kekkuliheikki 08.06.2013 11:57:59 | |
---|
-Hexa-: Noniin modet, jäähyhanat auki pikkuhiljaa. Ei missaan nimessa. Loistavaa jarnaa. |
Snabii 30.06.2013 10:38:42 (muokattu 30.06.2013 10:39:09) | |
---|
Tää ketjuhan on ihan hervoton. :D Mutta ihan näin korvakuulo vs tabit taistoon (huom! ennen kuin kukaan vetää sen herne-maissi-paprika pussin nekkuunsa niin puhun ihan yleisesti, en tarkoita ketään tässä ketjussa keskustellutta) niin en oikeastaan ymmärrä miksi kumpikaan sulkisi toista pois. En siis sano, että kukaan niin olisi väittänytkään, mutta on tullut vastaan pari tapausta, jotka niin käsittämättömän orjallisesti niitä tabeja lueskelee. Sitten kun onkin kirjoitusvirhe tabissa jossa vaikka perus Em sointuun onkin lisätty joku sävel niin kaukaa kaulalta ettei riittäisi edes kolme kättä ja jalka sellaisen soinnun soittamiseen niin heitetään kitara pilvenpiirtäjästä kun ei sellaista voi soittaa. Jo on ihme, jos ei siinäkään vaiheessa soita mitään kelloja päässä. Ainakin itse olen käyttänyt tabeja nimenomaan tuohon korvakuulon treenaamiseen. Alkuun kun oli varsin vaikeaa löytää niitä oikeita säveliä/sointuja niin paljon enemmän tuli niitä tabeja hyödynnettyä, mutta aina sellaisella varauksella, että jos joku kuulosti väärältä, koitin etsiä siihen paremman kuuloisen tilalle. Siitä aina vähitellen käyttänyt tabeja enemmänkin suuntaa antavana eli saattanut tarkistaa vähän olenko edes oikeilla jäljillä tai mistä kannattaa lähteä plokkailemaan jne. Vielä on paljon matkaa mutta pari vähän yksinkertaisempaa biisiä on jo omasta mielestä kohtuullisen hyvin tullut pelkästään korvakuulolta opeteltua. |
tender.insanity 30.06.2013 12:31:40 | |
---|
Tulee kalliiksi lähteä heittämään kitara pilvenpiirtäjästä aina alas. Missä edes on lähin tuollainen byggaus? |
ancci 30.06.2013 12:45:10 (muokattu 30.06.2013 12:46:13) | |
---|
Eniten kiitollinen kaikesta mitä mun kitaramaikka opetti mulle on se, että blokkaa niitä biisejä, joita haluaa soittaa itse levyltä, ja se että viritysmittarin sijaan käyttää mieluummin äänirautaa. Sävelkorva kehittyy ja siinä sivussa salakavalasti ja myöskin improvisaatiokyky. Heikolla sävelkorvalla on katsos mahdotonta alkaa improvisoimaan mitään järkevän kuulosta... Tässä toki auttaa myös skaalojen opettelu ja otelaudan yleinen tuntemus. Surkean sävelkorvan kanssa luultavasti soittokin kuullostaa surkealta koska ei osaa vaatia itseltä parempaa ku "kuulostaa tarpeeks hyvältä" "tää on tarpeeks vireessä" Ilman sävelkorvaa soittotaidot menee hukkaan! En näe kun pelkkiä hyviä puolia biisien blokkaamisessa levyltä. Ei siinä ainakaan mitään häviä jos edes yrittää. Sävelkorva kehittyy! |
touhis 27.07.2013 01:32:04 | |
---|
Kunnon laput silmillä vääntöä täällä. :) Toiset pyörittää ketjua kolmen tonnin colnagolla lukkopolkimilla ja jotkut toiset ajelee helkamalla. Itse vetelen silloin tällöin markettipyörällä. Kaikki saavat harrastuksestaan vastinetta. Miten jonkun touhu on vähemmän oikein kuin jonkun toisen? |
Wradlin 27.07.2013 01:51:58 | |
---|
touhis: Kunnon laput silmillä vääntöä täällä. :) Toiset pyörittää ketjua kolmen tonnin colnagolla lukkopolkimilla ja jotkut toiset ajelee helkamalla. Itse vetelen silloin tällöin markettipyörällä. Kaikki saavat harrastuksestaan vastinetta. Miten jonkun touhu on vähemmän oikein kuin jonkun toisen? No johan tämäkin vääntö oli jo unohtunut mutta tarina polkupyöristä oli ilmeisesti noston arvoinen? :D |
touhis 27.07.2013 01:57:06 | |
---|
Wradlin: No johan tämäkin vääntö oli jo unohtunut mutta tarina polkupyöristä oli ilmeisesti noston arvoinen? :D Etusivullahan tämä oli joten miksi ei. Pahoittelen toki, että jouduit pois omalta mukavuusalueeltasi fillarijupinoiden vuoksi. ;) |
Wradlin 28.07.2013 17:04:53 | |
---|
touhis: Etusivullahan tämä oli joten miksi ei. Pahoittelen toki, että jouduit pois omalta mukavuusalueeltasi fillarijupinoiden vuoksi. ;) Niin no miten sen nyt ottaa, pyörä on käytössä päivittäin ja tabulatuurit suunnilleen kerran vuodessa. |
jesteri 29.07.2013 00:34:53 (muokattu 30.07.2013 17:03:37) | |
---|
........... |
janneniska 25.04.2014 00:59:47 (muokattu 25.04.2014 01:12:51) | |
---|
Opetelkaa ite!!! :D |
freakingenius 25.04.2014 08:49:16 | |
---|
janneniska: Opetelkaa ite!!! :D Ja sieltä tuli ratkaisu kaikkeen. On muuten mukavaa aamulukemista näin perjantai aamuna :) |
Ruutukunkku 25.04.2014 12:18:04 | |
---|
Jokuhan sen tabinkin tuonne teki, mutta kuka helvetti soittaa sooloja tuosta asemasta?! I can see clearly now, a painful vision indeed. |
Arkka 25.04.2014 13:31:18 | |
---|
Ruutukunkku: Jokuhan sen tabinkin tuonne teki, mutta kuka helvetti soittaa sooloja tuosta asemasta?! Et taida olla rautalankamiehiä.. :) |
Ruutukunkku 25.04.2014 14:45:30 | |
---|
Arkka: Et taida olla rautalankamiehiä.. :) :) en ole en I can see clearly now, a painful vision indeed. |