Kitarat: soittaminen ›

Ei sittenkään mitään.....repeilyä korkeintaan...hoho!!!!!!!

Mielenkiintoinen keskustelu.
 
Ralliolli näyttää välillä sotkevan eri lähestymistavat siihen, mitä kukin osaa tai ei osaa. Tunnut pitävän sointupohjaista soolojen soittoa ainoana oikeana ja ainoana tyylitajuisena tapana soittaa kitarasoolo. Jazz-puolella toimii tuo sointupohjainen veto (monimutkaisempia sointuja ja sointukulkuja) kun taas rock- ja bluespuolella (ja pop ja poprock ja yms.) asteikkopohjainen lähestymistapa toimii usein mainiosti yksinkertaisempien sointukulkujen vuoksi. Tausta ei välttämättä vaadi niin tarkkaa analysointia, ja tietystä asteikosta soittaminen (HUOM: ja sen tyylikäs rikkominen) natsaa taustan sointuihin "automaattisesti". Näin raa'asti yleistäen. Eli kaksi lähestymistapaa: sointupohjainen ja asteikkopohjainen. Eräs suuresti ihailemani kitaristi ja blueskliseiden tuulettaja Joe Bonamassakin kertoo "pelkäävänsä" sointupohjaista sooloilua. Eikä hän silti soita kliseisesti. Kitaristien ja/tai soolojen paremmutta ei voida arvostella näiden kahden eri lähestymistavan perusteella (paitsi kun meikäläinen lähtee heittämään silkkaan jazz-taustaan pentatonista väärästä sävellajista, mutta se onkin jo toinen tarina).
 
Bluesin pysähtyneisyys on vain tietyllä tavalla totta. Löytyy lukemattomia kitaristeja, jotka soittavat niitä samoja kuluneita juttuja. Tässä ei välttämättä ole mitään pahaa, itsekin tykkään täysillä joistakin kavereista (ja puhun isommistakin piireistä) joiden kuitenkin myönnän sortuvan kliseiden veivailuun. Bluesista puhuttaessa nostaisin fraseerauksen tärkeämmäksi kuin äänien värikkään käytön. Ei välttämättä se, mitä soittaa, vaan miten soittaa. Vaikka käyttäisikin niitä vanhoja lickejä, niin täysin omanlainen tatsi voi tuoda hommaan ihan uutta puhtia. Jos tatsikin on kulunut (jonkun kitaristin suora kopiointi), aletaan kyllä kieltämättä lähestyä persoonattomuuden ydintä.
 
Yhä löytyy kitaristeja, jotka vievät bluesia eteenpäin. Mainitsisin tässä herrat Bonamassa ja Trucks. Molemmilla on uudenlaisia ja todella mielenkiintoisia näkökulmia bluesiin. Yksi syy bluesin "pysähtyneisyyteen" voisi olla nuoren veren puute. Vanhempi sukupolvi on jo tuonut omat uudistuksensa, ei heidän tarvitse enää päivittää omia päivityksiään. Blues ei valitettavasti tunnu kiinnostavan kovin monia nuoria kitaristeja, ja täten uudistajien määrä on suhteessa pienempi kuin muissa musiikkityyleissä.
 
Itse myönnän olevani tällä hetkellä tylsä ja persoonaton blueskliseiden veivaaja. Suon sen kumminkin itselleni, olen kuitenkin suhteutettuna soittanut vasta melko vähän aikaa. Haluaisin opetella sointupohjaisen sooloilun tuon asteikkopohjaisen rinnalle, sointupohjainen vain tuntuu niin isolta ja pelottavalta kokonaisuudelta etten ole siihen uskaltanut vielä pureutua. Tunnustan siis syyllisyyteni, ralliollille annan vapautuksen sooloskabasoolojeni kuuntelusta: takaan, että siellä tulee vielä pitkän aikaa pyörimään ne samat blues- ja rockkliseet.

Leo Kottken Air Proofing on rakenteeltaan 12- bar blues ja asteikkona A- mollipentatooninen, aika mielenkiintoisen kuuloinen silti :) http://www.youtube.com/watch?v=CX-jOhZ3b4A

Blues vs. tilu ketju ei ole mitään jos siellä ei ole Youtube-linkkiä ja lainausta suurelta kitarasankarilta:
 
THE KING OF BLUES:
http://www.youtube.com/watch?v=N0Ow … bc9t-o&mode=related&search=
"Listen to your ears, if its sounds good - ITS GOOD!" - YJM.
E: ja jos ei, niin ei.
Blues-keskustelu ei ole mitään myöskään ilman Gary Mooren ilmiömäistä soittoa:
http://www.youtube.com/watch?v=_dmPsxDr6tY
http://www.youtube.com/watch?v=ZFH4 … ry%20moore%20texas%20blues%20guitar
 
Minun mielestäni on hieman outoa, että ihmiset sanovat, ettei nopeudella ole väliä. Niin kauan kuin se ei ole liian nopeaa, sillä kuudestoistaosat eivät ilmeisesti ole yhtä tunteellisia kuin kahdeksasosat.
Enempää en jaksa kuluttaa aikaani tähän ketjuun.

Blues vs. tilu ketju ei ole mitään jos siellä ei ole Youtube-linkkiä ja lainausta suurelta kitarasankarilta:
 
THE KING OF BLUES:
http://www.youtube.com/watch?v=N0Ow … bc9t-o&mode=related&search=
"Listen to your ears, if its sounds good - ITS GOOD!" - YJM.
 
Blues-keskustelu ei ole mitään myöskään ilman Gary Mooren ilmiömäistä soittoa:
http://www.youtube.com/watch?v=_dmPsxDr6tY
http://www.youtube.com/watch?v=ZFH4 … ry%20moore%20texas%20blues%20guitar
 
Minun mielestäni on hieman outoa, että ihmiset sanovat, ettei nopeudella ole väliä. Niin kauan kuin se ei ole liian nopeaa, sillä kuudestoistaosat eivät ilmeisesti ole yhtä tunteellisia kuin kahdeksasosat.
Enempää en jaksa kuluttaa aikaani tähän ketjuun.
 
No mutta sehän on ihan hyvä.

Osaako joku kuvitella pianistit tappelemassa aiheesta "blues vs. tilu"? Tai vaikka saksofonistit tai trumpetistit?
Välillä tuntuu siltä, että monet kitaristit näkevät musiikin liikaa on oman soittimensa kautta. Tavallaan soitetaan sitä kitaraa, eikä musiikkia.
Periaatteessahan nämä sielukkaat blues-soolot pitäisi lähteä kitaristilta myös laulamalla. Ehkä se toisi jotain muutakin väriä sooloon kuin sen mollipentatonisen.
 
Ei nyt sinällään liity suoraan bluesiin, mutta toivotaan nyt että provo iskee :)
 
Antero

Kuinka nopeeta muuten saa soittaa että siinä on vielä tunnetta, eikös siinä ollu joku laki?

Periaatteessahan nämä sielukkaat blues-soolot pitäisi lähteä kitaristilta myös laulamalla. Ehkä se toisi jotain muutakin väriä sooloon kuin sen mollipentatonisen.
 
Tää on hyvä juttu....juuri näin....ja sitten vielä palauttaisin mieleen sen duuripentatonisen....8)

Siinä sulle suppean paletin käyttöä
 
Mikäs, ihan kivastihan tuo duona toimii, parempi kuin bändinä mitä tässä kuuntelin noita muitakin videoita. Riffittely on joskus, tai oikeastaan aika usein tärkeämpää kuin soinnut ja melodiat (vaikka ralliolli rakentaakin omaa musiikkihierarkiaansa niille).
 
Vähän samaa kuin tuossa mainiossa Kottke-pätkässä (alaviremättöä). Mutta aika vähän. Rytmiikka näissä on aika erilaista kyllä.
 
Siis wah-wah keksittiin tietysti matkimalla trumpetistin sardiinia, ja steelkitaralla, 40-luvulla? Hauskoja nämä vanhat filmit, ehkä joskus jaksaa katsoa noita uudempiakin.
http://www.youtube.com/watch?v=r2XHMbtdXEw

Huttua oon soittanut ihan vaan rahasta.
 
Pääasia et oot kuitenkin muuten terve!!!!!!

Osaako joku kuvitella pianistit tappelemassa aiheesta "blues vs. tilu"?
 
Eiköhän tätä samaa vääntöä ole käyty aina ja iankaikkisesti?
 
Tilupelle: http://www.youtube.com/watch?v=6DjR83oo4zM

BluesEinari: http://www.youtube.com/watch?v=O6tx … Ak&mode=related&searh=Piano
 
Hyviä vetoja molemmat mutta kyllä ite kuuntelen mieluummin tota Einaria.
 
Ed: Kyllähän Einariltakin hieman tilua irtoaa, kunhan lämpenee...
http://www.youtube.com/watch?v=oqSulR9Fymg&mode=related&search

Kuinka nopeeta muuten saa soittaa että siinä on vielä tunnetta, eikös siinä ollu joku laki?
 
Riippuu siitä miten taitava ja nopea kitaristi on tuottamaan bluesia, joka herättää tunteita...8)
Tosin toisissa se voi herättää negatiivisia tunteita, toisissa positiivisia.
 
Tämä keskustelu on myös hyvä asia koska tämä on herättää tunteita.
 
Mistäköhän on muodostunut mielikuva, että bluesia soittavat eivät arvostaisi teknisesti taitavia ja nopeita kitaristeja?
Jos se on syntynyt pelkästään täällä m netin keskustelupalstalla, niin silloin sillä ei ole kovin paljoa arvoa ja kehottaisin tutustumaan aiheeseen laajemmin.
 
Hitaus tai nopeus eivät itsessään ole mitenkään oleellisia asioita bluesin soittamisessa laajasti ajatellen, formulakisoissa asia onkin taas jo sitten ihan toisin, mutta sillä taas ei ole paljoakaan tekemistä musiikin soittamisen kanssa...8)
 
Välillä tuntuu siltä, että monet kitaristit näkevät musiikin liikaa on oman soittimensa kautta. Tavallaan soitetaan sitä kitaraa, eikä musiikkia
 
Niin...vai johtuisko se mahdollisesti siitä, että tämä keskutelu käydään kitarat ja soittaminen aihe-alueella.
 
Periaatteessahan nämä sielukkaat blues-soolot pitäisi lähteä kitaristilta myös laulamalla.
 
Aika usein ne lähtevätkin, siihen on kehitelty ihan oma härpäkekin siihen hommaan ja kuulostaa siltä että tätä härpäketä käytetään aika monissa genreissäkin:
 
http://supertalker.com/mypain1.mp3
 
Vähän kevennystä:
 
Tälläkin herralla on soitossaan hyvin paljon bluesvaikutteita, vaikka ei kovin nopea olekaan, eikä tosin hirveän hidaskaan, mutta minulle tämä tuottaa hyviä tunteita.
 
http://www.youtube.com/watch?v=FqcU … dNaHq8&mode=related&search=

Tälläkin herralla on soitossaan hyvin paljon bluesvaikutteita, vaikka ei kovin nopea olekaan, eikä tosin hirveän hidaskaan, mutta minulle tämä tuottaa hyviä tunteita.
 
http://www.youtube.com/watch?v=FqcU … dNaHq8&mode=related&search=
 
Samainen herra oli muuten kiertueella joskus 70-luvun lopulla Slowhand-Erkin kanssa ja soittaa ainakin Erkin Just One Night livelevyllä...etupäässä bluesia.

Samainen herra oli muuten kiertueella joskus 70-luvun lopulla Slowhand-Erkin kanssa ja soittaa ainakin Erkin Just One Night livelevyllä...etupäässä bluesia.
 
jep... ja tällä uusimmalla Robert Crayn lisäksi Derek Trucks & Doyle Bramhall II, uskomattomia jätkiä soittamaan kumpikin. Erkin ja Roopen lisäksi.
 
Erkki antoi todella paljon tilaa näille nuorille sälleille, ja se tuntui hyvältä.
 
Tosin erkin ei tarvi enää todistella olevansa eräs merkittävimpiä kitaristeja maailmassa, since 1966. (John Mayall & The Bluesbreakers with Eric Clapton)

jep... ja tällä uusimmalla Robert Crayn lisäksi Derek Trucks & Doyle Bramhall II, uskomattomia jätkiä soittamaan kumpikin. Erkin ja Roopen lisäksi.
 
Erkki antoi todella paljon tilaa näille nuorille sälleille, ja se tuntui hyvältä.
 
Tosin erkin ei tarvi enää todistella olevansa eräs merkittävimpiä kitaristeja maailmassa, since 1966. (John Mayall & The Bluesbreakers with Eric Clapton)
 
Tää herra taas on vedelly Mayallin kanssa:
 
http://www.youtube.com/watch?v=TGcZma3_D7g

Jättäkää se tilu pois tästä keskustelusta kiitos. En ole turhaan rajannut tätä ketjua niin kuin aloitusviestistä voi katsoa. Kritisoinkin lähinnä tuon blues-asteikon minun mielestä epämusikaalista käyttöä, enkä blues-musiikkia. En myöskään ole ottanut kantaa fraseeraukseen, soundiin tai muuhun sellaiseen.
 
Ralliolli näyttää välillä sotkevan eri lähestymistavat siihen, mitä kukin osaa tai ei osaa. Tunnut pitävän sointupohjaista soolojen soittoa ainoana oikeana ja ainoana tyylitajuisena tapana soittaa kitarasoolo. Jazz-puolella toimii tuo sointupohjainen veto (monimutkaisempia sointuja ja sointukulkuja) kun taas rock- ja bluespuolella (ja pop ja poprock ja yms.) asteikkopohjainen lähestymistapa toimii usein mainiosti yksinkertaisempien sointukulkujen vuoksi. Tausta ei välttämättä vaadi niin tarkkaa analysointia, ja tietystä asteikosta soittaminen (HUOM: ja sen tyylikäs rikkominen) natsaa taustan sointuihin "automaattisesti". Näin raa'asti yleistäen. Eli kaksi lähestymistapaa: sointupohjainen ja asteikkopohjainen. Eräs suuresti ihailemani kitaristi ja blueskliseiden tuulettaja Joe Bonamassakin kertoo "pelkäävänsä" sointupohjaista sooloilua. Eikä hän silti soita kliseisesti. Kitaristien ja/tai soolojen paremmutta ei voida arvostella näiden kahden eri lähestymistavan perusteella (paitsi kun meikäläinen lähtee heittämään silkkaan jazz-taustaan pentatonista väärästä sävellajista, mutta se onkin jo toinen tarina).
 
Ihan hyvä kahtiajako. Minusta nuo lähestymistavat voi kuitenkin asettaa arvojärjestykseen, sillä vain toinen on musikaalinen. Yritän perustella väittämäni:
 
Epämusikaalinen tapa on katsoa taustan sävellaji ja valita asteikko, josta äänet valikoidaan. Sävellajihan ei vielä kerro taustan harmoniasta kovinkaan paljoa: A-mollissa (sävellajina) voi esim. eri sointuasteilla käyttää mitä tahansa säveliä. Näin mikään asteikko harvoin suoraan istuu taustan harmoniaan, ei myöskään 101. skaban. On ilmeistä, että tämä tapa rajoittaa soittajan tyylillistä valintaa täysin tarpeettomasti, jopa niin paljon, että soittajan ei voi sanoa ottavansa vastuuta soittamien sävelien tyyliseikoista. Vieläkin epämusikaalisempaa olisi soittaa jostakin kuviosta otelaudalla.
 
Huomautan vielä, että en väitä näiden kritisoimieni blues-asteikkosoolojen syntyvän yllä esitetyllä tavalla, mutta sen myönnän, että siltä ne alkavat kuulostaa, kun ne toistuvat niin usein ja suurimääräisesti mitä erilaisimpien harmonioiden yhteydessä.
 
Musikaalinen tapa on tunnistaa soinnut ja sen jälkeen tehdä valinta mitä väriä nuottivalinnoillaan haluaa tuoda esille. Joku voi orjallisesti seurata sointuja ja valita ne ilmeisimmät asteikot. Joku voi jopa valita soittavansa blues-asteikkoa ja sekin on tyylillinen valinta. Sointujen (tai riffin jne.) päälle voi itse asiassa soittaa mitä tahansa säveliä, ja kaikki voi perustella tyylivalinnoilla. Vasta tällä tavalla soitettuja sooloja voi arvioida tyylitajun mittarilla. Tämä on siis mielestäni se alin askel, jolle jokaisen muusikon olisi hyvä astua, ja vasta sen jälkeen voi valita oman tyylinsä.
 
Off-topikkina mainittakoon, että usein nämä blues-äijät apenaattori mukaan lukien mm. fraseeraavat tyylitajuisesti ja erittäin hyvällä tatsilla, mitä henkilökohtaisesti kadehdin suuresti. Kuuntelen aina ja edelleen mielenkiinnolla soolojanne, ja opin niistä suuresti. Pahoittelen myös esittämiäni kärkeviä mielipiteitäni, joissa otin huomioon vain asteikkovalinnat, enkä kokonaisuutta.
 
PS. Tuli mieleen vielä toinen musikaalinen tapa, jossa soittaja tuntee instrumenttinsa täysin, muttei ymmärrä teoriassa harmonian muodostumisesta mitään. Hän ei myöskään valitse mitään asteikoita eikä varsinkaan soita mistään visuaalisesti opituista kuvioista. Oman teknisen osaamisen rajoissa hän toistaisi virheettömästi omat ideansa, oli ne sitten omia tai muualta opittuja. En osaa sanoa onko tämä näin täydellisenä mahdollista ainoastaan teoriassa, mutta arvelen sen ainakin olevan hyvin harvinaista.
 
PPS. Onko nämä youtube-linkit niin tarpeellisia? Osan olen katsonut, ja olenhan itsekin yhden sellaisen tänne laittanut. Olisi hyvä kuitenkin kertoa, mitä linkillä on sanottavana aiheeseen.

Tosi huono tuo minun "perusteluni". Yritän selventää ajatuksiani seuraavalla vertauksella:
 
Ajatellaan improvisointia (voidaan korvata sanalla "säveltämistä") kirjoittamiseksi. Silloin soolo voisi olla vaikka essee, uutinen, tai mitä lie, ja fraasi tai likit - miksi niitä ikinä haluakaan kutsua - olisivat lauseita, sekä yksittäiset nuotit sanoja. Sanojen ymmärrystä vastaisi tietämys nuottien harmonisesta roolista, jolloin se olisi perusedellytys järkevälle kirjoittamiselle. Hyvä kirjoittaja tietää myös kuinka lauseet ja suuremmat kokonaisuudet muodostuvat. Vielä paremmalla kirjoittajalla on suurempi sanavarasto, ja ammattilaiselta vaaditaan vieläpä kirjallisuuden tuntemista (ettei keksisi pyörää uudelleen jne.). Mielestäni tämä pätee suoraan myös musiikissa ja hieman muunneltuna muussakin taiteessa.
 
Kritisoikaa vapaasti.
 
PS. Mielenkiintoinen ja tyylitajuinen kirjoittaja hallitsisi kaiken aiemmin mainitun, sekä kirjoittaisi ennen näkemättömällä tavalla, omalla uniikilla otteellaan, erottuen sillä tavalla massasta. Nämä ovat siellä hierarkian huipulla ja nauttivat asiantuntijoiden suosiota.

Tosi huono tuo minun "perusteluni". Yritän selventää ajatuksiani seuraavalla vertauksella
 
Huonommaks vaan meni. sori.

Huonommaks vaan meni. sori.
 
No mutta, tällainen väite vaatii perusteluja.

No mutta, tällainen väite vaatii perusteluja.
 
heti kun esität jotain musiikillista tuotantoasi, jossa näytät käytännössä miten harmonia muodostuu.