Jack The Stripper on hyvä biisi.
Hyvä esimerkki kommentista, joka ei "auta" keskustelua yhtään. Vastaavanlaiset postaukset on Soittaminen -palstan suola...
Paskapuheet sikseen:
Black Sabbath on ainoa hevibändi jota kuuntelen. Loistavia riffejä ja biisit toimii hyvin. Soolot tuntuu varmasti "huonoilta" jos on tottunut kuulemaan nykyisin tilutus-sooloja. Iommin soolothan oli lähes täysin pentatonisiin skaaloihin perustuvaa, kuten (lähes) kaikilla muilla saman aikakauden rock-kitaristeilla.
Iron Man taisi muuten aikoinaan olla ensimmäinen soolo joka oli soittoläksynäni. |
Mutta Sabbathin puolustukseksi on sanottavan, että 70-luvulla ei tainnut olla vielä nuo äänistyskamat kovin erikoiset. 80-luvulla oli jo eri meininki
70-luvulla ei turhaan hiottu vuosi tolkulla niitä soundeja. Sabbathin soundi on tumma, joka on kuitenkin haettu teemaan sopien. Sen ajan tekniikka ei ollut tietenkään huippu cleanistä, mutta miksi olisi pitänyt olla? Tämä on se juttu, mistä moni nauttii 60 - 70 luvun musiikissa.
Monet tuntuvat vetävän Paranoidin perustella päätökset varsinkin Iommin soittotaidoista.
Yksinkertainen on kaunista. Miksi tehdä joku juttu vaikeasti, jos se kuulostaa simppelinä hyvältä vielä 37 vuoden jälkeen. Monet Sabbathin biisithän perustuvat yksinkertaisiin riffittelyihin, jotka Iommi suurimaksi osaksi teki.
Bändihän aloitti nimellä Polka Tulk Blues Band soittamalla perinteistä blues-rockia. Ensimmäiset BS levyt perustui pitkälti bluesiin, jota soitettiin hieman rajummin kuin mihin oltiin noihin aikoihin totuttu. Iommihan käytti Lanikan Supergroup vahvistimia, joissa kaikki eq säädöt oli kaakossa. Sen ajan vahvistimista säröä ei kauheasti lähtenyt, joten lisäpotkua haettiin trebleboosterilla. Tämä on kuultavissa ohuena soundina levyillä, ei niissä lopulta säröä kauheasti ole. Black Sabbathin varhaistuotanto (mm. Children of the Grave) on nykyisen raskaanmusiikin kivijalka. Totta on, että
70-luvun lopulla tuotanto ei ollut enää niin hittiainesta, mutta Dion tultua puikkoihin saatiin taas hetkeksi uutta verta.
Niin tai näin, oli Tony Iommi teknisesti taitava tai ei, on hänen kitarointinsa vaikuttanut kuitenkin niin moneen tämän päivän kitarasankareihin ja bändeihin. Kyllä hänen nimensä voi edelleenkin mainita yhtenä kaikkien aikojen paras kitaristi listoilla. |
Tony Iommin riffien ja soolojen opettelu oli kitaransoittoni alkuaikoina mulle hyvä koulu. Ozzyn aikainen kama siis. Mielestäni Iommin soolot ovat helvetin hyviä. Ne perustuvat aina siihen samaan pentatoniseen asteikkoon, mutta jotenkin hän on osannut soittaa ne samat iankaikkiset sävelet niin, että niistä muodostuu ikimuistoisia melodisia sooloja. Diggaan Iommin tatsista, jolla hän vetää. Tavallaan soundin ja tatsin takia soitto kuulostaa välillä vähän suttuiselta ja epäselvältä mutta mitä parhaimmalla tavalla. Kaikista sävelistä ei nopeammissa lickeissä saa selvää ja se saa aikaan jotenkin "mystisen" soundin. War Pigsin soolon opetteleminen oli mulle aikoinaan suuri riemuvoitto kitaransoitossani ja edelleenkin se on yksi suosikkisooloistani. Jatsahtavammatkin soolot kuulostavat asiallisilta, vaikka se vaan vetelee edestakasin sitä pentatonista asteikkoa sen 9-äänen kera, mutta se vetää aina siihen ysiin niin maukkaasti!
Sabbathin kaks ekaa levyähän on standardivireessä soitettu (muistaakseni) ja rankalta kuulostaa. Suosikkini tosin on tuo Master of Reality, jossa soundit ja riffit ovat parhaimillaan. Sabbathin kasarituotannosta omistan vain tuon Eternal Idolin ja se on vähän liiankin kasaria makuuni. Mulle Black Sabbath edustaa kuitenkin aina sitä doomin ja slugden esi-isää muhjusoundeineen. Makunsa kullakin. |
Tigerstedt
unable
Wahi
Volcom
J.Hollström