Kitarat: soittaminen ›

Minushuman: Kyllä mä tiedä miltä oktaavi kuulostaa jne
 
Oktaavien löytäminen joka kohdasta kaulalta on sitä harjoittelua.
 
mutta kun niitä pitäisi soveltaa 200+ bpm 16-osa tiluna ja
 
Huijaa niinkuin muutkin, opettele soolot ulkoa.

lonelyplayer: Jotenkin mullakin oli/on näin. Myöhemmin kun tunteja otti ja alkoi liikaa miettiä mitä parhaillaan tekee niin heti alkoi soitto mennä väkinäiseksi ja pieleen.
Rock-kitaran soitto on 100% tunnetta ja fiilistä.
 
En kuitenkaan tarkoita sitä että teoria huono asia olisi...mutta kun sen kerran sisäistää... :)
 
Näinhän se menee aina... olen huomannut että kyllä se siitä helpottaa. Siis kun jonkun uuden asian oppii ja sisäistää niin sitten sitä alkaa miettimään ja se hidastaa ja häiritsee aikansa mutta kun sitä sitten tankkaa ja jankkaa aikansa niin siitä uudestakin asiasta tulee lopulta osa rutiinia eikä sitä enää niin kovasti mieti :)

Krice: Huijaa niinkuin muutkin, opettele soolot ulkoa.
 
Mää opettelen nekin soolot ulkoa, jotka improvisoin keikkatilanteessa vasta tulevaisuudessa.

Gabe: ...asiasta tulee lopulta osa rutiinia eikä sitä enää niin kovasti mieti
 
...kuten otelaudan sisäistäminen, monessa eri vireessä. Sormet ei sais mielummin mennä suuhun, jos käteen lyödään avoin-D vireessä oleva kitara, standardi E:n sijaan. Sormet suussa, kun on vähän hankala soittaa mitään...

Johann Onn: ...kuten otelaudan sisäistäminen, monessa eri vireessä. Sormet ei sais mielummin mennä suuhun, jos käteen lyödään avoin-D vireessä oleva kitara, standardi E:n sijaan.
 
Missä tilanteessa käteen lyödään hassussa vireessä oleva joku kitara?

Ei kait noissa nopeissa jutuissa oo ku että opettelet tunteen sisäisesti että miltä jonkulainen luritus kuulostaa ja sit vedät meneen mitä missäkin tilanteessa haluat. Enemmän ne kai tulee silleen "fiiliksellä", että en mä ajattele "nyt tähän vois soittaa tällasen juoksutuksen" ku vaan tunnen, että tää nyt kaipaa tällasta tunnelmaa ja vedän sitten sen jutun millä tiedän sieltä tulevan oikeanlaista settiä siihen tilanteeseen katsomallani tavalla.
 
Jos satut tietään, miltä joku 1-b3-4-5 juoksutus esim. kuulostaa, eli että tiedät jo päässä mitä sieltä tulee ulos ennen ku soitat noi mollipentatonisen nuotit, niin sit voit vetää ne siihen kohtaan missä ne kuulostaa hyvältä. Sit ku tunnet jonku triolitilutuksen niin voit heittää sen sit ku siltä tuntuu. Sit alat tekeen niihin variaatioita, vertaat miltä ne kuulostaa ja ku seuraavan kerran soitat, niin saataki heittä yhen niistä variaatioista ku hokaat että hei tähän oiski sellanen aika jännän tuntonen.

Krice: Missä tilanteessa käteen lyödään hassussa vireessä oleva joku kitara?
 
Tietenkin oudossa tilanteessa lyödään käteen hassussa vireessä oleva kitara ja käsketään soittaan kummallinen kappale. Selvähän tää :)

lonelyplayer: Tietenkin oudossa tilanteessa lyödään käteen hassussa vireessä oleva kitara ja käsketään soittaan kummallinen kappale. Selvähän tää :)
 
Aikuisen ja osaavan kitaraistin tuntee siitä, että vaikka sille lyötäisiin C#,G,Bb,A,D,D# -vireessä oleva soitin kouraan, niin prima vistana vetelee mitä tahansa.

Mitenkä intervallien sisäistämistä kannattaisi parhaiten harjoitella? Jos ajatellaan, että sen sijaan että opettelisi kymmenittäin asteikkokuvioita eri sävellajeista ja asemista, opettelisi vain kunkin asteikon koostumuksen intervalleina, se tuntuisi paljon fiksummalta. Edellyttäen vain, että ne intervallit myös löytyisivät otelaudalta samantien soittaessa.

Krice: Huijaa niinkuin muutkin, opettele soolot ulkoa.
 
No niinhän mä on tehnyt reilu kakskyt vuotta, mut jos jotain improvisointia yrittäis niin mitäs sitte? Tai niinkuin aiemmin kirjoitin, että ei kai vaan oo mun juttu. Kaikki soolot on umpisävellettyjä. Mut eipä kai sekään ole täysin väärin.

Soitin nuoteista, kun aloitin kitaransoiton. Tähänkin päivään asti olen soittanut nuoteista paljon enemmän kuin tabladuureista. Tämän ansiosta itse näen otelaudan sävelinä ja myös kaikki asteikot siitä samantien.
 
Huomioni kohdistuu niihin ääniin, jotka kuuluvat asteikkoon (tai paremminkin, mitkä äänet ovat haluttuja ääniä, ettei rajoituta vain skaaloihin) ja muut jäävät mielessä tummemmiksi/huomaamattomiksi. Eikä sitä otelautaakaan tarvitse katsoa, että tietää missä äänissä käsi liikkuu.
 
Vaikea selittää mitä tapahtuu. Tuntuu kuin tiedostaisin ja näkisin vain ne sävelet, jotka ovat sopivia silloiseen musiikkiin.

Minushuman: No niinhän mä on tehnyt reilu kakskyt vuotta, mut jos jotain improvisointia yrittäis niin mitäs sitte? Tai niinkuin aiemmin kirjoitin, että ei kai vaan oo mun juttu. Kaikki soolot on umpisävellettyjä. Mut eipä kai sekään ole täysin väärin.
 
No ei ookkaan. Mitä väliä jos kuulijoista kuullostaa hyvältä. Vai keskusteleeko ne keskenään sun soolon ajan että tämähän on selvästi ulkoo opeteltu soolo, ei arvoa... ei jatkoon... :)

Dkn_: Soitin nuoteista, kun aloitin kitaransoiton. Tähänkin päivään asti olen soittanut nuoteista paljon enemmän kuin tabladuureista. Tämän ansiosta itse näen otelaudan sävelinä ja myös kaikki asteikot siitä samantien.
 
Huomioni kohdistuu niihin ääniin, jotka kuuluvat asteikkoon (tai paremminkin, mitkä äänet ovat haluttuja ääniä, ettei rajoituta vain skaaloihin) ja muut jäävät mielessä tummemmiksi/huomaamattomiksi. Eikä sitä otelautaakaan tarvitse katsoa, että tietää missä äänissä käsi liikkuu.
 
Vaikea selittää mitä tapahtuu. Tuntuu kuin tiedostaisin ja näkisin vain ne sävelet, jotka ovat sopivia silloiseen musiikkiin.
 
Hienoa, mä en näe edes tabuja jos ei kunnon lasit ole silmillä :)
 
Kaikkea hyvää ja menestystä :)
 
Nim. pentatoninen box I alkaa jo sujua...

Mä kannatan ite kanssa tuota intervalliharjoittelua. Itellä ainakin syö paljon vähemmän keskittymiskykyä hiffata, että lyydisellä ja joonisella on vaan se puolisävelaskel eroa kvartissa, kuin ajatella esmes niitä täysin erillisinä kokonaisuuksina, ja kvarttien hahmottaminen all over the place helpottaa tuota hommaa entisestään. Intervallien kautta pääsee helpoiten musiikillisesti käsiksi sointujen rakenteisiin, asteikkojen rakenteisiin, miltä eri sävelten väliset hypyt kuulostavat (asteikoita voi soittaa muutenkin, kuin aina edellisestä sävelestä sekunnin päässä olevaan edeten) ja siitä saa tiluhirmuillekin helvetin kivoja alternate-treeniksiä. Lisäksi jos jatkaa musaopintoja yhtään, niin esmes jossain kenraalibasson kirjotuksessa sillä on väliä, miten kirjottelet jotkut enharmoniset intervallit, jolloin niitä pitää ymmärtää vielä syvällisemmin kontekstissaan. Loppujen lopuksi soinnut ja asteikothan ovat vain kasa intervalleja tietynlaisella järjestyksellä, joka tulee määräämään sen ko. tapauksen. Alkiotasolta edeten laajempiin kokonaisuuksiin on musta suht. looginen tapa edetä, ei yleisesti, mutta vähintäänkin tässä tapauksessa. (fysiikassahan joku kvanttimekaniikka nyt on vähän hankalampaa kuin newtonin lait..)

En ole edes yrittänyt sisäistää otelautaa, koska epäilen, että otelauta kaikkine virittimineen ei tunnu kovin miellyttävältä ja lapa edeltä kai se olisi survottava jos ei irroita kaulaa kitarasta.

Mä olen kokenut että tämä kirja on auttanut mua:
http://www.amazon.com/Fretboard-Log … E-Reasoning-Arpeggios/dp/0962477060
 
Tuo Fretboard Logic lähestyy asioita visuaalisella tavalla. Se muodostaa loogisen kokonaisuuden otelaudasta ja on ollut mielestäni hyvä kirja. Netistä joskus löysin saman kirjan ladattavana tiedostona.
 
Toki kirja Modern Method For Guitar on auttanut myös. Se opettaa ainakin lukemaan nuotteja 12. asemaan asti.

Mä olen vasta reilun puolivuotta kitaraa kunnolla opiskellut, eli en uskalla sanoa sisäistäväni otelautaa.
 
Mutta opettelin duuri/molli/dim/aug kolmisoinnut, ja niiden kanssa mä teen ehkä jonkun mielestä oudosti mutta teen kuitenkin, eli jos mun pitäis soittaa A6, niin ensin mä paikannan mun A duurin:
 
|------|
|--5---|
|--6---|
|--7---|
|------|
|------|
 
Ja koska mä tiedän että duuriskaalan viidennestä sävelestä kuudenteen on kokosävelaskel, niin mä heivaan vitosen pois ja nostan sen kuutoseen:
 
|----|
|--7-|
|--6-|
|--7-|
|----|
|----|
 
Tällätavoin mä kartotan otelautaa, samaa tapa toimii tietenkin molleissa, mutta seiskasoinnuissa mä poistan juuriäänen, erittäin helppo ja toimiva tapa:
 
|----|
|--5-|
|--6-|
|--7-|
|----|
|----| taas se A duuri
 
ja siitä me halutaan eräänlainen A7 ilman juurta.
 
|----|
|--5-|
|--6-|
|--5-|
|----|
|----|
 
Tällä tavalla mun ei tarvii muistella hirveesti erillaisia otteita ja pidän otteetkin pieninä ja kädelle mukavina. Eli tän kaiken voin tiivistää lauseeseen: Mä sisäistän (opettelen siis) otelaudan kolmisoinnuilla. edit: myös oktaavihypyillä!

Minushuman: No niinhän mä on tehnyt reilu kakskyt vuotta, mut jos jotain improvisointia yrittäis niin mitäs sitte? Tai niinkuin aiemmin kirjoitin, että ei kai vaan oo mun juttu. Kaikki soolot on umpisävellettyjä. Mut eipä kai sekään ole täysin väärin.
 
Jos nyt oikein ymmärsin niin et ymmärrä mitä ääniä voit käyttää improvisoinnissa?
 
Jos tiedät kappaleen sointukulun, voit yksinkertaisesti käyttää kunkin soinnun kohdalla sen soinnun ääniä ympäri kaulaa, eli arpeggiot haltuun ja niihin alat kehittämään lickejä.
Mutta jos tämä oli peruskauraa ja ongelmana on enemmänkin mielikuvituksen/fiiliksen puute niin siihen en osaa sanoa mitään.

devez: Mä olen vasta reilun puolivuotta kitaraa kunnolla opiskellut, eli en uskalla sanoa sisäistäväni otelautaa.
 
Mutta opettelin duuri/molli/dim/aug kolmisoinnut...
 
...
 
Mä sisäistän (opettelen siis) otelaudan kolmisoinnuilla. edit: myös oktaavihypyillä!
 
Pakko sanoa, että todella tervettä ja ilahduttavan käytännönläheistä otelautasuunnistusta. Sit kun kolmisoinnut on hyvin hanskassa (myös käännöksineen!), onkin helppo jatkaa nelisointuihin jne. Tsemppiä, pääset varmasti pitkälle tuolla taktiikalla! :)

loner: En ole edes yrittänyt sisäistää otelautaa, koska epäilen, että otelauta kaikkine virittimineen ei tunnu kovin miellyttävältä ja lapa edeltä kai se olisi survottava jos ei irroita kaulaa kitarasta.
 
Voisitko pistää kuvan kitarastasi? Virittimet ja lapa otelaudassa?