Kitarat: soittaminen ›

Se stressi tulee varmaan just siitä, että kun ajatellaan harrastusta treenaamisena eikä soittamisena. Jos joku tulee multa kysyyn, (esimerkiksi) että mitä harrastan, niin en mä vastaa että treenaan kitaran soittoa, vaan että soitan kitaraa.
 
Mitä enemmän oon pystyny päästään irti siitä suorittamismentaliteetista, eli että pitää olla parempi ku muut, nopeempi ku muut, kaikki tekniikat hallussa jne. yms. etc., niin alkaa löytyä sitä hauskuuttaki siihen hommaan. Koluan läpi vaan niitä tekniikoita, jotka tulee soitellessa vastaan. Jos vaikka kuulen päässä jonku arpeggion, niin sit alan käymään sitä sweeppiä läpi, en niinkään siksi, että pääsis lesoamaan muille kuinka hyvä oon, vaan ihan vain että saisin ne äänet tulemaan kitarasta ulos. :)
 
Mitä nopeuteen tulee, niin rentous on se avainsana. Mut sitä on ihan turha hokee, kun on tarpeeksi innostunu asiasta ja koluaa näitä palstoja läpi, niin jossain vaiheessa vaan tulee se ahaa-elämys, että näinhän sitä oikeasti soitetaan. Se kolahtaa sitten ku se kolahtaa. Ite oon löytäny ideaalisen treenailumetodin ja sillä kehityn koko ajan aina jatkuvasti. Jos soitan tunnin päivässä, niin kehityn paljon. Jos soitan 10 tuntia päivässä, kehityn valtavasti. :D
 
Mulle se kehittyminen ei kuitenkaan oo itseisarvo (parhaina päivinä), vaan nimenomaan se musiikki.

Kolikko: Voiko lyhyellä (1-2kk tehoharjoittelulla) saada hyviä tuloksia?
 
Kyllä yhdessä kuukaudessa voi saada todella uskomattomia tuloksia, jos käyttää aikaa treenaamiseen ihan sikana. Siitä on yksi esimerkkikin, nimittäin Joel Wanasek, joka väittää kuukaudessa kehittäneensä pikkaustekniikkansa lähes 0-tasosta todella nopeaksi (16-osia @ 240 bpm, ainakin): www.insaneguitar.com/master-classes/technique/alternate-picking ja video: www.youtube.com/watch?v=U8BUv_g4Vj0
 
No mutta toi tyyppi treenasikin joka päivä 4-16 tuntia. Eihän useimmilla sellaista aikaa ole käytettävissä, mutta kyllä parin tunnin harjoittelullakin voi kuukaudessa saada selkeitä tuloksia, jos vain treenaa oikein.

Joel Wanasek, joka väittää kuukaudessa kehittäneensä pikkaustekniikkansa lähes 0-tasosta todella nopeaksi (16-osia @ 240 bpm,
 
Saahan sitä väittää mitä haluaa. Lähdetään kuitenkin siitä, että esim. Shawn Lanella meni useampi vuosi tekniikkansa kehittämiseen, ja kyseinen henkilö on mielestäni nopeimpia pikkaajia mitä tähän päivään mennessä on ollut. Ja kaveri treenasi sen 10 tuntia päivässä omien sanojensa mukaan.
 
Oli muuten aika vitun mielenkiintoinen biisi tämä "Fortress of the Titans" :D Heheh..

Collapsed: www.insaneguitar.com/master-classes/technique/alternate-picking ja video: www.youtube.com/watch?v=U8BUv_g4Vj0
 
Sori ahdasmielisyyteni, mutta minun mielestä on kyllä oikeesti tylsää kamaa. Sekä treenikset että biisi, noi likit on joukossamme liian monesti(en voi tarpeeksi painottaa edellistä) kuultu ja jopa biiseiksi asti kasattu. Siis kun meinaan, että alternatepikkaukseen ja mihin tahansa tekniikkareeniin saa oikeesti pienellä vaivannäöllä jotain järkevääkin aikaan, ja samalla se juttu käy aivojenkin kautta, eikä noita musiikillisesti itsenäisesti köyhiä helpompia melodiasekvenssejä. Mietinpä että jaksaako valtaosaa noista muka kukaan hinkata paria tuntia enempää päivästä? Eikö ois paljon kivempaa tehä sähkökitaralle klassiseen sointukiertoon pohjautuva, tonaalista harmoniaa ilmentävä etydi, jota sitten kivasti pikkailet? Vaikka alottaa ihan helpoimmista kadensseista ja täyslopukkeista, ja tekee näitä. Tai tekee sit biisien osia ja hinkkaa niitä, tekniikka kehittyy yhtä kaikki, ja itehän sä päätät millasen biisin teet.

Collapsed: No mutta toi tyyppi treenasikin joka päivä 4-16 tuntia. Eihän useimmilla sellaista aikaa ole käytettävissä, mutta kyllä parin tunnin harjoittelullakin voi kuukaudessa saada selkeitä tuloksia, jos vain treenaa oikein.
 
Mä kuulin muutama päivä sitten esitelmän jossa saksalaisproffa oli tutkinutkin asiaa, tosin vain pianonsoittajilla ja sanoikin esitelmässsään että hänen tuloksiaan ei välttämättä voi muille soittimille soveltaa mutta että muilla soittimilla asiaa ei ole tutkittu.
 
Hänen mukaansa 3h 45min päivittäistä tekniikkatreeniä pitää tekniikan ennallaan, sitä suurempi määrä lisää ja pienempi huonontaa.
Oletuksena oli että lähtötaso on jo hyvä.
Hänen aineistossaan ei ollut 6 tuntia suurempia päivittäisiä tekniikkatreenejä eli ei tutkittua tietoa parantaako treenimäärän lisääminen siitä edelleen tulosta.
 
Hän oli tutkinut myös yksittäisen treenikerran ideaaliaikaa. Se hänen mukaansa oli noin 45 min ja sitten 10-15 min tauko.

Ianuarius: Se stressi tulee varmaan just siitä, että kun ajatellaan harrastusta treenaamisena eikä soittamisena. Jos joku tulee multa kysyyn, (esimerkiksi) että mitä harrastan, niin en mä vastaa että treenaan kitaran soittoa, vaan että soitan kitaraa.
 
Mitä enemmän oon pystyny päästään irti siitä suorittamismentaliteetista, eli että pitää olla parempi ku muut, nopeempi ku muut, kaikki tekniikat hallussa jne. yms. etc., niin alkaa löytyä sitä hauskuuttaki siihen hommaan. Koluan läpi vaan niitä tekniikoita, jotka tulee soitellessa vastaan. Jos vaikka kuulen päässä jonku arpeggion, niin sit alan käymään sitä sweeppiä läpi, en niinkään siksi, että pääsis lesoamaan muille kuinka hyvä oon, vaan ihan vain että saisin ne äänet tulemaan kitarasta ulos. :)
 
Mitä nopeuteen tulee, niin rentous on se avainsana. Mut sitä on ihan turha hokee, kun on tarpeeksi innostunu asiasta ja koluaa näitä palstoja läpi, niin jossain vaiheessa vaan tulee se ahaa-elämys, että näinhän sitä oikeasti soitetaan. Se kolahtaa sitten ku se kolahtaa. Ite oon löytäny ideaalisen treenailumetodin ja sillä kehityn koko ajan aina jatkuvasti. Jos soitan tunnin päivässä, niin kehityn paljon. Jos soitan 10 tuntia päivässä, kehityn valtavasti. :D
 
Mulle se kehittyminen ei kuitenkaan oo itseisarvo (parhaina päivinä), vaan nimenomaan se musiikki.
 
Komppia.
Alkaa vähän eksymään itse aiheesta mutta kirjoitan silti.
Ite oon havainnut, että toi rentous pätee myös psyykkiseen puoleen.
Kun opin ite vähän rauhoittumaan ton soiton suhteen niin asiat rupes paranemaan ja itse soittaminen/treenaaminen muuttui mieluisemmaksi.
Joskushan se oli sitä että "ei saatana, kitara on mun instrumentti jonka oon valinnut, mun elämä. Siihen on jo niin ja niin monta vuotta sijoitettu, nyt on pakko treena ja treenaa, muuten menee elämä hukkaan, pitää tulla parhaaksi, jos en vähintään 6h/päivä treenaa nii musta ei tuu mitään, 240bpm ei riitä mihkään, pakko päästä 260 asti" yms...
Ja jokasen soittajan kannattais luultavasti jossain kohdassa kysyä iteltään, että mitä ihan oikeasti haluan tältä harrastukselta ja laittaa sitten asiat asianmukaiseen tärkeysjärjestykseen.
Jos sun perimmäinen tavoite on vetää angel of death alkuperäisessä temmossa ja puhtaasti ni sitten sun luultavasti kannattaa treenata lähinnä sitä sahaamista ja ainakin toistaseks unohtaa sweepit ja skaalojen hallinta.
Itelleni tärkeimmäks on tässä kuudessa vuodessa muodostunut se, että pystyy ite säveltämään ja soittamaan mahdollisimman hyviä biisejä, semmoisia jotka nimenomaan omaan korvaan kuulostavat hyviltä ja joiden soitosta saa sen saman "rushin" joka tulee kun kuuntelee omaa lempibiisiään.
Aina silloin tällöin kitarajumalat tiputtavat musiikkitaivaasta mun käsiin jonkun pienen pienen ja yleensä kohtuu simppelin jutun milloin mulla päässä syttyy lamppu. Sitten mä alan työstämään sitä ja koitan siitä pienestä idean jyvästä mehustaa irti kaiken mahollisen ja sitten ku biisi alkaa muodostumaan, se yleensä etenee omilla raiteillaan. Tällöin mennään biisin ehdoilla ja soittaja tekee mitä biisi vaatii. Joskus se vaatii jotain mihin oma tekniikka ei ihan yllä ja sitä sitten ruvetaan treenaamaan kunnes kulkee. Tää tietty on ihanteellinen tapaus jota ei tapahdu kovinaakn usein.
Mutta kaiketi, mitä enemmän niitä jumalia palvoo niin sitä suotuisammin ne sinua kohtelevat. Kunhan niitä palvoo oikein. Tämä taas lähtee siitä, että pysyy rehellisenä itselleen ei ole itselleen liian ankara.

Sakmongkol: Joo mutta onko siitä mitään iloa?
 
Tiluttaminen on kuten seksi, joskus siihen menee kiinnostus mutta aika nopeesti se kiinnostus palaa uudelleen :D Ja jos ei kiinnosta/palaa kiinnostus, varaa aika lääkäriltäsi, heheh...
 
Vähintään 4 h treeniä päivässä, niin puolessa vuodessa alkaa jonkinlaiset tilut irrota. Näin omassa kokemuksessani. Legato ja etenkin täppäys on aluksi helpompi tapa kuulostaa nopealta kuin kaiken pikkaaminen. Silleenhän se Paul Gilbertkin eteni, että ensin soitti legatoa nopeasti ja vasta sitten opetteli sen pöristelyn.
 
Ei kannata kehittää pelkkää plekutekniikkaa ellei ole joku thrash-komppikitaristi. Molemmat kädet on yhtä tärkeitä, ja rajoittavat toistensa nopeutta. Eli jos olet nopea plekukädestä, ei se paljoa auta jos otelautakäsi on hidas. Paitsi jos tosiaan tavote on sahata sitä yhtä nuottia.
 
E: Ilmeisesti aloittajan tavoite on juuri se, sahata nopeesti yksinkertaista kamaa. No.. enpä tiedä auttaako siinä muu kun sahaaminen. Stamina kehittyy vaan sillä että sahaa kunnes ei enää jaksa, pitää 5 sek tauon ja uudestaan... hauskaa? Tuskin. Ja tuntimäärissä näet sen homman etenemisen, kun mitään muuta muuttujaa treenin on vaikee saada. Toki kannattaa alottaa välillä ylöslyönneillä ja opetella se yhtä luontevaksi kuin alaslyönti, se on se heikko kohta melkein kaikilla ketä tunnen. Kaverini sahaa ihan kevyesti Master of Puppetsia alaspäin tempoon 230 ja jopa 240 mutta kun ehdotin, että kokeileppas upstrokeilla originaalitempoon (216) niin eihän siitä mitään tullut. Mun mielestä sama ku kehonrakentaja jonka toinen käsi on älytön lihasmöykky ja toinen totaalinen siima.

Sellaista. Kiitos vastauksista. Positiivista on se, että tiedän kykeneväni ainakin 215 bpm sahaukseen hetkellisesti (ehkä 5s), mutta se vire häviää nopeasti jos ei harjoittele paljon. Ei kai auta muu kuin seuraavan kerran tuolle tasolle päästessäni soittaa sen verta paljon säännöllisesti, että taso rupeaisi vakiintumaan.
 
Olen työstänyt paljon vasemman käden juttujakin, ja aika ajoin keskittynyt soittelemaan vain tiluja (vaikken millään kunnon tilutemmoilla). Eli aika tasapainoisesti on tullut kehityttyä, ja osaankin mielestäni soittaa joitain melko teknisiäkin juttuja vaikken hurjilla temmoilla.
 
Mielestäni se on vaan aikamoinen perusedelletys nopeammassa metalissa, että päälle 200 bpm downpikki ja sahaus on lähdettävä kevyesti. Tälläiset nopeudet eivät näytä itselläni kehittyvän niitä näitä soitellessa, vaan vaatii ilmeisesti tiukkaa täsmäharjoittelua tai sitten monia vuosia aikaa. Katsotaan mihin asti ensiksi mainittu riittää.
 
Itsestä tuntuu, että 2h päivässä ei tosiaan riitä jos haluaa kehittää nopeutta. 3-4h rupeaa olemaan sellainen määrä, jolla pääsee parhaimmalla tasolleen. Tämä on se alkutaso joka on saavutettava jotta voisi olettaa kehitystä tapahtuvan.

Siis mitä on toi 200bpm downpikki? Tarkotatko sä kokonuotteja? Kyllä mäkin pystyn silleen soittamaan. Jotku 16-osa-triolit tempoon 200bpm on sitten taas vähän haastavampia.
 
E: Ja niinku sanoinki, niin turha näköjään noita mun mainitsemia juttuja jauhaa, ku ne menee tietyssä vaiheessa vaan ihan täydellisesti ohi korvien. Omien oppilaitten kanssa oon koettanu pistää ne selittään, että miten ne ymmärtää ton oikeanlaisen treenaamisen ja sieltä se rupeaa vähitellen avautuun.

Sahauksesta puhuttaessa tarkoitan 200 bpm 16-osina ja dowpikistä puhuttaessa tietenkin 8-osina. Kulkevat mielestäni melko käsi kädessä nuo nopeudet. Downpikkaukseen mielestäni ehkä hieman helpompi saada nopeutta.
 
Ja sitten selvennykseksi kun en tiedä miten nämä oman kaveriporukan termit käyvät yhteen muun maailman kanssa. Downpikillä tarkoitan sitä, että joka nuotti soitetaan alaspäin.

Ianuarius: Siis mitä on toi 200bpm downpikki? Tarkotatko sä kokonuotteja? Kyllä mäkin pystyn silleen soittamaan. Jotku 16-osa-triolit tempoon 200bpm on sitten taas vähän haastavampia.
 
Vähän joo:D Yleensä ne puhuu kaheksasosista kun daunpikataan tohon tempoon.
 
Lisäksi uskallan olla eri mieltä tosta nopeuden kehittymisesta 2h/päivä-treenillä: kesälomalla otin aikaa ja ite testailin itse tekemilläni treeniksillä ja itelle sopivilla menetelmillä, enkä varmaan semmosta pariakolmea tuntia pidempään päivään sahannu. Mulla kyllä kehitty 16-osatriolien pikkausnopeus(ei yhellä kielellä, isompia arpeggioita ja liksejä) jotakuinkin sinne 110bpm:n paremmalle puolelle silleen, ettei tarvinnut hiki hatussa kattoa otelautaa koko ajan eikä käsiä tarvinnu jännittää pahemmin ylimääräistä. Mä olen huomannut, että tatsin saan ainakin itse ihan helvetin nopeesti tauon jälkeen takasin, kun soitan nimenomaan tommosia isompia arpeggioita ja viisisointuja vaikkapa pikkaamalla, niin että joutuu tekee isoja hyppyjä kielten välillä plektrakädellä. Jos ei teorian puolesta handlaa vielä tämmösiä, voi opiskella tai sit ihan vaan soittaa niitä Gilbertin suosituksi tekemiä string skipping -arpeggioita pikaten joka nuotin, tekee niistä itelle mieluisten sointukiertojen kautta sellasta huttua, että jaksaa soitella, ei tee ylimäärästä liikettä eikä jännitä kättä. Lisäks soittaa koko ajan semmosessa tempossa, että se homma pysyy kasassa, ei kerta kaikkiaan tuu ylimäärästä kielihälyä eikä vääriä nuotteja tms. Ite olen nimenomaan siten kehittäny pikkausnopeutta, että soitan staminaa siinä tempossa, kun homma pysyy kasassa, ja kun se alkaa oikeesti tuntumaan helpolta ja hommat luonnistuu vaivatta eikä sitä enää "voi soittaa väärin", nostan tempoa ja toistan saman vähän kovemmalla nopeudella. Ennen tein silleen, että koetin väkiste saada ees kerran tunnin sisään yhen liksin oikein 118bpm nopeudella "kyllä se menee kohta jos jaksan yrittää, sit tulee hyvä mieli".. Mitenkä siinä sit hermosto kehittyy jos kerran viidestäkymmenestä yrityksestä menee oikein, siinä vaan opettaa kehoansa tekemään homman päin helvettiä, uskon minä.
 
Itselleni on ainakin toiminut, kokeilkaa jos huvittaa, ei kai tuo haitanne?

Pikkausta ja kikkausta.
 
Vaikka olenkin todennut, että "kerran hevimies aina hevimies", en kuitenkaan ole ihan noin fanaattisen nopeuden puolella.
 
Tottakai sitä nopeutta voi harjoitella päivittäin metronomin avulla, ym.
Itselläni olen huomannut, että nopeus tulee iänmyötä.
 
Miksi aina pitää pikata?
 
Itse käytän Hammer on ja Pull off:fia kun halua soittaa nopeasti. Kyllä pikkaankin, mutta tiedän jo että, pikkaukseni ei enää nykyisestä nopeudu.
"Nopeutta" saa mukavasti lisää kun käyttää paljon säröä, kaikua, echo tai delaytä sopivassa mittakaavassa. Kyseisen ohjeen sain eräältä ammattikitaristilta 90-luvulla. No ajat ovat muuttuneet ja nykyisin voi youtubesta katsoa pätkiä kuin kukin tiluttaa ja ottaa itse oppia/mallia, ei huono juttu sekään.
 
En tuomitse kenenkään nopeus intoa. Harjoitelkaa ja kehittykää. Nouskaa uudet Alexi Laihot ja pitäkää Suomi tilulilun kartalla.
 
Itelläni on tossa jokunen "soittonäyte" voitte vapaasti kommentoida Olenko mielestänne nopea vai en...
Toisten mielipide on aina mukava kuulla omasta soitosta.
 
Silloin kun aloitin kitaransoiton niin tätä kaveria pidettiin ylivoimaisena: http://www.youtube.com/watch?v=f7N4P7ejddw
 
Olihan ynkät ja muut, mutta ne eivät olleet niin paljon esillä. Näin netti aikakautena voi itse valita mitä haluaa kuunella. Silloin ennen radio, tv, lehdistö, "tiedotti" kuka on kukin ja mikä on mikin???? Ei pystynyt niin helposti ottamaan asioista selvää kuten nyt!

Hänen mukaansa 3h 45min päivittäistä tekniikkatreeniä pitää tekniikan ennallaan, sitä suurempi määrä lisää ja pienempi huonontaa.
Oletuksena oli että lähtötaso on jo hyvä.
 
3h 45min kunnolla keskittynyttä ja tehokasta tekniikkatreeniä on aivan helvetin paljon minusta. Vaikea uskoa tuollaista väitettä.

Viski: 3h 45min kunnolla keskittynyttä ja tehokasta tekniikkatreeniä on aivan helvetin paljon minusta. Vaikea uskoa tuollaista väitettä.
 
Väite? Tää jätkä oli tutkinut asian, niin kuin kerroin vain pianisteilla ja sanoikin että hänen tutkimustuloksensa eivät ole sovellettavissa muihin soittimiin vaan ne pitäisi tutkia erikseen koska muilla soittimilla asiaa ei ole tutkittu.
Seuranta-aika oli keskimäärin 2,5 vuotta ja tutkittiin mitä tekniikalle tänä aikana oli tapahtunut.
Ja nää pianistit ei olleet mitään amatöörejä vaan valmiita ammattilaisia.
Nää luvut oli keskimääräisiä ja vaihtelu soittajien kohdalla oli aika suuri: joku yksiö pystyi edistymään parin tunnin päivittäisellä treenillä ja joku taas taantui 5:llä tunnilla.
 
Tietysti jos lähtötaso on huono niin pienemmälläkin treenimäärällä edistyy.
 
Ootko kuullut "10000 hour rulen"?
Jos sä treenaat muutaman hassun tunnin päivässä silloin tällöin ehdit kuolla ennen kuin saat sen määrän kasaan!
 
Mä treenaan 4-5 tuntia päivässä. Miksi se susta tuntuu uskomattomalta?

baron: Väite? Tää jätkä oli tutkinut asian, niin kuin kerroin vain pianisteilla ja sanoikin että hänen tutkimustuloksensa eivät ole sovellettavissa muihin soittimiin vaan ne pitäisi tutkia erikseen koska muilla soittimilla asiaa ei ole tutkittu.
Seuranta-aika oli keskimäärin 2,5 vuotta ja tutkittiin mitä tekniikalle tänä aikana oli tapahtunut.
Ja nää pianistit ei olleet mitään amatöörejä vaan valmiita ammattilaisia.
 
Tietysti jos lähtötaso on huono niin pienemmälläkin treenimäärällä edistyy.
 
Ootko kuullut "10000 hour rulen"?
Jos sä treenaat muutaman hassun tunnin päivässä silloin tällöin ehdit kuolla ennen kuin saat sen määrän kasaan!
 
Tutkittu tai ei, niin en mä kyllä tota ihan tommosenaan sulata. Ihmiset on tosi yksilöllisiä tonkin suhteen, eikä voida tietää miten paljon nää jannut ovat kelanneet niitä opeteltavia juttuja ja soittojuttuja mielessään soittimen ulkopuolella, mikä myös vaikuttaa mielestäni soittajan kehittymiseen. Mä kyllä haluaisin uskoa, että 3h45min päivässä voi huonontaa tekniikkaa, pitää sen ennallaan tai huomattavasti parantaa sitä riippuen harjoittelumetodeista, joiden optimointia pitäs paljon ennemmin tutkia ideografisin tutkimuksin, kuin sitä treeniaikaa. Tämmönen penska makuuhuonesoittelija nyt on varmasti huonoin mahdollinen ihminen sanomaan mitään ammattilaispianisteja kartoittavasta tiedemiehestä, mutta mun mielestä tutkimuksesta joko puuttuu jotain olennaista, tai olet tiivistänyt sen liian tiukasti.

Tonski: Tämmönen penska makuuhuonesoittelija nyt on varmasti huonoin mahdollinen ihminen sanomaan mitään ammattilaispianisteja kartoittavasta tiedemiehestä, mutta mun mielestä tutkimuksesta joko puuttuu jotain olennaista, tai olet tiivistänyt sen liian tiukasti.
 
No, puolentoista tunnin esitelmän pelkistäminen muutamaan riviin voi aiheuttaa epäilyjä mutta tutkimus oli mun mielestä järkevästi tehty, aineisto noin 40 ammattipianistia.
Ja yksilölliset erot oli suuria, se 3h 45min treeniaika oli keskimääräinen.

Kysyppä Vailta, Satrianialta, Petruccilta tai muulta vastaavalta treenaako ne 3h 45min päivässä pelkkää tekniikkatreeniä pelkän tekniikan ylläpitämiseen? Ei varmasti.
 
Satriani vissiin on sanonut, että jos soitto vaatisi järkyttävän pohjatyön jälkeen vielä älyttömiä määriä treeniä, niin vaihtaisi ammattia.
 
Jostain muistan lukeneeni, että esim. Alexi Laiho yrittää soitella n. 1 tunnin päivässä pitääkseen tuntumaa/tekniikka yllä. Ja siinäkään ei puhuttu mistään 100% keskittyneestä tekniikkatreenistä.

Viski: Kysyppä Vailta, Satrianialta, Petruccilta tai muulta vastaavalta treenaako ne 3h 45min päivässä pelkkää tekniikkatreeniä pelkän tekniikan ylläpitämiseen? Ei varmasti.
 
Satriani vissiin on sanonut, että jos soitto vaatisi järkyttävän pohjatyön jälkeen vielä älyttömiä määriä treeniä, niin vaihtaisi ammattia.
 
Jostain muistan lukeneeni, että esim. Alexi Laiho yrittää soitella n. 1 tunnin päivässä pitääkseen tuntumaa/tekniikka yllä. Ja siinäkään ei puhuttu mistään 100% keskittyneestä tekniikkatreenistä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=SfN7xf6JymQ
 
Joka klasaripianisti soittaa tollaista, ei vain tiluttajat.
Jos kitara on helppo soitin olkaa tyytyväisiä.
 
Sorry että mä erehdyin tälle palstalla kirjoittamaan vaikeasta soittimesta.

baron: http://www.youtube.com/watch?v=SfN7xf6JymQ
 
Joka klasaripianisti soittaa tollaista, ei vain tiluttajat.
Jos kitara on helppo soitin olkaa tyytyväisiä.
 
Sorry että mä erehdyin tälle palstalla kirjoittamaan vaikeasta soittimesta.
 
Sori että mä erehdyn nyt kritisoimaan tätä: soittimen vaikeus on semmonen juttu, mitä olen henkilökohtaisesti puinut ja miettiny vitun monen ihmisen kanssa. Yleispätevästi ei voi sanoa, että "Soitin X on vaikea, ja soitin Y ei ole aivan yhtä vaikea", mun mielestäni se on aivan absurdia. Kaikki riippuu aivan niistä parametreistä joilla asioita lähdetään mittaamaan, ei hullukaan sano että kitaristi on huono, koska ei osaa soittaa vaikkapa tota Berezovskyn etydiä kitaralla, tai jotain tällasta. Mietitään näin: pianolla saa todellakin vitun paljon vaikeemman kuulosia juttuja aikaan silleen, että siinä on paljon suurempi valikoima vaihtoehtoja sen suhteen, miten monta nuottia soitat iskulle, miten nopeasti niitä soitat, ja oikeesti kovat klasaripianistit muuttaa sitä dynamiikkaakin aivan toisella tavalla pitkissä juoksutuksissa.
 
Tämä johtaakin meidät sellaseen seikkaan, että onko piano HELPOMPI soitin, koska kitaralla tämä ei ole aivan yksioikoisesti tehtävissä? Jos sähkökitaralla on näin paljon pienempi valikoima nuottivalinnoissa iskulla, niin pakkohan jonkun on sen kompensoida, ja näinhän siinä käy: sähkökitara on äänen soinnin ja nuottien sitomisen kannalta PALJON moniulotteisempi soitin kuin piano, koska pianossa ne nuottien toisiinsa sitomisen tasot ovat vähemmän pinnalla ja huomattavissa, esim. kitaralla legaton tunnistaa heti, mut joku ei välttämättä älyä, millon pianisti soittaa legatona kun nuotit ovatkin hieman lähempänä toisiaan. Eli fraseeraus on pianolla enemmänkin dynamiikka- ja aika-arvosidonnaista, verraten sitten kitaraa, jolloin niiden nuottien välissä on selvästi jonkunlainen paljon herkemmin tunnistettavissa oleva siirtymävaihe/-kohta, jonka esiin tuominen vaatii aivan uudenlaisen tekniikan, eikä pianoon nähden saman yhden tekniikan erilaista käsittelyä.
 
No entä sitten vaikkapa nuottisekvenssit. Ootteko jampat hei ikinä miettineet tai kokeilleet ihan huviksenne, miten paljon helpompaa on soittaa pianolla arpeggiosekvenssiä nousten arpeggiota 16-osina neljän ryhmissä, verraten sitten miten vaikeeta tämä on toteuttaa alternatepikkauksella sähkökitaralla?:D Mehän mennään ihan eri sfääreihin sormitusten kannalta. Lisäksi ois ihan hyvä varmaan miettiä hetki, että miks ihmeessä näitä tekniikoita on muutamia sähkökitaran ihmeellisessä maailmassa. Ei niitä huvikseen oo keksitty, vaan jostain aikasemmasta musasta(voisko olla, että vaikka klassisesta) on lähdetty ottamaan nuottikuvioita, ja huomattu että ei perkele, eihän näitä alaspäin joka iskun pikkaamalla soita pirukaan. No keksitään vuoropikkaus, mutta entäs kun pitäs noi terssipinot soittaa tosi nopeesti? Ei kait joka nuottia ois välttämättä pakko eri suuntaan edelliseen nähden soittaa.. entäpä jos.. See? Mä tähtään tällä suurehkolla havainnollistamisella nyt siihen, että sä et yksinkertaisesti vaan voi vaatia kitaristia vetämään tommosta paskaa sähkökitaralla, jotkut oikeesti megataitavat saa varmasti monista klassisista pianokappaleista oikean käden linjaa mukailtua, mutta monissa kohtaa on juuri otelaudan hankaluuden takia tehtävä fraseerauksellisia kompromisseja, joista myöskin voisi nillittää. Tää konsepti muistuttaa vähän sitä, että mä menisin sanomaan saksofonistille siitä, kun se nyt ei vaan soita noita seitsensointuarpeggioita yhtä nopeesti kun tuo yks synisti tuolla.
 
Mä nyt en siltikään voi olla ihan täysin varma oletko puhumassa nyt klassisesta vai sähkökitarasta, kun klasaripianosta kuitenkin oli kysymys, mutta ihan yhtä lailla klasarikitarassa on juttuja, mitä et pianolla voi tehdä: vibrato, slaidit ja legato päällimmäisenä.
 
Mä olen huomannu, että monilla homma tuntuu menevän silleen, että jos kuvattas vaikka ihmisen teknistä osaamista jonkun soittimen kanssa, niin alussahan tietysti kehitys ottaa piikin. Asiat on helppoja ja perustaitotaso saavutetaan, nämä selkäytimestä lähtevät perustaidot eivät unohdu kovin helposti, kun ne on oikeasti helvetin hyvin saatu haltuun. Olennaisin kysymys tämän jokapäiväisen harjoittelun määrän(joka itsessäänkin on melko epäolennaista, kuten sanoin harjoittelumetodeista) olisi se, missä kohtaa menee sen taitotason raja, mikä ei enää spontaanisti pysy hallussa? Mitä pidemmälle mennään, sitä vähemmän aikaa tarttee olla soittamatta niin paljon säännöllisesti, että se hienomotoriikkaan hinkattu taito lakkaa olemasta, eikä noi Transcedental etude No. 05 tyyppiset jutut enää lähde. Tämä aihe jää vähemmälle käsittelylle, mutta meen suoraan jo siihen, että myöskin ammatillisissa konteksteissa on eroja Evgeny Kissingin ja Alexi Laihon välillä. Aleksi joutuu miettimään aika paljon sävellystä ja kaikkia bändiin liittyviä olennaisia asioita, eikä sillä ole välttämättä samalla lailla aikaa hinkata sitä kitaraa kaiken sen duunin jälkeen, lisäksi laulutekniikkaa on pidettävä yllä. Tämä johtaa siihen, että ko. henkilöllä on odotukset soittonsa puhtauden suhteen matalammalla, kuin Evgenyllä, joka on klassiselta puolelta vieläkin vahvasti vaikutteita imevä kurinalainen soittaja. Tämä meneekin siihen, että mitä Kissingin työnkuvaan kuuluu? Se treenaa biisit vitun hyvin ja pitää tekniikkaansa yllä, sit se soittaa ne, that's it. Lisäksi veikkaan, että tolla nimellä saa myös hyvin pianotunteja myydyksi, mutta pääasiallisesti uskosin että se jamppa opettelee biisit ja soittaa ne konserteissa, sille maksetaan siitä. Täten sillä on VITUSTI ENEMMÄN AIKAA keskittää energiaansa siihen, että sillä on vitun paljon kovempi tekniikka, kun Children of Bodomin kitaristeilla, eikä se tuota selvää taide-elämystä kaipaavalle klassisminnälkäiselle yleisölleen pettymystä, nimeään on pidettävä yllä aika pikkutarkasti tolla tasolla.
 
Homma eivät aina oo ihan yksipuolisia.

Sorry, mä oon niin yksinkertainen että mun mielestä soitin jota ei tarvitse harjoitella on helpompi kuin soitin jota tarvitsee harjoitella.
Mä oon luullut että hyvät kitaristit harjoittelee ja nyt ei ole kysymyksessä genre mutta jos voi olla hyvä kitaristi harjoittelematta niin mulle tulee vaikutelma, oikein tai väärin että se on helppo soitin.
 
Mutta nyt poistun säikeeltä, en mä tiedä kitaran soittamisesta mitään, tulin tänne vain kertomaan minkä verran pitää pianoa harjoitella mutta jos se on turha tieto täällä niin sorry.