Kitarat: soittaminen ›

Näin aluksi täytyy kiittä palautteesta mitä annoitte. Otan kritiikin nöyränä vastaan. Ei se paras mahdollinen coveri ollut(eikä helpoin biisikään) ja ehkä pitäisi harjoitella soittamaan helpompia biisejä, mutta ku Metallica on se lempibändi tekis mieli opetella Metallican biisejä. :D

Jucciz: Tärkeää on myös valita soittaessa sellainen tempo, jossa pystyt soittamaan puhtaasti. Nopeus tulee kyllä ajan kanssa itsestään, mutta jos lähdet suorilta soittamaan levytempoon, vaikka puolet nuoteista menee ohi, eivät soi kunnolla ja tempo seilaa rajusti, lopputulos on kamalan kuuloista.
 
Itse kannatan myös keskittymistä puhtaasti soittamiseen ja tempoon. Eli että vain se nuotti soi puhtaasti ja selkeästi, minkä kuuluukin soida ja ne nuotit eivät soi, minkä ei kuulukaan soida. Lisäksi kaikkien nuottien tulee soida oikeaan aikaan. Luonnollisesti tämä täytyy opetella helpoilla ja edetä siitä vaikeampiin. Kun tämä on hanskassa helpoilla jutuilla, on aika jatkaa vaikeampien juttujen harjoittelua. Ei ole oikotietä alkaa heti soittamaan niitä "vaikeita" juttuja.
 
Olen samaa mieltä, että on kamalan kuuloista, kun tempo heittelee, eikä nuotit soi puhtaasti. On paljon hyödyllisempää opetella kunnolla tämä puhtaasti soitto ja tempossa pysyminen, vaikka se tuntuisikin tylsältä ja olisi kiire vetämään niitä oman idolin hienoimpia juttuja. Itse asiassa väitän, että nopein tie vaikeiden juttujen soittoon on aloittaa kiltisti pohjalta ja keskittyä perusasioihin.
 
Hyödyllistä olisi myös välillä treenata ilman vahvistinta, jolloin särö ei peitä virheitä, eikä anna anteeksi muutakaan söheröä. Akustisena soitettuna vaatii paljon enemmän tarkkuutta ja keskittymistä, kun hutiloiden painettu nuotti ei soikaan ollenkaan sen sijaan, että säröllä se soisi joten kuten. Itse olen huomannut tämän erittäin hyödylliseksi.
 
Itse olen soitellut yli 15 vuotta ja nyt kun taas viime aikoina ehtinyt soittamaan tosissaan, niin huomasin, että kun säröä pienensi reilusti (vaikken muutenkaan mitään hevisäröä käytä), niin soitto vaati enemmän tarkkuutta kuulostaakseen yhtä "hyvältä" kuin särön kanssa. Ja sitten kun soitto kuulostaa akustisena "hyvältä", niin se säröllä soittokin kuulostaa paremmalta.
 
Noita treenejä, kun nyt ollaan nauhoteltu, niin ei sitä pientä häröilyä huomaa itse soittotilanteessa, mutta kuunnellessa se todella vituttaa. Siksi olenkin yrittänyt keskittyä puhtaasti soittoon ja tempon hallintaan. Parantaa soittoa huomattavasti enemmän kuin nopeusharjoitukset. Ja kuten jo taisin sanoa, niin kun nämä on kunnossa, on paljon helpompi treenata sitä nopeuttakin, jos sen kokee tärkeäksi. En ole koskaan treenannut nopeutta sinänsä, vaan se on kehittynyt muun soiton ohella. Kyllä se riittävä nopeus sieltä tulee vaikkei sitä varsinaisesti erikseen treenaa. Riittävä on tietysti suhteellinen käsite ja sidoksissa myös soitettavaan musiikkityyliin.

Heh, nyt on kulunut melko tarkkaan kymmenen vuotta kun aloitin enemmän tai vähemmän aktiivisen sohvasoittamisen. Eipä tässä olla mihinkään suuntaan kehitytty, vaikka opiskeltukin on. Ei vaan mene teoria ja tekniikka kaaliin, täytyisi se opettaja etsiä kunhan rahaa saisi.
 
Soinnut nyt sujuu kutakuinkin jouhevasti.

Jos aloittajalla on tarkoitus siirtyä bändihommiin joskus, suosittelen komppauksen haltuunottoa ja välitöntä siirtymistä hieman itseään parempien soittajien seuraan. Bändin kanssa reenatessa soolotkin rupee tulemaan herkästi vähän niinku itsestään, joskus...Jos aloittajalla ei ole tarkoitusta siirtyä bändihommiin ikinä, suosittelen komppauksen haltuunottoa. Kun soitto on hyvässä taimissa komppipuolella, mielestäni sooloja voi soittaa sen jälkeen vaikka freetimenä, ymmärtäen kuitenkin koko ajan millon pitää ottaa biisin tempo taas kiinni. Varmaan riittävän epäselvästi tämäkin tuli ilmaistua, mutta otetaan nyt komppaus kuitenkin hallintaan! Tsemppiä vaan soittouralle!

Metallic-Fani: Näin aluksi täytyy kiittä palautteesta mitä annoitte. Otan kritiikin nöyränä vastaan. Ei se paras mahdollinen coveri ollut(eikä helpoin biisikään) ja ehkä pitäisi harjoitella soittamaan helpompia biisejä, mutta ku Metallica on se lempibändi tekis mieli opetella Metallican biisejä. :D
 
Jos Metallican biisejä tahdot soittaa, tässäpä muutama biisiehdotus. Kannattaa ehkä lähteä liikkeelle siitä, että saat ennen kaikkea komppikitarat soitettua jämäkästi ja tarkasti... sooloja sitten myöhemmin.
 
- Seek & Destroy
- The Call of Ktulu
- Harvester of Sorrow
- Enter Sandman
- Nothing Else Matters (tässä on myös hieno Jamesin soittama soolo, joka ei ole aivan mahdoton)
 
Tsemppiä!

Sanonpa nyt vielä, että onhan se hyvä, että on tiettyä kunnianhimoa. Eli tavallaan haastaa itsensä, mutta se kannattaisi tehdä realistisissa mittasuhteissa. Onhan se hyvä välillä yrittää jotain vaativampaa, eikä aina vain (karrikoiden) jänis istui maassa -sormitreenejä. Fiilis on mahtava, kun se vaikeampi juttu sitten alkaa menemään. Ojaan mennään siinä vaiheessa, kun aina yritetään jotain selkeästi itselle liian vaikeaa...

Itse olen aikalailla sen puolitoista vuotta kitaraa soitellut. Paitsi että aluksi oli vain akustinen kitara, ja noin puoli vuotta sitten tuli sähkis. Nyt noin karkeasti ajateltuna, voisin olla huomattavasti parempi, jos verrataan aloittajan juttuun. :D Mutta on tuolla akustisella tultu hyvin opeteltua puhtaan nuotin ottaminen ja soittaminen, sorminäppäily ja plekun kans näppäily menee joten kuten. Sähkiksellä komppaus on ihan ok hallussa, mutta sooloilu on jäänyt vähän enemmän vajaaksi. Pitäisi jotenkin löytää suurempi kipinä tuohon reenamiseen, kuitenkin mukava harrastus, mutta jostain syystä mielenkiintoa löytyy enemmän kaikkeen muuhun. :)

Juzpe: Jaahas, palautteen aika Purola250
 
Varsinaisesti en odottanut palautetta vaan lähinnä halusin antaa vertailukohtaa ketjun aloittajalle. Kiitos kuitenkin asiallisesta palautetteesta. Osan asioista olen tiedostanut (mm. nuo ajoitusongelmat) mutta oli palautteessa jotain uuttakin pohdittavaa.

Jucciz: Mun mielestä on aina jotenkin yhtä liikuttavaa kuulla kaksi vuotta soittaneen vetelevän Puppetsit ja Rust in Peacet - sooloineen tai ilman, ei sen väliä. Don't get me wrong: jos tilanne oikeasti on tuo, olen vilpittömästi sitä mieltä, että huippujuttu. Kannattaa silti varalta äänittää omaa soittoa ja arvioida, onko lopputulos kaikilla osa-alueilla (siis muillakin kuin vain sillä, että osaa soittaa oikeat sävelet suht oikeaan aikaan) kuranttia tavaraa.
 
Yksi hassu juttu on myös se, että jotkut pari vuotta soittaneet todella ehkä osaavat em. albumit ainakin sinne päin (tai no, niin sinne päin kuin ne nettitabulatuureissa yleensä on) ja lisäksi sweepit ja täppäilyt tuntuvat ainakin omasta mielestä lähtevän, mutta samalla kertaa vaikkapa 12 tahdin blues, yleisimmät avosoinnut, muutamat eri "peruskomppaustavat" ja vaikkapa kitaran virittäminen eivät ole lainkaan itsestäänselvyyksiä - puhumattakaan nuotinluvusta tai kyvystä plokata korvakuulolta yksinkertaisia melodioita.
 
Vertauskuvallisesti: joitakin ylimpiä oksia löytyy, mutta itse puun runko puuttuu, juurista nyt puhumattakaan. Hassultahan se näyttää - ja ennen kaikkea kuulostaa.
 
Jucciz puhuu asiaa. Olen omistanut sähkökitaran noin 5 vuotta ja klassisen vajaan vuoden, mutta mielestäni osaan paljon paremmin soittaa klassista kun sähkökitaraa. Tämä johtuu siitä että klasarin kanssa aloitin soiton alkeista uudestaan, koska aikaisemmin nuotinluku, tahdit ja muut perusasiat oli hakusessa. Siinä kohtaa viimeistään tajusin etten osaa soittaa paskan vertaa kun piti alkaa hakemaan Kolmannen naisen kappaleita korvakuulolta tai kun yritin soittaa bluesia.

Viime keväänä oli tasan 2 vuotta siitä, kun alotin soittamaan. Muistan, että rehellisesti siistein juttu, minkä sillon osasin, oli tää biisi, sujuvasti soitettuna: http://www.youtube.com/watch?v=Ro8shNTlzTY&ob=av2e
 
Vaikka suurimman osan reenasin tabeista, ison osan kitaramelodioista plokkasin myös korvalla (ja katsoen livevetoja tosta). Lopun huikean sooloilun vedän aina improlla, enkä ihan noin tiluttaen kuin alkuperäsessä.

Aina jotenkin hämmentäviä tällaiset aiheet, kun itse en osaa edes sanoa mitään tarkkaa päivämäärää milloin olisin aloittanut soittamisen. Ensin jollain vanhalla rämällä akustisella rämpyttelyä ja mitä vaan melodian tapailua ja siitä pikkuhiljaa sit opettelin virittämään sen kitaran ja hommasin ihan kunnollisen soittimen. Jos nyt kysymykseen jotain vastaisi, niin varmaan jotain AC/DC ja Gunnari-riffejä oon osannut siinä parin vuoden jälkeen sit soitella melkolailla hyvän kuuloisesti. Jos nyt sooloista puhutaan, niin ei mulla vieläkään mitkään megadethit kovin sujuvasti mene, vaikka soittovuosia onkin jo sellaiset 7-9 takana.

Stradlin: Aina jotenkin hämmentäviä tällaiset aiheet, kun itse en osaa edes sanoa mitään tarkkaa päivämäärää milloin olisin aloittanut soittamisen. Ensin jollain vanhalla rämällä akustisella rämpyttelyä ja mitä vaan melodian tapailua ja siitä pikkuhiljaa sit opettelin virittämään sen kitaran ja hommasin ihan kunnollisen soittimen. Jos nyt kysymykseen jotain vastaisi, niin varmaan jotain AC/DC ja Gunnari-riffejä oon osannut siinä parin vuoden jälkeen sit soitella melkolailla hyvän kuuloisesti. Jos nyt sooloista puhutaan, niin ei mulla vieläkään mitkään megadethit kovin sujuvasti mene, vaikka soittovuosia onkin jo sellaiset 7-9 takana.
 
Vähän sama juttu, paitsi että itse aloitin sulkapallomailalla;-)
Minun mielestä nämä että osaako tämän tai tuon bändin biisejä enemmän tai vähemmän nuotista nuottiin, on vähän huonoja mittareita ihan vaan siksi, että itse en oikein osaa vieläkään (30 vuoden jälkeen) imitoida toisia kitaristeja. En todellakaan ole soittanut kolmeakymmentä vuotta, vaan sen verran aikaa noin suunnilleen on kulunut siitä kun olen ensimmäisiä kertoja ajatellut soittavani jotakin tai oikeastaan on ollut oma kitara. Matkan varrella on ollut kaikenlaista enemmän tai vähemmän aktiivisia aikoja ja ehkä sen vaaditun kymmenentuhatta tuntia olen saattanut saada jollakin tapaa täyteen.
 
Nykyisin ajattelen soittamista, että se on vähän niin kuin puhetta. Jotkut osaavat puhua hienosti käyttäen paljon sivistyssanoja ja toiset puhuvat enemmän kadun kieltä. Vaikka tietenkään kenelläkään meistä ei voi olla mitään omaa sanottavaa, en silti voisi kuvitella opettelevani vaikkapa Paavo Väyrysen puheita ulkoa sanasta sanaan:-).Mieluummin kuuntelen vaikka Esko Valtaojan tms. puheita ja koitan toistella niitä omin sanoin ja lopulta omaksua niiden puheiden sisältämiä ajatuksia osaksi omaa maailman kuvaani. Sillä tavalla minä näen soittamisenkin oman musiikillisen maailman kuvan rakentamisena ja sen ilmaisemisena. Koska itse en esiinny enää nykyisin, niin kitara on enemmän väline musiikin kuunteluun ja ymmärtämiseen, mutta kyllä sitä tulee todella paljon harjoiteltuakin sitä soittamista/puhumista.

Mä osasin 1,5 vuoden jälkeen soittaa kappaleita soinnuista korvakuulolta. :)

Kaksi vuotta takana täälläkin (hitto, niin tuntuu kaikilla olevan..) mitä nyt lähinnä perusasioita, soinnut, kaikki mahdolliset E,A ja D-kielten nuotit, skaaloja (fryyginen moodi sekä mollimelodinen käytetyimpiä), jonkin verran arpeggioita, sweeppia (vasta muutama viikko sitten ja hyvin kömpelösti, mutta kyllä se siitä.) nuoteista lukua, hitaasti ja varmasti, string skipping alkaa sujua, kuten myös yksinkertainen shred (jonka aloitin soittamalla kaiken maailman likkejä mahdollisimman hitaasti ja lisäsin metronomin kanssa vauhtia) joka wah-pedaalilla varustettuna kuulostaa hyvin zakk wylde-uskolliselta. Ynkkä-tyyliset juoksutukset työn alla, kuten myös Marty Friedmanin ja Jason Beckerin materiaali, joita en tosin soita vielä tämän vuoden puolella, mutta hiljaa hyvä tulee.
 
Kysy uudestaan viiden vuoden kuluttua.

hallu:Nykyisin ajattelen soittamista, että se on vähän niin kuin puhetta. Jotkut osaavat puhua hienosti käyttäen paljon sivistyssanoja ja toiset puhuvat enemmän kadun kieltä. Vaikka tietenkään kenelläkään meistä ei voi olla mitään omaa sanottavaa, en silti voisi kuvitella opettelevani vaikkapa Paavo Väyrysen puheita ulkoa sanasta sanaan:-).Mieluummin kuuntelen vaikka Esko Valtaojan tms. puheita ja koitan toistella niitä omin sanoin ja lopulta omaksua niiden puheiden sisältämiä ajatuksia osaksi omaa maailman kuvaani. Sillä tavalla minä näen soittamisenkin oman musiikillisen maailman kuvan rakentamisena ja sen ilmaisemisena. Koska itse en esiinny enää nykyisin, niin kitara on enemmän väline musiikin kuunteluun ja ymmärtämiseen, mutta kyllä sitä tulee todella paljon harjoiteltuakin sitä soittamista/puhumista.
 
Loistava vertaus! Pakko oli pistää plussaa....

Kun olin 2 vuotta soittanut niin osasin soittaa vaikka mitä (mm. Metallican tuotannon, Iron meideniltä puolet, ja kaikki 80 luvun klassikot, kourallisen jazzstandardeja ja klassista). Nykyään kun olen lähemmäs 10v. soittanut, en osaa enää mitään. Ja kyse ei ole taitotason tippumisesta vaan siitä että olen oppinut kuuntelemaan soittoani 'ulkopuolisen korvin'. Sillon nuorena ja innokkaan riitti kun saatiin biisi loppuun, mutta musiikkia se ei ollut. Nykyään kuuntelen enemmän kokonaisuuttaa, fraseerausta ja yksittäisiä säveliä ja olen huomannut että enhän minä oikeastaan osaa mitään vaikka kehitystä onkin tapahtunut hurjasti.

Nyt saattaa käydä niin että ajaudun vähän sivuraiteille tässä keskustelussa mutta osallistumpa silti. Mitä osasin parin vuoden soittelun jälkeen? Kävin semi-ahkerasti kitaratunneilla ja kuvittelin että skaalojen ulkoa opettelu, pelkkä tekniikoiden harjoitteleminen ja mahdollisimman monen sointuotteen osaaminen tekee minusta kitaristin. Vaikka kitara ope painotti että komppaustaito on tärkeämpää kuin soolotiluttelu ja että metronomiin ei kannata laittaa liikaa tempoa vaan kannattaa aloittaa rytmissä pysyminen hitaammalla tempolla lisätä sitä sitten pikkuhiljaa, kuvittelin että kyllä oikotie onneen on kuitenkin opetella soittamaan mahdollisimman monta nuottia mahdollisimman nopeassa tempossa. No, näiden asoiden oikea laita kyllä valkeni ajan mittaan...

Näihin aikoihin joillekkin tutuilleni avautui myös se, että miksi oikeasti haluan soittaa kitaraa. En suinkaan siksi että pääsisin olympiastadionille kaikkien ihailtavaksi, vaan siksi että se on hauskaa. Itse tajusin sen että soittamalla sitä mistä oikeasti tykkää, kehittyminen on huomattavasti nopeampaa ja mukavampaa, kuin soittamalla sitä mitä joku muu haluaa.

Tästä edellä mainitusta viisastuneena (tai ainakin luulen viisastuneeni) suhtaudun erittäin nihkeästi joidenkin ystävieni "tuu soittelemaan sorsakoskea"- projekti tarjouksiin, kun en sorsakosken musiikista liiemmin tykkää. En jaksa treenata kaavamaisesti mitään alternateja ja sviippejä, kun ei nappaa. En edes tiedä mitä nämä tarkoitaa... Sen sijaan oon viime kuukaudet innostunu tekemään omia biisejä, joita onkin syntynyt kohta yhden levyn tarpeiksi. Toivottavasti ne saadaan joskus kuunneltavaan muotoon. Teknisesti biisit on sitä luokkaa, että apinakin osaa ne soittaa, mutta mitä sitten? Kahdeksasosa rynkytys hirmusäröllä on ihan jees, soitellaan vaikempaa kamaa sitten kun taidot kehittyy ja mielenkiinto moiseen lisääntyy. Jokainen tyylillään ja nauttikoon harrastuksestaan niin kuin parhaaksi katsoo. Ammattilaiset ja edistyneemmät harrastajat tekee asiat varmaankin toisella tavalla.

Jaaritteluahan tämä oli...

En ymmärrä miten jotkut muistaa jotka on kymmeniä vuosia soittanu että mitä silloin tuli soitettua, ku itelläki hankaluuksia muistella vaikka alotin vasta 3 vuotta sitten.
Mutta ton 2 vuoden sisää mahtu kyllä aika paljo hirveen kuulosta Metallica-rynkytystä ja The Berzerkkerin tarjoamaa jännetuppitulehdusta.
En muista pitikö jotain järkevääkin sanoa mutta joka tapauksessa komppaan monia muita ja sanon että kannattaa tosissaa alotella aika iiseillä biiseillä. Tai sitte ottaa perussoinnut haltuu ja lähtee niitten kautta kokeilee mitkä kuulostaa hyvältä peräkkäin jne.

Itse en kahden vuoden jälkeen osannut vielä mitään.

Jos siittä lähetään niin näitä ei kannata miettiä kuinka hyvä toinen on vaan jokainen etenee omalla tavalla miten ehtii ja jaksaa.