stere0man 12.02.2012 17:26:59 | |
---|
Moi. Olisi tuossa toukokuussa tulossa luokanopettajankoulutuksen pääsykokeet, ja ajattelin nyhtää parit lisäpisteet (tulevat tarpeeseen) musiikkitaituroinnilla. Puntaroin bassonkin soittamista kokeessa, mutta taivuin kumminkin kitaraan. Olen soittanut skittaa sen kolmisen vuotta nyt, enemmän akustisesti kuin sähköisesti. Plektralla olen täysi susi, joten näppäily on paljon lähempänä sydäntä. Ajattelin aluksi vetäistä jonkun Iron & Winen biisin, mutta kelasin että esitys jää varmaan aika laihaksi jos en pysty laulamaan päälle. Nuo Sam Beamin biisit kun tuppaavat olemaan aika simppeliä arpeggionäppäilyä laulun höysteenä. Tuleeko äkkiseltään mieleen mitään täyden biisin mittaista, tarpeeksi mielenkiintoista näppäilyä millä voisi vetää pisteet kotiin? En tiedä kyseisen kokeen tasovaatimuksesta, mutta veikkaanpa ettei hivo taivaita. |
Jucciz 12.02.2012 17:29:23 | |
---|
Koska kyseessä ei ole musiikkioppilaitoksen pääsykoe, mun mielestä annat parhaan kuvan sillä, että laulat jonkun tutun suomen- tai englanninkielisen pop-/rockbiisin ja komppaat sen jämäkästi ja määrätietoisesti. Luokanopettajan ei oletetakaan olevan mikään soolotaituri, mutta hyvät kitarakomppaustaidot sen sijaan varmasti katsotaan plussaksi musantunteja ajatellen. Rohkeesti vaan vaikkapa Eppuja, Juicea, Kolmatta naista, Beatlesiä, Neil Youngia tai muuta, joilla nimenomaan on hyviä lauluja, jotka toimivat myös mies+akkari -meiningillä. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! |
Wild String Of Voodoo Strat 12.02.2012 17:58:52 | |
---|
"Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Caslas |
viisi_kitaraa 12.02.2012 18:08:16 | |
---|
jos et halua laulaa samalla kun soitat, niin vihellä edes. Jotkin kappaleet kuulostavat yllättävän hyvältä soitettuna ja vihellettynä.... |
stere0man 12.02.2012 18:17:38 | |
---|
viisi_kitaraa: jos et halua laulaa samalla kun soitat, niin vihellä edes. Jotkin kappaleet kuulostavat yllättävän hyvältä soitettuna ja vihellettynä.... Ongelma ei ole niinkään siinä, ettenkö haluaisi. En ole harjoitellut samanaikaista laulamista tarpeeksi, ja se ei tule minulle luonnostaan. Aivot menevät solmuun kun pitäisi koittaa laulaa minkään muun päälle kun neljännesosa-komppauksen. |
Karipiirto 12.02.2012 18:26:02 | |
---|
stere0man: Ongelma ei ole niinkään siinä, ettenkö haluaisi. En ole harjoitellut samanaikaista laulamista tarpeeksi, ja se ei tule minulle luonnostaan. Aivot menevät solmuun kun pitäisi koittaa laulaa minkään muun päälle kun neljännesosa-komppauksen. Onhan sulla aikaa jos se koe on vasta toukokuussa. Itseasiassa jos valitset biisin ajoissa, sinulla on enemmän kuin riittävästi aikaa treenata tuotakin puolta. Ja kyllähän sen sitten voi jättää pois jos ei vielä koepäivänäkään luonnaa kunnolla. ;) Joku älypää keksi että Rock kuoli vuonna -86. Minä synnyin -87. Olen niin katkera että menen kyllä kuselle sen haudalle, enkä lopeta ennen ku se nousee ja huutaa että "Nyt saatana loppuu se luruttaminen!!!" |
terolt 13.02.2012 08:36:59 | |
---|
Tokihan näissä laitoksissa ja pääsykokeissa on varmasti eroja valtakunnallisesti. Itse opiskelen neljättä vuotta Hämeenlinnassa. Ensin oli valtakunnallinen vakava-koe, sitten 10-15min "psykologiset" / haastattelut mitkä oli kyllä melkosen naurettavat.. Haastatteluissa olisi kyllä saanut melkoisia katseita jos olisi vetänyt kitaran selän takaa ja pistänyt ranttaliksi. Ja veikkaan ettei asiaan olisi suhtauduttu niinkään positiivisesti... Ootko sä varma että noin "voi" tehdä ja että sillä olisi jotain vaikutusta ,muuta kuin leiman antava? Se ei ole musalaitos niinkään. Kuten sanoin alussa, varmaan eroja on. Mutta eihän approista tai cumuistakaan saa enää ylimääräistä etua muihin verrattuna... Kaikki mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti.
http://myspace.com/terokurkimaki |
stere0man 13.02.2012 11:41:52 | |
---|
terolt: Tokihan näissä laitoksissa ja pääsykokeissa on varmasti eroja valtakunnallisesti. Itse opiskelen neljättä vuotta Hämeenlinnassa. Ensin oli valtakunnallinen vakava-koe, sitten 10-15min "psykologiset" / haastattelut mitkä oli kyllä melkosen naurettavat.. Haastatteluissa olisi kyllä saanut melkoisia katseita jos olisi vetänyt kitaran selän takaa ja pistänyt ranttaliksi. Ja veikkaan ettei asiaan olisi suhtauduttu niinkään positiivisesti... Ootko sä varma että noin "voi" tehdä ja että sillä olisi jotain vaikutusta ,muuta kuin leiman antava? Se ei ole musalaitos niinkään. Kuten sanoin alussa, varmaan eroja on. Mutta eihän approista tai cumuistakaan saa enää ylimääräistä etua muihin verrattuna... Kyllä tuollaisen vedon pystyy käsittääkseni johonkin väliin heittämään. Erityistaidoista kuten soittokyvystä tai taiteellisuudesta on muutamat kaverit saaneet netottua muutamat lisäpisteet, ainakin joissakin kaupungeissa ja joinakin vuosina. Sehän ei silti varmaankaan tapahdu itse haastattelussa ilman erillistä sopimusta asiasta. |