Kitarat: soittaminen ›

aalataur: Nyt voi tulla hieman tyhmä kysymys mutta mitä tuolla inside & outside pikkauksella tarkoitetaan? Ja missä tilanteissa niihin pitäisi pyrkiä / välttää? Veikkaus mulla asiasta on, mutta...
 
Inside picking on termi, mitä käytetään, kun kieleltä toiselle siirtyessä se toisen kielen ensimmäinen ääni soitetaan siirtymissuuntaan päin, eli käsi ei tee semmoista ylimääräistä koukkausta ulkopuolella. Sen vastakohta taas on outside picking.
 
Esim. kun soitat A-kielellä jotain ja siirryt D-kielelle, jos ensimmäinen D-kielellä soitettu ääni on hoidettu alaspäin pikkaamalla, on kyseessä inside picking. Kun taas samassa siirtymisessä ensimmäinen D-kielen ääni soitettaisiinkin ylöspäin pikkaamalla (outside picking), joutuisi plektra tekemään ylimääräisen mutkan D-kielen takana, ulkopuolella. Ja tämä liike on joidenkin mielestä ihan turha, ja niitä economylla yritetään karsia.

Juzpe: Ynkkä on aika kova tossa käsien synkassa, sillä ei paljon taimi heitä oikeen ja vasemman välillä vähän vauhdikkaammassakaan nakutuksessa.
 
Haastattelussa sanoi, että ei soita mielestään nopeasti, vaan että se kuulostaa siltä, koska sen soitto on niin puhdasta(tone + tekniikka).
 
Sitäkin useammassa haastattelussa on todennut, että ei tiedä yhtään millä pikkauksella vetelee, kunhan vaan vetelee. :D

Kontiak:
Sitäkin useammassa haastattelussa on todennut, että ei tiedä yhtään miten vetelee, kunhan vaan vetelee. :D
 
Kyllä tuntuu Ynkällä olevan teoriapuoli + sävelkorva sen verran kunnossa, että sen ei tarvitse miettiä mitä soittaa. Improvisointikyky on aika hurjaa hänellä, vaikka se siltä samalta tilulilulta tuppaakin kuulostamaan.

Juzpe: Paitsi, että se on sitten jos helevatan nopiaa pitää soitella niin äärimmäisen hankala juttu nakutella sillä plekulla tarkasti joka saattanan ääni, josta sitten seuraa se, että hyvin herkästi soundi muuttuu puutomaiseksi, kun oikea ja vasen käpälä eivät tee saumatonta yhteistyötä, eli tulee tahattomia "valelegatoja" kun pikkaus pikkasen myöhästyy tai vaihtoetoisesti "kiilauspikkausta" kun pikkaus on hieman edellä. Molemmat ovat kiusallisia kuulijan (ja myös tietty soittajan, mikäli ei o kuuro...) kannalta. Ynkkä on aika kova tossa käsien synkassa, sillä ei paljon taimi heitä oikeen ja vasemman välillä vähän vauhdikkaammassakaan nakutuksessa.
 
Eikö juuri tuon takia ole hyvä vähän miettiä sitä pikkausta, että ne nopeat jutut voi joskus mennä hyvin synkassa? Tuosta kirjoituksesta mulle ainakin irtoaa, ettei moista kannata treenata, ennen kuin se asia on hyvin hanskassa. =) Noh, provot provona jne....
 
papitsu: Inside picking on termi, mitä käytetään, kun kieleltä toiselle siirtyessä se toisen kielen ensimmäinen ääni soitetaan siirtymissuuntaan päin, eli käsi ei tee semmoista ylimääräistä koukkausta ulkopuolella. Sen vastakohta taas on outside picking.
 
Esim. kun soitat A-kielellä jotain ja siirryt D-kielelle, jos ensimmäinen D-kielellä soitettu ääni on hoidettu alaspäin pikkaamalla, on kyseessä inside picking. Kun taas samassa siirtymisessä ensimmäinen D-kielen ääni soitettaisiinkin ylöspäin pikkaamalla (outside picking), joutuisi plektra tekemään ylimääräisen mutkan D-kielen takana, ulkopuolella. Ja tämä liike on joidenkin mielestä ihan turha, ja niitä economylla yritetään karsia.
 
Inside-pickingissä on oleellista tuossa sinun esimerkissä, mihin suuntaan pikataan A-kieli. Jos oletetaan, että D-kieltä pikkaat alaspäin, niin A-kieltä pikattaessa ensin ylöspäin, olet inside-pickingissä. Jos taas molemmat pikkaat alas päin, niin silloin se on otsikon lakaisua/säästämistä. Outside picking on taas inside-pickingin vastakohta (D'oh). Eli jos pikkaat esimerkin mukaisesti A-kieltä alaspäin ja seuraavaksi D-kieltä ylöspäin. Kokeilemalla näitä käytännössä, selviää aika nopeasti, miksi niitä kutsutaan noilla nimillä.

Kontiak: ...jossa ei hukkaliikettä ole.
 
Tarkoitan että teoriassa (missä asiat yleensä pohdin) siinä tulee titi-nuotti verrattuna alternateen. Mutta kyllä se toimii kun ynkkäkin vetää ei siinä mitään. Mutta jotenki se morse vaan tuntuu kovemmalta jätkältä sinänsä.

ettei moista kannata treenata, ennen kuin se asia on hyvin hanskassa.
 
En ollenkaan meinannut, ettikö sitä reenata kandeis. Näyttää vaan olevan vitun hankalaa pidempäänkin ammatikseen tiluttaneille. Lähinnä kyysenalaistin sen, kuinka tarkotuksenmukanen tollanen tekniikka on jossa nopeesti soittaessa ei hyödynnetä legatoa vaan väkisin pikataan joka ääni.

Juzpe: En ollenkaan meinannut, ettikö sitä reenata kandeis. Näyttää vaan olevan vitun hankalaa pidempäänkin ammatikseen tiluttaneille. Lähinnä kyysenalaistin sen, kuinka tarkotuksenmukanen tollanen tekniikka on jossa nopeesti soittaessa ei hyödynnetä legatoa vaan väkisin pikataan joka ääni.
 
Erilaine ntekniikka, erilainen soundi. Eihän se sen kummaisempi ole. Kaikki ei halua osittonsa kuulostavan legatolta ja siksi pikkaavat äänet.

Kaikki ei halua osittonsa kuulostavan legatolta ja siksi pikkaavat äänet.
 
Joo... enhän mä sitä, että ois pakko soittaa tietyllä tyylillä... mutta mun mielestä kunnollisen nopean legaton opettelu on noin 2 metriä (ovenkynnysasteikolla mitattuna) helpompaa kuin hyvältä soundaavan nopean pikkaus-/otelautakäden saumattoman yhteistyön.

Juzpe: Joo... enhän mä sitä, että ois pakko soittaa tietyllä tyylillä... mutta mun mielestä kunnollisen nopean legaton opettelu on noin 2 metriä (ovenkynnysasteikolla mitattuna) helpompaa kuin hyvältä soundaavan nopean pikkaus-/otelautakäden saumattoman yhteistyön.
 
Munkin mielestä se on noin. Mitenkään siis legatoa väheksymättä. Mut ei kaikki halua mennä siitä, mistä on helpoin. Siitähän meillä on esimerkkeinä näitä Ferrareita sun muita hurjastelijoita. Viimeisen lauseen ei ollut tarkoitus olla esimerkkinä hyvästä musiikista.

Yleisesti ottaen vaan vauhdikkaammassa soitannassa hyvin toteutettu legato antaa (IMFRO) musikaalisemman kuuloisen lopputuloksen. Itse tosin suosin legatosoittoa hyvin pitkälti omien suosikkikitaristieni inspiroimana ja ilmeisesti totunnaisuuden takia useimmat nopeat pikatut kuviot kuulostavat mun korviin aika tönköiltä ja teennäisiltä. Lisäksi nopea ja tarkka soitto edellyttää soundilta tiukkuutta, kuivuutta ja erottelevuutta, että saadaan tekniikasta hyöty irti. Valitettavasti monien nopeuspikkaajien soundit eivät täytä em. määritelmiä... Paitsi ehkä Ynkän soundi.

tender.insanity: Kyllä tuntuu Ynkällä olevan teoriapuoli + sävelkorva sen verran kunnossa, että sen ei tarvitse miettiä mitä soittaa. Improvisointikyky on aika hurjaa hänellä, vaikka se siltä samalta tilulilulta tuppaakin kuulostamaan.
 
Ynkkää voi kyllä ylistää muutamista asioista, mutta improvisointikykyä mun on hyvin vaikea nostaa sille listalle. Tai tietty, jos hurjaksi improvisoinniksi lasketaan se, että soitetaan harmonista molliskaalaa ja dimiarpeggioita "luovasti" ylös ja alas, mieshän on mitä mainioin improvisoija. Mun (ilmeisesti täysin harjaantumattomaan) korvaan Ynkän improvisoinnissa ei vaan tapahdu kovin paljon erilaisia asioita - jotain, mikä taas omasta mielestäni on hyvän ja omaperäisen improvisoijan tärkeimpiä tunnusmerkkejä ja edellytyksiä.
 
Tekniikkaa on ja soundissakaan ei ole moittimista. Ainoastaan sietämätön vibrato ja musiikillisen sisällön täydellinen puuttuminen suurimman osan ajasta estävät minua kuuntelemasta Ynkkää.

Ootko Jucciz ikinä kiinnittänyt Ynkän soitossa huomiota muuhun kuin siihen harmonisen molliasteikon sahaamiseen? Silloin kun sillä pysyy homma lapasessa ja pää mukana, niin siltä kyllä irtoaa todella tyylikkäitä ideoita ja tyylikkäästi fraseerattua kamaa. Ootko esim. tsekannut Bedroom Eyesin ja Save Our Loven kitarasoolot? Löytyy molemmat Eclipse -levyltä. On muuten ihan hyviä biisejäkin.
 
Oon kyllä ihan samaa mieltä, että suurimmaksi osaksi ne soolot on puuduttavaa muutaman lickin sahaamista, mutta kyllä sieltä oikeita helmiäkin välillä löytyy.

kimurantti1: Ootko Jucciz ikinä kiinnittänyt Ynkän soitossa huomiota muuhun kuin siihen harmonisen molliasteikon sahaamiseen? Silloin kun sillä pysyy homma lapasessa ja pää mukana, niin siltä kyllä irtoaa todella tyylikkäitä ideoita ja tyylikkäästi fraseerattua kamaa. Ootko esim. tsekannut Bedroom Eyesin ja Save Our Loven kitarasoolot? Löytyy molemmat Eclipse -levyltä. On muuten ihan hyviä biisejäkin.
 
Oon kyllä ihan samaa mieltä, että suurimmaksi osaksi ne soolot on puuduttavaa muutaman lickin sahaamista, mutta kyllä sieltä oikeita helmiäkin välillä löytyy.
 
Kyllä. Eclipse on loistava levy, mielestäni täysin aliarvostettu, ja siltä löytyy hieman 'erilaista' Ynkkää. Myöskin pidän sitä Ynkän viimeisenä oikeasti hyvänä levynä.
 
Ja kyllä minusta Ynkkä vielä nykyäänkin osaa improvisoida, valitettavan usein äijä vaan sortuu siihen samaan ylös-alas sahaukseen. Se ei silti tarkoita etteikö sieltä hienojakin juttuja löytyisi, ne pitää vaan bongata. =) 80-luvulla toki olisi ollut helpompi niitä bongata, mielestäni.
 
Sitten hieman takaisin aiheeseen, mielestäni Ynkän lähestymistapa siihen mihinkä suuntaan milloinkin tulee pikata ja missä kulmassa, on hyvä. Tärkeintä on vaan se mitä haluaa kuulla, sitten reenataan niin kauan että se kuulostaa juuri siltä, eikä mietitä liiemmin eri tekniikoita.
 
Tässä mielestäni hyvä video aiheeseen: http://www.youtube.com/watch?v=rL9BfsVgAc8
Siellä viiden minuutin jälkeen tulee asiaa tästä aiheesta.

Tekniikkaa on ja soundissakaan ei ole moittimista.
 
Mun mielestä Y ja Johnssonin Eki on ainoat nopeuspikkaajat joiden soitto ei jossain määrin kuulostas puuroutuvalta. Jopa monien ylistämät kitaramoosekset kuten Petrucci ja (ai Steve?) Vai (kuka?) ovat jotenkin kökköjä verrattuna Ynkkään ja Ekiin. Tosin en oo kauheesti tän osaston kepittäjiä kuunnellu teinivuosien jälkeen... Paitsi YJM:ää ja Ekiä aika paljonkin.

kimurantti1: Ootko Jucciz ikinä kiinnittänyt Ynkän soitossa huomiota muuhun kuin siihen harmonisen molliasteikon sahaamiseen?
 
Oommä. Ne dimiarpeggiot oon bongannu myös. ;)

Ootteko ikinä kiinnittäneet jucciksen viesteissä huomiota siihen, että kuinka paljon niillä on yhteistä Ynkän soiton kanssa? Nehän ovat kuin identtiset kaksoset! Se pieni ero tulee siitä, että Jucciksella pääsee aina sekaan tällainen
 
Jucciz: Mun (ilmeisesti täysin harjaantumattomaan) korvaan
 
kaksiviikkoisen tyttövauvan testosteronitasoilla aikaansaatu koukku. Täysin sietämätön ja miessukupuolelle sisällöltään täydellisen tolkutonhan se on, mutta minun mielestäni se vain kuuluu näihin Jucciksen juttuihin. Itsehän kaveri on buddineen, pilkunnussimisineen ja tabloineen tyylinsä luonut. :)

Juzpe: Mun mielestä Y ja Johnssonin Eki on ainoat nopeuspikkaajat joiden soitto ei jossain määrin kuulostas puuroutuvalta. Jopa monien ylistämät kitaramoosekset kuten Petrucci ja (ai Steve?) Vai (kuka?) ovat jotenkin kökköjä verrattuna Ynkkään ja Ekiin. Tosin en oo kauheesti tän osaston kepittäjiä kuunnellu teinivuosien jälkeen... Paitsi YJM:ää ja Ekiä aika paljonkin.
 
Nopeita ja puhtaasti pikkaavia on esim. Nuno Bettencourt ja Paul Gilbert. Gilbert on sanonut, että legatoa pitää heittää väleihin soundisyistä, pelkkä nakutus on puuduttavaa. Mutta kyllähän nopeasti pikatut kohdat on joskus vaikuttavia ja legato on ainakin mulle pirusti paljon helpompaa.
 
http://www.youtube.com/watch?v=sSsm_XHvxKs&feature=related Nunon pikkausta 2:40 alkaen esimerkiksi.
 
http://www.youtube.com/watch?v=8YvsOKTPaks "Helpolta" näyttää kun sen osaa.

Kontiak: kaksiviikkoisen tyttövauvan testosteronitasoilla aikaansaatu koukku. Täysin sietämätön ja miessukupuolelle sisällöltään täydellisen tolkutonhan se on, mutta minun mielestäni se vain kuuluu näihin Jucciksen juttuihin. Itsehän kaveri on buddineen, pilkunnussimisineen ja tabloineen tyylinsä luonut. :)
 
Tulisit tänne kattomaan, kuinka paljon tuossa meidän kaksikuukautisessa tyttövauvassa on testosteronia jo nyt, niin kakkaisit housusi välittömästi. ;)
 
Mutjoo, mikäänhän ei oo musapuolella niin tärkeää kuin tunnistettava tyyli - oli se sitten huono tai hyvä, aina siitä joku tykkää ja aina se on parempi juttu kuin sekoittuminen harmaaseen massaan. Eiks vaan. :)

Jucciz: Mutjoo, mikäänhän ei oo musapuolella niin tärkeää kuin tunnistettava tyyli - oli se sitten huono tai hyvä, aina siitä joku tykkää ja aina se on parempi juttu kuin sekoittuminen harmaaseen massaan. Eiks vaan. :)
 
Ei ihan. Mun mielestä Ynkän tapauksessa on kyse enemmän kuin tyylistä. Robben Fordilla voi olla siihen 3-4 minuuttia kestävään soolotaustaan oma tyylinsä hypistellä ja samoin Kirk Hammett voi valita vääriä nuotteja koko olemassaolonsa ajan, mutta erotuksena näistä Ynkkä on luonut(tai vienyt sen pidemmälle kuin kukaan muu) oman musiikkisuunnan, sanotaan sitä nyt vaikka YJM-musiikiksi. Siihen taas kuuluu nuo YJM-vibrat, harmoninen, vähennetty ja pentatoninen samassa soolossa. En sano, että siitä tulee tykätä, vaan että tuon sanominen suurimmaksi osaksi musiikillisesti sisällöttömäksi on lasten heittelemistä pesuveden mukaan.
 
Jos noita Ykän sooloja opettelee nuotilleen, niin kyllä sieltä ainakin yksi näkökulma ja - voi sanoa - totuuskin paljastuu: Tatsi, nuottivalinnat, fraseeraus ja improna kaikki -> jää tekemättä suurimmalta osalta.
 
Like An Angel(in soolo), ootkos tsekannut? Entäs soittanut?

Kontiak: Like An Angel(in soolo), ootkos tsekannut? Entäs soittanut?
 
Muistaakseni en. Täytyy tsekata. Korjaan mielipidettäni tarpeen vaatiessa.
 
En väitä, että syyllistyit siihen, mutta "soita ite"-kortin käyttäminen on vähän väsynyttä.
 
Tähän väliin heräsi ajatus "musiikin ymmärtämisestä". Mulla ei riitä varsinkaan nykysoittokunnossani nakit monenkaan soolon soittamiseen, mutta korvaa mulle on suotu vähän liikaa, mikä on tarkoittanut käytännössä sitä, että pystyn aika hyvin jäsentämään kuulemaani ja onkimaan tarvittaessa musiikista aika pieniä (ja nopeita) yksityiskohtia. Mulla itseni itselleni asettama "kommentointiluvan raja" menee 'bouttiarallaa siinä, että jos "ymmärrän, mitä soolossa tapahtuu", olen oikeutettu kommentoimaan sitä. Käytännössä ymmärtäminen tarkoittaa tässä tapauksessa jotain semmoista, että pystyn kuvittelemaan ainakin osapuilleen, mitä soittajan päässä liikkuu (ja tärkeämpää: ei liiku) soittohetkellä. Kuulen nuottivalinnat, ymmärrän sävelten funktiot suhteessa sointuihin, erotan ainakin selkeimmät "patternit" ja niiden toistot ja näiden (ja monien muiden osa-alueiden) perusteella muodostan kuvan siitä, miten koko soitanta pakettina mun mielestä istuu muuhun soivaan materiaaliin. Tämän itse kehittelemäni määritelmän puitteissa väitän, kiitos soitinvalintani, "ymmärtäväni" suht ison osan erilaisista kevyen ja raskaan musiikin kitarasooloista ja tältä pohjalta olen mielestäni oikeutettu olemaan niistä jotain mieltä. Olipas selkeästi sanottu.
 
Havaintojeni mukaan mitä enemmän musiikkia kuuntelee, sitä vähemmän tulee "mitä ihmettä tuossa oikein soitettiin"-tilanteita, eli sitä enemmän "ymmärtää musiikkia". Se ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita sitä, että kuuntelun lisäämisellä omat sormetkin rupeaisivat toimimaan yhtä hyvin: vaikka kuinka kuuntelisin ja ymmärtäisin Ynkän joka ainoan soolon, ei minusta välttämättä koskaan ole soittamaan niitä ("soita ite"-kortti), koska soittamiseen valitettavasti liittyy ajattelupuolen lisäksi fyysinen suoritus, joka vaatisi käsittämättömän määrän treeniä.
 
Musiikin "ymmärtämättömyys" ei mielestäni missään tapauksessa tee kuuntelukokemuksesta vähempiarvoista - melkeinpä päinvastoin: toisinaan sitä suorastaan kaipaa niitä tilanteita, joissa sitä vaan ihmeissään ja suu ammollaan kuunteli jotain juttua ensimmäistä kertaa eikä tajunnut tuon taivaallista siitä, että siinä nyt vaan käytettiin lyydinen b7:aa hienosti.
 
Haluan alleviivata sitä, että musiikin "vaikeaselkoisuudella" ja hyvyydellä ei ole minkäänlaista korrelaatiota mun korvissa ja niiden välissä. Jotkut lastenlaulut ovat vuodesta toiseen aivan älyttömän hyviä biisejä ja ääritekninen matematiikkahevi ei puhuttele edelleenkään yhtään.
 
Kiitos kun luit tänne asti.