Kitarat: soittaminen ›

Rakastan musiikkia! :D
Ja pystyn ilmaismaan itseäni parhaiten kitaran avulla.
noei... se vaan oli niin in...

kuuntelin maidenia ja halusin oppia tiluttamaan samalla tavalla...puolustuksekseni sanon että olin tuolloin 8 vuotta.

Kun mun isä soittaa kitaraa ja se opetti mulle sellasen blues riffin ja sitä oli niin hauska soittaa että päätin aloittaa soittaa kitaraa.

Kuulin Jimi Hendrixiä ja ajattelin, että tota mäkin haluun tehdä, siis musiikkia.

Se lähti siitä, kun pienenä sain ensimmäistä kertaa ekan cd-levyni, joka oli Megadeth - Cryptic Writings :)

Ensin soitin rumpuja jotain puoli vuotta, kunnes opettajani joutui muuttamaan toiselle paikkakunnalle opintojen takia.
 
Meiltä sattui löytymään kotoa akustinen kitara, joten äitini sitten ehdotti että jos aloittaisin soittamaan kitaraa. Enpä ollut kovin innostunut, sillä olin vieläkin rumpujen perään, mutta suostuin silti käymään puoli vuotta kitaratunneilla.
 
Jossain vaiheessa iski masennut ja halusin lopettaa, mutta kunhan pääsin sen vaiheen yli, innostus alkoi kasvaa. Samalla aloin kuunnella enemmän kitaravetoisia bändejä, kuten Stratovarius, Iron Maiden, CoB jne ja löysin uusia johtotähtiä.

Koska sellonsoitto alkoi vituttaa.

no joo no.. varmaa koska faija on soittanu... en tiiä mikä siin kiehtoo

Ekalla luokalla kuuntelin kaverin levyjä, stonea ja metallicaa ja siitä se innostus lähti. Ensin isoveli veisteli puusta mulle semmosen roope latvala kitaran ja sillä sitä tuli leikittyä ja moshattua ihan tosissaan. Sähkökitara tuli hankittua tosin vasta kymmenen vuotta myöhemmin ja sit eikun stonea treenaamaan!

Pienestä pitäen on musiikissa viehättänyt eniten sähkökitara. Kitaristit oli tosi cooleja, kun ne hyppi lavalla vetäen runkkaussooloja. Siitä se sitten lähti, tämä upea harrastus.

Vaikka oon vasta vuoden verran soittanut niin en enää muista miksi kitaran soiton aloitin. Varmaan johtuen että isä soitti, joten kitara oli jonkin verran tuttu.
Se alkoi silleen pikku hiljaa luonnostaan.. Kiinnostusta kitaran soittoon on aina ollut, mutta eräänä päivänä otin vaan isän akustisen ja rupesin rämpytteleen Anssi Kelan kappaleita ja se johti siihen että rupesin tosissani soittaan.

Näin kerran B.B. King telkkarissa kun olin 14. Tyylikäs kaveri kitaran kanssa...se antoi mulle "wow"-vaikutelman.
 
Sitten serkkuni on soittanu jo pitkään ja hän motivoi mua aloittaan. Elikkä aloitin soittaa pikkuhiljaa kaks vuotta sitten.
 
Nykyään olen ihan addikti ja tyytyväinen.

Kun äitini tapasi nykyisen miesystävänsä ja samalla minä hänen lapsensa jotka molemmat olivat (ja ovat vieläkin) musikaalisia, ajattelin että soittohommat saattaisivat olla ihan mukavia. Sitten kun kuulin että enollani on isäni vanha akustinen kitara lojumassa nurkassa, pyysin saada sen itselleni ja siitä se sitten alkoi.

Kuuntelin juniorina helvetisti Dire Straitsia ja samoihin aikoihin kun saatiin MTV taloon joskus 1993-1994 näin Guns N' Rosesin ja Slashin vetämässä sooloa November Rainin lopussa, silloin mietin että haluaisin soittaa kuin Mark Knopfler ja näyttää Slashilta (jännä yhtälö). Nykyään soittelen sitten ihan kaikenlaista. Olin kyllä soitellut ennen tuota juniorina kaikennäköistä kuten pianoa ja selloa mutta kun Slashin näin mietin että ei nämä soittimet ole kovin rock :). Pianon soiton lopettaminen kyllä harmittaa, siitä olisi ollut helvetisti hyötyä myöhemmin.

Näin tabulatuureja, otin akustisen, ja aloitin. Siitä se lähti. Ilman muuta syytä.

IHAN JO Ala-asteella viidennen luokan alussa Viisas Opettaja Hannu R, ESitteli jokŽikissen soittimen soittamalla vähäsen jokaisella.
Samantien halusin soittaa kitaraa samalla tavalla.
Soitto alkoi sujua.
Pienenä kyllästyy helposti asioiden opetteluun, mutta sain jatkuvasti virikkeitä kun opin uusia juttuja ja toisissa kouluissa heitettiin keikkaa.
Pahimman kriisin aikaan Toisesta koulusta tuli Kutosluokan bändi ja soittivat Paranoidin....

Kuulin AC/DC:n thunderstruckin, siitä lähti kitarahelvetti päälle, mikä muuten ei ollenkaan oo helvettiä:)
 
angus with SG. Yeah cigarettes!

Olenko mä kertonut oman tarinani? Kiinnostaako ketään?
"Ei se mitään, kerron sen silti." (Kiiton Peter Nymanille)
 
Olipa kerran kesä 1998. Riparikoulussa oli yksi nuoriso-ohjaaja (ensimmäisen sukupolven hevimiähiä, kuunteli hirmuisesti Dioa, Led Zeppeliniä, Rainbowta jne..) joka osasi soittaa kitaraa.
 
No, taivaalta iski salama päähäni ja osasin tiluttaa saman tien kaikissa mahdollisissa sävellajeissa.
 
Pistinpäs läskiksi tämänkin tarinan. Huomenna työpäivä.. äääh.

En nyt ihan tiedä tarkalleen miksi, mutta olisin halunnut sähkökitaran jo ala-asteella. Vanhemmat vaan tuumas että "kun ne on niin kalliita, ni mitäs jos se sun innostus sitten lopahtaakin?". Sitten ne osti mulle mopon, ja kiros kun jäin alaikäisenä kiinni. No emmä niiden kans ikinä oikeen tullutkaan toimeen. Kuten ei varmaan kukaan teini. Aloin sitten pyöriä kavereitten nurkissa rämpyttelemässä kitaroita niiden kauhuks, ja rippilahjuksilla ostin ekat kitarakamat.

Huvikseni! Pidin kitaran äänestä levyillä ja halusin luoda samanlaista ääntä.
 
Pidempi tarina: Inspasin todellisesti kitaran soitosta kun vapaaehtoisesti kuuntelin ensimmäistä kertaa "Wheels of Firea" joskus kuudennella. Noh, piti saada kitara ja isi antoi omansa, mutta hitto se oli akustinen eikä inspannut. 2 vuotta meni ja hommasin sähkiksen, ja sen jälkeen on soitto maistunut.
Nyt sitten 5 vuoden soittelun jälkeen siirryin takaisin akustiseen ja soittelen barokki-musiikkia, huvikseni. Eli "what comes aroun, it comes around".