Aihe: Soitto uudelle tasolle
1 2
Foo Player
22.07.2010 18:03:01 (muokattu 23.07.2010 20:41:12)
Mua kiinnostaisi kanssa viedä soittoa uudelle tasolle. Omassa soitossa heikoin puoli on muiden kuin komppijuttujen rytmiikassa. Miten esim. kuuntelette 4/4 -kompin päälle vedetyistä 16-osajuoksutuksista meneekö ne taimissa vai ei?
 
Hyvät apuvälineet tähän olisivat metronomi/rumpukone sekä oman soiton nauhoitus. Timingingiin ja oman soiton sujuvuuden parantamiseen auttaa hirveästi se että laittaa aina harjotteita tehdessä jonkun rytmin nakuttamaan taustalle ja soittaa sen tahdissa. Itse hommasin tällaisen pienen rumpukoneen josta saa ihan inspiroivia rumpukomppeja ja jopa bassokuvioita taustalle.
http://www.thomann.de/fi/boss_dr3.htm
Rumpukoneen avulla on myös helppo haastaa itseä kasvattamalla hlljalleen rytmin nopeutta.
 
Tuohon taimissa pysymisen tarkastamiseen se oman soiton nauhoitus on hyvä keino. Kyllä sen kuulee sitten kun soittaa takaisin onko soitto sujuvaa vai ei. Soittaessa sitä ei niin välttämättä huomaa mutta nauhoituksen kuuntelu on hyvin suoraa palautetta.
 
Harjoitteena on hyvä soittaa vaikka skaalaa läpi siten että laittaa metronomin tikuttamaan ja alkaa soittamaan 1/4 nuotteja. Parin tahdin jälkeen vaihtaa lennossa sitten 1/4 trioleihin, taas parin tahdin jälkeen 1/8 nuotteihin, 1/8 trioleihin jne jne. Sitten kun menee läpi vaikka 1/16 nuotteihin sujuvasti niin metronomista huikan tahtia lisää ja alusta. Ja toistetaan treeniä joka päivä muutaman viikon ajan niin avot. Eikä skaalaa tarvitse vain jauhaa edestakaisin, pohjalle voi ottaa minkä vain licksin jota sitten soittelee noilla eri nuottien pituuksilla. Tärkeää on tehdä vaihdot ilman taukoja.
For some people it might be overwhelming to wait eight bars before first three guitar solos - Nigel Tufnel
Foo Player
22.07.2010 18:10:28
For some people it might be overwhelming to wait eight bars before first three guitar solos - Nigel Tufnel
Fromi
23.07.2010 09:15:41 (muokattu 23.07.2010 09:16:32)
timen harjottelemisesta löysin mielen kiintosen harjotuksen, laitat metronomin lyömään 100bpm vedät ekat 2 lyöntii neljäsosii, seuraavat kaheksas osii, seuraavat trioleita ja seuraavat kuustoist osia ja takas tulles meet trioleiden kautta kaheksas osiin ja takas neljäsosiin, ja sit rupeet tihentämään väliä, 1 lyönti neljäs osia, sit kaheksas, trioleita jne..
 
EDIT: ja edellisen kirjotuksen linkki viekin tuohon harjotteluun. ^^
Jokaisen muusikon sisällä piilee basisti..
Wild String Of Voodoo Strat
23.07.2010 09:53:13
 
 
sebaz: timen harjottelemisesta löysin mielen kiintosen harjotuksen, laitat metronomin lyömään 100bpm vedät ekat 2 lyöntii neljäsosii, seuraavat kaheksas osii, seuraavat trioleita ja seuraavat kuustoist osia ja takas tulles meet trioleiden kautta kaheksas osiin ja takas neljäsosiin, ja sit rupeet tihentämään väliä, 1 lyönti neljäs osia, sit kaheksas, trioleita jne..
 
EDIT: ja edellisen kirjotuksen linkki viekin tuohon harjotteluun. ^^

 
Vielä pidemmällehän tuon harjoittelun voi viedä soittamalla 16-osien jälkeen kvintoleita, sekstoleita, septoleita ja lopulta 32-osia. Haastaa myös rytmisen ajattelun aika mukavasti. Oma opettajani laittoi joskus minut soittamaan noita kaikissa mahdollisissa järjestyksissä. Harjoitus on siitäkin hyödyllinen, ettei sitä voi "vain" soittaa läpi, vaan siinä täytyy oikeasti koko ajan miettiä, mitä on tekemässä.
"Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Caslas
J_Mikkonen
23.07.2010 10:06:00
Wild String Of Voodoo Strat: Vielä pidemmällehän tuon harjoittelun voi viedä soittamalla 16-osien jälkeen kvintoleita, sekstoleita, septoleita ja lopulta 32-osia. Haastaa myös rytmisen ajattelun aika mukavasti. Oma opettajani laittoi joskus minut soittamaan noita kaikissa mahdollisissa järjestyksissä. Harjoitus on siitäkin hyödyllinen, ettei sitä voi "vain" soittaa läpi, vaan siinä täytyy oikeasti koko ajan miettiä, mitä on tekemässä.
 
Vielä järkevämpää tuosta harjoittelusta saa kun laittaa metronomin tempoon 40, ja soittaa rytmipyramidia edes takaisin niin että metronomin nakutus on kakkonen ja nelonen. :)
vvaltsu
25.07.2010 17:41:16
Itsehän tein sillä tavalla että otin työn alle Children of Bodom - Sixpounder kappaleesta tokan soolon ja aloin sitä harjottelemaan, vaikka tiesin sen olevan reilusti taitotason yläpuolella. Tabulatuureista on helppo opetella, mutta ilman Guitar Prota harjoittelu on vaikeata koska sillä saa näppärästi hidastettua tempon itselle sopivaksi ja sitten kun on hanskattu se 0,5x tempo niin 5bpm kerrallaan nostetaan tempoa ja aina vaan nopeemmin soitat sen soolon tai lickin mikä työn alla sattuu olemaan. Tällä tavalla nopeutta ainakin itse olen oppinut lisäämään. Tekniikoista sen verran että nopeutta saa lisää opettelemalla ainakin alternate, economy ja sweep picking. Alternate pickingiä harjottelet vaan sahaamalla skaaloja, vaikka tylsältä kuulostaakin. Economyyn on olemassa harjoituksia, itse huomasin että Vivaldin Summer preston ensimmäiset juoksutukset on hyviä harjoituksia, myös vasen käsi saa vähän haastetta. Economy pickingiä pitää käyttää kuulemma puoli vuotta, ennen kuin alat luonnostaan käyttää sitä joka kohtaan mihin se käy. Itse en ole sitä vielä kummemmin harjoitellut, mutta suunnitelmissa ois opetella se piakkoin. Sweep pickingiin myös löytyy helposti harjotuksia täältä mnetistä. Sitten niitä täppingejä ja legatoo sun muita on, mutta niihin en ole perehtynyt juuri yhtään. Toivottavasti oli edes jotain apua :D
teline
26.07.2010 00:43:22 (muokattu 26.07.2010 00:50:47)
Ei saatana mitä vastauksia täällä on nykyään...
 
Ketjun aloittajalle suosittelen ehdottomasti tutustumaan Tom Hessin meininkeihin. Pirun hyvin opettamaan näin ihan netin välityksellä. Eli Kato Vittu Googlesta :)
 
E: Menin tekemään senkin sun puolesta: http://www.tomhess.net/
Tonski
26.07.2010 11:34:27
 
 
vvaltsu: Tabulatuureista on helppo opetella, mutta ilman Guitar Prota harjoittelu on vaikeata...
 
...mutta vastais nimenomaan otsikkoa?? Itse alotin ainakin soiton uudelle tasolle viemisen keskittymällä musaopistolla teorian opiskeluun paljon intensiivisemmin(Tolppa I:n suorittaminen, jazz-teorian opiskelu ja sointulaajennokset, käytännön sovellus) ja Guitar Prota vasten nimenomaan korvakuulolla juttujen opettelun. Soololinjoissa nyrkkisääntönä oli, että jos en suht nuotilleen osaa sitä korvakuulolta poimia, niin sittenpä en sitä opettele, palataan asiaan kun plokkailutaidot ovat kehittyneet. Tekniikan puolesta hommaa oli ihan teorian käytännön sovelluksessa, mutta myös sitä huomasi soittotaidon oikeestaan kehittyvän enemmän soittamalla semmosia juttuja, mitkä ei ole liian vaikeita, kun niillä 230bpm A-duuriasteikon juoksutuksilla väkisin vääntäen.. rölölöö.
ihku
vvaltsu
26.07.2010 14:22:26
Tonski: rölölölöölölölö...
 
Tapansa kullakin.
Johann Onn
26.07.2010 15:59:16
llarppp: halu olisi saada sormiini nopeutta, erilaisten uusien tekniikoiden kautta.
 
Lisää ja "lisää" mutta silti: Ota 3 ja 4 nuotin legatoja.
 
Yhden iskun sijaan, siihen ekaan nuottiin, pikkaakkin jokainen nuotti. "Otelautakäsi" ei sinänsä joudu tekemään lisää töitä. Siis paitsi, jos tekemällä noin paljastuu, että "1-2-3" onkin "1-3-3" ja "1-2-3-4" on "1-2-4-4".
 
Tossa vaiheessa, joko korjataan toi virhe tai aletaan sanoa, että ei noita tarvita.
teline
26.07.2010 16:15:23
Johann Onn: Lisää ja "lisää" mutta silti: Ota 3 ja 4 nuotin legatoja.
 
Yhden iskun sijaan, siihen ekaan nuottiin, pikkaakkin jokainen nuotti. "Otelautakäsi" ei sinänsä joudu tekemään lisää töitä. Siis paitsi, jos tekemällä noin paljastuu, että "1-2-3" onkin "1-3-3" ja "1-2-3-4" on "1-2-4-4".
 
Tossa vaiheessa, joko korjataan toi virhe tai aletaan sanoa, että ei noita tarvita.

 
Viitsitkö tarkentaa? Siis legaton lomassa pikkaamalla saa vasurin kiinni rävellyksestä vai ymmärsinkö nyt ihan väärin?
teline
26.07.2010 16:27:43
padaa@dadaa!: Mua kiinnostaisi kanssa viedä soittoa uudelle tasolle. Omassa soitossa heikoin puoli on muiden kuin komppijuttujen rytmiikassa. Miten esim. kuuntelette 4/4 -kompin päälle vedetyistä 16-osajuoksutuksista meneekö ne taimissa vai ei?
 
Kyllä niitä tulee kuunneltua ja kyllä niiden pitää mennä tiukasti. Ite tykkäilen metronomilla käyttää sellasta (oon muistaakseni aiemminkin jonnekin tän neuvonut) kikkaa että aloitat treenin temposta 60 neljäsosilla ja nostat sitä pikkuhiljaa kunnes harjoitus menee tempoon 120. Eli tuplaat tempon. Sitten tiputat metronomin taas 60bpm ja kahdeksasosissa tempoon 120. Ja taas tiputat ja jatkat 16-osina niin pitkälle kuin menee.
 
Toi että sun pitää soittaa tavallaan samaan syssyyn enemmän nuotteja kerrallaan pakottaa sut miettimään sen koko riffin/treenin groovea eri kanteilta. IMO toimii kuin häkä.
 
Sitten kun on tullut maksimi vastaan, niin rupeat tiputtamaan tempoa (voi mun puolesta tiputtaa jopa 10-15bpm kerrallaan) kunnes oot taas lähtötempossa. Seuraavana päivänä aloitat uusiks metronomin nakuttaessa 61bpm :)
 
Noihin väleihin on hyvä myös sotkea trioleita neljäsosien ja kahdeksasosien väliin.
Johann Onn
26.07.2010 18:35:06 (muokattu 26.07.2010 18:35:27)
teline: legaton lomassa pikkaamalla kaikki nuotit, voi saada vasurin kiinni rävellyksestä ?
 
Voi siis huomata, että kun nopeus kasvaa, alkaa nimetön ja pikkurilli iskeäkkin otelautaan samaan aikaan. Eli 4 nuotin legato muuttuu jossain vaiheessa, kolmen nuotin legatoksi.
 
Itsellä näyttää "16-osia + n. 200 bpm" olevan se kohta. "1234 + 1234" -> "1234 + 123_". No voi ny v... sentään. Hankala korjata, kun hitaammin se menee ja noilla nopeuksilla, ei ensin huomaa edes soittavansa noin.
 
Ton takia, nuotitan noi aina ja soitan 1:1 mukana. Huomaa heti, jos nuotit ei täsmää. Parempi tarkistaa että soittaa oikeasti sen, mitä kuvittelee soitavansa. Ei (= enää nykyään) kiinnosta treenata jotain "väärin".
Kontiak
26.07.2010 20:21:16
teline: Ketjun aloittajalle suosittelen ehdottomasti tutustumaan Tom Hessin meininkeihin. Pirun hyvin opettamaan näin ihan netin välityksellä. Eli Kato Vittu Googlesta :)
 
E: Menin tekemään senkin sun puolesta: http://www.tomhess.net/

 
Oletko itse Hessin oppilaana?
teline
27.07.2010 23:17:08
Kontiak: Oletko itse Hessin oppilaana?
 
En ole, mutta oon aktiivisesti tsekkaillut kaikkea materiaalia mitä se ilmaiseksi nettiin heittää ja mulle tulee sen newsletter jossa on melkeen joka kerta joku pieni juttu mikä loksauttaa palaset paikalleen.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)