Kitarat: soittaminen ›

En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa enkä ole siihen kovin vakuuttavia perusteluja koskaan kuullut.
 
Kuten sanoin, tunnen itse elävän esimerkin tästä. Kuten myös pop/jazz-opistomuusikkoja, jotka tuntuvat olevan "teorian vankeja".

Kuten sanoin, tunnen itse elävän esimerkin tästä. Kuten myös pop/jazz-opistomuusikkoja, jotka tuntuvat olevan "teorian vankeja".
 
Just just. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka niitä "teorian vangiksi jääneitä opistomuusikoita" saattaakin jonkin verran olla, niin moninkertaisesti enemmän ainakin minä tiedän niitä boheemeja tekotaiteellisia neroja, jotka luulevat tekevänsä jotain kovinkin hienoa, eivätkä halua ottaa mitään uutta vastaan, koska se pilaisi heidän luovuutensa.
 
Voi jessus sentään. :-D Tiedätkö, että länsimainen musiikinteoria sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme (tai ainakin minä, sinusta en tiedä), on aika uusi juttu? Se syntyi nimenomaan siitä, kun tutkittiin vanhoja sävellyksiä ja huomattiin, että näin jokin juttu joskus tehtiin, ja siksi se kuulostaa siltä miltä se kuulostaa. Teoria on vain ja ainoastaan kokoelma musiikin lainalaisuuksista, eikä mitään muuta.
 
Tämä kaverisi, joka ei mitään virallisia teoriaopintoja olekaan käynyt, on oletettavasti kuunnellut jonkin verran sen tyylistä musiikkia, jota hän parhaiten tekee. Hänelle on varmastikin jäänyt siitä musiikista muistiin tiettyjä lainalaisuuksia, ja tuntee siis jonkin verran ko. musatyylin teoriaa, vaikkei niitä asioita osaisikaan opistoterminologialla selittää. Katsos ei se musiikki ja tietyn tyylin tunteminen tyhjästä kenenkään päähän napsahda. Kun kaverillasi on nämä lainalaisuudet päässään, onko hän menettänyt luovuutensa tai jäänyt niiden lainalaisuuksien vangiksi? Tähän toki vain hän itse pystyy vastaamaan, mutta sinun mielipiteesi hänen sävellyksistäänhän jo tiedämme.
 
Ylipäätään koko "musiikin teoria" on yksi väärinymmärretyimmistä käsitteistä mihin etenkin nuorempien kaverien (joihin itsekin toki kuulun) jutuissa törmää. Jos joku jää jonkin jutun vangiksi, se tuskin johtuu siitä, että hän tietää miten ko. juttu menee ja miten se ilmaistaan musiikin virallisin termein.

Plussan arvoinen kirjoitus :-)

Just just. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka niitä "teorian vangiksi jääneitä opistomuusikoita" saattaakin jonkin verran olla, niin moninkertaisesti enemmän ainakin minä tiedän niitä boheemeja tekotaiteellisia neroja, jotka luulevat tekevänsä jotain kovinkin hienoa, eivätkä halua ottaa mitään uutta vastaan, koska se pilaisi heidän luovuutensa.
 
Voi jessus sentään. :-D Tiedätkö, että länsimainen musiikinteoria sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme (tai ainakin minä, sinusta en tiedä), on aika uusi juttu? Se syntyi nimenomaan siitä, kun tutkittiin vanhoja sävellyksiä ja huomattiin, että näin jokin juttu joskus tehtiin, ja siksi se kuulostaa siltä miltä se kuulostaa. Teoria on vain ja ainoastaan kokoelma musiikin lainalaisuuksista, eikä mitään muuta.
 
Tämä kaverisi, joka ei mitään virallisia teoriaopintoja olekaan käynyt, on oletettavasti kuunnellut jonkin verran sen tyylistä musiikkia, jota hän parhaiten tekee. Hänelle on varmastikin jäänyt siitä musiikista muistiin tiettyjä lainalaisuuksia, ja tuntee siis jonkin verran ko. musatyylin teoriaa, vaikkei niitä asioita osaisikaan opistoterminologialla selittää. Katsos ei se musiikki ja tietyn tyylin tunteminen tyhjästä kenenkään päähän napsahda. Kun kaverillasi on nämä lainalaisuudet päässään, onko hän menettänyt luovuutensa tai jäänyt niiden lainalaisuuksien vangiksi? Tähän toki vain hän itse pystyy vastaamaan, mutta sinun mielipiteesi hänen sävellyksistäänhän jo tiedämme.
 
Ylipäätään koko "musiikin teoria" on yksi väärinymmärretyimmistä käsitteistä mihin etenkin nuorempien kaverien (joihin itsekin toki kuulun) jutuissa törmää. Jos joku jää jonkin jutun vangiksi, se tuskin johtuu siitä, että hän tietää miten ko. juttu menee ja miten se ilmaistaan musiikin virallisin termein.
 
Hoho, syntyipäs tästä väittely :D.
 
Olen kyllä käynyt klassisen musiikin teoriat itse läpi ja allekirjoitan sen mitä sanot. Pointtini teorian vankina olemisesta oli kärjistettynä esimerkkinä vaikka ettei joku voi pistää vaikka tritonusta biisiin, koska se ei kuulu luonnolliseen molliasteikkoon.
 
Niin, ja se mun kaveri on kaikkea muuta, kuin tekotaiteellinen boheemi :D. Hän juuri erittäin avoinna kaikille ideoille, ja välillä tuntuu että häntä itseään kiinnostaa vähiten, minkälainen lopullinen sovitus hänen biiseihinsä muodostuu. Tuotan juuri tällä hetkellä hänen bändinsä EP:tä ja sinne päätyy aika mielenkiintoista tavaraa :D.
 
Ota +

Kuten sanoin, tunnen itse elävän esimerkin tästä. Kuten myös pop/jazz-opistomuusikkoja, jotka tuntuvat olevan "teorian vankeja".
 
Niin, kerroit ihmisestä jolla ei ole opintoja, mutta on luova -- tämä ei ollut pointtini. Minä haen juuri vastakkaisia esimerkkejä -- niitä, joilla "teoria rajoittaa luovuutta" --, koska en juuri usko tuohon kausaalisuuteen.
 
Pointtini teorian vankina olemisesta oli kärjistettynä esimerkkinä vaikka ettei joku voi pistää vaikka tritonusta biisiin, koska se ei kuulu luonnolliseen molliasteikkoon.
 
Tokihan se kuuluu luonnolliseen molliasteikkoon (2. ja 6. sävelen välille), mutta tämä tuskin olikaan tosielämän esimerkki...
 
Tämäntyyppiset tapaukset eivät kerro muusta kuin siitä, että käsitetään koko homma väärin ja kohotetaan musiikin teoria biisinteon lakikokoelmaksi. Teoria ei sitä vankilaa tekijän ympärille rakenna, vaan säveltäjä itse tekee sen, ehkä tietämättään, esimerkiksi vääntämällä lauseen "C-mollin sävelet ovat C, D, Eb, F, G, Ab ja Bb" muotoon "Minä olen C-molli, sinun asteikkosi; älä käytä muita säveliä".

Just just. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka niitä "teorian vangiksi jääneitä opistomuusikoita" saattaakin jonkin verran olla, niin moninkertaisesti enemmän ainakin minä tiedän niitä boheemeja tekotaiteellisia neroja, jotka luulevat tekevänsä jotain kovinkin hienoa, eivätkä halua ottaa mitään uutta vastaan, koska se pilaisi heidän luovuutensa.
 
Minä lienen sitten tämmöinen "boheemi, tekotaiteellinen nero". :/ Luulen tekeväni jotakin kovinkin hienoa, haluan tosin ottaa paljon uutta vastaan. En vain ole koskaan jaksanut (ja sitä kautta edes hallunnut) opiskella teoriaa. Ei ole minun juttuni. Just just.
 
Edit: En tarkoita, että teorian opiskelu rajottaisi luovuuttani. En vain ole koskaan jaksanut sitä opiskella enkä koe sitä ainakaan enää tarpeelliseksi. Jos kokisin sen tarpeeksi tarpeelliseksi, niin enköhän minä sitä olisi vaikka väkisin sitten opiskellut. Minä en ole kovin "teoreettinen" ihminen muutenkaan, enemmänkin "käytännön".

Larppar: Kukaanhan ei ainakaan tässä ketjussa ole väittänyt, että perinteisen teorian opiskeleminen olisi millään muotoa välttämätöntä. Kun teet ja opiskelet musiikkia, mikä sinun metodisi siihen ikinä onkaan, niin väistämättä opit jotain teoriaa. Kyllä sä esimerkiksi tiedät, että miten powersointu/voimasointu/kvinttiote otetaan, miltä se kuulostaa ja voit aivan hyvin soittaa niitä vaikket tuntisikaan teoriaa asian takana. Tärkeä tietohan on nimenomaan se, miltä se kuulostaa, ei sen eksakti nimi tai määritelmä.
 
Siispä tuo "teorian" ja "käytännön" kahtiajako aivan kuin kolikon eri kääntöpuoliksi on suoraan sanottuna kornia. Teoria on teoriaa silloin kun se lukee paperilla, tietokoneen ruudulla tai muualla vastaavassa paikassa. Käytäntöä siitä tulee tasan silloin, kun joku soittaa jollakin soittimella vaikkapa tietyt äänet, ja silloin ei ole enää mitään väliä sillä, mistä tai miten joku henkilö juuri ne äänet keksi soittaa. Teoria auttaa vain hahmottamaan musiikin ilmiöitä, jotka ovat sellaisenaan olemassa, määriteltiin ne teorian avulla tai ei. Powersointu kuulostaa siltä miltä kuulostaa, vaikka länsimaista musiikinteoriaa ei olisi olemassakaan. Se on vain tapa järkeistää asioita ja saattaa abstraktia konkreettisempaan muotoon. Toista se helpottaa ja toista ehkä ei, mutta älkää nyt viitsikö tehdä tuollaisia älyttömiä kahtiajakoja, joihin ei tosielämässä varmasti kukaan ole törmännyt.

Täytyypä sanoa, että allekirjoitan täysin tuon.

Webster ja kumppanit mietti varmaan IHAN HELVETISTI jotain fryygisen moodin toisen asteen sekstisoinnun merkitystä länsimaisessa musiikissa "säveltäessään" Hammer Smashed Facea.

Webster ja kumppanit mietti varmaan IHAN HELVETISTI jotain fryygisen moodin toisen asteen sekstisoinnun merkitystä länsimaisessa musiikissa "säveltäessään" Hammer Smashed Facea.
 
Väittikö joku näin?

Tietääkä kukaan arvon mnettiläinen, mitenkä paljon Chuck Schuldiner (tuttu mm. Deathista ja Control Deniedistä) tunsi musiikin teoriaa? Aikas loistavia sävellyksiä hänellä nimittäin oli aikanaan. :)

Tietääkä kukaan arvon mnettiläinen, mitenkä paljon Chuck Schuldiner (tuttu mm. Deathista ja Control Deniedistä) tunsi musiikin teoriaa? Aikas loistavia sävellyksiä hänellä nimittäin oli aikanaan. :)
 
En tiedä, mutta voin heittää valistuneen arvauksen: Ei paljoakaan.

Tokihan se kuuluu luonnolliseen molliasteikkoon (2. ja 6. sävelen välille), mutta tämä tuskin olikaan tosielämän esimerkki...
 
Sori, että ei nyt kuulu aiheeseen, mutta alkoi nyt itseäni häiritsemään, kun olen aina ajatellut, että tritonus ei kuuluisi luonnolliseen molliin, vaan että se olisi kromaattinen sävel.

Sori, että ei nyt kuulu aiheeseen, mutta alkoi nyt itseäni häiritsemään, kun olen aina ajatellut, että tritonus ei kuuluisi luonnolliseen molliin, vaan että se olisi kromaattinen sävel.
 
Itse asiassa, tritonus ei ole sävel laisinkaan, vaan intervalli. Vähennetty kvintti tai ylinouseva kvartti. Ja kuten jo sanottu, luonnollisessa molliasteikossa on tritonus. Siinä se on asteikon 2. ja 6. sävelen väliä merkitsevä intervalli.
 
Nusnus. ;)

Itse asiassa, tritonus ei ole sävel laisinkaan, vaan intervalli. Vähennetty kvintti tai ylinouseva kvartti. Ja kuten jo sanottu, luonnollisessa molliasteikossa on tritonus. Siinä se on asteikon 2. ja 6. sävelen väliä merkitsevä intervalli.
 
Nusnus. ;)
 
Aah nyt tajusin, thanks! Oon aina ajatellut sen säveleksi. Nyt on sekin asia sitten korjattu, kauan eläköön internetin kautta tapahtuva verkostoituminen!

Tietääkä kukaan arvon mnettiläinen, mitenkä paljon Chuck Schuldiner (tuttu mm. Deathista ja Control Deniedistä) tunsi musiikin teoriaa? Aikas loistavia sävellyksiä hänellä nimittäin oli aikanaan. :)
 
Chuck kävi nuorena kitaratunneilla alle vuoden ajan ja oli ilmeisesti sen jälkeen täysin "itseoppinut".

Itse asiassa, tritonus ei ole sävel laisinkaan, vaan intervalli. Vähennetty kvintti tai ylinouseva kvartti. Ja kuten jo sanottu, luonnollisessa molliasteikossa on tritonus. Siinä se on asteikon 2. ja 6. sävelen väliä merkitsevä intervalli.
 
Nusnus. ;)
 
Ymmärrän niin paljon teoriasta että ymmärrrän olla lukematta tätä toista kertaa.

Tietääkä kukaan arvon mnettiläinen, mitenkä paljon Chuck Schuldiner (tuttu mm. Deathista ja Control Deniedistä) tunsi musiikin teoriaa? Aikas loistavia sävellyksiä hänellä nimittäin oli aikanaan. :)
 
Jossain haastattelussa sanoi että meni ottamaan ensimmäistä kitaratuntiaan ja opettaja ehdotti "Maijalla oli karitsaa" Chuck sanoi sitten tähän että taitaa ihan itse ottaa selville nämä kitaran salat. Tosin mikä estää hänen vaikkapa lainananneen kirjastosta teoriakirjoja ja hänen tietäneen ihan yhtä paljon teoriasta kuin joku vuosia kouluja käynyt muusikko?

Tosin mikä estää hänen vaikkapa lainananneen kirjastosta teoriakirjoja ja hänen tietäneen ihan yhtä paljon teoriasta kuin joku vuosia kouluja käynyt muusikko?
 
Minun mielestäni olennaista ei ole se, että kuinka paljon ko. herra on tiennyt teoriaa. Ennemminkin kannattaisi miettiä, että miten teoria voi olla avuksi musiikissa, joka perustuu kokonaan riffeihin ja rytmiikkaan, eikä niinkään sointuharmonioihin ja melodioihin.

Minun mielestäni olennaista ei ole se, että kuinka paljon ko. herra on tiennyt teoriaa. Ennemminkin kannattaisi miettiä, että miten teoria voi olla avuksi musiikissa, joka perustuu kokonaan riffeihin ja rytmiikkaan, eikä niinkään sointuharmonioihin ja melodioihin.
 
Itseasiassa nuo jälkimmäisetkin ovat aika kova sana raskaassa musiikissa nykyään. Koko hommahan pohjautuu alunperin juuri rytmiikoille ja riffeille, mutta en tiedä kuinka syvästi oot tutustunu metallimaailmaan jossa kuitenkin on aika vitusti erilaista ideallisuutta ja innovatiivisuutta.