Aihe: Tabulatuurit biisiin
1 2 3
Jucciz
27.07.2012 13:59:09 (muokattu 27.07.2012 14:02:21)
tender.insanity: Hyvin se perheellisen aika tuntuu riittävän kirjoitteluun m.netissä, niin miksei samaa aikaa sitten käytä omien ennakkoluulojen poistamiseen ja laajakatseisuuden avartamiseen tekemällä jotain mitä ei normaalisti tee? Itsekin kannustat ihmisiä soittamaan muutakin kuin hevitilua, vaikka heitä ei kiinnostaisi. Miksi et sitten itse ala nuotittamaan genreä mistä et pidä? Voit jopa joskus yllättyä yllättämällä itsesi löytämällä jotain jännää jostain, mitä voit sitten hyödyntää omissa jutuissasi.
 
Duh? Eihän se edes voi olla ennakkoluuloa, jos kappaleen ensin kuuntelee ja vasta sitten on siitä jotain mieltä. Etkä muuten ehkä arvaakaan, kuinka paljon nuotinnan nykään sellaisten genrejen musiikkia, jotka eivät kolahda kertakaikkiaan yhtään. Teen sitä työni puolesta sen verran paljon, että vapaa-aikaani en ole erityisen innostunut siihen enää käyttämään.
 
Sitten vähän filosofointia: onko ihminen silloin valmis ja tarpeeksi avarakatseinen kun pitää kaikesta musiikista? Eikös se ole sama kuin ei olisi musiikkimakua ollenkaan? Mun mielestä on täysin oikeutettua olla pitämättä jonkinlaisesta musiikista, etenkin jos osaa itselleen perustella, minkä takia näin on. Musiikkimakuni on uskoakseni laajempi kuin keskiverto hevidiggarilla, mutta toki löytyy paljon myös sellaista musiikkia, jota en voi sietää.
 
Alkaa mennä toisaalta jo vähän off-topiciksi, mutta kun nyt kysyit, vastaan toki. Näinhän tässä opitaan toinen toisistamme tärkeitä asioita.
 
E: Ja hyvä kirjoitus jälleen Tonskilta. Kaikista järkevintähän netissä on olla liikkeellä asenteella, jonka kitaristi ja pedagogi Mick Goodrick tarjoaa esipuheessa teoksessaan "The Advancing Guitarist": "Take what you need - what you can use. --- Come back when you're ready."
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Kampela77
27.07.2012 14:25:02
Aloitusviestissä vain kysyttiin löytyykö täältä ketään, joka viitsisi tehdä tabulatuurit biisiin. Palkaksi tarjottiin tuhannet kiitokset. Jos ei palkka kelpaa, niin voi sulkea ketjun.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?" Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?"
Burn
27.07.2012 14:25:04
 
 
Luulenpa että ketjun aloittaja on jo hyvän aikaa sitten nostanut kätensä pystyyn muusikoiden.netin klassisen "vittu mitä paskaa"-virheen merkiksi ja vaihtanut foorumia.
M4ss3 m/: Ajatukset oli lähinnä alakerran ilmaisissa karkeissa ja Pepsissä. LATAA NEREUS VELOITUKSETTA!
Räkkipeli
27.07.2012 14:55:09
tender.insanity: http://yle.fi/uutiset/sunnuntaisuom … nes_tyoskentelee_ilmaiseksi/5469544
 
Mikset siis sinäkin?

 
Hahaha, tää on kyllä suurinta suomalaista typeryyttä mitä voi ilmetä. Tehdään duunia muttei saada palkkaa, hienoa.
 
En itse keksi kyllä yhtään syytä, miksei pyytäisi jonkin sortin korvausta transkription tekemisestä vielä musiikista, josta ei muuten tekisi koko paskaa.
http://www.liveleak.com/view?i=e16c18ff17
Jucciz
27.07.2012 15:15:53 (muokattu 27.07.2012 15:16:51)
Lohdutukseksi tarjoan muutaman ilmaisen transkription/harjoitteen:
http://jucciz.com/nuotit/
 
Näitä kerättiin aikanaan ihan ketjuksi asti:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=198044
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Feline
27.07.2012 15:21:12 (muokattu 27.07.2012 16:38:33)
ei mittää sittenkää
kekkuliheikki
27.07.2012 17:09:26
Jucciz: Lohdutukseksi tarjoan muutaman ilmaisen transkription/harjoitteen:
http://jucciz.com/nuotit/
 
Näitä kerättiin aikanaan ihan ketjuksi asti:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=198044

 
Rahat takaisin! Mun mielesta Contusionin viimeisen fraasin ensimmainen A# tulee venyttamalla G kielelta. :)
kornolio
27.07.2012 17:11:31
Nyt meni näköjään niin paskan jauhannaks tääkin homma, et taidan tehä itte. Tuleepahan ainakin mieleinen. Pitäkää tunkkinne.
tender.insanity
27.07.2012 17:56:28
kornolio: Nyt meni näköjään niin paskan jauhannaks tääkin homma, et taidan tehä itte. Tuleepahan ainakin mieleinen. Pitäkää tunkkinne.
 
Koita, jos saat jotain tukia haettua jostain kun työllistät itse itsesi. Älä nyt hyvä mies ilmaiseksi tee edes itsellesi.
tukse
27.07.2012 18:00:05
Mihin sä niitä tablatuureja edes tarvit. Katot miten toi tyyppi vetää videolla, ja siitä opettelet. Ei luulis olevan vaikeeta.
Jucciz
27.07.2012 18:19:24
kornolio: Nyt meni näköjään niin paskan jauhannaks tääkin homma, et taidan tehä itte. Tuleepahan ainakin mieleinen. Pitäkää tunkkinne.
 
Mission accomplished. Mainiota!
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Tonski
28.07.2012 01:27:47
 
 
Jucciz: Mission accomplished. Mainiota!
 
Prkl miten kiero jätkä! Mee shakkia pelaamaan siitä!
 
http://www.instantchess.com/
Kampela77
28.07.2012 01:28:02
Tästä ketjusta tuli kyllä todella paha mieli. Itse olen uskovainen ja yritän aina auttaa toista ihmistä silloin kuin vain pystyn. Mutta sitten on tälläisia ihmisiä kuin Jucciz, jotka ovat vain rahan ja oman hyödyn perään. Tuntuu kauhean pahalta :(
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?" Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?"
Bratwurst
28.07.2012 09:35:10
Sitä mie ihmettelen miten nämä pari tyyppiä tulevat jokaiseen avunpyyntö-ketjuun mainostamaan itseään malliin
 
"En auta ja jos auttaisin niin se maksaisi"
 
Ja tämän jälkeen alkaa älytön argumentointi featuring juutalaiset ja kapitalismi.
 
Ihan järetöntä tulla tänne provosoimaan joka kerta kun joku pyytää apua tabien/nuottien kanssa ja antaa selvästi ymmärtää ettei ole valmis maksamaan tästä avusta.
 
Jos haluatte mainostaa palveluitanne (mitä aloittaja ei selvästikkään hakenut) laittakaa siitä tieto hänelle muulla keinoin kuin vastaamalla tähän ketjuun.
Krice
28.07.2012 10:06:21
 
 
Aika helpolta kuulostaa tuo kappale, ihmettelen jos ei tuota opi rämpyttämään ilman tabsejakin melkein kylmiltään.
sepisti
28.07.2012 16:16:55 (muokattu 28.07.2012 16:17:17)
kornolio: Nyt meni näköjään niin paskan jauhannaks tääkin homma, et taidan tehä itte. Tuleepahan ainakin mieleinen. Pitäkää tunkkinne.
 
Ei käyny mielessä, että penseä suhtautuminen saattoi johtua myös uuden topicin avaamisesta...
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=125203
 
Kokeile seuraavaksi tuonne.
Burn
30.07.2012 13:27:24
 
 
Kampela77: Tästä ketjusta tuli kyllä todella paha mieli. Itse olen uskovainen ja yritän aina auttaa toista ihmistä silloin kuin vain pystyn. Mutta sitten on tälläisia ihmisiä kuin Jucciz, jotka ovat vain rahan ja oman hyödyn perään. Tuntuu kauhean pahalta :(
 
Juccishan keskustelee aina niin, kuten kunnon uskovaisen kuuluukin. Ainoastaan omat mielipiteet ovat käypiä, joka keskustelusta poistutaan voittajana ja jossei oman aatteen vuoksi olla valmiita lahjoittamaan rahaa, ei se ole sen arvoista.
M4ss3 m/: Ajatukset oli lähinnä alakerran ilmaisissa karkeissa ja Pepsissä. LATAA NEREUS VELOITUKSETTA!
Vladi
30.07.2012 13:30:23
Burn: Juccishan keskustelee aina niin, kuten kunnon uskovaisen kuuluukin. Ainoastaan omat mielipiteet ovat käypiä, joka keskustelusta poistutaan voittajana ja jossei oman aatteen vuoksi olla valmiita lahjoittamaan rahaa, ei se ole sen arvoista.
 
Onneksi sinä et tee niin.
Burn
30.07.2012 15:23:56
 
 
Vladi: Onneksi sinä et tee niin.
 
No nyt mulle tuli paha mieli.
M4ss3 m/: Ajatukset oli lähinnä alakerran ilmaisissa karkeissa ja Pepsissä. LATAA NEREUS VELOITUKSETTA!
Vladi
30.07.2012 15:39:32
Burn: No nyt mulle tuli paha mieli.
 
Kuuntele tää, niin piristää: http://www.youtube.com/watch?v=hz4mIn3swD0
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)