Kitarat: soittaminen ›

Heh, minäkin ole sitä mieltä, että Yngwiellä on yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja maukkaimmista vibratoista! Todella mukavan hidas ja laaja, täydellinen hitaisiin balladeihin jne. ;) Minusta tiheä ja nopea vibrato on todella epämiellyttävän kuuloista, saa kenet tahansa kuulostamaan jopa hieman amatöörimäiseltä, vaikka olisi muuten taitava kaveri. Tai vibra, joka ei ole tasainen. Toki sen nopeutta/laajuutta voi hieman muunnella tilanteen tai fiiliksen mukaan, mutta jos saman nuotin aikana vibra muuttuu koko ajan, ei kuulosta hyvälle. Esimerkkinä mnetin kirosanan hra Francesco Farerin vibra on (tai ainakin oli) minusta todella hirveä. Mielestäni blueskitaristeilla on lähes poikkeuksetta miellyttävä vibra minun korvaani.
 
No, jokaisella on omat mieltymyksensä niin kitarasoundeista, soittotyyleistä kuin vibratoistakin... eli ei siitä kannata suotta taistella.

Kun mulla oli ysisetti DIY Telessä jossa on straton kaula koverretuilla nauhaväleillä ja ruostumattomilla jumbonauhoilla niin se kuulosti just eikä melkeen ynkkä vibraatolta kun vähän anto rannetta. Ko. ominaisuuden takia vaihdoin hyvin äkkiä 13 setin siihen.
 
Vibraattoa on tullut mietiskeltyä viimeaikoina, etenkin vireisyyden ja tasaisuuden kannalta. Huomasin että erityisen kamalalta kuulostaa kun antaa lespan esitellä sustainiaan ja jättää huomioimatta vibran tasaisuuden. Etenkin jos on vielä viivekaikua soundissa.

Aikoinaan eräs hemmo kertoi, että olisi hyvä antaa äänen ensin soida vapaasti ja sen jälkeen antaa vibran kiihtyä harvemmasta nopeampaan tietylle tasolle. Toki se on vain yksi tapa ja riippuu aina tilanteesta myös, mutta hitaissa kappaleissa ja pitkissä äänissä toimii kyllä. Jos laulavaa vibraa haetaan, niin musta Claptonilla on just se vibra.

Heh, minäkin ole sitä mieltä, että Yngwiellä on yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja maukkaimmista vibratoista! Todella mukavan hidas ja laaja, täydellinen hitaisiin balladeihin jne. ;) Minusta tiheä ja nopea vibrato on todella epämiellyttävän kuuloista, saa kenet tahansa kuulostamaan jopa hieman amatöörimäiseltä, vaikka olisi muuten taitava kaveri. Tai vibra, joka ei ole tasainen.
 
Meikäläinenkin pitää juurikin tuollaisesta laajasta ja vähän hitaammasta vibrasta yleisesti ottaen enemmän kuin tiheästä ja nopeasta vibrasta. Jälkimmäinen kuulostaa usein kauhean hermostuneelta, vähän ku joku hyttynen inisis korvan juuressa... Tietty riippuu tosi paljon myös musatyylistä ja tilanteesta, mutta noin karkeasti yleistäen.

Harri Louhensuon Blues Station-nimistä opusta lienee syytä suositella kaikille hyvästä vibratosta kiinnostuneille.

Hitaassa vibratossa ei ole mitään pahaa, mutta jos sen laajuus alkaa olla kokosävelen luokkaa tai yli, alkaa olla harvassa järkevät käyttökohteet. Mielestäni Ynkän soitanta olisi siedettävämmän kuuloista vähän vähemmän laajalla vibratolla, koska soundi sinällään on parhaimmillaan oikein hyvä, kuten nyt Stratocasterilla ja vahalla Marshallilla yleensä onkin. Tuo pieni (tai ei sitten näköjään niin kovin pieni) yksityiskohta vaan mielestäni pilaa aika paljon. Ja iso IMO alkuun ja loppuun kaiken varalta.

Hitaassa vibratossa ei ole mitään pahaa, mutta jos sen laajuus alkaa olla kokosävelen luokkaa tai yli, alkaa olla harvassa järkevät käyttökohteet. Mielestäni Ynkän soitanta olisi siedettävämmän kuuloista vähän vähemmän laajalla vibratolla, koska soundi sinällään on parhaimmillaan oikein hyvä, kuten nyt Stratocasterilla ja vahalla Marshallilla yleensä onkin. Tuo pieni (tai ei sitten näköjään niin kovin pieni) yksityiskohta vaan mielestäni pilaa aika paljon. Ja iso IMO alkuun ja loppuun kaiken varalta.
 
Mun mielestä taas tossa Ynkän kontekstissa, jossa soittaminen on muutenkin yliampuvaa ja todella rönsyilevää, tommonen iso ja vouvaava vibra sopii kuin nyrkki silmään. Eihän tommonen toki missään iisimmässä kamassa toimi niin hyvin. Mutta mieluummin ynkän överi kuin ankuksen vajari.

Mun mielestä tiheässä vibraatossa on semmosta intensiivisyyttä ja rockenrollia, kun taas hitaammassa vähän sellaista hifimpää fiilistä. Mutta niin, molempi parempi, paitsi Ynkän kohalla... Blues-ukoista mm. BB Kingillä on mahtava tiheä virba: käsi tärisee niin, ettei sormia erota. Mutta yleispätevästi paras kaikista on ehkä Henkka, tai Claptoni...

No tuo Ynkän vibraattokin on aivan makuasia, minä taas pyrin saavuttamaan vastaavan kaltaisen omaan soittooni. Sellainen kokosävelaskeleen laajuinen on sopiva ;) Eikä sen aina tarvitse olla saman laajuinen, välillä voi käyttää erilaista vibraa kuin toisinaan.

Aikoinaan eräs hemmo kertoi, että olisi hyvä antaa äänen ensin soida vapaasti ja sen jälkeen antaa vibran kiihtyä harvemmasta nopeampaan tietylle tasolle. Toki se on vain yksi tapa ja riippuu aina tilanteesta myös, mutta hitaissa kappaleissa ja pitkissä äänissä toimii kyllä. Jos laulavaa vibraa haetaan, niin musta Claptonilla on just se vibra.
 
Olen yrittänyt tätä, mutta omassa käytössäni se ei ainakaan kuulosta erityisen miellyttävältä. Mielestäni miellyttävämmältä kuulostaa, jos vibran laajuus esimerkiksi kasvaa nopeuden kiihtymisen sijaan. Tämä ketju on kyllä antanut paljon inspiraatiota vibraaton tutkailemiseen ja kokeilemiseen!

tiheä ja nopea vibrato on todella epämiellyttävän kuuloista, saa mm. Django Reinhardtin ja Mark Knopflerin kuulostamaan jopa hieman amatöörimäiseltä.
 
Jaa? Ehkä nuo ovat poikkeuksia jotka vahvistavat säännön?
 
E: Saattaa olla että klasaripuolella tätä vibratoasiaa on mietitty myös jonkin verran.

E: Saattaa olla että klasaripuolella tätä vibratoasiaa on mietitty myös jonkin verran.
 
Tai saattaa olla, että klassinen musiikki ja populäärimusiikki ovat kaksi eri asiaa, TAI nämä saattavat olla makuasioita.

Musta semmonen kokosävelaskelvibra on kerta kaikkiaan ällöttävä. Kasarikitaristien muoti-ilmiö. Ja Ynkkä etunenässä. Puolueellista tietysti, rokkenrol-miehenä anguksen vihainen ja intensiivinen ampiaisvibrato uppoaa muhun ihan hyvin. Mä en kyllä vibratoja ole tietoisesti paljoa analysoinut tai miettinyt, mitä nyt joskus säikähdin kun vahingossa käytin ynkkävibraa soitossa :) Sen jälkeen jakso olla hetken skarppina.
 
Tai saattaa olla, että klassinen musiikki ja populäärimusiikki ovat kaksi eri asiaa, TAI nämä saattavat olla makuasioita.
 
No klasaripuolellahan perinteisesti vibra tehdään aika erilailla, mutta mikäs niitä estää sotkemasta.

No klasaripuolellahan perinteisesti vibra tehdään aika erilailla, mutta mikäs niitä estää sotkemasta.
 
En tarkoittanut soittotekniikkaa enkä pelkästään kitaraa, vaan enemmäkin tietoista vibraton harjoittelua sen musikaalisen käytön kannalta: laajuuden ja taajuuden vaihtelua esitettävän materiaalin mukaan jne.

Mun korvaa on lämmittänyt aina Slashin vibrato. Sitä oon pyrkinyt imitoimaan huonolla menestyksellä.

Mainittiin Django H. ja Knopfler esimerkkeinä inhottavasta vibratosta - yksi asia, mikä on syytä muistaa, on se, että jos sustainia haluaa lisätä, mitä vähemmän säröä, sitä tiheämpi vibra. Lisäksi, mitä paksummat kielet, sitä vaikeampaa tehdä laajaa vibratoa, kapea taas kuulostaa pelkästään epävireiseltä hitaana.
Eli, sen myötä kun saundi-ihanteet on muuttunu, myös soittoihanteet on muuttunu. Koittakaa ihmeessä soittaa jotain jäykkäkielistä Django-kitaraa ja kattokaa miten Ynkkä-vibrat toimii;)
 
Itsehän diggailen esmes Gilbertin, Mayn, Bettencourtin, Petruccin, Govanin, Romeon, ja Howen vibratosta. Oon tietyssä musassa myös oppinut diggaamaan nopeasta, kapeammasta vibratosta erityisen paljon, tuo semmosta tulta touhuun. Itse asiassa, tässä ihan hyvä oppitunti miten vibraton nopeus ja laajuus ovat ihan musiikin parametrejä, joilla voidaan vaikuttaa paljonkin lopputulokseen: http://www.youtube.com/watch?v=bUZK9dasP8s
 
Mielenkiintoisia pohdinnan kohteita ovat myös vibraton rytmi, bendauksen ja palautuksen suhde, nopeus, ikään kuin se, millaisen kaaren vibrato muodostaa - kuinka kauan se on missäkin pisteessä. Tässä hyvä, korostunut esimerkki: http://www.youtube.com/watch?v=EUPgSOwTIAA
 
Toinen esimerkki: http://www.youtube.com/watch?v=R3PwDcYnnn4
 
Tässä esimerkissä kehotan kiinnittämään huomiota syntikkasooloon kitaran lisäksi. Vaikka kyseessä on syna, jouduin itse kelaamaan ihan helvetisti jossain vaiheessa että miten helvetissä moinen vibrato tehdään - miten tehdä noin laaja vibrato niin että se kuulostaa epävireiseltä - ja siitä oli apua tohon vibraton muodostaman kaaren ajattelemiseen. Kyse on oikeastaan juuri siitä bendin ja palautuksen suhteesta.
Lisäksi tässä biisissä on ihan mahtavan rivo soolo:D
 
Lisäksi pohtia voi myös esimerkiksi sitä, missä suhteessa vibraton rytmi on kappaleen tempoon.

Kyllä hendrixillä ja 60-l claptonilla (myöhemmästä tuotannosta ei oo mulla mitään tietää, en kuiteskaan tykkää) on hyvät vibrat.
 
E: Sunshine of your love:n soolossa on paljonkin hyviä vibroja, muutenkin, ihan mieleton kitaran saundi tossa biisissä claptonilla, ja brucen bassottelukin kuullostaa oikeen hyvältä
 
E2: unohtamatta Gingerin rumpuja :D , tais mennä tää viesti cream hehkutteluks.

Kattokaapa tää.
http://www.youtube.com/watch?v=ZTVnCyDoQlQ
Ai että. Latimer on kunkku.

Kattokaapa tää.
http://www.youtube.com/watch?v=ZTVnCyDoQlQ
Ai että. Latimer on kunkku.
 
Aaaaaa toi vibra on jo jotai orgasmikamaa. En valehtele yhtää ku sanon et vatsanpohjast rupes kipristelemää ku kuulin tota alkua.
 
Loistava vibra siis.

Olen yrittänyt tätä, mutta omassa käytössäni se ei ainakaan kuulosta erityisen miellyttävältä. Mielestäni miellyttävämmältä kuulostaa, jos vibran laajuus esimerkiksi kasvaa nopeuden kiihtymisen sijaan. Tämä ketju on kyllä antanut paljon inspiraatiota vibraaton tutkailemiseen ja kokeilemiseen!
 
Ihan totta. Tuo kiihtyminen voi tosiaan tapahtua ihan parin vemputuksen aikana luonnostaankin juuri laajanemisen kanssa käsi kädessä.