Kitarat: soittaminen ›

Onhan se kauheeta ku plekuja katoaa. Niin ja plekun mä terotan samaan muotoon kuin luistimen, eli saksien särmällä vedän tasasen kantin, eli ei mitään veitsiterotusta. Aiakmoista luistelua se soitto sit onkin. On aika pielessä uusien plekujen terotus heti ostaessa, aina pitää saksilla vetää se kantti siihen. Ei ne tiedä mitään.

Plektra vaihtuu silloin kun siihen on syystä tai toisesta ilmestynyt uria, kärki on pyöristynyt ja soiton tarkkuun kärsii. Soitan yleensä D'Andrean Classic lätysköillä ja paksuus on se 0.71mm. Aika kauan kestää plektra ja varsinkin jos niitä on useampia, on hyvin vaikea arvioida että millä on soittanut eniten. Sanotaan nyt vaikka että pleku vaihtuu kuukauden aktiivisen soiton jälkeen.

..................

Medium-Dunlop. Se tuli kaupantekiäisinä. En oikein tykännyt, kun mulle liian pitkä. Plekun pitäisi olla mulla joko kyynel-mallia taikka sitten Sharkfin. Siitä minä kyllä tykkään. =))

Löysin yhden 0,38 mm plekun. Valkoinen Jim Dunlop. Washburnin mukana tuli jonkinsortin "pelastussetti". Jossa mukana helmiäispleku. Vahvuutta en mitannut, lienee keskivahvuus. Timantin muotoinen on.

Pistin kokeeks säkillisen millisiä ultexeja tulemaan, vihreet tortexit tuntuu tosiaan muutaman biisin jälkeen loppuunajetulta.

Minusta ihan uusi, "ajamaton" pleku on hieman kökkö. Sellainen sopivasti sisäänajettu, vähän jo kärjestä pyöristynyt on ainakin kompatessa ja voimasoinnuissa soppeli. Vähemmän harrastan tilutusta, joten en osaa sanoa olisiko pakasta vedetty siinä parempi.

Käytän Fenderin thinejä ja 0.73 keltaisia, biisin mukaan. Jos on biisi, missä soitan pelkän kompin, niin tuo thin on plekuna. Toisinaan soitan soolonkin noilla. Niitä menee pari viikossa. Toiset (0.73) kestää kauemmin, yleensä hukkaan ennenkuin joudun kulumisen takia vaihtamaan.

Mulla on nippu eripaksuisia plektroja. Ei ne paljoa kulu. Kun tuntuu siltä, että soitto ei suju niin raavin hetken plektralla. En oo koskaan tykänny plektroista, mutta silti aina yrittänyt soittaa niillä. Komppisoitossa se on välillä pakko.
 
Plektra pitää vaihtaa vähän ennen kuin kärki muistuttaa ellipsin kärkeä. Yhden- ja kahdenkielen soitttajilla kriteerit on vissiin vähän eri.

No en niin usein ku tarvis.
En oo vuosiin suostunu käyttämään muuta kuin ibanezin medium hiekkagrippiplekuja, mut en käsitä miten sellanen kusinen pieni muovikolmio voi maksaa pari euroa.

Tilasin 6 kpl Dava Jazz Pickejä, enää ei vaihdu malli ja noi tuntuu kestäväkin hyvin.

tomaattiorava: No en niin usein ku tarvis.
En oo vuosiin suostunu käyttämään muuta kuin ibanezin medium hiekkagrippiplekuja, mut en käsitä miten sellanen kusinen pieni muovikolmio voi maksaa pari euroa.
 
Koska sille on ostajia :)
A niche market, sille ei taida olla olla kunnon suomalaista vastinetta. Kivijalkakauppa? Erityisasiakkaat? Vähittäiskauppa? Markkinarako?

Mahdollisimman harvoin. Itseasiassa muistan suurinpiirtein kaikki käyttämäni plektrat.
Vuonna '98 sain ensimmäisen sähkökitarani matkassa muutamia plekuja. Aluksi käytin pirunohutta, isoa ja mustaa Gibsonin kolmion muotoista härpäkettä, mutta kun etenin Smoke on the wateria yhdellä kielellä soittamisesta Ac/dc:n voimasointuriffeihin ja aloin voimaa käyttämäänkin soitossa, repeytyi Gibu tuhannenpillunpäreiksi melko nopeasti. Tämän jälkeen käytin vuoden, ehkä toista jotain nimetöntä normaalin muotoista plekua. Seuraavaksi oli vuorossa lyhyt kausi kun käytin venäläistä 10 tai 50 kopeekan kolikkoa soitossa. Tästä eteenpäin eli yli 11 vuotta olen luottanut violetteihin 1.14mm Dunloppeihin. Kolme kappaletta niitä tuli ysärin lopulla sähkiksen matkassa ja 2 niistä on edelleen tallessa. Toinen on aina farkkujen pikkutaskussa matkassa sama missä liikun ja toinen varalla pöytälaatikossa. Ovat pirun kestäviä ja sopivasti sisäänajettuja muovin palasia.
Hetken tossa käytin jotain Fenderin paksua plekua basson soittamisessa, mutta nykyään sekin menee Dunlopilla..
 
Olipas offtoppiccia taasen..

Oikeasti sai miettiä vastaustaan. Mulla plektratilanne on liukuva. Loppuunkulumista tapahtuu harvoin, koska ehtivät katoamaan ennen sitä. Ja silloin tällöin löytyy jostain piilosta taas kateissa ollut. Kun loppuu kokonaan, haetaan kaupasta lisää.

Kokeiltuani tavallista plektraa tajusin, että dava on turhan löysä eli se hidastaa soittamista kun plektran väpätys ei pysy käden mukana. Vaihdoin sen sattumalta löytämääni ESP-logolla varustettuun 1mm normiplekuun, joka on tarpeeksi jäykkä.

mulla juoksentelee plekuja pöydillä ja lattioilla kymmeniä, plekun poisheitto tapahtuu sillon kun se lärpäke aiheuttaa vaikeuksia enempi mitä sointia.
niinjuu plekuina "hetfield" dunlopit 0.82 tjtn ja tavalliset eltex dunlopit 1.0mm

Olen vuosien jälkeen palannut käyttämään näitä vihreitä .88 kilpikonnaplektroja. Soitin niillä, kun aloitin soittamisen, välissä kävin kokeilemassa Jazz kolmosia ja nyt olen taas palannut tuttuihin vihreisiin. Ainoana erona alkuun tällä hetkellä niissä on custom kuva. Sharppeja kokeilin myös vähän aikaa, mutta pyörempikärkiset tuntuivat lopulta paremmilta.
 
Otan yleensä kolme plektraa mukaan housujen plekutaskuun. Nämä pyrin vaihtamaan, kun kulumista alkaa olla havaittavissa liikaa. Ihannetilanteessa käsillä olisi aina mahdollisimman tuore pleku, ja sen myötä tatsi olisi aina mahdollisimman samanlainen.
 
Ongelmana on kuitenkin monesti sekä uusien ottaminen, että vanhoista eroon pääseminen. Parashan olisi heitellä vanhat plekut keikoilla pois, mutta ei sitä siinä keikan aikana muista ikinä.

gunner:
Ongelmana on kuitenkin monesti sekä uusien ottaminen, että vanhoista eroon pääseminen. Parashan olisi heitellä vanhat plekut keikoilla pois, mutta ei sitä siinä keikan aikana muista ikinä.
 
Kerran keikalla nakkelin plekuja menemään, mut ne palautettiin mulle :D ei sentäs ihan joka keikalla näin.

Yhtä usein kuin alushousuja. Puolen vuoden välein keltanen dunloppi haihtuu käteeni ja tarvitsen uuden uhrin.

Mulla on aina taskut täynnä jazziii:ja siltä varalta että putoavat/katoavat/pitää lainata jne. En muista koska ois ykskään menny sellaseen kuntoon että ois pitäny heittää meneen.