Kitarat: soittaminen ›

Krice: Sellainen ajatus tulee mieleen, että voisiko sen soittamisen aloittaa vähän myöhemmin? Varsinkin kitaran tapauksessa kädet voisi kasvaa siihen mittaan, että kykenee jo soittamaan oikealla kitaralla eikä millään ukulelellä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=gSedE5sU3uc

Hirmu tärkeetä on se, että soittaminen tuntuu alkuvaiheessa kivalta, riittävän helpolta, mutta myös riittävän haastavalta. Onnistumisen hetket ovat tärkeitä motivaation ylläpitämiseksi.
 
Sit kun aikaa kuluu ja jos harrastus jatkuu, on soittajan helpompi hyväksyä se, että jotkut jutut ovat aluksi tosi vaikeita, jopa mahdottomia. Sitä suuremmat ovat sitten myös onnistumisen tunteet, kun jossain vaiheessa ne vaikeammat jutut sitten alkavatkin sujua.
 
Mää lähtisin siitä, että tilanteesta riippumatta soitetaan mahdollisimman paljon musiikkia ja mahdollisimman vähän epämusikaalisen kuuloisia mekaanisia harjoitteita. Koska korvat ovat (toivottavasti!) kuitenkin mukana koko ajan, turha niille on tarjoilla jotain, mikä ei kuulosta hyvältä - musiikissa olennaista on kuuleminen. Tekniikkaa voi treenata myös riittävän haastavilla kappaleilla/etydeillä.

Jucciz puhuu todellakin asiaa. Voi vittu kun olisin itsekin tajunnut aiemmin kehittää korvaa ja musikaalisuutta tekniikan sijaan. No, parempi myöhään...
 
Kitaran soiton opettaminen on aika haastavaa puhaa, kun ei pitäisi varsinkaan alussa unohtaa sitä hauskuutta. Kaikissa kaupungeissa on kirjastot täynnä kaiken maailman makuuhuonetiluttajien "Annetaan kitaratunteja" -ilmoituksia. Onko mikään ihme, että se musikaalisuuden ja korvan kehittyminen unohtuu, kun "opettajat" eivät itsekään osaa kuin tabeista vetää tiluliitä?
 
Tuloksena on se, että pystytään soittamaan teknisesti Kirk Hammettia, mutta korvalla ei saada edes Maijalla oli karitsaa. Bändisoiton, improvisoinnin ja oman musiikin tekemisen kannalta paljon tärkeämpää olisi kehittyä ensisijaisesti muusikkona ja tekninen taituruus vasta siinä sivussa. Olen tästä malliesimerkki. Valitettavasti.

Jucciz: Mää lähtisin siitä, että tilanteesta riippumatta soitetaan mahdollisimman paljon musiikkia ja mahdollisimman vähän epämusikaalisen kuuloisia mekaanisia harjoitteita.
 
Toimii myös ilman oppilasta! Perustavan-laatuinen lähtö kohta.

muistahan kertoa, miten opetus etenee, tää on ihan mielenkiintoista. muistakaa pitää hauskaa, ja laulakaa samalla.

Kerrotaan!
 
Noin puolet ajasta meni tytön ujosteluun. Muistutti paljon siitä, kun itse kohtasin ensimmäistä kertaa "osaavia" soittajia. Mielestäni tämä ujostelu on positiivinen merkki, joka kertoo siitä että hän on aidosti kiinnostunut (eli enemmänkin "kainostelua" kuin ujostelua). Kun ujosteluista ja äidin luokse menemisestä päästiin, niin lähdin liikkeelle ihan yhden kielen ukko nooasta, mikä vaikuttaa hyvältä kaulan oppimisen kannalta. Välillä vaihdoin kieltä, jotta saadaan kordinaatiota ja kuulokuvaa kitaraan.
 
Huomasin, että harmoniat/soinnut herättivät tytön mielenkiintoa selvästi enemmän, joten otin nothing else mattersin vapaat kielet pimputuksen mukaan - hyvin näytti oppivan!
 
Siinä oli koko perhe mukana ja pikkuvelikin kokeili. Hän oli selvästi kiinnostuneempi melodiasta kun taas tyttö soinnuista.
 
Voisi olla romance ilman bassoa hyvä ottaa mukaan - siinä olisi tuota harmoniaa + melodiaa ja kaulan oppimista samassa paketissa.
 
Selvästi tärkeää tutkailla lapsen jaksamista. Kunnolla taukoa ja välillä oli hyvä tietoisesti siirtää huomio toisaalle ja antaa lapsen ihmetellä itsekseen. Kehuja paljon sekaan, niin hyvää tulee.

Meillä on ollut melodian soittelu paljon haastavampaa kuin sointujen opettelu, ja tyttö on ollut enemmän innoissaan ja kiinnostunut soittaessaan soinnut biisiin kuin melodian. Ukko Nooa on ollut haastavampi kuin soitella vaikkapa syksyn sävelen kompit ja laulaa mukana. Toinen esimerkki, "kirkossa" siis tämä "tuli kirkkoon mies ja lapsi..." menee laulun kanssa sointuineen, mutta nuo melodiat, ne on vaikeita. Ja ikää nyt seitsemän vuotta.

Itse olin pentuna "opissa" hiukan enemmän soittaneella kaverilla. En ollut kiinnostunut yhden kielen pimputuksista, olihan ne jo tuttuja muistakin soittimista, mutta soinnut kiinnosti kovasti. Aloitettiin harjoittelu yhdestä soinnusta. Seuraavalla tunnilla toinen, mutta niin että se edellinen sointu oli ensin (piti vaihtaa otetta). Sitten taas kolmas ja taas ne edelliset ekana. Yhtäkkiä hoksasin, että soittelinpa siinä Nousevan auringon taloa! Siinä tuli melko määrä sointuja ja niiden vaihdoksia, joten seuraavan kappaleen opettelu oli tosi helppoa ilman opettajaakin.
 
Minusta se kaveri oli aika ovela, eikä edes vihjannut että tässä opetellaan jotakin oikeaa biisiä vaan muka perussointuja vaan. Tietysti uusi sointu opeteltiin ensin kunnolla ja sen jälkeen edelliset sarjana. Toki siinä oli hieman teoriaakin mukana ja kaveri pisti jonkun kivan riffin loppuun, joka opeteltaisiin sitten myöhemmin, kunhan soinnut lähtevät suht puhtaana ja jonkilaisessa ajassa. Aika pian siinä homman juju alkoi hahmottumaan.