gunner 26.11.2008 11:19:31 | |
---|
Hei! Huomasin tässä, että iteltäni on jääny täysin huomiomatta oikeestaan koko vibraatto kitaraa soitettaessa. Siis onhan se olemassa, mutta se on sen verran hirveetä kuunneltavaa, ettei sillä paljoa voi alkaa brassailla. Sellasta päätöntä hyttysen ininää vain. Aina sanotaan, että parhaiten sen oppii kuuntelemalla muita kitaristeja ja imitoimalla heitä. Mutta sitten tulee kysymys, eli mitä kannattaa kuunnella? Koska en ole aiemmin juuri vibraan kiinnittänyt huomiota, en myöskään tiedä, mistä sitä kannattaa lähteä kuuntelemaan. Lähinnä toiveena nyt olisi, että voisitte nimetä omia suosikkikohtianne kappaleista, tai niitä pätkiä, joiden perässä olette itse harjoitelleet. Vaikka linkkiä youtubeen kyseiseen biisiin, ja kohtaan, jossa tämä jumalallinen vibrailu kuuluu. Ja tietysti jos saa mukaan pientä teknistä ohjetta siitä, mitä ja miten on tehty, on pätkistä vielä enemmän hyötyä. "Aluks mä ajattelin, et EI VITTU, mut sit mä kelasin, et EI SAATANA!" - Remu Aaltonen |
Numb 26.11.2008 11:23:29 | |
---|
Varmaankin kuuntelet musiikkia, jossa soitetaan kitara? Sieltä vain bongaat, missä on miellyttävän kuuloista vibratoa. A waist is a terrible thing to mind. |
cr4b 26.11.2008 14:39:55 (muokattu 26.11.2008 14:45:08) | |
---|
Kannattaa alkaa käyttämään vibraattoa enemmän, niin se alkaa kuulostamaan paremmalta. Improvisointi on omiaan vibraaton kehittämiseen. En ole ikinä ainakaan itse "harjoitellut" vibraatoa erillisenä tekniikkana (no joskus joo mutta siitä ei ollut yhtään mitään hyötyä). Pikemminkin olen soittanut ja improvisoinut paljon, ja pyrkinyt aina saamaan vibran kuulostamaan vireiseltä ja hyvältä, tunnelmaan liittyen. Minulla on enemmän sillein päin, että tungen vibratoa joka väliin :D Opettele käyttämään rannetta vibraaton aikaansaamisessa, ja pyri aluksi siihen, että vibraaton laajuus ja nopeus pysyvät vakiona, siis että bendaat kieltä aina saman verran vibraaton aikana. Yleensä nopea laaja vibraatto kuulostaa hyvältä, samoin kuin hidas ja hyvin pieni. Käytän itse rannetta vibraaton tekemiseen, eli sormet ovat kutakuinkin paikallaan ja ranne aikaansaa liikkeen. Se eroaa siis bendistä tekniikaltaan. EDIT: Niin ja vielä tekniikasta, että kannattaa keskittyä siihen, ettei bendaa kieltä samalla kun vibraa (ellei se ole tarkoitus, ja silloin bendataan yleensä johonkin tiettyyn säveleen), sillä se on helppo keino saada vibra kuulostamaan kauhealta. It ain't fast enough 'till the fretboard is on fire. |
Neponen 26.11.2008 14:42:40 | |
---|
Lähet eka kato harjoottelen semmosta wyldemäistä sairasta avointa vibraa, nääääs. Kyl se siit sit :P |
mugena 26.11.2008 14:53:21 (muokattu 26.11.2008 15:17:10) | |
---|
Tyylikkäin vibrato mitä olen vähään aikaan kuullut irtoaa Jarmo Hynnisen nakeista(tai ranteesta, hehe...) Tässä vähän osviittaa http://www.megaupload.com/?d=NVIOZOL4 Tietenkään ei tuollainen ns. jäljessä oleva vibrato kaikenlaiseen musiikkiin sovi mutta tässä se kuulostaa helvetin hyvältä Joe Pine (60's talk show host who sported a wooden leg)
"So, with your long hair, I guess that makes you a woman."
Frank Zappa's response
"So with your wooden leg, I guess that makes you a table." |
overdoze 26.11.2008 15:29:58 (muokattu 27.11.2008 15:28:59) | |
---|
Loistavaa, että ihmisiltä löytyy intoa vibran kehittämiseen! Se jää liian monella kitaristilla todella hallitsemattomaksi osa-alueeksi. Vibra on kuitenkin soittotekniikkaa ja ennen kaikkea tatsia siinä, missä kaikki muukin rävellys. Avainsana on hallinta. Se, että pystyy tekemään sellaisen vibran, kuin haluaa tietyssä tilanteessa. Tulisi pystyä pieneen, laajaan, hitaaseen ja nopeaan vibraan, sekä näiden eri välimalleihin ja eri yhdistelmiin. Tottahan toki jokaiselle muodostuu se omin tyyli myös vibraan liittyen. Tämä siis siinä vaiheessa, kun voidaan puhua hallitusta vibrasta. On turha sanoa paskasta vibrasta tai soitosta, että "tää on vaan mun juttu", jos se juttu on tosiaan se ainoa, mihin hädin tuskin kykenee. Kärsivällisyyttä ja kokeilua painotan tässäkin asiassa. Tavoitteena on tietenkin, että vibrasta tulisi luonnollinen osa soittoa. Se sovelluskyky siis lopulta kuitenkin ratkaisee. Ei siten, että "kattokaa ny ku mää vibraan", vaan ottaa sen osaksi omaa soittoaan ja käyttää tyylinsä mukaan oikeissa paikoissa oikealla tavalla. Se onkin erittäin paljon helpommin sanottu, kuin tehty. Erilaisten vibrojen yhdistämistä bendeihin ei tulisi unohtaa. Tässä kohtaa tuleekin helposti kompastuskivi. Se, että pystyy tuottamaan hienon vibran "tavalliseen" säveleen, ei todellakaan tarkoita, että pystyisi saman tekemään venytetylle sävelelle. Varsinkin juuri venytysten yhteydessä vibra karkaa helposti sävelestä ja muuttuu epävireiseksi. Vibrassahan heijataan kahden sävelen välillä, jossa toinen on tavallaan "epävireinen" tilanteeseen nähden. Oikealla tavalla toteutettuna se ei korvaan kuitenkaan kuulosta epävireiseltä, mutta hallitsemattomana on ainakin minusta aivan järkyttävän kuuloista joka kerta. Ja kunnollinen vibran hallintahan on välttämättömyys, jos meinaa sanoa itseään rokki-kitaristiksi:) |
Terry Pantheras 26.11.2008 15:45:51 | |
---|
Höpsis töppöseen! |
Numb 26.11.2008 15:47:10 | |
---|
No nyt kun nimiä ruvetaan lyömään pöytään, niin Dave Lindholmin venytys + vibrato on kaunista kuultavaa. A waist is a terrible thing to mind. |
Terry Pantheras 26.11.2008 15:49:07 | |
---|
No nyt kun nimiä ruvetaan lyömään pöytään, niin Dave Lindholmin venytys + vibrato on kaunista kuultavaa. Jep! Varsinkin Ainolla pääsee hyvin tapetille. Höpsis töppöseen! |
overdoze 26.11.2008 15:50:21 | |
---|
Tuli muuten mieleen, että Steve Vai on tässäkin suhteessa taas vienyt soittonsa ihan filosofiselle tasolle. Joskus luin niitä juttuja, missä se selittää omaa näkemystään vibrasta yms. Melko syvällisiä juttuja, mutta tuskin ihan meikäläisen tarpeisiin:) |
Jucciz 26.11.2008 16:37:07 | |
---|
Tuli muuten mieleen, että Steve Vai on tässäkin suhteessa taas vienyt soittonsa ihan filosofiselle tasolle. Joskus luin niitä juttuja, missä se selittää omaa näkemystään vibrasta yms. Melko syvällisiä juttuja, mutta tuskin ihan meikäläisen tarpeisiin:) Nimimerkistäsi päätellen tosin lienet itsekin valmis uhraamaan vuosikymmenen jos toisenkin pelkän vibraton treenaamiseen. ;) |
hapan 26.11.2008 16:49:21 | |
---|
Paul Kossofin vibraatto on älyttömän lennokas ja kiimainen. http://www.youtube.com/watch?v=tvnRiQdwCF8&feature=related Lähtee parin minsan kohdalta, mutta kun 2:20 lähtee vibrat venytyksien päälle niin vot, parempaa saa hakea. Levyversio: http://www.youtube.com/watch?v=sTxeCaSiMg4&feature=related Myös Angus Youngilla on mieletön vibraatto venytykseen. Mä oon kyllä niin eri mieltä. Niin kova jätkä kun Kossof onkin, ei tota vibraattoa kuuntele sikakaan vinkumatta. Tommonen toimii siellä täällä, mutta että kun koko soolo vedetään tollasella itikan pierulla... hyisssaatana. Sama vika Angusilla, vaikka hyvä kitaristi onkin. Ja koska mä asetin itseni tilaan, jossa kohta joku tulee inisemään esimerkkejä hyvistä vibratoista, niin droppaan kaksi nimeä: Andy Timmons ja Michael Schenker. Saatte ite etsiä youtubesta. |
Terry Pantheras 26.11.2008 17:12:05 | |
---|
Mä oon kyllä niin eri mieltä. Niin kova jätkä kun Kossof onkin, ei tota vibraattoa kuuntele sikakaan vinkumatta. Tommonen toimii siellä täällä, mutta että kun koko soolo vedetään tollasella itikan pierulla... hyisssaatana. Sama vika Angusilla, vaikka hyvä kitaristi onkin. Ja koska mä asetin itseni tilaan, jossa kohta joku tulee inisemään esimerkkejä hyvistä vibratoista, niin droppaan kaksi nimeä: Andy Timmons ja Michael Schenker. Saatte ite etsiä youtubesta. Heh, mulla on itellä vähän schenkermäinen vibraatto, mutta olen aina halunnut omata tommosen tiheän vibran ála Kossof, ilman merkittäviä tuloksia treenauksesta huolimatta. Mut kai se ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella kuiteskin... Höpsis töppöseen! |
overdoze 26.11.2008 18:54:49 | |
---|
Nimimerkistäsi päätellen tosin lienet itsekin valmis uhraamaan vuosikymmenen jos toisenkin pelkän vibraton treenaamiseen. ;) Juu juu. Kymmenen vuotta tilua ja kymmenen vuotta vibraa. Siten saadaan täydellinen kitaristi, joka voi siittää maailmaan uusia valioyksilöitä. :) |
Booligan 27.11.2008 15:04:00 | |
---|
Sanokaa mitä sanotte, mutta Ynkällä on aivan mieletön vibra. Sama pätee Paul Gilbertiin. Nunolla on ajoittain melkoisen makia myös. lyriikat=ajanhukkaa kitarasoolojen välissä |
Karipiirto 27.11.2008 15:23:10 | |
---|
Juu juu. Kymmenen vuotta tilua ja kymmenen vuotta vibraa. Siten saadaan täydellinen kitaristi, joka voi siittää maailmaan uusia valioyksilöitä. :) Ja juuri kun maailma olis polvillaan niin kaveri delaa vanhuuteen. :D ui ssaatana jätkät mulla oli äsken viis-kolme drawback ja kuus breikkii ja sit kolmebybää pelissä ja kahen tunnin päästä tokavikalla afterflushilla tuli prime-card ja kahen kilon siika! |
overdoze 27.11.2008 15:27:08 (muokattu 27.11.2008 15:44:34) | |
---|
Ja juuri kun maailma olis polvillaan niin kaveri delaa vanhuuteen. :D Sitä varten ovat juuri nuo uudet tulevat valioyksilöt:) Ja mielestäni vibra kuuluu olennaisena kokonaispakettiin, mitä tulee skepan hallintaan. Se tietysti kehittyy pitkin matkaa, mutta lopulta se on tavallaan maustetta muuhun soittoon. Tai siis yksi näistä kaikista lukemattomista mausteista. Vibra tuntuu olevan monelle sellainen primitiivinen tunteiden ilmaisemistapa, mikä on mielestäni ihan oikein. Se on ikään kuin omalaatuinen tapa kurmoittaa kitaraa. Ja esim. kyllähän Ynkän vibran tunnistaa kilometrin päähän. Hauskaa sinänsä, että mies, joka on omistanut elämänsä supernopealle soitolle, on kuitenkin tunnistettavissa parin nuotin perusteella. Ja tottakai soitossa yleensäkin on lukuisia soittotyyliin ja tatsiin liittyviä ominaisuuksia. Kuten sanottu, kokonaisuus ratkaisee. Tavallaan kuitenkin häiritsee se, että niin monet pyrkivät hankkimaan uskomattoman tilutuskyvyn, mutta muutamia nuotteja ei saada kunnolla soimaan. Ja olen melko lailla itsekin tilufani, joten tämä ei millään tavalla liity siihen. |
Terry Pantheras 27.11.2008 15:33:51 | |
---|
Sanokaa mitä sanotte, mutta Ynkällä on aivan mieletön vibra. Sama pätee Paul Gilbertiin. Nunolla on ajoittain melkoisen makia myös. Hyiii, Ynkällä on semmonen kolmen dollarin munavibra ja se tekee sen saman vielä bassollakin... :P Gilbert on taas mielestäni eri mies. Höpsis töppöseen! |
Jucciz 27.11.2008 16:28:18 | |
---|
Hyiii, Ynkällä on semmonen kolmen dollarin munavibra ja se tekee sen saman vielä bassollakin... :P Gilbert on taas mielestäni eri mies. Samaa mieltä: ynkän vibrato vaan menee ihan liian yli. Vähempi olisi enempi tässä tilanteessa. |
juikkipuikki 27.11.2008 17:10:46 | |
---|
Samaa mieltä: ynkän vibrato vaan menee ihan liian yli. Vähempi olisi enempi tässä tilanteessa. Pöh, sehän on just passeli. Lesbo-ul on kaiken A ja O, joiden välissä L ja K. |