Aihe: Randy Rhoads
1 2 3 4
mpekkanen
15.06.2015 01:02:06
Mukava lukea välillä kirjoituksia jossa on nähty hieman vaivaakin.
 
Kuitenkin Kun Randy lähti Ozzyn kanssa tekemään Ozzyn sooloprojektia, niin eihän hänenkään ollut tarkoitus matkia Sabbath kitaristia.
Kaikki musatekijät menevät tavalla tai toisella eteenpäin ja niin on käynyt Osbournen kanssakin.
Tuskin Ozzy on valinnut kitaristeja sillä kriteerillä, että ne kuulostavat Randyltä, Rhoadsin kuoleman jälkeen.
 
Ainahan on kuitenkin soitettu myös sitä uutta musiikkia ja niinhän Randy itsekkin teki. Soitti ensin Quiet Riot bändissä ja siirtyi siitä sitten eteenpäin.
Ilmeisesti häntä kiinnosti kuitenkin klassinen musiikki ja sellainen musa enemmän kuin metallimusa. Tämä ei välttämättä ole ollenkaan huono, koskapa monesti hyviä juttuja tulee aina kun yhdistetään hieman erilaisia aineksia. Jos vaan tekijä muutoin taitaa ne tyylit.
Klassisessa musiikissa ja metallissa on paljon muutenkin yhtymäkohtia, mutta en mene nyt siihen.
 
Kieltämättä Randyn vaikutus on ollut monelle kitaristille todella kova ja hänen kuolemansa tavallaan vielä nosti sitä. Niin ikävää kuin se onkin.
 
Motörheadin Lemmy ihmetteli jossain kirjoissaan sitä miksi RR pidetään niin kovana soittajan. Hänen mielestään Randy ei ollut kovinkaan kummoinen kitaristi, mutta Hendrixin soittoa on kyllä useasti kehunut monellakin tavalla. Itsekkin kyllä tykkään enemmän jälkimmäisen soitosta, mutta onhan heidän soittonsa muutoinkin täysin erilaista.
 
Itselläni oli 87 vuoden CS Jackson Randy Rhoads ykköskitarana yli 15 vuotta. On hän siis minuunkin vaikuttanut ja kitara olisi varmaan vieläkin jos olisin niin terve, että voisin treenata ja keikkailla vanhaan malliin.
Hänen kitaramallilaan soittaa metallia todella moni kaveri, vaikka hän itse ei niin musiikillisesti olisi vaikuttanutkaan. Aika harva raskaamman musiikin kitaristi on saanut oman kitaramallin, joka on muotoilultaan täysin omanlaisensa ja menestynyt niin hyvin kuin Jackson RR.
Tympee Huttunen
15.06.2015 06:28:07
mpekkanen:
Motörheadin Lemmy ihmetteli jossain kirjoissaan sitä miksi RR pidetään niin kovana soittajan. Hänen mielestään Randy ei ollut kovinkaan kummoinen kitaristi, mutta Hendrixin soittoa on kyllä useasti kehunut monellakin tavalla. Itsekkin kyllä tykkään enemmän jälkimmäisen soitosta, mutta onhan heidän soittonsa muutoinkin täysin erilaista.

 
Eihän Lemmy noin sanonut. Muistaakseni hän sanoi, ettei kukaan vain arvostanut Rhoadsia tuolloin.
freakingenius
15.06.2015 14:45:42
I have to say, he wasnt the guitar player he became after his death, Kilmister writes. As with performance artist Bob Calvert, who opened for Motorhead in the early days, a guy who was more or less ignored during his lifetime suddenly becomes a huge genius. Randy was a good guitar player, to be sure, but he wasnt the great innovator he was later made out to be. When you die, you become more briliant by about 58 percent. You sell more records and you become absolutely wonderful.
 
--------------------------------
 
Classic Rock Revisited: MOTÖRHEAD were the support act for Ozzy Osbourne back on the "Blizzard Of Ozz" tour. I am a huge fan of Randy Rhoads. What was he really like?
 
Lemmy: He was really a good guy. I never could get over how incredibly little he was. He was little like Ronnie James Dio, they were little guys but they had a lot of heart. You would never believe that voice came out of Ronnie James' s body. It was the same way with Randy because he had small hands because he was a little fellow. Boy, could he play guitar. He became an even better guitar player after he died. It is a well-known mystery that guitar players suddenly get better once they are dead. Buddy Holly was the first. Stevie Ray Vaughan is known by a lot more people than had ever heard of him when he was alive.
Kontiak
05.07.2015 21:46:51
Ehkä vähän vireisempääkin voisi olla:
 
https://youtu.be/G9UkdarSKAg?t=3m57s
"If you dig it, you must learn it." http://www.truthinshredding.com
heviäijä
05.07.2015 22:46:37
En minä ainakaan huomannut epävireisyyttä, vaikka yleensä sen aika hyvin huomaan. Tosin aika hiljaisella kuuntelin enkä kovin tarkkaan.
Omistan suomen ja m.netin huonoimman ja rumimman pedaalilaudan.
freakingenius
05.07.2015 23:09:15
Kontiak: Ehkä vähän vireisempääkin voisi olla:
 
https://youtu.be/G9UkdarSKAg?t=3m57s

 
Meinaatko kitaran virettä vai kromatiikkaa?
Kampela77
05.07.2015 23:53:39
freakingenius: Meinaatko kitaran virettä vai kromatiikkaa?
 
Vai soiton puhtautta? En nyt ainakaan epävireyttä kummemmin havaitse.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?" Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?"
Kontiak
06.07.2015 23:30:20
freakingenius: Meinaatko kitaran virettä vai kromatiikkaa?
 
Tarkoitin, että RR:n soitto kuulostaa paikoin Kirk Hammettilta.
"If you dig it, you must learn it." http://www.truthinshredding.com
John Longs
07.07.2015 00:15:03
Kontiak: Tarkoitin, että RR:n soitto kuulostaa paikoin Kirk Hammettilta.
 
Taisit tarkoittaa sitä että provoprovoprovoprovo.
 
Mun mielestä Randyn soitto kuulostaa hyvältä tuossa, ihan yksinäänkin. Jos joku diggaa siitä että jokainen nuotti soi kliinisen puhtaasti, eikä mitään sivuääniä ole, niin ok, mutta mun mielestä soitossa saa kuulua se inhimillinenkin aspekti. Noita eristettyjä raitoja jonkin verran kuunnelleena ei voi kuin ihmetellä, miten täydelliseltä jotkut jutut kuulostavat yhdessä soiden, ja hieman sitten kälyisemmiltä yksinään, ja se mulle lisää vaan niiden maagisuutta. Mie liputan yhteensoiton puolesta, tykkään kuunnella Deep Purplea ja vaikkapa Dioa, koska ne levytykset kuulostaa siltä, että siellä on bändi soittamassa, ei mitään hyperammattilaisia vaan pistämässä kaikkia nuotteja paikalleen.
 
Ja Randy ei edes ole mikään suuri suosikkini. Onhan tuo nyt kuitenkin tosi hyvin sävelletty soolo, josta löytyy ideaa muutamankin soolon verran. Ja sitten kun biisissä on vielä se toinenkin legendastatuksen ansaitseva skittarevitys.
 
Kova se on, jos haluaa fuusiopilipalitarkkaa nakutusta, niin ehkä tämä on vähän väärä bändi jo alkujaankin?
Kampela77
07.07.2015 00:46:31 (muokattu 07.07.2015 00:47:50)
Kontiak: Tarkoitin, että RR:n soitto kuulostaa paikoin Kirk Hammettilta.
 
Ei kyllä mun mielestä kuulosta siltä kissan kidutukselta miltä Hammettin soitto kuulostaa ollenkaan. Sano missä kohdassa mielestäsi menee epävireisesti.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?" Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?"
heviäijä
07.07.2015 12:39:48
Mun mielestä Randyllä on just semmonen oma tatsi siihen soittoon.
Omistan suomen ja m.netin huonoimman ja rumimman pedaalilaudan.
Metalkallo
08.07.2015 20:08:19
heviäijä: Mun mielestä Randyllä on just semmonen oma tatsi siihen soittoon.
 
Olihan sillä, ja sehän oli ensimmäisiä kitaristeja kait jotka yhdisti klassisen soittamisen tyylin raskaampaan musiikkiin, ellei juuri ensimmäinen?

Harmi on kyllä että mies kuoli, olisi kiinnostavaa nähdä miten hyvä soittaja se olis nyt näinä päivinä. Luultavasti vetäis jotain klassista musiikin koulua keikkailun sijaan kun sehän oli kait vähän sen tavoite Ozzyn seikkailujen jälkeen.
Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä...Vieläkin.
heviäijä
08.07.2015 20:10:05
Metalkallo: Olihan sillä, ja sehän oli ensimmäisiä kitaristeja kait jotka yhdisti klassisen soittamisen tyylin raskaampaan musiikkiin, ellei juuri ensimmäinen?

Harmi on kyllä että mies kuoli, olisi kiinnostavaa nähdä miten hyvä soittaja se olis nyt näinä päivinä. Luultavasti vetäis jotain klassista musiikin koulua keikkailun sijaan kun sehän oli kait vähän sen tavoite Ozzyn seikkailujen jälkeen.

 
Joo sehän "kuulemma" mietti jo lähtöä ozzyn bändistä. Luultavasti olisi kuitenkin jatkanut vielä pitkään musiikin parissa.
Omistan suomen ja m.netin huonoimman ja rumimman pedaalilaudan.
Metalkallo
09.07.2015 15:15:54
heviäijä: Joo sehän "kuulemma" mietti jo lähtöä ozzyn bändistä. Luultavasti olisi kuitenkin jatkanut vielä pitkään musiikin parissa.
 
Juu, lähti sitten ryminällä. ;)
Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä...Vieläkin.
heviäijä
09.07.2015 15:35:26
Metalkallo: Juu, lähti sitten ryminällä. ;)
 
kokaiiniaddikti+lentokone voi olla kuolettavaa kitaristille.
Omistan suomen ja m.netin huonoimman ja rumimman pedaalilaudan.
Metalkallo
09.07.2015 23:41:03
heviäijä: kokaiiniaddikti+lentokone voi olla kuolettavaa kitaristille.
 
Ainakin jos joku muu on puikoissa.
Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä...Vieläkin.
heviäijä
10.07.2015 00:49:10
Onko kukaan teistä kuunnellut Randyn tribuuttilevyä? Sitä jolla muut suuret kitaristit soittaa Randyn juttuja. Mitenkähän ovat hommasta suoriutuneet. Ei ole jostain syystä tullut kuunneltua.
Omistan suomen ja m.netin huonoimman ja rumimman pedaalilaudan.
freakingenius
10.07.2015 01:05:29
heviäijä: Onko kukaan teistä kuunnellut Randyn tribuuttilevyä? Sitä jolla muut suuret kitaristit soittaa Randyn juttuja. Mitenkähän ovat hommasta suoriutuneet. Ei ole jostain syystä tullut kuunneltua.
 
Kuunteleppa Mr.Crowley. Alexi Laiho vetää siinä mun mielestä tosi vakuuttavasti!
Metalkallo
10.07.2015 12:44:43 (muokattu 10.07.2015 12:45:30)
heviäijä: Onko kukaan teistä kuunnellut Randyn tribuuttilevyä? Sitä jolla muut suuret kitaristit soittaa Randyn juttuja. Mitenkähän ovat hommasta suoriutuneet. Ei ole jostain syystä tullut kuunneltua.
 
Tästä pystyy kuunnella maistiaiseksi:
https://www.youtube.com/watch?v=9nNCpJCUjqo
 
Mr.Crowley omastakin mielestäni parhaiten suoriutunut biisi.
 
Albumista jäi itselleni ehkä liian modernin kuuloinen jälkimaku, yh. Omanlaisiahan nuo vedot on, mutta en vaan itse lämmennyt muulle kuin Mr.Crowleylle joka sekään ei ole mikään riemuvoitto ainakaan laulun osalta.
Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä...Vieläkin.
heviäijä
10.07.2015 15:56:47
Cd muodossa tuo taisi olla hävyttömän kallis, mutta kyllähän tuota netistä kuuntelee.
Omistan suomen ja m.netin huonoimman ja rumimman pedaalilaudan.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)