Kitarat: soittaminen ›

akuankkakomppi: Logiikka, vai puhtaasti ja selkeästi empiria, johon kirjoituksessani viittaan?
 
Noh, en ees kohdistanut pointtiani suoraan mihkään kirjoitukseen, mutta jos tuosta sinun tapauksestakin halutaan puhua, niin suora empirinenkin päätelmä asioiden syy-seuraussuhteista tuntuu musta oikomiselta. Ihmisen hormonitasot eivät ole aina suoria tietoisen tajunnan synnynnäisiä, eikä niihin pysty välttämättä vaikuttamaan muokkaamalla tietoisuuttaan.
 
Mutta vähennetään yleistyksiä vielä sen verran, että voihan näitä oireita tulla ihmisille eri syistäkin.

arc: Mutta vähennetään yleistyksiä vielä sen verran, että voihan näitä oireita tulla ihmisille eri syistäkin.
 
Eikös esiintymisjännityksen syynä kuitenkin aina lopulta ole pelko siitä ettei homma kaikilta osin sujukaan niin kuin pitäisi?

Alkoholi vaikuttaa esiintymisjännityksen perussyyhyn eli korvien väliin. Esim ampujatkin käyttivät pientä määrää ennen kuin kiellettiin (ei siis pää täyteen kuten jossain aikaisemmassa kirjoituksessa)
Betasalpaajat vaikuttavat jännityksen "toisarvoisiin" oireisiin eli pulssin nousuun, hikoiluun, verenpaineen nousuun.

Kefiiri: Eikös esiintymisjännityksen syynä kuitenkin aina lopulta ole pelko siitä ettei homma kaikilta osin sujukaan niin kuin pitäisi?
 
Riippuu millä tavalla tota käsittelee. Jos sitä yrittää selitellä juurikin niin yksiselitteisesti, että "Mokaamisen pääpelko on pääsyy esiintymisjännitykselle", niin tehdään aika lailla viallista tiedettä ja piirrellään suuria viivoja. Ensinnäkin käsitys tilanteesta, jossa asiat ei mene niinkuin pitää, on täysin tiedostettu taso jostain suorituksesta. Se on aineeton asia ihmisen päässä ja sana pelko on tapa ilmaista halua sille, ettei näin kävisi.
 
Oikeasti esiintymisjännitys on myös paljon muuta, kuten ihmisen funktionaalisten toimintojen ja evoluution kautta kehittyneiden refleksien syntymistä tilanteessa jossa ihminen ei välttämättä koe siellä yläkopassaan oloaan mitenkään pelokkaaksi, uhatuksi tai muutenkaan, mutta kroppa toimii omilla luonnollisilla ehdoillaan. Meidän tietyt aivolohkot toimii tietynlaisena puolustusmekanismina tilanteissa, joissa ihminen ei eläimenä ole turvassa, esimerkiksi huomion keskipisteenä. Eli itse tilanne vaikuttaa runsaasti aivojen ja koko kropan hormonitoimintaan jo automaattisesti. Nämä asiat kun tiedostaa, niin hommaa voi kontrolloida paljon paremmin. Itse esiintymispelkoon voi sitten tietenkin liittyä tietoista epävarmuutta, turhaa huolta, pelkoa epäonnistumisesta ja muuta käsinkosketeltavaa, joka aivojen tietoisena puolena ruokkii koko paniikin kierrettä, kun automaattisesti ajatellaan että "käsi tärisee koska oon ihan paska ja apua".

arc: Meidän tietyt aivolohkot toimii tietynlaisena puolustusmekanismina tilanteissa, joissa ihminen ei eläimenä ole turvassa, esimerkiksi huomion keskipisteenä. Eli itse tilanne vaikuttaa runsaasti aivojen ja koko kropan hormonitoimintaan jo automaattisesti. Nämä asiat kun tiedostaa, niin hommaa voi kontrolloida paljon paremmin.
 
Voihan se tosiaan olla noinkin... mutta miksi joskus jännittää enemmän esiintyä pienelle ryhmälle tuttuja, kuin suurelle porukalle tuntemattomia? Atavistisesti ajatellen luulisi että ne tuntemattomat helpommin innostuisivat paloittelemaan ja syömään artistin.

Kefiiri: Voihan se tosiaan olla noinkin... mutta miksi joskus jännittää enemmän esiintyä pienelle ryhmälle tuttuja, kuin suurelle porukalle tuntemattomia? Atavistisesti ajatellen luulisi että ne tuntemattomat helpommin innostuisivat paloittelemaan ja syömään artistin.
 
Koska ne tutut todennäköisesti tuntee sut pohjimmiltaan, ja niihin ei putoo tavanomaiset lavafeikkaukset, jotka ehkä miellyttävät tuntematonta ?

blaekie: Koska ne tutut todennäköisesti tuntee sut pohjimmiltaan, ja niihin ei putoo tavanomaiset lavafeikkaukset, jotka ehkä miellyttävät tuntematonta ?
 
No tämähän se tosiaan on, heikentyneet feikkausmahdollisuudet :D

Kefiiri: Voihan se tosiaan olla noinkin... mutta miksi joskus jännittää enemmän esiintyä pienelle ryhmälle tuttuja, kuin suurelle porukalle tuntemattomia? Atavistisesti ajatellen luulisi että ne tuntemattomat helpommin innostuisivat paloittelemaan ja syömään artistin.
 
Tuntemattomista ei ole niin riippuvainen ku omasta laumasta. Myöskin saattaa kokea, että kavereilla on kovemmat odotukset. Ja niiden vidduilua saa kuulla ikusesti.. :)
 
akuankkakomppi:
- mokia EI saa pelätä
Tämä turhan usein näkyy: takaraivossa on joku kokonaisuutta ajatellen pikkujuttu, joka "stagella" tunkee etualalle ja runttaa sivuun kaiken muun. Mitäs siitä, vaikka mokaileekin - "errare humanum est" ("erehtyminen on inhimillistä").
 
Tää on auttanut meikäläistä vähän. Helpoin tapa oppia olemaan pelkäämättä mokia on mokailla. Mokaamisen pelko on tärkeä jossain asioissa, että me pysytään hengissä, sen takia meillä se on. Se pelko on yhtä paljon vahvuus ku heikkous. Kun lavalla mokailee ja selviää hengissä, oppii aivot siihen, ettei niihin soittomokiin kuolekaan ja voi keskittyä tärkeämpiin asioihin. Psyykkaamalla tuo on vaikeeta. Jos gravitaatio yllättäen pienenis niin paljon, että katolta vois huoletta hypätä, se lakkais jännittämästä vasta kun oot sen aivoilles todistanut hyppäämällä tarpeeks monta kertaa. Luovan ihmisen aivot ei pelkkään psyykkaukseen luota, muutenhan se telois ittensä oitis.
 
Ja soittaahan ne jotku jatsia tarkotuksellakin..
 
Sopiva stressitaso voi myöskin parantaa suoritusta huomattavasti.

Niin. Kumpi oli ensin. Virheet vai hyvä instumentin hallinta?

Näistä tuli mieleen dokumentti ("Tourettes: I Swear I Can Sing") laulajaksi haluavasta englantilaisesta naisesta... ...jolla on touretten syndrooma.
Sen vaikeuksiin verrattuna, voi ehkä olla pienet vapinat ja käsien hikoilu, todella pientä.
 
Räkkipeli: Niin. Kumpi oli ensin. Virheet vai hyvä instumentin hallinta?
 
Lavalla vaan saattaa tapahtua asioita, joihin ei osaa varautua. Ne voi haitata soittamista, enemmin tai vähemmin. Itse muistan hyvin yhden keikan, jossa piti soolon jälkeen, siirtyä mikin eteen laulamaan taustoja ja... ....mikki & mikkiteline ei olleetkaan "ihan paikalla". Siis vielä.
 
Ne tuli kaaressa, kuin hidastetussa filmissä, suoraan suuhun. Mikkitelineet liian lähellä lavan reunaa + joku eturivissä nojas / tarttu / jne. jalkoihin, just väärällä hetkellä. Jotenkin ei ollut vähän aikaan, biisin soittaminen ja taustalaulu, se tärkein juttu mielessä...

Johann Onn: Lavalla vaan saattaa tapahtua asioita, joihin ei osaa varautua. Ne voi haitata soittamista, enemmin tai vähemmin. Itse muistan hyvin yhden keikan, jossa piti soolon jälkeen, siirtyä mikin eteen laulamaan taustoja ja... ....mikki & mikkiteline ei olleetkaan "ihan paikalla". Siis vielä.
 
Ne tuli kaaressa, kuin hidastetussa filmissä, suoraan suuhun. Mikkitelineet liian lähellä lavan reunaa + joku eturivissä nojas / tarttu / jne. jalkoihin, just väärällä hetkellä. Jotenkin ei ollut vähän aikaan, biisin soittaminen ja taustalaulu, se tärkein juttu mielessä...
 
Tätäpä juuri tarkoitin, että ihminen tekee virheitä halusi tai ei, mutta silti on olemassa loistavasti soitettua musiikkia. Eli virheet on ihan luonnollinen asia eikä niitä kuulu pelätä, niistä kuuluu ottaa ns. opiksi, luoda käsitys omasta osaamisesta.

Räkkipeli: Tätäpä juuri tarkoitin, että ihminen tekee virheitä halusi tai ei, mutta silti on olemassa loistavasti soitettua musiikkia. Eli virheet on ihan luonnollinen asia eikä niitä kuulu pelätä, niistä kuuluu ottaa ns. opiksi, luoda käsitys omasta osaamisesta.
 
Ja jos keskittyy koko keikan vain välttelemään virheitä, niin ei se välttämättä kovin maagiselta kuulosta. Hyvät ennakkovalmistelut, eli varsinkin biisien treenaus tuo itseluottamusta kummasti. Sitä rohkeutta voi muuten bändihommissa ottaa myös siitä, ettei ole lavalla yksin. Porukassa on voimaa.

sikki-six: Ja jos keskittyy koko keikan vain välttelemään virheitä, niin ei se välttämättä kovin maagiselta kuulosta. Hyvät ennakkovalmistelut, eli varsinkin biisien treenaus tuo itseluottamusta kummasti. Sitä rohkeutta voi muuten bändihommissa ottaa myös siitä, ettei ole lavalla yksin. Porukassa on voimaa.
 
Hyvällä ennakkotreenauksella mä oon oppinut saamaan itsevarman tunteen stagelle mennessäni: Oon tehnyt voitavani keikan onnistumiseksi ja tämän parempaan en pysty, tässä on kaikki, ottakaa tai jättäkää.

sikki-six: Sitä rohkeutta voi muuten bändihommissa ottaa myös siitä, ettei ole lavalla yksin. Porukassa on voimaa.
 
Tämän olen itse henk.koht. mieltänyt ehdottomaksi valtiksi omassa bänditoiminnassa. Siis se hyvä fiilis jonka juuri tämä porukka saa aikaan. Tunnen olevani etuoikeutettu ja ylpeä siitä että saa soittaa juuri niiden ihmisten kanssa. Tykkään vaalia sitä koska livenä se näkyy ja kuuluu. Ja yleensä yleisö lähtee mukaan kun vahva lavapresenssi kannustaa.

terolt: Nuorempana sitä oletti, että jännitys kuuluu tuntua kropassa siltä kuin se tuntuu. Mutta mitä vanhemmaksi sitä on elänyt, sitä vaikemmaksi soittaminen ihmisten edessä on muuttunut.
 
Kaksvitokseksi asti juoksin nelosen aitoja. Treenien perusteella oli ihan valtakunnan huippuja. Kisat kun tuli, ihan sama oli kyseessä arvokisat tai piirikunnalliset, olin sijoilla ynnä muut sekuntikaupalla järkevistä tavoiteajoista. Mun kroppa kertakaikkiaan lakkasi toimimasta normaalisti silloin kun adrenaliini virtasi. Toiset nauttii näistä tilanteista ja pystyvät venymään, minä en kuulu siihen porukkaan, ainakaan musiikin ja urheilun maailmassa.
 
Keikkaolosuhteissa havaitsin ihan samoja piirteitä. Bäkkärillä sormet toimii ihanasti, lavalla sormet lopetti toimintansa, vaikka olisivatkin lämpöiset. Tai oikeastaan jännityksen taso riippui täysin soitettavasta musiikista; perus suomirokkipunkki4soinnunbiisit eivät vaikuttaneet niin radikaalisti, mutta mitä teknisemmäksi mentiin, sitä varmemmin soitin täysin aliriman. Musta ei ikinä tulisi soolokitaristia, vaikka ihan hyvänä kitaristina itseä pidänkin. Muutaman sadan keikan kokemuksella on toki ollut positiivisia vaikutuksia, mutta ei tarpeeksi vahvoja. Lavaesiintyminen pelkästään mikki kourassa on taas maailman siisteintä. Tosin jos pitäisi laulaa kliinejä, varmaan taas jännittäisi enemmän kuin tarpeeksi..
 
Käännyin lääkärin puoleen. Mikään mentaaliharjoittelu ei auttanut, eikä kyllä kiinnostanutkaan. Lekurilta sain avun. Propral. Beetasalpaajat vaikuttavat sydämen toimintaan; laskevat sykkeen ja alentavat verenpainetta. Kun keikka lähestyy, nakkaan pillerin suuhun. Salpaaja estää sydäntä lyömästä liian nopeasti, eikä keho tuota adrenaliinia niin suuria määriä. Olen paljon rauhallisempi ja varmempi. Jos ennen rentouduin keikalla setin puolivälin jälkeen, nyt setti alkaa heti niin kuin sen kuuluukin. Voi olla että joku lumelääkekin olisi minuun tehonnut, mutta näin nyt tääl kertaa =) Kevyesti harmittaa tuo urheilu-ura. Meinaan jos olisin silloin jo tajunnut tilanteen "vakavuuden" ja tajunnut tehdä asialle jotain, saattaisin olla vieläkin mukana arvokisakarsinnoissa. 100 kpl purkki maksaa reilun vitosen..
 
Tämä siis vinkiksi, jos joillakin on oikeasti vastaavia, keskiarvosta rajumpia ongelmia. Lääkäriin kyllä kannattaa ottaa yhteyttä. En tiennytkään miten laajamittaista tämä "sairaalloinen" jännittäminen on urheilijoiden ja esiintyvien taitelijoiden keskuudessa.
 
-Tero
 
Anteeksi, että näin vanhaan topicciin kirjoitan, mutta kun opettelet shittisi niin että ne menee unissaankin. Sitten voit olla varma. Kun menet keikalle, sanot mielessäsi yleisölle että, luulette tietävänne, mutta kuunnelkaas vähän tästä!
Näin mie ainakin toimisin.
 
E: Mutta sitten pitää olla joku osa-alue taskussa. Siun verbaalisesta ulosannista päättelisin, että se on vähintään! Lyriikat. Taustat, tjsp.
Keskity siihen, minkä sie tiiät parhaimmaksi ja sitten kun sen aika koittaa, niin LOISTA! :)