Kitarat: soittaminen ›

Soon we start making music. Not just playing exercises =)

Ja thriidin aloittajalle: hyvin kyllä lähtee Batio-tilut. Lisää tämmösiä covereita :)

Lisäsin pari juttua. Sweeppilämmitely ja Coltranen V-I harjoitus. Treeniä kehiin.

Soitto pelaa, mutta jotenkin vaan tulee Markoboy mieleen tuosta poissaolevasta katseesta.

kekkuliheikki: Lisäsin pari juttua. Sweeppilämmitely ja Coltranen V-I harjoitus. Treeniä kehiin.
 
Hienoja juttuja. Hyvä, että joku vaivautuu. Antaa muitten mölistä vaan...

Sanot tossa sweeppi harjoituksessa, että kyseinen tekniikka on turha mielestäsi?.Miksi? Itse tykkään niin paljon kun kuulen soitantaa missä sweeppi on puhdasta eikä perus laiho meininkiä, jossa soi 3 kieltä samaan aikaan. Jos kykenisin olla jossain tilun lajissa hyvä, olisin mieluiten sweepissä. Mutta millä tavalla tuohon tiluun sitten saa niitä tiettyjä elementtejä mitkä ovat ominaisia arpeggioille?

Metal Jewel: Sanot tossa sweeppi harjoituksessa, että kyseinen tekniikka on turha mielestäsi?.Miksi? Itse tykkään niin paljon kun kuulen soitantaa missä sweeppi on puhdasta eikä perus laiho meininkiä, jossa soi 3 kieltä samaan aikaan. Jos kykenisin olla jossain tilun lajissa hyvä, olisin mieluiten sweepissä. Mutta millä tavalla tuohon tiluun sitten saa niitä tiettyjä elementtejä mitkä ovat ominaisia arpeggioille?
 
Ei millään. Tarkoitan lähinnä sitä, että sille ei sinäänsä ole hirveesti käyttöä. Riippuu soittotyylistä. Arpeggiot menee alternate pikkauksella ellei soiteta vauhdilla. Noita perus min/maj arpeggioita tulee käytettyä aika vähän. Pitääkin tehdä jotain missä sweepataan 7/9/11/13 arpeggioita.
 
Mutta point taken. Tuo oli ehkä liian persoonallinen näkemys.

Aalimupina: Miksi helkkarissa kaikki flamencoon hurahtaneet kitaristit ovat ylimielisiä? Onhan se flamenco varmaan ihan kiva musatyyli, mutta ei se ole mikään kitarismin huipentuma.
 
Pakko kommentoida tähän sen verran, että omalla kohdallani siirtymä flamencoon tapahtui, kun kävin Sibelius-lukiota. Tuolloin joka toinen oppilas soitti sähkökitaraa, ja kovin jätkin oli se, joka pystyi soittamaan kaikista nopeiten. Itse kyllästyi tuohon yksipuoliseen ja sisällöllisesti köyhään musiikilliseen ilmaisuun. Aluksi aloin opetella jazzia, joka musiikillisesti vaikutti huomattavasti kiinnostavammalta kuin heavy metal. Genreen tutustumisen kautta tuli tietenkin tutustuttua Joe Passiin ja hänen Virtuoso-levyyn. Musiikki tuolla levyllä kiehtoi minua siinä määrin, että oli pakko alkaa treenata levyn biisejä. Minulla tuli sellainen olo, että oikeastaan sormilla soittaminen on paljon järkevämpää, koska täten voidaan saavuttaa paljon rikkaampi ja monipuolisempi musiikillinen kudos kitaralla.
 
Lukiossa aloin ottaa myös klassisen kitaran tunteja, koska niitä sattui olemaan tarjolla. Tykästyin välittömästi nylonkielisen akustisen sointiin ja tuntumaan. Myös klassisen kitaran repertuaarista löytyi paljon musiikkia, joka tuntui merkityksellisemmältä kuin muiden oppilaiden kuuntelema tilutussirkusmusiikki. Kuitenkin suomalainen opetusjärjestelmä klassisen musiikin ympärillä ei sopinut minulle, joten klassinen kitara on aina enemmänkin ollut harrastus. Tarvitsin siis yhä sen tietyn soittimen tai tyylin, johon keskittyä. Lopulta löysin flamencon, eikä siitä ole ollut paluuta.
 
Oman näkemykseni mukaan flamenco on kitaransoiton huipentuma. Se ottaa käyttöön kitaran ja soittajan käsien koko potentiaalin käyttöönsä luoden täten äärimmäisen rikkaan musiikillisen paletin soittajansa käyttöön. Legato, picado, arppegiot, rasgueadot, tirado, alzapua, melodinen sekä rytminen improvisaatio, laulunsäestys, tanssinsäestys, soolo- ja yhtyesoitto, tremolo.... kaikki löytyvät. Vaikka pidänkin flamencoa kitarismin multihuipentumana ei tämä tarkoita kuitenkaan sitä, että väheksyisin muita musiikkityylejä millään tavalla. Kuuntelen oikeastaan melkein mitä tahansa musiikkityyliä lukuun ottamatta tiettyjä countrytyylejä, schlageria, tanssimiseen tarkoitettua konemusiikkia ja amerikkalaista listapoppia. Jokainen tykätköön tietystä musiikista ja soittakoon tietyn tyylistä musiikkia. Ei se ole minulta pois.

Wild String Of Voodoo Strat: Oman näkemykseni mukaan flamenco on kitaransoiton huipentuma.
 
Tuohan nimenomaan on tekninen ajattelutapa eli tavallaan sama synti kuin sweeppaja-täppääjillä. Itse olen luonnollisesti viisaampi ja viisastunut sen suhteen, että ajattelen erilaisia kitaroita vain soittimina, joiden tarkoitus on musiikin ilmaisu. Sama koskee tietysti soittotekniikoita. Jos jotakin tekniikkaa tarvitsee musiikissa niin opettelee sitten sen tekniikan, mutta sen ei pitäisi olla pääasia.

Krice : Bambi -elokuvassa se äitijänis sanoo sille pikkujänikselle että "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin parempi olla hiljaa"
 
... ei muuta, jatkakaa.

Krice: Tuohan nimenomaan on tekninen ajattelutapa eli tavallaan sama synti kuin sweeppaja-täppääjillä. Itse olen luonnollisesti viisaampi ja viisastunut sen suhteen, että ajattelen erilaisia kitaroita vain soittimina, joiden tarkoitus on musiikin ilmaisu. Sama koskee tietysti soittotekniikoita. Jos jotakin tekniikkaa tarvitsee musiikissa niin opettelee sitten sen tekniikan, mutta sen ei pitäisi olla pääasia.
 
Kyse ei ole todellakaan tästä. Tässä tapauksessa on vaikea puhua muista soittimista, koska kitara on eräs ainoista soittimista, joka on levinnyt niin maailmanlaajuisesti ja kehittynyt teknisesti ja ilmaisuksellisesti niin eri suuntiin. Ajatelkaamme vaikkapa klassista kitaraa, flamencokitaraa, teräskielistä kitaraa ja sähkökitaraa. Nykyään teräskielisen parissa on instrumentin teknisiä rajoja koettavia kitaristeja kuten Tommy Emmanuel. Klassisessa kitarassa tekninen taituruus on tietenkin myös kehittynyt historian saatossa.
 
Sanoessani, että flamencokitara ottaa kitarasta soittimena koko potentiaalin käyttöön, en tarkoita, että musiikki olisi täten väistämättä aina äärimmäisen teknistä. Useiden tekniikoiden olemassaolo vain antaa paremmat rahkeet musiikilliselle ilmaisulle. Minkä tahansa tekniikan ylikäyttäminen on aina tylsää ja puuduttavaa. Nopeasti soittaminen eli tiluttaminen on pidemmän päälle tylsää - teki sen sitten millä tahansa tekniikalla. Esimerkiksi tapping on hauskaa, ja hyvä esimerkki maltillisesta käytöstä on Steve Hackettin soitto. Tietysti tästä tiluttamisen mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä on puhuttu jo loputtomiin asti, joten ei sinne jaksa ja tai viitsi mennä nyt.

Wild String Of Voodoo Strat: Useiden tekniikoiden olemassaolo vain antaa paremmat rahkeet musiikilliselle ilmaisulle.
 
No, minusta flamencomusiikki on suhteellisen rajallista (niin musiikillisesti kuin soundin kannalta), mutta tämäkin on kai mielipide.

Wild String Of Voodoo Strat: Oman näkemykseni mukaan flamenco on kitaransoiton huipentuma. Se ottaa käyttöön kitaran ja soittajan käsien koko potentiaalin käyttöönsä luoden täten äärimmäisen rikkaan musiikillisen paletin soittajansa käyttöön. Legato, picado, arppegiot, rasgueadot, tirado, alzapua, melodinen sekä rytminen improvisaatio, laulunsäestys, tanssinsäestys, soolo- ja yhtyesoitto, tremolo.... kaikki löytyvät. Vaikka pidänkin flamencoa kitarismin multihuipentumana ei tämä tarkoita kuitenkaan sitä, että väheksyisin muita musiikkityylejä millään tavalla. Kuuntelen oikeastaan melkein mitä tahansa musiikkityyliä lukuun ottamatta tiettyjä countrytyylejä, schlageria, tanssimiseen tarkoitettua konemusiikkia ja amerikkalaista listapoppia. Jokainen tykätköön tietystä musiikista ja soittakoon tietyn tyylistä musiikkia. Ei se ole minulta pois.
 
Flamencokitaransoitto on flamencokitaransoiton huipentuma.
 
Flamenco vaikuttaisi olevan hyvin tekniikkakeskeistä, aivan kuten tilukitarismi. Ainakin se pieni otanta flamencokitaristeja, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, puhuvat hyvin tekniikkakeskeisesti. Säkin puhut tekniikasta.
 
Nylonkielinen kitara on hieno soitin. Klasaripuolella on mielestäni paljon parempia biisejä kuin flamencopuolella, mutta esteettinen/biisillinen näkemys on erilainen. Joten en sano sen enempää, koska en ole päässyt flamencomusaan yhtään sisälle. Olen yrittänyt, mutta en vain löydä sieltä sitä biisiä...

Wild String Of Voodoo Strat: Kyse ei ole todellakaan tästä. Tässä tapauksessa on vaikea puhua muista soittimista, koska kitara on eräs ainoista soittimista, joka on levinnyt niin maailmanlaajuisesti ja kehittynyt teknisesti ja ilmaisuksellisesti niin eri suuntiin. Ajatelkaamme vaikkapa klassista kitaraa, flamencokitaraa, teräskielistä kitaraa ja sähkökitaraa. Nykyään teräskielisen parissa on instrumentin teknisiä rajoja koettavia kitaristeja kuten Tommy Emmanuel. Klassisessa kitarassa tekninen taituruus on tietenkin myös kehittynyt historian saatossa.
 
Sanoessani, että flamencokitara ottaa kitarasta soittimena koko potentiaalin käyttöön, en tarkoita, että musiikki olisi täten väistämättä aina äärimmäisen teknistä. Useiden tekniikoiden olemassaolo vain antaa paremmat rahkeet musiikilliselle ilmaisulle. Minkä tahansa tekniikan ylikäyttäminen on aina tylsää ja puuduttavaa. Nopeasti soittaminen eli tiluttaminen on pidemmän päälle tylsää - teki sen sitten millä tahansa tekniikalla. Esimerkiksi tapping on hauskaa, ja hyvä esimerkki maltillisesta käytöstä on Steve Hackettin soitto. Tietysti tästä tiluttamisen mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä on puhuttu jo loputtomiin asti, joten ei sinne jaksa ja tai viitsi mennä nyt.
 
Hiffaan kyllä mistä puhut, mutta samoinhan voisin sanoa että teknisesti säkökitarasta saa tuhat erilaista soundia enemmän kuin akustisesta soittimesta, ja täten se palvelee musiikillista ilmaisua enemmän.

Räkkipeli: Hiffaan kyllä mistä puhut, mutta samoinhan voisin sanoa että teknisesti säkökitarasta saa tuhat erilaista soundia enemmän kuin akustisesta soittimesta, ja täten se palvelee musiikillista ilmaisua enemmän.
 
Totta. Mun mielestä suurin synti mihin tässä keskustelussa on sorruttu on se, että kaikki musiikillinen ilmaisu nähdään samanlaisena. Ei flamencokitara mun mielestäni palvele kovin hyvin grindcoremetallin kautta itsensä ilmaisun tarkotusta, koska ko. musatyyliin nyt vaan sattuu kehittyneen hieman erilaiset mittaparametrit sille, mitä siinä musassa "kuuluu olla" (nyt huomiota lainausmerkkeihin kiitos!) että sitä kutsuttais ns. hyväksi grindcoreksi, mikä itsessäänkin on tiettyyn pisteeseen asti subjektiivista. Mulla ei itselläni oo niin flamencokitarointia kuin hevikitarointiaankaan vastaan mitään, mutta tuntuu että joidenkin viestien perusteella on välillä vaara, että keskustelussa menee nakit ja muusit sekasin..
 
Koetan havainnollistaa mistä puhun. Sen sanominen, että flamencokitarointi on musiikillisesti vaikkapa "hevipertteilyä" parempaa ilmaisukyvyn kannalta on vähän sama kuin sanos, että sipuli on kokkauksessa parempi kuin kerma. Tuleeko teesin älyttömyydestä nyt jutun juonta esille?
 
Meillä on aika paljon tapoja tuottaa ääntä. Tietynlaisen äänen tuottaminen palvelee tietynlaista musiikillista tarkoitusperää, mun mielestä jotkut vaikkapa Nightwishin lätyt ois varmaan ihan hirveetä kuraa jos ne olis nykyisten kitaroiden sijaan runtattu täyteen flamencokitaraa.

Krice: No, minusta flamencomusiikki on suhteellisen rajallista (niin musiikillisesti kuin soundin kannalta), mutta tämäkin on kai mielipide.
 
Itse asiassa tuossa on sikäli perää, että harva (tunnettu) muusikko on hyödyntänyt flamencokitaran tekniikoita muissa musiikkigenreissä. Tietysti on fuusiojutuista kiinnostuneita flamencokitaristeja kuten Paco de Lucia, Vicente Amigo, Jose Antonio Rodriguez, Chicuelo, Tomatito jne. mutta useimmat heistä kuitenkin pysyvät vielä enemmän tai vähemmän flamencossa kiinni.
 
Musiikillisesti flamencossa kuitenkin paljon musiikillisia eri tyylejä itsessään, joita fuusioimalla saadaan vieläkin mielenkiintoisemman kuuloisia musiikillisia kokonaisuuksia aikaan. Totta on kuitenkin, että sähkökitaralla soitettu on musiikki on määrällisesti monimuotoisempaa.
 
Räkkipeli: Hiffaan kyllä mistä puhut, mutta samoinhan voisin sanoa että teknisesti säkökitarasta saa tuhat erilaista soundia enemmän kuin akustisesta soittimesta, ja täten se palvelee musiikillista ilmaisua enemmän.
 
Totta on myös, että soundin kannalta flamencokitara on köyhempi kuin sähkökitara. Onhan kyseessä kuitenkin akustinen sointi, kun taas sähköisellä soittimella voidaan tehdä soundillisesti huikeita kokeiluja. Itseäni kuitenkin kiehtoo juurikin akustisuus tässä kohtaa elämää. Se on ensinnäkin paljon välittömäpää kuin sähköinen soundi. Toiseksi soundin ratkaiset loppujen lopuksi itse instrumentti ja ne kuuluiset nakit, jotka sitä soittavat. Ei tarvikse erikseen säädellä kaikken kitaran, vahvareiden ja efektien asetuksien kanssa. Olen vanhanaikainen ihminen, mitä teknologiaan tulee.
 
Mutta palatkaamme vielä hetkeksi tuohon soundipolitiikkaan. Ehkä suurin kysymys, joka minua juuri askarruttaa sähkökitarassa, on tuo soundipuoli; miksi suurimmalle osasta kitaristeista tuntuu olevan olemassa ainoastaan särö- ja clean-soundi? Useat tiluttajiksi tituleeratut kitaristit vielä käyttävät enimmäkseen pelkkää säröä. Miksi? Suurin häviö kitaran historiassa on se, että musiikin kentällä on liian harvoja kitaristeja, jotka tutkisivat sähkökitaran soundillisia maailmoja. On suorastaan häpeä, että esimerkiksi G3-kiertueilla, joilla on ollut mukana Robert Fripp, yleisö - joista suurin osa on kuitenkin kitaristeja - ovat olleet läpeensä tylsistyineitä herra Frippin uskomattomiin äänimaailmoihin, joita tämä sähkökitarallansa luo. Säkhökitara on ja on aina oleva ensi rakkauteni, mutta Vain, Satrianien, Malmsteenejen ja Petruccien sijasta minua kiinnostavat tällaiset sähkökitaran todelliset tutkimusmatkailijat:
 
http://www.youtube.com/watch?v=JftuGnzGx20
http://www.youtube.com/watch?v=Svzv-YkUzdk
http://www.youtube.com/watch?v=M2WSeZZV6iQ

Aalimupina: Flamencokitaransoitto on flamencokitaransoiton huipentuma.
 
Flamenco vaikuttaisi olevan hyvin tekniikkakeskeistä, aivan kuten tilukitarismi. Ainakin se pieni otanta flamencokitaristeja, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, puhuvat hyvin tekniikkakeskeisesti. Säkin puhut tekniikasta.
 
Ovatko nämä kitaristit olleet kenties suomalaisia? Koska ulkomaalaisia tuntuu aina kiinnostavat ja kiehtovan juurikin tuo tekninen puoli flamencokitarasta. Täten harvat (esim. Suomessa) osaavat oikeasti säestää laulua tai tanssia, joka on kuitenkin ehkäpä tärkein osa flamencokitara. Kitaristit tuntuvat innostuvan Paco de Lucioista, Vicente Amigoista ja Antonio Reyeseistä ja haluavat oppia soittamaan heidän tavoin. Täällä Espanjassa itse asiassa tuo tekniikka ei ole niin tärkeä juttu loppujen lopuksi... kuten esimerkiksi Suomessa monissa ammatillisissa musiikkipiireissä. Täällä arvostetaan sitä, jos kitaristilla on hyvät korvat, hän pysyy rytmissä ja osaa soittaa yksinkertaisia juttuja hyvin. Ensimmäinen asia, jonka nykyinen opettajani sanoikin minulle, oli, että minun pitäisi rentoutua, pitää hauskaa ja lakata pelkäämästä virheiden tekemistä.
 
Nylonkielinen kitara on hieno soitin. Klasaripuolella on mielestäni paljon parempia biisejä kuin flamencopuolella, mutta esteettinen/biisillinen näkemys on erilainen. Joten en sano sen enempää, koska en ole päässyt flamencomusaan yhtään sisälle. Olen yrittänyt, mutta en vain löydä sieltä sitä biisiä...
 
Kaikki musiikki ei ole kaikille, eikä pidäkään olla.... minulle ei vain putoa loppupeleissä tilutuspohjainen musiikki vaikka saatankin silloin tällöin nauttia Malmsteenin ensimmäisestä levystä tai Dream Theaterista. Tietysti voisin pistää tähän tuhat omasta mielestäni pään räjäyttävää flamencobiisiä, mutta en tee niin. Tämä siksi, että en halua tuputtaa sitä omaa juttuani muille, jos he eivät siitä ole kiinnostuneet. Minä olen täysin rakastunut flamencoon, ja se on minun oma henkilökohtainen suhteeni musiikkiin ja kitaraan, minkä voin jakaa niiden ihmisten kanssa, jotka saattavat siitä olla kiinnostuneita.

Tonski: Totta. Mun mielestä suurin synti mihin tässä keskustelussa on sorruttu on se, että kaikki musiikillinen ilmaisu nähdään samanlaisena. Ei flamencokitara mun mielestäni palvele kovin hyvin grindcoremetallin kautta itsensä ilmaisun tarkotusta, koska ko. musatyyliin nyt vaan sattuu kehittyneen hieman erilaiset mittaparametrit sille, mitä siinä musassa "kuuluu olla" (nyt huomiota lainausmerkkeihin kiitos!) että sitä kutsuttais ns. hyväksi grindcoreksi, mikä itsessäänkin on tiettyyn pisteeseen asti subjektiivista. Mulla ei itselläni oo niin flamencokitarointia kuin hevikitarointiaankaan vastaan mitään, mutta tuntuu että joidenkin viestien perusteella on välillä vaara, että keskustelussa menee nakit ja muusit sekasin..
 
Koetan havainnollistaa mistä puhun. Sen sanominen, että flamencokitarointi on musiikillisesti vaikkapa "hevipertteilyä" parempaa ilmaisukyvyn kannalta on vähän sama kuin sanos, että sipuli on kokkauksessa parempi kuin kerma. Tuleeko teesin älyttömyydestä nyt jutun juonta esille?
 
Kirjoituksesi on täynnä asiaa. Itse en ole tietoisesti pyrkinyt koskaan välittämään tällaista näkemystä musiikillisesta ilmaisusta. Minä rakastan kitaraa soittimena ja sen soittamista myöskin luonnollisesti. Oman näkemykseni mukaan flamencokitara on toistaiseksi vakiintuneista kitaransoiton muodoista se, joka ottaa instrumentista sen suurimman potentiaalin irti. Ja tässä ei siis puhuta eri musiikkityyleistä vaan ihan puhtaasti teknisestä puolesta. Tämän sanomalla en kuitenkaan väitä, että flamencokitaransoiton tai minkään muunkaan kitaroinnin pitäisi olla teknistä ollakseen hyvää tai arvostettavaa. Sanon vain, että mielestäni flamencossa yksi mies ja kitara saavat kitarasta soittoteknillisesti monipuolisempia ja rikkaampia kokonaisuuksia aikaan, kuin tilukitaristi, kitara ja vahvari + särö. Tiedän, että monet eivät tätä välttämättä tätä ymmärrä, ja iso osa onkin kanssani varmasti eri mieltä, ja sekin on ihan ok. On hyvä, että ihmiset pitävät erilaisista asioista. Siten meille ei tule täällä tylsää, vaan saamme nauttia uusista ja mielenkiintoisista musiikillista kokemuksista, jotka onneksi saattavat erotava huomattavasti omasta tekemisistämme.
 
Antaa kitaroiden soida jatkossakin arvon kollegat, ja muistakaa, että me olemme täällä palvellaksemme musiikkia - ei tosinpäin.

Krice: No, minusta flamencomusiikki on suhteellisen rajallista (niin musiikillisesti kuin soundin kannalta), mutta tämäkin on kai mielipide.
 
Todella suurena flamencofanina yhdyn tähän mielipiteeseen. Kyllä klasari on aina klasaria.
 
Klasatekniikassa mennään muutamalla alueella sitten taas heittämällä ohi flamencojen tekniikoista. Ja musiikillisesta monimuotoisuudesta puhuttaessa taidemusiikki on aivan eri lähtökuopissa kun sitä verrataan flamencoon tai mihin tahansa yksittäiseen kansanmusiikkiin.
 
Mutta kuten yllä mainittiin, niin sipulia ja kermaa on aika turha vertailla. En halua tehdä tehdä valintaa näidenkään kahden välillä.

Wild String Of Voodoo Strat: Mutta palatkaamme vielä hetkeksi tuohon soundipolitiikkaan. Ehkä suurin kysymys, joka minua juuri askarruttaa sähkökitarassa, on tuo soundipuoli; miksi suurimmalle osasta kitaristeista tuntuu olevan olemassa ainoastaan särö- ja clean-soundi? Useat tiluttajiksi tituleeratut kitaristit vielä käyttävät enimmäkseen pelkkää säröä. Miksi? Suurin häviö kitaran historiassa on se, että musiikin kentällä on liian harvoja kitaristeja, jotka tutkisivat sähkökitaran soundillisia maailmoja. On suorastaan häpeä, että esimerkiksi G3-kiertueilla, joilla on ollut mukana Robert Fripp, yleisö - joista suurin osa on kuitenkin kitaristeja - ovat olleet läpeensä tylsistyineitä herra Frippin uskomattomiin äänimaailmoihin, joita tämä sähkökitarallansa luo. Säkhökitara on ja on aina oleva ensi rakkauteni, mutta Vain, Satrianien, Malmsteenejen ja Petruccien sijasta minua kiinnostavat tällaiset sähkökitaran todelliset tutkimusmatkailijat
 
Olen suuresti samaa mieltä. Etenkin iso osa tämän päivän raskaan musiikin levytyksistä ovat kertakaikkiaan mielikuvituksettomia soundimaailmaltaan. Puhumattakaan siitä soittopuolesta, mikä on monien mielestä helvetin kovatasoista jos soittaja pystyy sahaamaan nuotteja hypernopeasti, välittämättä lopullisesta sisällöstä musiikissa. Tämän kaiken seurauksena kuullaan valitettavan vähän musiikkia, jossa olisi kyse muista asioista kuin yli-intensiivisen, paksun soundimaailman imitoimisesta, joka kieltämättä rajaa sen verran pienen marginaalin lopulliselle kentälle, mille se musiikillinen kokonaisuus muodostuu, että lopputulos pysyy tod.näk. lokerossa "silkkaa paskaa".