja kyllä olen. Ja ottaisin itseni kitaristiksi mille keikalle vaan.

Osaan soittaa omiin biiseihin mitä tarvii ja se riittää. Olishan tässä 14 vuodessa voinut tulla vaikka minkälaiseksi Ynkäksi, mutta oli muutakin tekemistä. :D

Olen ja en ole.
 
About 15 vuotta sitten sain akustisen kitaran, ja tästä puolisen vuotta niin sain sähkökitaran. Alkuun soitin todella paljon todella innoissani, pääasiassa tabeista opetellen lempibändien biisejä sekä perussoinnut ja pentatoniset skaalat. Kehityin huimaa vauhtia (ainakin omasta mielestäni), pistettiin kavereiden kanssa bändiäkin pystyyn. Jossain vaiheessa tuli seinä vastaan.
 
Tuntui että aivan sama mitä opettelee ja miten kovasti yrittää niin ei vaan onnistu. Bändikin laittoi pillit pussiin. Soitto on epätarkkaa, hidasta, kädet ei pysy toistensa perässä. Teoria ei vaan avaudu millään lailla. Turhauttaa. Rupesin kyllästymään, koko kitara alkoi vituttamaan olemassaolollaan. Pidin useamman vuoden tauonkin kokonaan soittamisesta kun tuntui etten vain yksinkertaisesti kehity enää. Eikä kiinnostanut yrittää.
 
Kitara oli nököttänyt telineessään jo pitkän aikaa, satunnaisesti parit soinnut rämpäytteli. Silloin tällöin. Kaverini perusti punkbändiä ja kyseli kitaristiksi, ajattelin että no mikä jottei, eipä tässä soittotaitoa tarvitse,paukutellaan vaan vitossointuja menemään.
 
Siitä se sitten taas lähti, muistin miten helkkarin hauskaa on soittaa muiden kanssa ja miten se kitaransoitto vaan on siisteintä ja parasta ikinä!
 
Tästä on nyt semmoinen 3-4 vuotta aikaa, ja tänä aikana olen kehittynyt aivan tajuttomasti verrattuna siihen mitä se oli aloittaessani yläasteikäisenä. Tälleen vähän vanhempana osasi myöntää että se on vika vain omassa laiskuudessa treenaamisen suhteen. :D
 
Tuli tajuttua että ihan sellaset perusasiat kuten sävelien nimet otelaudalla ja muut perusjutut oli ihsn hukassa. Tekniikkakin oli hyvin, sanotaanko aggressiivista varsinkin plekukäden osalta. Nyt on paukutettu tekniikkatreenejä ihan hulluna, niin rytmin kuin liidienkin osalta, pelkän punkin ja rockin soiton sijaan olen tosissaan treenaillut mm. bluessia ja funkkia, nyt viimeaikoina olen innostunut jazzista, latino jazzista varsinkin. Sävellän jatkuvasti jotain uutta, ihan vaan vaikka jammailuun taustoja itselle.
 
Rytmi ja tekniikkapuoli alkaa olemaan pikkuhiljaa sillä tasolla että olen oikeasti tyytyväinen itseeni, seuraavaksi teoriapuoli hanskaan. Otelaudalta sävelet opeteltuna pikkuhiljaa, nyt skaalojen kimppuun laatikkoajattelun sijaan ihan sävelten kautta. Sama sointujen kanssa. Yllättävän hyvin lähtenyt rullaamaan, ja kehitys ollut huimaa.
 
Huh tulipa pitkä teksti.
 
Vastauksena kysymykseen, en ole nyt, mutta pikkuhiljaa se kiritään kiinni!

Vuosiin mitä kitaran olen omistanut olen aivan paska soittamaan.
 
Vasta tässä lähivuosina on keksinyt mielekästä soitettavaa ja alkanut huomata oman kehittymisen ja sen vauhdin millä oikeasti oppii asioita kun vaan jaksaa paneutua.

Musta tuntuu että ihmiset aina vaan ajattelee soittamista kovin teknisesti.
En ole teknisesti varsinaisesti kehittynyt enää vuosikausiin, ainakaan periaatteessa, mutta henkisellä puolella asiat on kehittynyt ja/tai muuttunut. Vähän veteen piirretty viiva sillä puolen että mikä on kehitystä ja mikä vain muuttumista. Jokatapauksessa, yhä paremmin kirkastuu se soittamisen todellinen merkitys musiikillisesti. Tekniikalla ei ole yhtään mitään väliä, musiikin upeus piilee omissa piilevissä ajatuksissa ja jotta ne voi kuulla, niin pitää olla halu kuulla ne eikä peittää niitä keskittymällä tekniikkaan. Ei voi soittaa puhtaasti jos keskittyy tekniikkaan, vaikka se kuulostaakin kierolta mutta niin se vain on ja se ajatus on kirkastunut enemmän ja enemmän.
Ja niille ketkä ei hiffannut niin puhtaasti soittaminen ei välttämättä tarkota teknisesti puhtaasti soittamista. Tekninen puhtaus on musiikissa aivan täysin sivuseikka. Virheetkin on musiikkia siinä missä vammainen lapsikin on lapsi.

KaRa: Musta tuntuu että ihmiset aina vaan ajattelee soittamista kovin teknisesti.
En ole teknisesti varsinaisesti kehittynyt enää vuosikausiin, ainakaan periaatteessa, mutta henkisellä puolella asiat on kehittynyt ja/tai muuttunut. Vähän veteen piirretty viiva sillä puolen että mikä on kehitystä ja mikä vain muuttumista. Jokatapauksessa, yhä paremmin kirkastuu se soittamisen todellinen merkitys musiikillisesti. Tekniikalla ei ole yhtään mitään väliä, musiikin upeus piilee omissa piilevissä ajatuksissa ja jotta ne voi kuulla, niin pitää olla halu kuulla ne eikä peittää niitä keskittymällä tekniikkaan. Ei voi soittaa puhtaasti jos keskittyy tekniikkaan, vaikka se kuulostaakin kierolta mutta niin se vain on ja se ajatus on kirkastunut enemmän ja enemmän.
Ja niille ketkä ei hiffannut niin puhtaasti soittaminen ei välttämättä tarkota teknisesti puhtaasti soittamista. Tekninen puhtaus on musiikissa aivan täysin sivuseikka. Virheetkin on musiikkia siinä missä vammainen lapsikin on lapsi.
 
Mä luulen, että tekniikka on se osuus soittoa josta voi keskustella ja jota voi jollakin tavalla jakaa. Se henkinen puolihan on sitä taiteilijuutta tai käsialaa tai näkemystä tms. jota on hankalampi pukea sanoiksi ja johon liittyy enemmän tunteita.
 
Mutta eihän tekniikkakaan ole mikään pysyvä asia, vaan se muuttuu sen mukaan kun kasvaa soittajana ja tekniikkahan aina mukautuu siihen omaan ilmaisutyyliin sopivaksi. Meinaan, että ekalla luokalla opetellaan piirtämään kirjaimia ja sitten myöhempina vuosina käsiala kehittyy hiukan sen mukaan mitä ja kuinka paljon kirjoittaa, mutta tärkeintähän on että käsialasta saa selvää. Nykyisin monet kirjoittavat koneella eikä heidän käsiala ole kehittynyt lainkaan...... ehkä soitossakin on joskus niin :-) .
 
E: öh unohdin sanoa sen mitä aloin sanomaan :S . Siis omia demoja vuosien varrelta kuunneltuani olen tullut siihen tulokseen, että soittokunto on vähän niinkuin muukin kunto. Kun soittaa paljon ja treenaakin välillä, niin soittokin kuulostaa varmemmalta ja käsiala on vahvempi. Sitten myöhemmin jos on ollut soittamatta tai soittanut liian vähän, niin kunto rapistuu ja soitto kuulostaa heiveröisemmältä ja epävarmemmalta. Itse en ole hyvä soittaja suhteessa kitaran parissa viettämiini vuosikymmeniin, vaan päinvastoin olen suhteettoman huono. Ihailen taitavia soittajia, mutta vielä enemmän ihailen rohkeita soittajia jotka uskaltavat sanoa sanottavansa.

hallu: Nykyisin monet kirjoittavat koneella eikä heidän käsiala ole kehittynyt lainkaan...... ehkä soitossakin on joskus niin :-) .
 
Kun Muskin Elon saa chippinsä leviämään yleiseen käyttöön ja sovelluksia mennyt pidemmälle niin taatusti taiteilu tulee olemaan vain ajattelemista ja tekniikka on vain aivonystyröiden jumppaamista. Jo nyt on mahdollista pelata mielenvoimalla virtuaalisessa todellisuudessa. Toki alkeellisesti super mario tasolla mutta silti. Asioilla on tapana kehittyä.
 
hallu: että soittokunto on vähän niinkuin muukin kunto. Kun soittaa paljon ja treenaakin välillä, niin soittokin kuulostaa varmemmalta ja käsiala on vahvempi. Sitten myöhemmin jos on ollut soittamatta tai soittanut liian vähän, niin kunto rapistuu ja soitto kuulostaa heiveröisemmältä ja epävarmemmalta.
 
Kyllä mun soittokunto on parempi, jos en ole hetkeen soittanut. On tosi freesiä soittaa jos on ollut vaikka kuukauden soittamatta. Jos taas soitan kuukausikaupalla 5-10 tuntia päivässä, nii kyllä se vie mehut ja sisällön soitosta

KaRa: Kyllä mun soittokunto on parempi, jos en ole hetkeen soittanut. On tosi freesiä soittaa jos on ollut vaikka kuukauden soittamatta. Jos taas soitan kuukausikaupalla 5-10 tuntia päivässä, nii kyllä se vie mehut ja sisällön soitosta
 
Hämmentävä juttu... itse olen enemään Hallun linjoilla. Kun pitää soittotuntumaa yllä, saa esitettyä sanottavansa selkeästi niin että soittimesta tulee ulos jotakuinkin sitä mitä on tarkoituskin. En ole aikoihin soittanut viittäkään tuntia päivässä, mutta kai se vaikuttaa sisällön tuottamisvalmiuteen että mitä niiden tuntien aikana soittaa?

Jos on pitkä tauko niin voihan paikat olla vähän nukuksissa fyysisesti mut äkkiäkös sitä lämmittelee. Mutta muutoin on raikasta päästää ilmoille se lataus mitä on tauon aikana pidätellyt. Itse soitan paljon mielessäni myös, sekin treenaa.

KaRa: Jos on pitkä tauko niin voihan paikat olla vähän nukuksissa fyysisesti mut äkkiäkös sitä lämmittelee. Mutta muutoin on raikasta päästää ilmoille se lataus mitä on tauon aikana pidätellyt. Itse soitan paljon mielessäni myös, sekin treenaa.
 
Kankeat sormet, mutta mieli on notkeampi tauon jälkeen, oman kokemuksen mukaan. Tauko siis aktiivisesta soittamisesta, ei taukoa tauon päälle.

Gary Enfield: Kankeat sormet, mutta mieli on notkeampi tauon jälkeen, oman kokemuksen mukaan. Tauko siis aktiivisesta soittamisesta, ei taukoa tauon päälle.
 
Juu. Tavallinen arki mulla sitä jos himassa oon, niin nappaan kitaran ja soittelen pari minuuttia ja sitten muita juttuja.. ehkä muutaman kerran päivässä. Ei siis tule paljoa soiteltua paitsi jos teen jotain varsinaista juttua niin sit improon ja äänitän jonku 15-30 minuuttia. Korkeintaan ehkä toinen mokoma, mutta sitten alkaa maku lähteä. Seuraavana päivänä ehkä saa vähän lisää ladattua, mutta muutaman päivän tai viikonkin tauko tekee terää jos kunnolla pitää ladata.

Minä kyllä luulen että tauon jälkeen huonommatkin ideat tuntuvat hyviltä juuri siitä tauosta johtuen. Jatkuvampi soitto nostaa rimaa ja huonon tuntuinenkin soitto edustaa (omalla asteikolla) parempaa keskitasoa :D
 
Uskaltaa paremmin ottaa riskejä eikä välttämättä edes päädy pöpelikköön.
 
Niin ja vastaus otsikon kysymykseen: en.

Kefiiri: Minä kyllä luulen että tauon jälkeen huonommatkin ideat tuntuvat hyviltä juuri siitä tauosta johtuen. Jatkuvampi soitto nostaa rimaa ja huonon tuntuinenkin soitto edustaa (omalla asteikolla) parempaa keskitasoa :D
 
Uskaltaa paremmin ottaa riskejä eikä välttämättä edes päädy pöpelikköön.
 
Niin ja vastaus otsikon kysymykseen: en.
 
Mnää taas luulen, että pitemmän harjoitusputken jälkeen mun sormet ja mieli on kiinni siinä mitä oon treenannut. Pieni tauko vapauttaa. Miksei pitempikin, jos ei soittohommat nappaa.

Tuo sana "idea" ei oikein sovi kontekstiin. Improvisointimielessä ainakaan. Kun nappaan tauon jälkeen kitaran ja soittelen niin ei ole kysymystäkään siitä onko soitto hyvää tai ei, kun se latautunut luovuudenvoima pursuaa yli.
"Idea" siis sanana kuulostaa jotenkin harkitulta ja laskelmoidulta.

Kai se jotenkin mielen herkkyyteen liittyy mitenkä kokee soiton ja tauot. Toiset keskittyy tekniikkaan ja suorittaa ja on tärkeää pitää urheiluvire päällä. Toiset taas aistii herkemmin milloin soitossa ei oikeasti ole sisältöä kauttaaltaan vaan soitto - vaikka onkin puhdasta ja teknistä ja whatever - niin muuttuu silti meteliksi koska merkitys kaikkoaa. Siitä ei siis tule kylläiseksi soittamalla vaan lisää ja kauemmin vaan päinvastoin. Liekö jokin introvertti/ekstrovertti kuvio tässä.