Kitarat: soittaminen ›

ankkiz: Minä uskaltaisin olla tässä asiassa myös eri mieltä:
Itse olen laiskuuttani soittanut sen verta enempi ihan akustisena, että vahvistuksen kanssa soittamista piti (ja joskus edelleenkin pitää) hävetä, koska särön kanssa tulivatkin esiin kaikennäköisiä häiriöääniä mm. sormien liuttamisesta, nostamisesta sekä tahattomia huiluääniä.
Myöskin pikkauskohdan merkityksen erityisesti palmmutettaessa huomasi vasta säröillä soittaessa.
 
Ok, tunnustan. Olisi pitänyt tarkentaa. Itse puhun raskaamman musiikin treenaamisesta ja omasta näkökulmastani. Kiinnitän paljon enemmän huomiota soittotarkkuuteen ja fraseeraukseen akustisen kanssa. Juttuja, joita ei tule treenattua särön kanssa niin paljoa. Kertoo toki ehkä enemmän keskinkertaisuudestani sähkökitaristina, mutta kukin tyylillään. Tuo toimii minulle. Eri juttuja sitten ovat kaikki pinchit, bendit tms.
 
Ja mitä tulee tuohon urku/flyygeli-vertaukseen, niin pidätän itselläni oikeuden käyttää samaa pointtia täysin vastakkaisessa merkityksessä. Tällä hetkellä teen ns. voimatreeniä. Teräskielisellä akustisella soittaminen on huomattavasti raskaampaa. Paksummat kielet ja sitä rataa. Otelautakäsi tottuu raskaampaan tatsiin ja sitten, kun vetää samoja juttuja sähkiksellä, on homma kevyttä kuin mikä. Tämäkin ehkä "vähän" riippuu omasta soittotyylistä ja vahvuusaluiesta, mutta itse huomasin joskus, että on treenattava otelautakäden puristusvoimaa. Akkarilla soittaminen on ainakin itselleni oikea tapa.
 
Ja tunnustetaan, syyllistyn "joskus" yleistämiseen ja hätäisiin perusteluihin. Tarkoituksenani oli kuitenkin perustella se, että kitaristin voisi olla hyödyllistä treenata sähkikselle tarkoitettuja biisejä myös akustisella/akustisena, koska silloin ainakin itse keskityn eri juttuihin ja pystyn analysoimaan/havainnoimaan/tarkastelemaan omaa soittoani monipuolisemmin.
 
Ugh.