Kitarat: soittaminen ›

muistan ite merkittävät keikat vähän niinkun unissani, eka keikka rippileirillä, siitä onneks on tallenne että muisti ei oo väärä ja aivan kamalaa vinkumista ja vinguttamista. eka iso keikka palttiaralla 700 henkeä sisällä, ympärillä julkimoita ja väkeä ja tallenne tuostakin on mutta toisin kun fiilis oli, saakeli että se meni "pienestä" jännityksestä huolimati loistavasti! paremminkin tuon toki ois voinu vetää mutta kieltämättä hiveli egoa kun tangolaulajat ja muusikot kävi ylistämään soitantaa :) itellä auttos siinä vaiheessa joku auringonhattu-uute, tai niin ainakin tahdon uskoa :D

juuso a: E: Lisätään vielä, että mulle oli ennen tuota käynyt lähes samalla tavalla samassa keikkapaikassa, Jyväskylän Ilokivessä. Silloin lakkasi kesken keikan säröpedaali (ylläriylläri) toimimasta. Kun ei ollut kun yksi pedaali mitä käytin niin kusessa oltiin silloinkin, mutta onneksi oli sitten toisella samana iltana esiintyvän bändin kitaristilla lainata säröpedaalia. Kävi hakee äkkiä backstagelta.:D Joku Ilokivikirous meikäläistä vaivaa kun en oo yhtään keikkaa saanut siellä kunnialla läpi!
 
Ilokivi on mulla ainut mesta missä säröpedaali on kieltäytynyt toimimasta. Tosin onneksi se ei ikinä ollut mulla mikään tärkeä loota siinä bändissä muutenkaan niin pystyi huoletta jättämään sen pois. Sen keikan jälkeen testasin sitä lootaa himassa ja futas ihan normaalisti.

Methis: Ilokivi on mulla ainut mesta missä säröpedaali on kieltäytynyt toimimasta. Tosin onneksi se ei ikinä ollut mulla mikään tärkeä loota siinä bändissä muutenkaan niin pystyi huoletta jättämään sen pois. Sen keikan jälkeen testasin sitä lootaa himassa ja futas ihan normaalisti.
 
Ahaa.. En siis ole ainoa.:D Siellä on vissiin joku anti-säröpedaali-haamu, joka riehuu.

Ianuarius: Se jäätyminen tulee siitä kun ajatukset on kaikessa muussa kuin soitossa, eli että pitäis mennä hyvin ja voi vittu miks tuoki meni väärin ja mitä noi kaikki nyt aattelee musta tms. :D
 
Tässä viestissä oikeestaan tuli valtaosa itse olennaisesta, jo heti ekassa vastauksessa alotukseen. Kun soitin ite enemmän klassista kitaraa niin puitiin monesti ennen oppilaskonsertteja porukan kanssa opistolla aina siitä, miten klassisen musan soitto on livejäätymisen suhteen ehkä se kaikkein katastrofaalisin tilanne. Popjats-keikoilla on mun mielestäni ihan helvetin paljon miellyttävämpää olla kuin siinä hiljaisuudessa, kun astelee nylonkielisen kanssa lavalle ja täydessä hiljaisuudessa omasta kitarasta tulee se ainoa ääni. Jokainen virhe kuuluu selvästi. Tanssimusabändeissä pystyy valehtelematta olemaan vaikka kokonaisen biisin osan yksinään komppisoittajana pihalla ilman, että perttiperuskuuntelija huomaa koko kymmenjäsenisen bändin (mikä oli tilanteemme ko. poppoossa) suoritustasossa merkittävää laskua toisin sanoen että perttiperuskuuntelijaa alkaa vituttamaan se, miten bändi ei osaa hommaansa.
 
Btw tässä vaiheessa viestiä on hyvä sanoa, että ne urpot jotka yleistää tästä sen, että popjats-poppoissa soitto on helpompaa ja klassinen musa on eliittiä, voivat lopettaa lukemisen jo tähän, en hae sitä takaa, eikä asia ole yksioikoisesti näin.
 
Kaiken takana on munkin mielestäni se, että virheet ovat osaltaan itseään toteuttava ennuste. Mitä enemmän keskittymiskyvystään soittamisen suhteen lainaa sille, että ajattelee pelkoa virheiden suhteen, sitä todennäköisemmin ne ilmenevät soitossa. Näin tämä on ainakin itellä menny keikalla kuin keikalla, kun ajattelee vain sitä musaa tai soittoa (tai tarpeeks automaatioituneessa soitossa vaikka sinappia:D) niin paljon pienempi on virheiden ilmenemisprosentti, näin ainakin itselläni. Omakohtasesti oon aina huomannu tekeväni siis eniten virheitä juuri ajatellessani "perkele nyt tulee se vaikea kohta...", ja se ajatus tekee siitä niin vaikean kuin sen ajatuksen antaa tehdä. Tuo klasaripuoli on esimerkkinä siksi, että tämä ilmiö korostui mielestäni juuri tässä musiikin osa-alueessa omalla kohdallani eniten. On kai olemassa syykin sille, miks jotkut klasarisoittajat vetävät beetasalpaajia ennen monta vuotta eteenpäin työuran ratkasevia konsertteja tai koe-esiintymisiä...

hallu: On käynyt ja kaikenlaista muutakin joka nyt jälkeenpäin naurattaa, mutta joka kyllä aikaan ahdisti. Kai se jännittämisestä johtuu tai ainakin itselläni. Minusta tuossa edellä tuli hyviä pointteja. Älä ajattele, että olet onnekas kun pääset soittamaan yleisölle, vaan ajattele että se yleisö on onnekas kun pääsee kuuntelemaan sun soittoa. Se tuntuu tällä tavalla sanottuna vähän omahyväiseltä, mutta jos sitä ei muuten julista ääneen eikä muutu kusipääksi, niin pieni asetelmien ruuvaaminen omassa mielessä saattaa tuoda sitä kaivattua itsevarmuutta ja sen mukana rentoutta.
 
Tää on mun mielestä tosi tärkeä asia. Ei ketään kiinnosta mennä katsomaan makuuhuonekitaristia joka pyytää joka biisin välissä yleisöltä anteeksi. Lavalla saa, ja oikeastaan pitääkin olla rokkitähti, ja _tietää_ olevansa yleisön suurin idoli (vaikkei oikeasti ihan olisikaan). Ajattele olevasi näyttelijä joka esittää näytelmässä tähden roolia. Vaikka sellainen asenne tuntuisi mielestäsi kusipäiseltä, niin muista ettei lavan ulkopuolella tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä, kunhan lavalla olet suurin ja mahtavin ja housuissasi on 35 senttinen kultainen pamppu.
 
Toinen homma on liikkeen ja soiton yhdistäminen. Niinkuin jo mainittiin, niin sitä kannattaa harjoitella sekä yksin kotona soitellessa, että treeniksellä. Mä oon ite huomannut liikkumisen vaikuttavan huomattavasti myös soiton rentouteen. Kun ympärillä on kavereita joiden kanssa yhteissoitto sujuu, on helppo itsekin upota soitettavaan kappaleeseen. Free your mind and your ass will follow. Mua ainakin alkaa väkisin vähän tanssituttaa kun soitto svengaa, ja se on aina hyvä merkki. Kroppa huojuu rennosti musiikin mukana -> kädet tanssahtelee rentoina kielillä.
Jos mä huomaan että kädet alkaa tahmaamaan lavalla kesken biisin, niin ekana yritän rentouttaa hariat ja laittaa jalat liikkeelle. Kyllä ne sormet perässä tulee.
 
Tietenkin esiintymistilanne, soitettava musiikki jne vaikuttaa asiaan. Jos soitetaan akustista taustamusiikkia illallisjuhlissa, niin turha alkaa pogoomaan ja elvistelemäään.

Hirvittää jo ajatus jos tästä joskus keikalle joutuu lähtemään. Ainakin pitää varmistaa ettei paikalla ole ketään muusikkokavereita, koska lähinnä heidän mielipiteillään on väliä. Satunnaiset ihmiset saavat ajatella mitä haluavat.

Mä näkisin että hyvä bändikemia ja tutut kaverit siinä rinnalla auttaa. Keikka kannattaa potkaista käyntiin menobiisillä missä ei ole turhia teknisiä kikkailuita, pääsee soittamaan isoilla liikkeillä eikä tarvitse kynätä mitään tarkkaa vielä siinä vaiheessa, kun adrenaliini ja jännitys on vahvimmillaan. Se vähenee kyllä ekan biisin jälkeen ja ekojen tahtien jälkeen.
 
Ja monista jännitys ei näy niin paljon kuin itse kuvittelee. Esim. edellisen bändini toinen kitaristi on loistava esiintyjä, erittäin rennon ja itsevarman oloinen heppu lavalla, vetää makeita improttuja sooloja, tiluttaa niskan takana, hampailla, kalja toisessa kädessä legatoa ja saa yleisön osoittamaan suosiotaan. Mutta hän sanoi minulle, että joka kerran kun hänen soittoaan katsoo joku, vaikka se olisi vain muutamia ihmisiä jossakin ei-keikkatilanteessa, hänellä alkavat kädet vapista. Se kuulosti minusta uskomattomalta. Siinä vaiheessa kun teknistä taitoa on jo paljon, se pieni hermostuneisuus ei estä soittamasta kuulijaa miellyttävällä tavalla, koska itse sitä on itsensä pahin kriitikko yleensä. Itsestä tuntuu se jännitys pahemmalta, kuin mitä se näyttää muille.

kekkuliheikki: Livenä tulee aina soitettua kovempaa. Andrenaliinia. Ei voi mitään. Tekniikka on livenä jotain 70% normaalitasosta. Ja kitarakin on missä sattuu.
 
Juuri näin. Treeneissä treenataan, jotta livenä pääsisi edes mahdollisimman lähelle kykyjen mukaista soittotasoa kaiken heilumisen ja härväämisen keskellä.

Crimsomnia: Hirvittää jo ajatus jos tästä joskus keikalle joutuu lähtemään. Ainakin pitää varmistaa ettei paikalla ole ketään muusikkokavereita, koska lähinnä heidän mielipiteillään on väliä. Satunnaiset ihmiset saavat ajatella mitä haluavat.
 
Just toisin päin. Kyllä se paras palaute tulee kentältä.

Tommy Voltage: Just toisin päin. Kyllä se paras palaute tulee kentältä.
 
Sama. Yhdentekevää mitä joku toinen soittaja ajattelee, jos yleisö tykkää :)
 
Tietysti mieluusti sais tykätä kaikki, ja antaa paljon rahaa vastineeksi.

Ota viinaa.

kekkuliheikki: Ota viinaa.
Blues-öljyä :D
 
eikä jännitä enää..
 
http://www.youtube.com/watch?v=k678XoYvSuc

Tommy Voltage: Just toisin päin. Kyllä se paras palaute tulee kentältä.
 
No joo perus palaute on jees, mutta vmp-kommentit ja semmoset mielellään yleisöltä eikä niiltä muusikkokavereilta, keiden silmissä saattaa omat muusikkopisteet laskea jos meininki ei ole jees. Haluan kuitenkin olla edes näiden kavereiden kesken uskottava musiikkihemmo kenen kanssa kiinnostaa puhua musiikista ja jonka mielipiteitä kuunnellaan.

Crimsomnia: No joo perus palaute on jees, mutta vmp-kommentit ja semmoset mielellään yleisöltä eikä niiltä muusikkokavereilta, keiden silmissä saattaa omat muusikkopisteet laskea jos meininki ei ole jees. Haluan kuitenkin olla edes näiden kavereiden kesken uskottava musiikkihemmo kenen kanssa kiinnostaa puhua musiikista ja jonka mielipiteitä kuunnellaan.
 
muusikkopisteet??

F_Lame: muusikkopisteet??
 
Tai niinku se uskottavuus kavereiden silmissä. Pitää olla jotain tasoa että säilyy se uskottavuus muusikkona että edes kaverit pitäisi jonain tekijänä eikä minään naurettavana räpeltäjänä, kenen kanssa ei tee mieli edes puhua musiikista jos ei kerta ole minkäänlaista tyylitajua, eli turha esitellä helmiä sioille jne.
 
Tämän takia haluaisin mieluummin hankkia sitä keikkakokemusta ensin ennen kuin uskallan pyytää kavereitakin tulemaan katsomaan keikkaa.

Crimsomnia: Tai niinku se uskottavuus kavereiden silmissä. Pitää olla jotain tasoa että säilyy se uskottavuus muusikkona että edes kaverit pitäisi jonain tekijänä eikä minään naurettavana räpeltäjänä, kenen kanssa ei tee mieli edes puhua musiikista jos ei kerta ole minkäänlaista tyylitajua, eli turha esitellä helmiä sioille jne.
 
Kannattaisiko hankkia vaikkapa elämä ja tehdä sillä jotain, jos ongelmat ovat tätä luokkaa?

Crimsomnia: Tai niinku se uskottavuus kavereiden silmissä. Pitää olla jotain tasoa että säilyy se uskottavuus muusikkona että edes kaverit pitäisi jonain tekijänä eikä minään naurettavana räpeltäjänä, kenen kanssa ei tee mieli edes puhua musiikista jos ei kerta ole minkäänlaista tyylitajua, eli turha esitellä helmiä sioille jne.
 
Tämän takia haluaisin mieluummin hankkia sitä keikkakokemusta ensin ennen kuin uskallan pyytää kavereitakin tulemaan katsomaan keikkaa.
 
Mun mielestä sun kannattais nyt vetää muutaman kerran syvään henkeä ja miettiä suhdettasi musiikkin ja kavereihisi.

Tonski: On kai olemassa syykin sille, miks jotkut klasarisoittajat vetävät beetasalpaajia ennen monta vuotta eteenpäin työuran ratkasevia konsertteja tai koe-esiintymisiä...
 
Vuosia klasaripianoa musiikkiopistossa soittaneena tämä on tuttu tunne. Ainakin mun käymässä opistossa oli vielä soittojärjestys, joka lisäsi niitä paineita. Pianomatineat oli ns. opettajakohtaisia, eli sinä iltana soittivat kaikki minun opettajan oppilaat. Soittojärjestys määräytyi opiskeluvuosien perusteella, eli pisimpään soittaneet soittivat viimeisinä. Ongelma oli siinä, että soittovuosien määrä ei suoraan korreloi soittotaitoon ja ainakin itselle kävi useasti niin, että edellä soittavat soittivat huomattavasti vaikeampia kappaleita hienosti ja sitten piti itse mennä kyseisen huippuesityksen jälkeen pimputtamaan sitä omaa lirutusta.
 
Noissa tilanteissa huomasi kyllä monesti ajattelevansa, että kohta tulee se vaikea kohta ja sittenhän se meni tottakai aina väärin. En oikein koskaan oppinut musaopistoaikoina pääsemään siihen musiikkiin sisälle samalla tavalla, kuin mitä nykyään. Musaopistosoittaminen oli tekninen suoritus jota jännitettiin jo monta päivää etukäteen. Voin vain kuvitella, millaista se on ihmiselle, jonka elanto voi riippua yhdestä veisusta.
 
Nykyään keikkahommissa on sellaista tervettä jännittämistä ja hermoilua, mutta yleensä viimeistään toisen biisin alkaessa tulee rentouduttua ja alkaa keskittymään oman suorituksen sijasta kokonaisuuteen, eli siihen, miltä koko poppoo kuulostaa. Soittokavereilta saa yleensä myös hyvin tukea, mikä auttaa valtavasti.

Numb: Mun mielestä sun kannattais nyt vetää muutaman kerran syvään henkeä ja miettiä suhdettasi musiikkin ja kavereihisi.
 
Mitä vikaa on haluta olla uskottava ja pitää jotain tasoa?
 
Edit: varsinkin kun kavereina on paljon tyylitajuisia paljon kovemman tason musiikkimiehiä. Ei oikein kehtaa mitään aloittelijameininkiä esitellä.

Crimsomnia: Mitä vikaa on haluta olla uskottava ja pitää jotain tasoa?
 
Jos katsot aiempia postejasi, vika löytyy sieltä.