Kitarat: soittaminen ›

mpekkanen: Bänditoiminta on sellaista että niin hyvä se orkesteri on, kuin on sen heikoin lenkki.
 
En ihan täysin allekirjoita. On sellaisiakin bändejä, joiden "lenkeistä" jokainen on periaatteessa yksinään verraten heikko - kenties teknisesti, rytmillisesti, soundillisesti tai mitä hyvänsä - mutta yhdessä muutaman muun vajavaisen ja puutteellisen muusikon kanssa porukan yhteismusisointi onkin todella miellyttävää kuultavaa: kokonaisuus ja lopputulos onkin kliseisesti enemmän kuin osiensa summa.

Jucciz: En ihan täysin allekirjoita. On sellaisiakin bändejä, joiden "lenkeistä" jokainen on periaatteessa yksinään verraten heikko - kenties teknisesti, rytmillisesti, soundillisesti tai mitä hyvänsä - mutta yhdessä muutaman muun vajavaisen ja puutteellisen muusikon kanssa porukan yhteismusisointi onkin todella miellyttävää kuultavaa: kokonaisuus ja lopputulos onkin kliseisesti enemmän kuin osiensa summa.
 
Totta ,ehkä ilmaisin asian hieman huonosti. Kuitenkin jos puhutaan musiikista joka svengaa niin siinähän kaikkia soittajat ovat tavallaan enemmän kuin mitä olisivat yksinään soittaessa. Tätä tarkoitin.
Kuitenkin se heikoin lenkki pitää siiinä mielessä paikkansa että yksi virtuoosi ei pelasta täysin PASKAA muuta bändiä. Muutama kappale voi vielä mennä,mutta ei sitä määräänsä enempää pysty kuuntelemaan.
Vaikka itse soitan kitaraa ja tykkään kuunnella heviäkin niin olen aina vihannut näitä tiluttelijoita,joista ainakin mulla on sellainen maku että siihen Casioon voisi laittaa a-mollin ja f-duurin ja sen jälkeen g-duurin ja tätä jatketaan loputtomiin. Sen päälle sitten soittetaan skaaloja edestakaisin niin ettei voi kuin tylsäksi todeta.
Tähän varmaan joku vastaa että on niitä taustoja ja bändejä muitakin ja saa ollakkin. Itse en tykkää sellaisesta tavasta soittaa kitaraa vaikka se kuinka taiturimaista olisikin. Mielummin niinpäin että soittaa liian vähän kuin liian paljon.

mpekkanen: Totta ,ehkä ilmaisin asian hieman huonosti. Kuitenkin jos puhutaan musiikista joka svengaa niin siinähän kaikkia soittajat ovat tavallaan enemmän kuin mitä olisivat yksinään soittaessa. Tätä tarkoitin.
Kuitenkin se heikoin lenkki pitää siiinä mielessä paikkansa että yksi virtuoosi ei pelasta täysin PASKAA muuta bändiä. Muutama kappale voi vielä mennä,mutta ei sitä määräänsä enempää pysty kuuntelemaan.
Vaikka itse soitan kitaraa ja tykkään kuunnella heviäkin niin olen aina vihannut näitä tiluttelijoita,joista ainakin mulla on sellainen maku että siihen Casioon voisi laittaa a-mollin ja f-duurin ja sen jälkeen g-duurin ja tätä jatketaan loputtomiin. Sen päälle sitten soittetaan skaaloja edestakaisin niin ettei voi kuin tylsäksi todeta.
Tähän varmaan joku vastaa että on niitä taustoja ja bändejä muitakin ja saa ollakkin. Itse en tykkää sellaisesta tavasta soittaa kitaraa vaikka se kuinka taiturimaista olisikin. Mielummin niinpäin että soittaa liian vähän kuin liian paljon.
 
Eihän ole edes mahdollista soittaa liian vähän, koska "...hiljaisuus kauneinta musiikkii on...";-).
 
Ymmärrän pointtisi... luullakseni. Itse ajattelen kylläkin niin, että jos se virtuoosi saa muun bändin kuulostamaan paskalta niin se ei ole tehtäviensä tasalla, tai saattaa olla jopa itse se paska soittaja.
 
Yleensä ottaen olen sitä mieltä, että bänsin paskalta kuulostaminen ei johdu soittotaidosta (olettaen tietenkin että sitä edes jonkin verran on), vaan siitä etteivät soittajat tiedä mitä ovat tekemässä tai suorastaan yrittävät tehdä jotakin aivan vääriä asioita.

mpekkanen: Se että hyvä kitaristi soittaa paskojen soittajien kanssa tekee hänenkin musiikista myös huonoa.Näin se ikävä kyllä on. Vai oletko sitä mieltä että kun laittaa jonkun kosketisoittimen päälle soittamaan jotain valmista pohjaa jossa on rummut,basso ja koskettimet niin kuulostaa pirun hyvältä jos vaan kitaristi on tarpeeksi hyvä.
Kyllä kitara voi olla myös solistinen soitin. Soolojakin voi soitella,mutta parhaat kitaristit on sellaisia jotka liikkuu sen rytmi ja soolosoiton välimaastossa olematta oikein kumpaakaan.
Bänditoiminta on sellaista että niin hyvä se orkesteri on, kuin on sen heikoin lenkki.
 
Ensinnäkin älä oleta mitä mieltä minä olen. Toiseksi kitaran solistisuus ja rytmikitaruus ovat paljon genrestäkin riippuvaista ja roikkuvaista asiaa. Ja saattaahan olla että jossakin soitto-orkesterissa on sovittu, jos on kaksi kitaristia, että sinä komppaat ja mie hoidan solistisemman tyylin. Tai sitten ei. Parhaiden kitaristien määrittely on aika puisevaa hommaa pidemmän päälle. Esimerkkejä voi aina hyvistä mainita, mutta se, että kuka on paras, huh huh. On niitä ollut bändejä joissa "heikkojen" soittajien summa onkin melkoisen hyvä. Tai sitten on "vähemmän hyviä" pari ja yksi aiwan huigee.

On tosin totta että myös sillä on väliä mitä soitetaan. Kun puhutaan komppi ja soolokitaristista. Kuitenkin jos alettaisiin nimeämään parhaimpia ja huonoimpia kitaristeja niin kummallakin listalla olisi samoja nimiä. Monessakin tapauksessa vieläpä aivan turhaan. Entäs tapaus jossa laulaja komppaa ja ei ehkä loista mitenkään erityisesti soitollaan,mutta tekee jatkuvasti hyviä biisejä. Onhan sekin silloin jo hyvä kitaristi/muusikko. Tosin makuja on moneen lähtöön ja mittareita millä sitä hyvyyttä mitataan. Ei varmasti ihan tosissaan kannata ketään parhaaksi valita.
Itse arvostan kyllä sellaisia muusikoita jotka tekevät monenlaisia juttuja, eivätkä hiero niitä levyjä studioissa vuosikausia.

Mainitsisin pari heppua, joista ei ole vielä ollut puhetta.
 
Eli oma henkilökohtainen suosikki on Toolin Adam Jones. Ukko kyllä taitaa kekseliäät kitarakompit ja toimii minulle henkilökohtaisena inspiraatioina. Eräitä kepittäjiä, jotka sai minut tosissaan panostamaan komppaamiseen.
 
John Petrucci. Eikä tämä ole vitsi. Uusimalla Dream Theaterin levyllä Petruccin kompit vakuuttaa enemmän, kuin sooloilut. Vaikka mies onkin kova tiluttaja, hänen komppaukset monesti jätetään huomiomatta.
 
Devin Townsend. Ehkä enimmäkseen Strapping Young Ladin tuotannossa Townsendin rytmittelyt pääsee oikeuksiinsa, mutta tältäkin mieheltä löytyy hävyttömän tehokas komppikäsi ja eikä sitä usein kukaan mainitse.
 
Molemmat Meshuggahin kitaristit. Kuunnelkaa itse musiikkia niin ymmärrätte. Kuten Toolissa, kitarat ovat jo lähempänä lyömäsoittimia.

EvilDead: Mainitsisin pari heppua, joista ei ole vielä ollut puhetta.
 
Eli oma henkilökohtainen suosikki on Toolin Adam Jones. Ukko kyllä taitaa kekseliäät kitarakompit ja toimii minulle henkilökohtaisena inspiraatioina. Eräitä kepittäjiä, jotka sai minut tosissaan panostamaan komppaamiseen.
 
John Petrucci. Eikä tämä ole vitsi. Uusimalla Dream Theaterin levyllä Petruccin kompit vakuuttaa enemmän, kuin sooloilut. Vaikka mies onkin kova tiluttaja, hänen komppaukset monesti jätetään huomiomatta.
 
Devin Townsend. Ehkä enimmäkseen Strapping Young Ladin tuotannossa Townsendin rytmittelyt pääsee oikeuksiinsa, mutta tältäkin mieheltä löytyy hävyttömän tehokas komppikäsi ja eikä sitä usein kukaan mainitse.
 
Molemmat Meshuggahin kitaristit. Kuunnelkaa itse musiikkia niin ymmärrätte. Kuten Toolissa, kitarat ovat jo lähempänä lyömäsoittimia.
 
Tän vois otsikoida "Legendaarisimmat ja tärkeimmät komppikitaristit rytmimusiikin historiassa".

Jucciz: Tän vois otsikoida "Legendaarisimmat ja tärkeimmät komppikitaristit rytmimusiikin historiassa".
 
Syystä että?:
 
Neil Young on yksi parhaista kitaristeista koskaan. Ei lähde Ynkkä- tai Petrucci-tilut, mutta musiikin soittamisessa mies on kova luu. Soundi on samoin aivan järjettömän kova, mutta tästä nyt on turha keskustellakaan

Jucciz: Stevie Ray Vaughn?
 
Muistetaan kuitenkin se oikeinkirjoitus.

Strimari: Hans Etholen
 
Kävin alkuvuodesta 1987 kuuntelemassa Topia ja Agentsia Soinin lavalla. Seisoskelin enimmäkseen jossain lattian keskivaiheilla, näin ja kuulin orkesterin hyvin. Jostain syystä Etholénin kitarasta ei kuulunut yhtikäs mitään vaikka se oli tanssilava ja vahvistimet suunnattu suoraan yleisöön päin. Se oli yhtä kuin Topi ja Esa, jättimäinen kaikuefekti ja vähäsen rumpua ja bassoa.
 
Oikein yritin sihdata että mitä se mies soittaa vai soittaako mitään ja kyllä se koko ajan soitti ja ihan sen näköisesti kuin olisi mennyt biisit oikein mutta mitään ei kuulunut.

velipesonen: Kävin alkuvuodesta 1987 kuuntelemassa Topia ja Agentsia Soinin lavalla. Seisoskelin enimmäkseen jossain lattian keskivaiheilla, näin ja kuulin orkesterin hyvin. Jostain syystä Etholénin kitarasta ei kuulunut yhtikäs mitään vaikka se oli tanssilava ja vahvistimet suunnattu suoraan yleisöön päin. Se oli yhtä kuin Topi ja Esa, jättimäinen kaikuefekti ja vähäsen rumpua ja bassoa.
 
Oikein yritin sihdata että mitä se mies soittaa vai soittaako mitään ja kyllä se koko ajan soitti ja ihan sen näköisesti kuin olisi mennyt biisit oikein mutta mitään ei kuulunut.
 
Jaa.
 
*Täyte*

Numb: Johnny Ramone.
 
Lainaan itseäni ensimmäiseltä sivulta. Tuli tuossa taas Ramoja luukutettua, ja kyllä vain se tapa jolla Johnny hyökkää biisien kimppuun on lajissaa ylittämätön.