Kitarat: soittaminen ›

antnis: Joo, oikea lääkitys ja jokainen kirjoittaa väitöskirjan ja kehittää siinä sivussa absoluuttisen sävelkorvan. Ja sit mä heräsin.
 
No sepä ei ollut yhtään olkinukke :D

Hankala juttuhan tässä on se, että jokaisesta virtuoosista voidaan sanoa, että se vain harjoitteli enemmän ja samalla, että kaikilla(?) on mahdollisuus samaan, jos vain harjoittelee yhtä paljon. Mutta minusta se ei vain mene niin, koska monet ihmiset harjoittelee takuulla paljon, mutta eivät vain pääse samaan tulokseen kuin lahjakkaammat. Ehkä se on vaikeaa myöntää yleisellä tasolla, varsinkin jos on siinä vaiheessa että treenaa paljon ja tavoitteet on kovat. Toisaalta etukäteen on ehkä hankala arvioida omaa lahjakkuutta ja sitä mihin se riittää. Ehkä ne tavoitteetkin on epärealistisia tai sellaisia, että myöhemmin niihin suhtautuu huvittuneesti.

Toisaalta tehokkaasti treenaava tökerikkö voi päästä pitemmälle kuin summittaisesti sohlaava lahjakkuus. Käytännössähän moni käyttää treenausajan verrattain tehottomasti.

antnis: Joo tunteet ovat vain tiellä... :D
 
Myönnän auliisti, että olen Kricen linjoilla näissä asioissa ja vastaanväittäjiltä faktat pöytään eikä mutua tai syyllistämistä. Erityisesti kehottaisin miettimään sitä, että jos puhutaan huippu-urheilijoista, niin valmentajat tuskin olisivat edes lähteneet kehittämään sellaista ns. tavallisesta ihmisestä, ei vaan maksa vaivaa. Huiput kyllä erottuvat massasta jo aika nuorena.
 
Minä taas väittäisin, että usein se käytännössä menee juuri toisinpäin. Hyvin usein lahjakkuudet surffaavat pitkälti talentilla urheilussa sinne n. 15 vuoden ikään. Sitten kun pitäisi ruveta ihan oikeasti treenaamaan niin ei huvita, ei osaa. Sitten duunarit menevät ohi vasemmalta ja oikealta.
 
Paras yhdistelmä lienee tietysti kova lahjakkuus ja kova treenaus, mutta usein on niin etteivät ne asu samassa talossa.

passe: Minä taas väittäisin, että usein se käytännössä menee juuri toisinpäin. Hyvin usein lahjakkuudet surffaavat pitkälti talentilla urheilussa sinne n. 15 vuoden ikään. Sitten kun pitäisi ruveta ihan oikeasti treenaamaan niin ei huvita, ei osaa. Sitten duunarit menevät ohi vasemmalta ja oikealta.
 
Paras yhdistelmä lienee tietysti kova lahjakkuus ja kova treenaus, mutta usein on niin etteivät ne asu samassa talossa.
 
Sen takia tosi huippuja onkin (suhteessa) niin vähän, koska pelkästään toinen ei riitä.

Kefiiri: Toisaalta tehokkaasti treenaava tökerikkö voi päästä pitemmälle kuin summittaisesti sohlaava lahjakkuus. Käytännössähän moni käyttää treenausajan verrattain tehottomasti.
 
Niin nyt oletat tai ainakin viittaat mahdollisuuteen, että lahjakas automaattisesti olisi myös laiska. Näinhän ei asia ole.

antnis: Niin nyt oletat tai ainakin viittaat mahdollisuuteen, että lahjakas automaattisesti olisi myös laiska. Näinhän ei asia ole.
 
Pahoittelut jos kirjoitukseni on tulkittavissa noin. Tietenkään lahjakas ei automaattisesti ole laiska. Tarkoitan, että lahjakkuus sinänsä ei automaattisesti takaa parempaa lopputulosta kuin ankara harjoittelu.

Kefiiri: Tarkoitan, että lahjakkuus sinänsä ei automaattisesti takaa parempaa lopputulosta kuin ankara harjoittelu.
 
Kyse ei nyt ole tuosta, vaan siitä että monet soittajat harjoittelevat suunnilleen saman verran (tarpeeksi paljon), osa niistä tulee kuitenkin olemaan parempia. Lahjakkuus toimii sillä tavalla. Toisaalta lahjakkuus ei tule esille, jos lahjakas henkilö ei tee mitään. Yleensä kuitenkin käy niin, että lahjakkaat soittajat ovat jo nuorena taitavia soittamaan.

Krice: Kyse ei nyt ole tuosta, vaan siitä että monet soittajat harjoittelevat suunnilleen saman verran (tarpeeksi paljon), osa niistä tulee kuitenkin olemaan parempia. Lahjakkuus toimii sillä tavalla. Toisaalta lahjakkuus ei tule esille, jos lahjakas henkilö ei tee mitään. Yleensä kuitenkin käy niin, että lahjakkaat soittajat ovat jo nuorena taitavia soittamaan.
 
Juu eiväthän nämä kaksi näkemystä sulje toisiaan pois.

Asiasta kolmanteen.
Monilla varmaan samanlaisia kokemuksia että kun on vähän intensiivisempi treenaus-jakso päällä ja huomaa että kulkee ihan heleposti kuviot mitkä aiemmin ovat olleet aika mahottomia. Siinähän innostuu monella tapaa kunnes seuraavana päivänä saa todeta että ei, ei ees vaikka miten on lämpimänä.
Mikä juju tässä on että kun oot saanu kopin niin käytännössä heti kun laitat kitaran telineeseen niin pallo on taas hukassa?
Kun on jo kiistatta todennut että fyysisesti kykenee juttuun X ihan johdonmukaisesti eikä vaan zägällä, niin mitenkä sitä sais taottua syvemmälle lihasmuistiin ettei se unohdu?

tomaattiorava: Asiasta kolmanteen.
Monilla varmaan samanlaisia kokemuksia että kun on vähän intensiivisempi treenaus-jakso päällä ja huomaa että kulkee ihan heleposti kuviot mitkä aiemmin ovat olleet aika mahottomia. Siinähän innostuu monella tapaa kunnes seuraavana päivänä saa todeta että ei, ei ees vaikka miten on lämpimänä.
Mikä juju tässä on että kun oot saanu kopin niin käytännössä heti kun laitat kitaran telineeseen niin pallo on taas hukassa?
Kun on jo kiistatta todennut että fyysisesti kykenee juttuun X ihan johdonmukaisesti eikä vaan zägällä, niin mitenkä sitä sais taottua syvemmälle lihasmuistiin ettei se unohdu?
 
Tuli mieleen tämä Troy Gradyn video:
Benefits of Interleaved Practice with Dr Noa Kageyama
https://www.youtube.com/watch?v=jDPayczkWyI
 
Eli sen sijaan, että harjoittelee yhtä juttua pitkään, harjoitteleenkin yhdessä sessiossa erilaisia asioita syklissä niin, että joutuu palaamaan asioihin monta kertaa session aikana.
 
Tarvii ehkä itekin kokeilla nyt kun tuli puheeksi. Tosin en reenaa ikinä.
 
Sellasen joskus huomasin, että jos pitkän session sijasta reenaa lyhyempiä pätkiä (esim. tunnin sijasta kaksi puolituntista) eri aikaan päivästä ni lähtee mulla paremmin. Ehkä sekin liittyy vähän tohon. Tai ehkä kyse on siitä, että ei sormet turboo. En tiä.