Kitarat: soittaminen ›

LeoFender: Vastaus on Wes Montgomery. Käytä hakua jos kiinnostaa miksi.
 
joo, tiedän tyypin. lahjakas on.

krk: No näin arvelinkin. Se on sitten eri asia, mikä siinä musiikissa kunkin kuulijan fiiliksiä herättelee tai on herättämättä: sävellys, esitys sinänsä, esittäjän tekniikka sinänsä jne.
 
Mutta se mun pointti olikin, että musiikin tuottamiseen, sen esittämiseen ja soittamiseen ei sinänsä sisälly "tunnetta" tai "sielua". "Tunne"-tai "sielu"-ilmaisua yleensä käytetään vain selittämään jotain musikaalista ilmiötä, mitä kuulija tai soittaja ei osaa oikein termein analysoida.

Alfauros: Keskellä viikkoa!
 
Mä olin vielä enemmän humalassa!
 
Vaikka vitsiä aamuyöllä gänässä väänsinkin, tää asia on mun mielestä hyvin helppo selittää justiinsa esmes midi-informaation kautta. Midi on täysin purettavissa, se on ihmisen luomaa koodistoa, johon sisältyy tietty määrä informaatiota. Jos nyt tallennetaan midinä esmes jonkun pianistin esitys, niin esitys on täysin rekonstruoitavissa jälkeenpäin, täsmälleen samankuuloisena kuin millainen esitys oli midiä tallennettaessa. Missä kohdassa midi-informaatiota on "tunne"?
 
Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tunteen välittäminen. Se on illuusio. Kysymys on siitä, että kuulijassa herätetään niitä tunteita, ei että niitä siirretään säveltäjästä/soittajasta/laulajasta yleisöön. Ja se on ihan eri asia. Lukekaapa itse asiassa tämä ketju, joka lähti muutama vuosi sitten aivan käsistä, 14 sivua dadaa, selkeästi siis tärkeä aihe: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=116858&o=0

Soittonopeus JA sielu - Gilbert, Nuno, Romeo, Satch, Friedman.. the list goes on. Ei ole helppoa saavuttaa, koska kyky tuottaa niitä hyvänkuuloisia licksejä ja melodioita tulee osittain äidinmaidossa. Siihen nopeuden saavuttamiseen riittää pelkkä ahkeruus. En kuitenkaan ihan ymmärrä miksi nopeata soittamista aina halveerataan, onhan se ollut virtuositeetin yksi olennainen merkki jo jostain Chopineista ja Paganineista lähtien.

John Titor: 14 sivua dadaa, selkeästi siis tärkeä aihe: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=116858&o=0
 
Heh, tää pitää kyllä lukea all the way through.

Vastaan: Wes Montgomery.

Aika harvoin hyvä musiikki on ihan vitun nopeeta. Ja hyvästäkin musiikista saa kohtuu kelpoa paskaa soittamalla sen liian nopeasti. Oikeastaan en tiedä kun yhden kuuluisan nopean biisin...se klasari mehiläisen pieru.
 
Medic: Tai no mikä ny on nopee. (Anssi Kela oli ainakin nopeempi siin yhes videos ku joku wanha hidas jorma)
;D

Satu ja Tuija: Aika harvoin hyvä musiikki on ihan vitun nopeeta. Ja hyvästäkin musiikista saa kohtuu kelpoa paskaa soittamalla sen liian nopeasti. Oikeastaan en tiedä kun yhden kuuluisan nopean biisin...se klasari mehiläisen pieru.
 
Ite oon kyllä hieman ainakin samalla kannalla. Ehkä se johtuu siitä, että nopeassa soitossa ei ole aikaa käsitellä niitä asioita vaan tavaraa tuutataan korville kauhealla vauhdilla. Mutta kuten tuolla toisessakin ketjussa Titor sanoi, jotkut biisit vaatii sitä nopeaa soittoa ja se voi mielestäni silti olla sielukasta.
 
Ehkä yksi hyvä määritelmä sielukkaalle musiikille ja tarkemmin soitolle voisi olla se, että se herättää ihmisessä muitakin tunteita kuin "ihanjees"- tai "mitäpaskaatääon"-fiiliksiä. Ja nimenomaan positiivisia fiiliksiä, soitto yllättää ja sen kuuntelemisesta saa hyvän mielen. Itselleni on ainakin välillä tullut sellaisia "ei hemmetti tää toimii"-fiiliksiä jostain kitaristeista, oli konteksti mikä tahansa, metalli tai jazz. It's all in your head, I say.

Minun mielestäni sielulla ja soittonopeudella ei ole mitään tekemistä toisiensa kanssa. Tyylitaju on se joka ratkaisee. Pystyykö sielun kuulemaan sävellyksestä? Ei. Entäs tyylitajun? Aivan varmasti.

ooidort: Minun mielestäni sielulla ja soittonopeudella ei ole mitään tekemistä toisiensa kanssa. Tyylitaju on se joka ratkaisee. Pystyykö sielun kuulemaan sävellyksestä? Ei. Entäs tyylitajun? Aivan varmasti.
 
No helvetti! Koko viesti joutais teologiseen tai jonnekin filosofiseen kortistotiedekuntaan! Miten niin sielulla (määrittele sielu) ei ole tekemistä soittonopeuden kanssa? (määrittele soittonopeus) Epäilen vahvasti "aivan varmasti" lausahdusta. ;)

Ambitus: Mutta se mun pointti olikin, että musiikin tuottamiseen, sen esittämiseen ja soittamiseen ei sinänsä sisälly "tunnetta" tai "sielua". "Tunne"-tai "sielu"-ilmaisua yleensä käytetään vain selittämään jotain musikaalista ilmiötä, mitä kuulija tai soittaja ei osaa oikein termein analysoida.
 
John Titor: Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tunteen välittäminen. Se on illuusio. Kysymys on siitä, että kuulijassa herätetään niitä tunteita, ei että niitä siirretään säveltäjästä/soittajasta/laulajasta yleisöön. Ja se on ihan eri asia. Lukekaapa itse asiassa tämä ketju, joka lähti muutama vuosi sitten aivan käsistä, 14 sivua dadaa, selkeästi siis tärkeä aihe: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=116858&o=0
 
Miehillä analyysit kohdillaan. Huikea tuo ketju.
 
Joo, kyllä soiton tai musiikin tunteettomaksi tai tunteelliseksi väittäminen on perusteetonta. Olen tainnut itsekin siihen joskus syyllistyä. Olisi pitänyt kertoa millaisia tunteita se minussa herättää. Ero on todellakin merkittävä ja tarkennus aiheellinen.
 
Tällainen suhtautuminen ja logiikka johtaa parempaan ja analyyttisempään keskusteluun ja on omiaan tukahduttamaan musiikkikeskusteluunkin pesiytynyttä täysin turhaa kukkoilu-, kilpailu- ja uhoamiskäyttäytymistä.

Eläimillähän ei tunnetusti ole sielua. Ja linnuilla on usein tapana tiluttaa aika nopeasti. Näillä asioilla on selvästi yhteys.

siis lainate. " Mukavampi laittaa Claptonin cd pyörimään ja fiilistellä sekä sooloilla Ericin kanssa. "
 

 
Joo, Eerikki on jees! Monipuolinen ja varma soittaja

Samaa mieltä. Mä aikoinaan opettelin ja väänsin parhaimmillani 11 tuntia päivässä niin että alkoi Vain tuotanto mennä teknisesti vaikka miten päin, mutta se oli musiikillisesti älytöntä tilutusta alusta loppuun.
 
Jos nimittäin aletaan katsomaan, miten maailman huippukitaristit ovat soittaneet ja soittavat, ja millaisia maailman hienoimmat kitarasoolot ovat, vaikka ne ovatkin joskus teknisesti hieman vaikeampia, niin se tyylitaju ja tätsi ratkaisee aika paljon, samoin myös luovuus jne. Kun kuuntelee emsi. jotain D. Gilmouria, niin senhän soolot on helppoja soittaa ja ne kuulostaa upeilta, ei se sahaa mihinkään suuntaan. Jimmy Page samaten. EVH on alussa hankala, mutta kyllä sekin menee. Usein sitten mm. Vain soittotapa on äärettömän vaikeaa teknisesti - ei siis sillä, etä hän olisi huono kitaristi ollenkaan - vaan tarkoitan sitä, että n. 99% tapauksissa tekninen osaaminen on toissijaista. Se on tärkeää, mutta ei ykkössijalla. Stevie Ray Vaughan on hyvä esimerkki kitaristista, jolla oli kyllä tätsi hallussa, eikä tosin ihan helppo-otteinen kaveri olekaan.
Olin Tavastialla joskus 1990 - luvun lopulla, lavalla oli Steve Lukather. Kyllä näki, että kaveri on soittanut kitaraa ja PALJON. Mutta ei sekään ole teknisesti mikään ääritiluttaja. Mm. Mindfields - levyllä sen soitto on äärettömän pelkistettyä, ja kai juuri siksi niin äärettömän hienon kuuloista. Toinen hyvä esimerkki on Brian May. Sen soolot on helppoja soittaa kanssa, mutta miehellä on hieno tyylitaju. Slashillä sama juttu. Teknisesti helppo soittaa, mutta voi veljet miten hienoja sooloja sillä on. Eddie Van Halen lienee taas hieno esimerkki siitä, että miten huipputekniikasta välittämättä se osaa tehdä aina upeita riffejä ja sooloja. Gary Moore on taas teknisesti myös hyvä, ja silläkin on tätsi, saundi ja musikaalisuus kyllä etusijalla.
 
Summa summarum; On opeteltava tekniikka hyvin, ja sitten opeteltava soittamaan.

John Titor:
Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tunteen välittäminen.
 
Voi olla et joku sanoo "no vastahan se sanottiin oisit lukenu", mut mikä se sit on se mörkö musakissa mikä niitä tunteita ihmisissä eri lailla herättää? Sävelten väliset suhteet + fraseeraus (jälkimmäistä ainakin pyöriteltiin tuolla linkitetyssä)? Vai onko tässä ideana että musiikki ei ole mikää pesusieni jonka voi kastella tunteella ja kuuntelija saa sen kaiken siitä sitten irti, eli että sitä ei voi tälleen kiinnittää siihen? Ovatko ne sitten vaan ne konnotaatiot mitkä musiikki luo johonkin henk.kohtaseen tapahtumaan?

Hetkinen! Tuota... että ei ole olemassa sellaista kuin tunteen välittäminen? Entäs jos tarkka ilmaisu olisikin "tunteen herättäminen" ?
Jos kuuntelette mm. Joe Satrianin sävellyksiä, niin esim. Mighty turtle head, Killer bee pop, timemachine, ja monet muut kyllä herättää tunteen aika hyvin, mielestäni.
Etenkin tunteen herätys tulee klassisessa musiikissa esille.
 
En väitä, etteikö tunnetta pystyisi välittämään. Mm. Axl Rose on kertonut Slashistä, että hän on kuulemma aika hiljainen ja omissa oloissaan oleva kitaristi muuten, mutta sitten kun se alkaa soittamaan, se vääntyy samaksi puuksi kitaransa kanssa. Ja se kyllä kuuluu. Se kuuluu tavalla, että tässä mies soittaa kitaraa jotenkin niin intuitiivisesti ja tunteella ja maulla, että siinä on kyllä kuuntelemista.
Kitaristeja kun on niin monenmoisia. David Gilmour sopii Pink Floydin musiikin kevyen psykedeeliseen sävyyn tyylillään täydellisesti. Hänen soittotyylistä on lähes huumaavaa. Näin minä asian koen. Eli kyllä kai tunnetta voi välittää, mutta enempi se ehkä sitä herättää?

Nämä "tunne vs. tekniikka" -keskustelut ovat kyllä jotenkin aika surkuhupaisia. Mistä ihmeestä tällainen vastakkainasettelu on aluperin edes revitty? Näissä väännöissä saa lukea usein aivan käsittämättömiä argumentteja suuntaan ja toiseen, ja homma toimii paremmin absurdina huumorina kuin väittelynä tai keskusteluna. En edes viitsi kirjoittaa mitään omia ajatuksiani sen tarkemmin kun minusta koko aihe on aikalailla älytön.

Ei, jei, jei, jei, ei, ei!
Eiku tiukka raja:
Nopeus tahi sielu!
Mistään taiteesta ruveta puhumaan. Oikeestaan musiikki on yks paskan hailee, meni nopeesti tahi hitaasti!

Satu ja Tuija:
Mistään taiteesta ruveta puhumaan. Oikeestaan musiikki on yks paskan hailee, meni nopeesti tahi hitaasti!
 
Helpointa on mitata noitakin asioita euroilla ja dollareilla, nopeus ja varsinkin tunne ovat aivan liian suhteellisia käsitteitä.

Johtunee siitä, että yksittäisen nuotin soittamiseen tarvitaan tunnetta, ja jos niitä nuotteja tulee liian nopeasti, siitä kärsii taas tunne, koska aikaa paneutua ja erottaa nittä toisistaan ei ole?