Kitarat: soittaminen ›

Mikä on nou-hauta?
 
Varmaan Know how. :)

Moi !
 
No ei tää vieläkään näytä natsaavan mun alkuperäisen kysymyksen kanssa, vaan rönsyilee siellä täällä. Se on selvä merkki siitä, että homma ei ole hanskaassa. Muutama kommentti kuitenkin polemiikkinne tiimoilta.
 
1. Sointukäännös tarkoittaa sitä, että sävelten paikat pinossa ovat eri järjestyksessä kuin perusmuodossa. Mutta, mutta... kun perussävel (alin) muuttuu, niin silloin ollaan jo käytännössä ihan eri soinnussa.
 
2. Vaikka soinnun äänet ovat sointuarpeggion ääniä (esim. C-duuri: E,C,G) , niin se ei takaa sitä, että sointu sopii melodiaan. Tsekatkaapa, mikä sointu on edellä kyseessä, jos siihen ei soiteta jotain tidettyä bassoääntä. Soinnun käännöksissähän alimmainen alimmainen sävel ole aina skaalan perussävel.
 
3. Muunnesointuja sekä korvaavia sointua on sellainen liuta, että menee hieman tupakkaa ennenkuin kaikki vaihtoehdot on kokeiltu. Kokeilkaapas sitä blokkisoittoa, niin huomaatte, että sormitukseen tulee mitä monenmoisempia muunnesointuja käännösten lisäksi.
 
3. Blues-progressio kulkee periaatteessa skaalan asteilla I,IV,V7,I. Pitää tosin paikkansa, että se on yleinen muisskin biiseissä, muttei silti sovi läheskään aina. Taitaa olla niin, että se bassokulkuluissa sopii, koska bassossa painottomille iskuille voi soittaa lähes mitä vaan säveliä.
 
4. Kyllä se on faktaa, että kiipparilla on lasten leikkiä rusnailla muunnesointuja kitaran otelautaan verrattuna. Täytyy olla tosi pitkään soittanut fakiiri, jotta hallitsee samasta asemasta 12 eri sormitusta ja hallitsee skaalat sekä äänien nimet sekä nuotit viivastolla. Kitara vaikuttaa helpolta kun sitä soittaa ns. tarttumaotteella pitkin kaulaa, vaikka siinäkin taitaa nuotinluku tökkiä useimmilla.
 
Otelaudan ottaminen hallintaan ei ole mikään kakkupalajuttu. Kyllä niitä miljoonia sointuja yleensä opetellaan skittalla otetaulukoista eikä skaaloista niinkuin kiipparilla, puhumattakaan käännöksistä. Sitäpaitsi tabulatuurit näyttävät olevan nykynuorison makuun. Nuotistasoitto V nauhaa ylempää alkaa olla jo melkoista aivovoimistelua. Ei kiipparilla mitään tabulatuureja tai otetaulukoita tarvita, siirtää vaan pallia oikealle kohdalle.

5. Viimeisenä, muttei vähäisinpänä huomiona on pakko todeta, että alkuperäisen kysymykseni kannalta tällä palstalla ollaan lepikossa. Yrittäkää nyt päästä takaisin asiaan:
 
Siis: Mitä asioita biisissä tsekataan, kun se soinnutetaan komppia varten. Miten ja millä perusteilla soinnut valitaan muutaman tahdin alueelle. Säestykseen tarvitaan yleensä yksi tai kaksi sointua tahtia kohden. Jos haluaa soittaa niitä enemmän, niin enemmän soittaneet osaavat varioida ja korvata sointuja, jottei biisistä tule junnaava.
 
Kyse ei nyt ole melodian harmonoinnista niinkuin blokkisoitossa, niinkuin joku ihmetteli, vaan tahtikohtaisesta soinnutuksessa säestystä varten. Jos asia tuntuu liian monisäikeiseltä, niin esittäkää nyt edes joku esimerkki siitä, mitä rupeatte tutkimaan ja tekemään, jos joku tuo teille melodiaraapustuksen eteenne.
 
Myönnän, että yleinen tyyli taitaa olla aloitta bassoriffistä ja jostakin niistä tsiljoonista progressiosta. Nyt kuitenkin on lähdettävä siitä, että joku hyräilee epämmäräisiä melodioita korvaan.
 
Terveisin, Jarkko

Hyvä nimimerkki jarkko.roponen! jatka samaan malliin pähkäilyä, paitsi lopeta se tupakanpoltto. Et usko, mutta teen juuri yötä pävää gradua tosta aiheesta. Edit: anteeks, ruponen

Moi !
 
Muutama kommentti polemiikkinne tiimoilta.
 
1. Sointukäännös tarkoittaa sitä, että sävelten paikat pinossa ovat eri järjestyksessä. Mutta, mutta... kun perussävel (alin) muuttuu, niin silloin ollaan jo käytännössä ihan eri soinnussa.
 
2. Vaikka soinnun äänet ovat sointuarpeggion ääniä (esim. C-duuri: E,C,G) , niin se ei takaa sitä, että sointu sopii melodiaan. Soinnun käännöksissähän alimmainen sävel aina ole soinnun perussävel. Kun perussävel (alimmainen) muuttuu, niin soitukin muuttuu.
 
3. Muunnesointuja sekä korvaavia sointua on sellainen liuta, että menee hieman tupakaa ennenkuin kaikki on kokeiltu, niinkuin täällä jo todettiin. Soinnun soundi sitäpaitsi muuttuu niissä oleellisesti, vaikka perussävel pysyisi samana. Mitäs sitten tapahtuu, jos muunnesointua käännellään ???
 
3. Blues-progressio kulkee periaatteessa I,IV,V7,I. Pitää paikkansa, että se on hyvin yleinen muissakin kuin blues-biiseissä, muttei se silti sovi läheskään aina.
 
4. Kiipparilla on lasten leikkiä rusnailla muunnesointuja kitaran otelautaan verrattuna. Täytyy olla aika fakiiri, jotta hallitsee lennossa samasta asemasta kaikki 12 eri sormitusta ja sointuarpeggiot. Sormet kun soinnuissa asettuvat joskus aika hankalasti, niin että on usein etsittävä otelaudalta sama sointu eri kohdasta, kuin mistä skaalasoitto sujuisi parhaiten.
 
Otelaudan ottaminen hallintaan ei ole mikään kakkupalajuttu. Niitä miljoonia sointuotteita yleensä opetellaan skittalla otetaulukoista eikä skaaloista niinkuin kiipparilla, puhumattakaan käännöksistä. Sitäpaitsi tabulatuurit näyttävät olevan nykynuorison makuun nuottien sijasta. Nuotistasoitto sitävastoin V nauhaa ylempää on melkoista aivovoimistelua. Kiipparilla ei mitään tabulatuureja tai otetaulukoita tarvita.

Yrittäkää nyt päästä takaisin asiaan:
 
Siis: Mitä asioita biisissä tsekataan, kun se soinnutetaan komppia varten. Miten ja millä perusteilla soinnut valitaan muutaman tahdin alueelle. Säestykseen tarvitaan yleensä yksi tai kaksi sointua tahtia kohden. Jos haluaa niitä lisää, niin jokainen enemmän soittanut osaa varioida ja korvata sointuja, jottei biisistä tule junnaavaa.
Jos asia tuntuu liian monisäikeiseltä, niin esittäkää nyt edes joku teoreettinen esimerkki siitä, mitä rupeatte tutkimaan ja tekemään, jos joku tuo teille melodiaraapustuksen eteenne.
 
Sain täältä po. ongelmaani muutamia hyviä ja käyttökelpoisia neuvoja, mutta ne jostain syystä eivät enää näy näillä palstoilla. Täytyy kai vaihdossa tehdä nistä tiivistelmä tänne, jos nyt kirjoittelette jotain rakentavaa, ettekä pyörittele lillukoita.
 
Terveisin, Jarkko

Hyvä nimimerkki jarkko.ruponen! jatka samaan malliin pähkäilyä, paitsi lopeta se tupakanpoltto. Et usko, mutta teen juuri yötä pävää gradua tosta aiheesta. Edit: anteeks, ruponen
>
>
Usko pois, mutta mä lopetin röökaamisen seitsemisen vuotta sitten. Mutta ei siinä vielä kaikki, mulla on gradu ollut tekeillä jo kymmenen vuotta tosin eri aiheesta.

Jos kiinnostaa, niin jossain kellarin uumenissa pitäis olla matskua tästä aihepiiristä, niinkuin myös sävelkorvan treenaamisesta jaskan soittajille. Taisi olla kyseessä joku englanninkielinen opinnäyte. Sitten on myös yks. hyvä sointuanalyysiopus erään italiaano-maisterin gradusta tai väitöksestä.

mä lopetin röökaamisen seitsemisen vuotta sitten
 
Hyvä!
 
Jos kiinnostaa, niin jossain kellarin uumenissa pitäis olla matskua tästä aihepiiristä
 
Jos sulla on säestys- tai soolokitaratyyleistä tai melodian soinnuttamisesta kitaralla olevaa matskua, niin tottahan kiinnostaa tietää, mitä on tehty. Mitä ne muuten enää siellä kellarissa tekee, jos asia noin askarruttaa?
 
Mika

Hyvä nimimerkki jarkko.rUponen! jatka samaan malliin pähkäilyä, paitsi lopeta se tupakanpoltto. Et usko, mutta teen juuri yötä pävää gradua tosta aiheesta. Edit: anteeks, ruponen
 

 
Usko pois, mutta mä lopetin röökaamisen seitsemisen vuotta sitten. Mutta ei siinä vielä kaikki, mulla on gradu ollut tekeillä jo kymmenen vuotta tosin eri aiheesta.

Jos kiinnostaa, niin mulla pitäis jossain kellarissa olla matskua tästä aihepiiristä. Taisi olla kyseessä joku englanninkielinen opinnäyte. Sitten on myös yks tosi hyvä opus, joka on yhden italiaanon gradusta tai väitöksestä.

Hyvä nimimerkki jarkko.rUponen! jatka samaan malliin pähkäilyä, paitsi lopeta se tupakanpoltto. Et usko, mutta teen juuri yötä pävää gradua tosta aiheesta. Edit: anteeks, ruponen
 
Ne opukset on kellarissa, kun en ole kymmeneen vuoteen ehtinyt soittelemaan. Tuli myydyksi B3 veks ja sen jälkeen ei ole syntikoiden soundit potkaisseet. Aivan äskettäin hommasin kunnon soundimodulin ja sekvensserin, mutta nekin lähinnä skittataustojen tekoa varten.
 
Se kellarimatsku liittyy evergreeneihin ja swingiin, joka mekäläisen kohdalla on historiaa. Ei niitä vanhoja biisejä enää viitsi renkutella. Nyttemmin olen koettanut saada taas skittasta otetta ja kuunnellut etupäässä bluesia.

Yrittäkää nyt päästä takaisin asiaan
 
Etkö sä nyt tajua, että itse heittelet sekaisin useita eri asioita: kitaran otelaudan hallintaa, soinnutusta ja melodian harmonisointia. Ei tässä kukaan tiedä mitä sinun päässäsi liikkuu. Miksi oikeastaan edes kyselet täällä mitään, kun tunnut kuitenkin olevan täynnä omia vastauksiasi? Mikään tieto ei kelpaa kuitenkaan.
 
Siis: Mitä asioita biisissä tsekataan, kun se soinnutetaan komppia varten. Miten ja millä perusteilla soinnut valitaan muutaman tahdin alueelle. Säestykseen tarvitaan yleensä yksi tai kaksi sointua tahtia kohden. Jos haluaa niitä lisää, niin jokainen enemmän soittanut osaa varioida ja korvata sointuja, jottei biisistä tule junnaavaa.
 
Ei soinnutusta tehdä jollekin muutaman tahdin alueelle, jos meillä oikeasti on olemassa biisi ja jokin rakenne, esim. 16 tahtia. Vähintään pitää olla kunnollinen säe, että nähdään missä kokonaisuudessa liikutaan. Kuten jo tuolla paljon aiemmin kirjoitin, niin olennaista on löytää melodiasta ne kohdat, joihin päätetään laittaa dominanttisointu (eli V7 kuten varmaan hyvin tiedät), ja mihin toonikatehoinen sointu. Ei siinä sen ihmeempiä tarvita. Toonikatehoon sopii I, VI (rinnakkaissointu) ja III (sivusointu) asteet, dominanttia voi pehmentää II -asteella sen edessä. Välidominantteja voi laittaa oman maun mukaan periaatteessa minne huvittaa. Jos melodia sen sallii, niin koristeeksi voi ripotella modaalisia lainoja sinne tänne tai lainoja rinnakkais- ja sivusävellajeista, mutta niden tulisi mielellään palvella jotain isompaa linjaa sointurakenteessa.

Jos asia tuntuu liian monisäikeiseltä, niin esittäkää nyt edes joku teoreettinen esimerkki siitä, mitä rupeatte tutkimaan ja tekemään, jos joku tuo teille melodiaraapustuksen eteenne.
 
Asia ei ole monisäikeinen, jos ensin osaisit itse päättää mitä ylipäätään olet kysymässä.
 
Sain täältä po. ongelmaani muutamia hyviä ja käyttökelpoisia neuvoja, mutta ne jostain syystä eivät enää näy näillä palstoilla. Täytyy kai vaihdossa tehdä nistä tiivistelmä tänne, jos nyt kirjoittelette jotain rakentavaa, ettekä pyörittele lillukoita.
 
Onneksi olkoon. Jos haluat oikeasti saada asioista selkoa, niin voisit ottaa vähän nöyremmän asenteen toisia keskustelijoita kohtaan.

Varmaan Know how. :)
 
Joo.Jos kitara itsessään ei ei pakota soinnuttamaan, niin voihan aina pakottaa itsensä soinnuttamaan kitaralla.

Joo.Jos kitara itsessään ei ei pakota soinnuttamaan, niin voihan aina pakottaa itsensä soinnuttamaan kitaralla.
 
Tosi kuin vesi. Taitaa valitettavasti kuitenkin olla katoava taito kitaristien keskuudessa tuo soinnuttaminen ja komppaaminen yleensä. Ainakaan sitä ei arvosteta kuten kuuluisi.

Kitarassa on tosiaan se huono puoli että intervallit eivät näy samalla tavoin kuin pianossa. Pianossahan näkee heti sormien väliin jäävistä koskettimista mikä intervalli on kyseessä. Terssipinoilla ajattelu on pianolle luontevaa, mutta se ei toimi kitaralla. Tästä lähtökohdasta ajatellen minusta kitaran opetus vaatisikin selvästi erilaista lähestymistapaa. Eräs fiksu ja toimiva lähestymistapa on irroittautua kokonaan pianon lineaarisesta nuottimaailmasta ja siirtyä suhteelliseen ajattelutapaan.

Eräs toimiva systeemi on ajatella tietyn perusääneen ympärillä olevia nauhoja numeroina. Kukin kieli erikseen analysoiden otetaan ao. kieleltä juuriääni (1) ja selvitetään mistä muilta kieliltä löytyvät asteikon nuotteja vastaavat muut numerot ...2,3,4,5,6,7,(8=1=oktaavi) eli siis intervallit. (Ja lisäsäveliä ajatellen vielä: 9=2, 11=4, 13=6).

Sointujen hahmottaminen muuttuu oleellisesti loogisemmaksi ja myös mikä tahansa ote (tai skaala) kaulalta numeroiksi purettuna kertoo heti mistä soinnusta on kyse (jos tuntee sointujen muodstamisperiaatteet, eli kolmisointu: 1, 3, 5 jne.)

Tästä on jo lyhyt matka siihen, että ryhtyy ajattelemaan komppikuvioita kaulalla suhteellisesti eli sointuasteina eikä absoluuttisilla sointunimillä. Esim. V sehän löytyy heti kohdasta jossa 5 on perusääni jne. Transponointikin alkaa silloin luonnistua lähes lennosta. Muita hyötyjä ovat esim. se että uusien skaalojen ymmärtäminen ja opettelu helpottuu. Kun ryhdyin opettelemaan maniskan soittoa, (kaikki kielet kvinttiin viritetty), tämä systeemi osoittautui ylivoimaisen hyväksi. Eli lyhyesti, aivottoman sointujen ulkoaopettelemisen sijasta asioihin tulee looginen järjestys.

LISÄYS:

Jos puhutaan moduloimattomasta tyypillisestä länsimaisesta biisistä, niin soinnuthan lähes varmasti löytyvät näistä perusjoukoista:
 
Duuri: {I, IIm, IIIm, IV, V, VIm, VIIdim}
Molli: {Im, IIdim, III+, IVm, V, VI, VIIdim}
 
Näitä voi siten täydentää lisäsävelillä, makunsa mukaan.

Nuo roomalaiset numerot voisi yhtähyvin kirjoittaa 1,2,3,4,5,6,7