Kitarat: soittaminen ›

Mulle Gary Moore oli kovinta siihen kasari-aikaansa. Juuri sellainen räyhä hard rock kitaristi, millainen sen pitikin olla. Pari alkupään levyä puuttuu hyllystä mutta muuten kaikki on -89 After the War saakka. Mooren blues-soittelut eivät enää sitten kiinnostaneetkaan. Näin siinä kävi.

Osteri: Mulle Gary Moore oli kovinta siihen kasari-aikaansa. Juuri sellainen räyhä hard rock kitaristi, millainen sen pitikin olla. Pari alkupään levyä puuttuu hyllystä mutta muuten kaikki on -89 After the War saakka. Mooren blues-soittelut eivät enää sitten kiinnostaneetkaan. Näin siinä kävi.
 
Oot meikäläinen. Moore oli mun eka suuri kitarasankari ja vieläkin yksi kovimmista. Tatsi, soundi ja tyylitaju.

-joo, tossa vielä (noin 1:00 -> eteenpäin) gary moore vuoronäppäilee nopeudella 220bpm vaikka noi kuviot on nyt ehkä vähän sellaista että lonkalta on heitetty mitä sattuu eikä nyt ehkä vasemman ja oikean käden yhteispeli noissa kuvioissa ole ihan saumatonta. omaan makuuni noi nopeudet on jo ihan järjettömiä ja tilutusta on moorella mun mielestä yleisestikin ihan liikaa. myös (6:25->) nopea mutta vähän suttuinen pikkaustilutus.
 
https://www.youtube.com/watch?v=RMG6Ekq03MA
 
-mut on toi 220bpm pikkausnopeus (hallittu, voimakas ja tahdissapysyvä pikkaus, jos ei pysy tahdissa niin on tietty helpompi pikata paljon nopeamminkin) jo sellainen että siinä moni tilusoittajakin takertelee, joten sanoisin että on turha väittää ettäkö mooren tekniikka olisi mitään pelkkää legatokikkailua (vaikka ei tällaista toki kai kukaan ole väittänytkään). omaan makuuni mooren soitossa parasta on juuri agressiivisuus ja kovakouraisuus, mm. se että näpätään todella kovaa. moorella on mielestäni nimenomaan kovan luokan rock-soittajan raaka ja repivä tatsi (eikä mikään hipaisusoittajan hento ote) ja tämä repii kuvionsa läpi tarvittaessa raa-alla voimalla vaikka pääteastesäröllä tai akustisella kitaralla. mun mielestä tää voima on kuultavissa lopputuloksen agressiivisuuudessa (toisin kuin monella muulla. sanotaan vaikka että mooreen verrattuna jonkun tyypillisen hento-otteisen pehmofuusiosoittajan soitto kuulostaa mun korvissa sellaiselta ponnettomalta surinalta ilman dynamiikan häivääkään. mutta korvia ja makuja on erilaisia).
 
-itse tykkään mooressa eniten juuri tuosta raa-asta tatsista ja omasta mielestäni moore on parhaimmillaan silloin kun se malttaa soittaa hitaita kuvioita.

Itse en ollut kuullutkaan Mooresta ennen siirtymistään bluespitoiseen musiikkiin.
Rock-näytteistä ilmenee että ei syyttä, mutta kieltämättä hän soittaa asiallisesti ja vie omanlaiseensa huippuun hevin ja tilutuksen oppisuuntia.
 
Bluesissa ja sen johdannaisissa hän on oikein hyvä. Varmaankin konsettiyleisöjen "ottaminen haltuun" on saanut kliimaksitilutukset jäämään mukaan soittoon, ja tässä hän ei ole suinkaan ainoa.
 
Yksi vertailukohta jazzin puolelta. Oskcar Peterson oli teknisesti taitavimpien pianistien joukossa ellei taitavin. Konserteissa hän tykkäsi ottaa yleisön useilla ylinopeilla kappaleilla. Kaiksesta akrobatiasta huolimatta mielestäni hänen parhaat esityksensä olivat medium tai slow vauhtisia.
 
Tietysti nämä kaikki ovat myös makuasioita. Yksi instrumentalistin kuuntelun viehätys toki myös on katsella ja kuunnella kuinka kaveri soittaa "vaikeaa" helpon näköisesti. Tästä tulee jatkokysymys: kuulostaako soitto paremmalta, jos tietää/luulee että lopputuloksen saavuttaminen oli vaikeaa? Tai jos ilmenisi että jonkun jutun saa soittimesta helpohkosti, sitä ei arvostaisi niin paljon?

Joillain ihmisillä vain tuntuu olevan oksennusreaktio nopeaa soittoa kohtaan. Soitossa voisi olla miljoona muuta pientä kritisoitavaa kohtaa, mutta nopea soitto on helppo kohde johon on helppo tarttua. Sitä on myös kiva kritisoida, koska yleensä mussuttaja ei yleensä itse osaa soittaa nopeasti, joten yritetään validoida omaa paikkaa muusikkona ja hitaana oikeita nuotteja poimivana nerona.

Kampela77: Joillain ihmisillä vain tuntuu olevan oksennusreaktio nopeaa soittoa kohtaan. Soitossa voisi olla miljoona muuta pientä kritisoitavaa kohtaa, mutta nopea soitto on helppo kohde johon on helppo tarttua. Sitä on myös kiva kritisoida, koska yleensä mussuttaja ei yleensä itse osaa soittaa nopeasti, joten yritetään validoida omaa paikkaa muusikkona ja hitaana oikeita nuotteja poimivana nerona.
 
no nää nyt on taas näitä tiluttajien juttuja siitä miten heille ollaan kateellisia jne. esim. gary mooren monipuolinen vibratotekniikka voisi yhtä hyvin olla monelle se juttu mistä moorea kadehtii (kun se on yhtälailla monen soittajan ulottumattomissa) ja tää pääsee esille parhaiten nimenomaan silloin kun moore soittaa hitaammin. samalla logiikalla tätä kadehtivat voisivat alkaa sanomaan että on parasta jos ei soita vibratoa ollenkaan. mutta eihän tällaisia väitteitä juurikaan kuule.
 
tapauksia on tietysti monenlaisia mutta kyllä se vaan nyt on monella niin että olipa kyse vaikka pianomusiikista tai mistä tahansa niin ne hitaat nyt vaan yksinkertaisesti miellyttävät toisia ihmisiä paljon enemmän. tää myös monen sellaisen kohdalla joka ei osaa soittaa pätkääkään tai yhtään arvioida minkä jutun soittaminen on vaikeaa tai helppoa (eikä siten voida väittää että "se tykkää hitaasta vain siksi kun se ymmärtää ettei ikinä oppisi soittamaan niitä nopeita kilkutuksia ja on vaan kateellinen"). en mä ainakaan jaksa kauaa kuunnella mitään tauotonta pianonkilkutusta vaan tykkään paljon enemmän hitaasta pianomusiikista. toiset taas sitten tykkäävät niistä nopeista ja mikäpäs siinä. vakuutan ettei tällä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tai miten pianolla osaan soittaa (eli en osaa).
 
Mähän nyt sinällään en ole mikään asiantuntija, harrastelija vain, joten tuossa alla nyt sitten vaikka ote aiheesta kovan luokan ammattilaiselta, tal wilkenfeldiltä:
 
-mä itse näen tän lausahduksen "real talent is being replaced by skillfull "trickery"" varsin kuvaavana. kyllä tuollaisina voi mun mielestä nähdä monet moorenkin tilutusrallit (karkeasti jaoteltuna esim.: "the loner"="real talent", "useat tilutusrallit"="skillfull trickery"). tuskinpa toi wilkenfeldin allaoleva "skillful trickery"-näkemys siitä johtuu että tämä on tiluttajille kateellinen.

 
https://www.facebook.com/pages/Tal-Wilkenfeld/85716653004
 
"All these people responding to my last post saying "it takes skill & talent to express ur voice better" - well of course! My point was not that we need zero skill, but that we must remember that the skill is just a means to voice your story. Especially in today's society where skill is over emphasized, & real talent is being replaced by skillfull "trickery".
An artist with real substance behind their "skill" is becoming a rare breed."

Moore oli aikoinaan ensimmäinen kitaristi jota oikeasti fanitin. Ja kyllähän arvostan edelleenkin. Loner-biisi on yksi suosikki-instrumentaaleista. Harmi vaan että en koskaan nähnyt miestä livenä.

Jos kovista pikkaajista puhutaan, niin kyllä Al Di Meola on sieltä kovimmasta päästä. Tosin, kyllä Garynkin pikkaus taitaa lähennellä jopa itse Meolan nopeutta. Ainakin ajoittain. Meola vaan soittaa samat jutut akustisella siinä missä me muut tavalliset kuolevaiset ei pystytä samaan edes mahdollisimman helpposoittoisimmilla sähkökitaroilla. Sellaisen pikkaustekniikan kun saisi niin voisi olla tyytyväinen.

jpjanhun: no nää nyt on taas näitä tiluttajien juttuja siitä miten heille ollaan kateellisia jne. esim. gary mooren monipuolinen vibratotekniikka voisi yhtä hyvin olla monelle se juttu mistä moorea kadehtii (kun se on yhtälailla monen soittajan ulottumattomissa) ja tää pääsee esille parhaiten nimenomaan silloin kun moore soittaa hitaammin. samalla logiikalla tätä kadehtivat voisivat alkaa sanomaan että on parasta jos ei soita vibratoa ollenkaan. mutta eihän tällaisia väitteitä juurikaan kuule.
 
...
 
Itsehän en ole tiluttaja, mutta vibraatto ei varmasti tunnu monelle teknisesti niin hankalalta asialta tavoittaa kuin nopea soitto. Eihän Mooren soolot yleensä ole myöskään mitään loputonta tilutusta. Vauhdikkaat pätkät tuovat vain mielestäni kivaa vaihtelua Mooren sooloissa niiden hitaiden kohtien välille. Välillä soitetaan hitaasti, välillä nopeasti ja välillä ei ollenkaan.

Kampela77: Itsehän en ole tiluttaja, mutta vibraatto ei varmasti tunnu monelle teknisesti niin hankalalta asialta tavoittaa kuin nopea soitto. Eihän Mooren soolot yleensä ole myöskään mitään loputonta tilutusta. Vauhdikkaat pätkät tuovat vain mielestäni kivaa vaihtelua Mooren sooloissa niiden hitaiden kohtien välille. Välillä soitetaan hitaasti, välillä nopeasti ja välillä ei ollenkaan.
 
-väitän että se vibrato on kyllä todella hankala (nojoo, helppo osata nyt jotenkin vähän niinkuin jonkinlainen nopea soittaminenkin vaikka täppäämällä) eivätkä monet hevisoittajat sitä kunnolla osaakaan (siis osaavat toki sen monotonisen, yksitoikkoisen ja laajan vibraton mutta monella se osaaminen jää siihen. tää tyypillinen hevin vibrato-osaaminen jää kauas taakse vaikka mooresta tai srv:stä. tietty jälleen kerran myös hevin puolella on olemassa myös monipuolisia osaajia). jos hitaassa soitossa pitäisi olla samalla tapaa nyansseja kuin vaikka moorella niin ei siihen monella tiluttajalla taidot riitä (vaikka toki usein niin itse luulevatkin. mutta tässä tullaan taas tähän samaan keskusteluun että osaavatko tiluttajat soittaa bluesia.. ja useinhan nämä eivät ainakaan mun mielestä osaa. poikkeuksia toki on, niinkuin vaikka moore.).
 
-mutta joo, sulla on tämä näkemys ja mulla tämä. heh :)

Drawbars:in Yksi instrumentalistin kuuntelun viehätys toki myös on katsella ja kuunnella kuinka kaveri soittaa "vaikeaa" helpon näköisesti. Tästä tulee jatkokysymys: kuulostaako soitto paremmalta, jos tietää/luulee että lopputuloksen saavuttaminen oli vaikeaa? Tai jos ilmenisi että jonkun jutun saa soittimesta helpohkosti, sitä ei arvostaisi niin paljon?
 
Tästä tuli mieleen.. mun mielestä just se kun näkee jannun vetävän jotain jonka tiedän itse olevan erittäin vaikeaa on siistiä. Siitä näkee että toi jätkä on oikeesti viettäny yksinäisiä iltoja kitaransa kanssa kavereiden juodessa bisseä bileissä. Jos taas soittaa vaikeeta biisiä mummolle niin hän tuskin ymmärtää sitä miten vaikeeta se oikeesti on.

jpjanhun: -väitän että se vibrato on kyllä todella hankala eivätkä monet hevisoittajat sitä kunnolla osaakaan (siis osaavat toki sen monotonisen, yksitoikkoisen ja laajan vibraton mutta monella se osaaminen jää siihen. tää tyypillinen hevin vibrato-osaaminen jää kauas taakse vaikka mooresta tai srv:stä. tietty jälleen kerran myös hevin puolella on olemassa myös monipuolisia osaajia). jos hitaassa soitossa pitäisi olla samalla tapaa nyansseja kuin vaikka moorella niin ei siihen monella tiluttajalla taidot riitä (vaikka toki usein niin itse luulevatkin. mutta tässä tullaan taas tähän samaan keskusteluun että osaavatko tiluttajat soittaa bluesia.. ja useinhan nämä eivät ainakaan mun mielestä osaa. poikkeuksia toki on, niinkuin vaikka moore.).
 
-mutta joo, sulla on tämä näkemys ja mulla tämä. heh :)
 
Siksi sanoinkin, että vibraatto ei *tunnu* teknisesti niin hankalalta asialta tavoittaa. :)

Kampela77: Siksi sanoinkin, että vibraatto ei *tunnu* teknisesti niin hankalalta asialta tavoittaa. :)
 
Vaikka en tykkää Steve Vaista kovinkaan paljoa, niin silti Vailla on kyllä poikkeuksellisen hyvä vibrato. Ainakin tiluttelijaksi ja miksei muutenkin. Toinen vastaava vibrato oli Hendrixilla, ne muistuttaa aika paljon toisiaan. No, kunhan tuli mieleen.

Kampela77: Siksi sanoinkin, että vibraatto ei *tunnu* teknisesti niin hankalalta asialta tavoittaa. :)
 
-niin joo, kiintoisa kommentti! ajatko muuten takaa seuraavaa, tai oletko yhtään samaa mieltä seuraavista asioista:
 
-jonkinlaisen vibraton voi kai oppia melko helposti, eli on ikäänkuin helppo päästä alkuun vaikka vain jotenkin räpeltämällä. tätä helpottaa paljon se että vibraton ei mitenkään tarvitse (eikä edes kannata) pysyä tahdissa. tämän vuoksi mm. useat harjoittelua karttavat rokkarit osaavat vibraton yleensä ainakin joten kuten.
 
-sensijaan nopeassa soitossa (nimenomaan kaikki äänet näppäiltynä) on kai monella se ongelma että alkuun ei ikäänkuin pääse mitenkään (vai onko näin?). sitten voi yrittää jotenkin väkisin räpeltää jotain nopeaa ja useilla kai tekniikka tuhoutuu vain entisestään lisää (ts. oppii väärin, vai kuinka?). eli pitäisi jotenkin olla uskoa jauhaa niitä juttuja riittävän kauan sillä nopeudella millä pystyy soittamaan ne (ainakin suht oikein.. mutta ei liian oikein.. eli vähän nopeuden ylärajalla tai sitten välillä ylinopeasti) ja tämä prosessi jatkuu pitkään mutta on toisaalta itseään ruokkiva siinä mielessä että aina lisääntynyt nopeus tuottaa enemmän toistoja samassa ajassa, eli tavallaan harjoittelu tulee yhä tehokkaammaksi ajan kuluessa. näin lisääntynyt nopeus lisää samalla kehitysnopeutta mutta kehitysnopeus on hitaimmillaan alussa minkä vuoksi useilta loppuu usko kesken kun vaikuttaa siltä ettei kehity yhtään. tämän vuoksi mm. useat järjestelmällistä harjoittelua karttavat rokkarit eivät koskaan opi soittamaan plektrakädellä nopeasti (tai voivat oppia tahdistamattomasti, mm. angus young joka soittelee joskus yhtä ääntä suht nopeasti ikäänkuin balalaikka-tyyliin, mutta ei pysty siirtämään tätä taitoa käsien yhteispeliin koska nopea näppäys ei pysy tahdissa eikä angus viitsi harjoitella käsien yhteispeliä metronomin kanssa.).

Musta tuntuu siltä, että mulle nopea pikkaus on hieman vaikeaa vain sen takia, että olen vasuri joka soittaa oikeakätisten tavalla/kitaroilla. Ja lisäksi mulle on jotenkin muodostunut sellainen kuva, että kaikki oikea kätiset ovat etulöyntiasemassa vasureihin verrattuna ja osaavat pikata luonnostaan erittäin nopeasti. En tiedä onko tämä olettamus/ajatus totta, mutta sellaisen kuvan olen tosiaan saanut.

silhouette: Musta tuntuu siltä, että mulle nopea pikkaus on hieman vaikeaa vain sen takia, että olen vasuri joka soittaa oikeakätisten tavalla/kitaroilla. Ja lisäksi mulle on jotenkin muodostunut sellainen kuva, että kaikki oikea kätiset ovat etulöyntiasemassa vasureihin verrattuna ja osaavat pikata luonnostaan erittäin nopeasti. En tiedä onko tämä olettamus/ajatus totta, mutta sellaisen kuvan olen tosiaan saanut.
 
-noh, moore oli tietääkseni vasuri.. että ei tää ainakaan ole estävä tekijä..
 
-sitten vaikka granfelt kanssa vasuri (mutta ei se tosin olekaan mikään pikkaaja.. eli tää ehkä tukee näkemystäsi..)

freakingenius: Tästä tuli mieleen.. mun mielestä just se kun näkee jannun vetävän jotain jonka tiedän itse olevan erittäin vaikeaa on siistiä. Siitä näkee että toi jätkä on oikeesti viettäny yksinäisiä iltoja kitaransa kanssa kavereiden juodessa bisseä bileissä. Jos taas soittaa vaikeeta biisiä mummolle niin hän tuskin ymmärtää sitä miten vaikeeta se oikeesti on.
 
Minusta arvostelukriteereinä "vaikeus" ja "kauneus/miellyttävyys/esteettisyys" ovat eri asioita, mutta ne menevät usein sekaisin.
 
Vaikeuskriteerin suhteen voisi tehdä ajatuskokeen: kuulet biisin jossa on lähes uskomattomia nopeita teknisiä suorituksia. Arvostat sen siksi korkealle, mestariteosluokkaan. Myöhemmin kuulet että se oli soitettu hitaasti sisään ja nopeutettu audioeditorissa. Muuttuuko mielipiteesi, onko edelleen mestariteos?
 
Minä funtsin niin että voi olla, mutta se ei riipu vaikeusasteesta.

jpjanhun: noh, moore oli tietääkseni vasuri.. että ei tää ainakaan ole estävä tekijä..
 
Okei, tuota en tiennytkään. Silti kerron hyvän esimerkin: mun faija on oikeakätinen ja suoraan sanottuna kitaransoitossa aika aloittelija vielä, mutta kerran kun soiteltiin sen kanssa kimpassa niin pyysin sitä soittamaan plektralla yhtä kieltä niin nopeasti kuin pystyy ja se yllätti mua aika pahasti: hän pystyi soittamaan tuota yhtä kieltä plektralla todella - tarkoitan siis todella - nopeasti. Valehtelematta varmasti "Petruccin"-valonnopeudella. =)
 
Lisäksi, olen tehnyt monelle muulle oikeakätiselle aivan saman testin/kysymyksen ja kaikki ovat melkeinpä poikkeuksetta pikanneet erittäin nopeasti plektralla. Eli, toisin sanottuna erittäin paljon nopeammin kuin minä.

Drawbars: Minusta arvostelukriteereinä "vaikeus" ja "kauneus/miellyttävyys/esteettisyys" ovat eri asioita, mutta ne menevät usein sekaisin.
 
Vaikeuskriteerin suhteen voisi tehdä ajatuskokeen: kuulet biisin jossa on lähes uskomattomia nopeita teknisiä suorituksia. Arvostat sen siksi korkealle, mestariteosluokkaan. Myöhemmin kuulet että se oli soitettu hitaasti sisään ja nopeutettu audioeditorissa. Muuttuuko mielipiteesi, onko edelleen mestariteos?
 
Minä funtsin niin että voi olla, mutta se ei riipu vaikeusasteesta.
 
-omasta mielestäni "vaikeudessa" ei ole itsessään mitään kiinnostavaa (paitsi urheiluna) eli kyseessä on "skillfull trickery" (siteeraan tuota wilkenthalia tässä).
 
-sensijaan yksi etu vaikeudessa on, ainakin äärimmäisessä vaikeudessa: se on harvinaisempaa ja voi siksi ikäänkuin uutena efektinä olla tehokkaampi koska sitä ei ole kuullut tai kuulee harvoin. mutta esim. nopean soiton uutuus-efektivaikutus on omasta mielestäni jo kuollut kauan sitten ja uudet nopeusennätykset eivät enää ole mielekkäitä.

silhouette: Okei, tuota en tiennytkään. Silti kerron hyvän esimerkin: mun faija on oikeakätinen ja suoraan sanottuna kitaransoitossa aika aloittelija vielä, mutta kerran kun soiteltiin sen kanssa kimpassa niin pyysin sitä soittamaan plektralla yhtä kieltä niin nopeasti kuin pystyy ja se yllätti mua aika pahasti: hän pystyi soittamaan tuota yhtä kieltä plektralla todella - tarkoitan siis todella - nopeasti. Valehtelematta varmasti "Petruccin"-valonnopeudella. =)
 
Lisäksi, olen tehnyt monelle muulle oikeakätiselle aivan saman testin/kysymyksen ja kaikki ovat melkeinpä poikkeuksetta pikanneet erittäin nopeasti plektralla. Eli, toisin sanottuna erittäin paljon nopeammin kuin minä.
 
-joo, tää varmaan pitää paikkansa, eli etua on. mutta jatkokysymyksiä: pysyikö tuo nopea pikkaus tahdissa (arvaan: ei.. vrt. angus young)? oliko siinä tippaakaan voimaa (arvaan: ei.)? pystyn itekin muuten pikkaamaan järkyttävän nopeasti yhdellä kielellä jos ei tarvi näpätä kovaa eikä pysyä tahdissa.. eli nämä ovat huomattavan paljon helpottavia tekijöitä.
 
mutta kaippa se niin on että oikeakätisillä on usein etu pikkauksessa ja vasenkätisillä ehkä otelautakäden tekniikassa.. vai miten luulisitte?.. onko esimerkkejä? mulla tulee mieleen vain noi moore ja granfelt.. joista toi moore on vähän poikkeus tähän sääntöön..