Kitarat: soittaminen ›

Mann: Itseäni on näin aloittelijana ja kitaransoiton maailmaan uppoutuneena mietityttänyt se, että miksi nykyään kaikki kitaransoitto on niin älyttömän tilutus- ja vingutuspainoista? Tuntuu, että kaikki vain harjoittelevat tilutusta, eikä oikeasta rytmimusiikista ole jopa mitään tajua. Itse en näe tilutuksessa oikeastaan mitään, onhan se toki hieno taidonnäyte ja teknisesti aika haastavaa, itse kun en rehellisesti sanottuna osaa tiluttaa lainkaan, mutta miksi se on niin julmetun suosittua? Loppujen lopuksi se ei kuulosta kuin pelkältä vingutukselta.
 
Itse pidän enemmän rytmipohjaisemmasta musiikista, sellaisesta jossa oikeille riffeille annetaan jalansijaa ja oikea soundi tulee esille. Tilutus on jotenkin niin kulahtanut, sitä kuulee jokaiselta ja tuntuu, että kitaransoittoa pidetään pelkkänä tilutuksena. Kappaleissa soolot voi kuulostaa hyviltäkin, jos ne osataan muokata kappaleen mukaan, eikä ole vain pelkkää yltiömäistä vingutusta. Esimerkkinä pidän AC/DC:n Angus Youngia, joka osaa tehdä hyvin kappaleen näköiset soolot ja vaikka Angus Younginkin soitto on hyvin soolopitoista, niin vahvana biisirakenteena on Malcolm Youngin rytmisoitto.
 
Mutta joka tapauksessa, tuntuu että kaikki vain harjoittelevat tilutusta. Miksi se on niin suosittua?
 
On aivan sama mitä tekniikaa tai menetelmää kitaristi taikka soittaja ylipäätänsä käyttää kunhan soitto herättää jotain tunteita kuulijassa. Tunteita herättävien äänten päästelystähän musiikissa on kyse.
 
Eli tekniikka on vain työkalu jolla voi ilmaista ns. musiikillisia tarpeitaan. Oma Filosofiani tähä on se että jos tekniikan puute estää sinua soittamasta jotain mitä haluaisit soittaa, niin tekniikan puute ei saa olla sille esteenä.
 
Itse olen huomannut nykyään vallitsevan kaksi todella voimakasta "muoti-ilmiötä" kitaroinnissa. Eli tämä järjetön tilutus ja sitten kaikki_tilu_on_paskaa- ajatusmalli.
Näiden kahden ääripään väliltä pitäisi löytää se musiikillisesti paras vaihtoehto.
Esimerkiksi jos haluat luoda tilanteeseen todella intensiivisen tunnelmanm sitä saattaa olla hitaalla soitannalla hankala luoda. (tilanteesta riippuen)
Esimerkkinä Thrash Metal tai vaikkapa nopehko Jazz. Myös klassisessa musiikissa on jokseenkin yleistä pianistien ja viulistien keskuudessa soittaa nopeita juoksutuksia.
Myönnän tosin että tämänpäivän kitaroinnissa on menty hiukan ehkä yli, mutta kun osaa valikoida oikeasti taitavat tiluttajat massan seasta niin kyllä sieltäkin aivan uskomattoman nerokkaita juttuja löytää.
 
Kyllä sitä nopeaa soitantaa kuulee muissakin tyylilajeissa ja soittimissa jos vain viitsii kuunnella.

nannne: Sääntö numero kymmenen, hupsut pojat. Bucketheadhan on parasta mitä viimeisellä parilla vuosikymmenellä on kitaralle tapahtunut. ;)
 
Parasta mitä ämpärille on tapahtunut.