Kitarat: soittaminen ›

Eli,
 
viimeisen vuoden ajan mulla ei ole ollut lainkaan kiinnostusta soittoon. Ei piirun vertaa. Haluisin kyllä kehittyä ja ymmärtää lisää ja oppia uutta, mutta ei vaan mikään motivoi. Pelottaa että sama palo, joka ala-ja yläasteella ja lukion alussa kitarointia kohtaan sammuisi kokonaan. Silloin vielä laitoin jopa aamulla herätyksen tuntia extraa aikasemmin, jotta sais soiteltua ennen kouluun lähtöä ja toki heti kotiuduttuani aina kitara käteen ja uutta oppimaan. Nyt viimeinen vuosi on mennyt lähinnä 2-3 tuntia viikossa soittaessa ja on hyvinkin voinut olla 1-2 viikon taukoja. Tuntuu ettei mikään oikein kulje ja yksinkertaisetkin asiat ovat vaikeita. Improvisointi tuskallista (tuntuu siltä, että ennen sujui paljon paremmin) jne..kyllä yleensä ehkä vähän parempi olo tulee jos saa porukassa soitella, mut ongelmana onki tää motivaation, innnon ja palon puute. Ja uudet soittokamatkaan ei motivoi.
Voisiko ihmissuhteet olla syynä tällaiseen huimaan muutokseen? Tytöt, tytöt..
Nyttenkin parhaillaan olisi hirveä halu osata kaikkea, muttei mikään motivoi. Ja jos pakottaa itsensä soittamaan, ei se tunnu palkitsevalta lainkaan.
Ahistaa!
 
Tai sitten tämä voi olla tietty virstanpylväs soitossa. Kumminkin 12 vuotta takana. Ehkä.

Eipä tuossa mitään uutta ole. Todella moni (jos ei kaikki) käy tuon saman vaiheen läpi jossain vaiheessa. Varsinkin harrastelijatasolla. Ammattilaiset sitten erikseen, kukaanhan ei rakasta kaiken aikaa työtään. =)
 
Mun neuvo tuohon tilanteeseen on yksinkertaisesti laittaa kitara sivuun ennalta määräämättömäksi ajaksi. Kyllä se innostus sieltä tulee, jos on tullakseen. Eipä kait harrastusta pakostakaan kannata tehdä? Pahenee vain oireet entisestään....

Onko sulla bändiä? Mulla ainakin auttoi motivaatio-ongelmiin bändin kanssa soittaminen. Siinä myös oppii paljon. Kotona yksin nysväämisessä ei oikein ole mitään järkeä, se alkaa ihan varmasti kyllästyttää.

Onko sulla bändiä? Mulla ainakin auttoi motivaatio-ongelmiin bändin kanssa soittaminen. Siinä myös oppii paljon. Kotona yksin nysväämisessä ei oikein ole mitään järkeä, se alkaa ihan varmasti kyllästyttää.
 
On ollut ja kokoajan on jotain säpinää. Sekin touhu alkaa kyllästyttää.

Muista: sä et oo koskaan yksin, me ollaan täällä sun tukena ja muuta sensellaista paskanjauhantaa.
 
Ei vaan muakaan ei oo motivoinut sitten... ties kuinka pitkään aikaan. En edes muista enää, kai siitä jotain on: kuukausia, vuosi, ehkä parikin vuotta. Onko sillä edes oikeasti mitään väliä? Mä havahduin lopullisesti siihen, mistä oiva mut muisti: "taitaa olla tone soittamista tärkeämpää" ja täytyy ikävä kyllä todeta hänen olevan oikeassa.
 
On oikeastaan halut lopahtaneet täysin ja mielenkiinto siirtynyt osittain ulkomusikaalisiin seikkoihin, sekä osittain muihin muotoihin harrastaa musiikkia. Studiotyö kiinnostaa äärettömästi, kitaran soittaminen potuttaa, mutta samalla kuitenkin bändisoitto on kivaa, joka hämmentää mua: mä oon tainnut saavuttaa vaiheen jossa mun ei enää tarvitse kehittyä, koska siihen ei ole periaatteessa mitään fyysisiä tai henkisiä pakotteita. Osaan sen mitä tarvitsen ja se ei motivoi mua pätkääkään.
 
Toisaalta taas on alkanut näkymään valoa tunnelin päässä: mä saan ikioman nauhoituspajan, mulla on lupaavalta vaikuttava bändi kehitteillä ja keikkailu juuri alkamassa! Niistä saa lisää potkua tulevaan ja sellanen pieni kipinä taitaa kuitenkin kyteä jossain mutaläjän keskellä.
 
Tällä avautumisella mä vain tahdon sanoa sulle, että älä pakota sitä ratkaisua ulos itsestäsi väkisin. Kyllä se tulee jos on tullakseen. Elämä on siitä ihmeellinen, että se suo joka päivä uusia mahdollisuuksia. Jos sä et soita nyt, ei se tarkoita ettet voisi kymmenen vuoden päästä olla maailman suosituimmassa bändissä. Helkkari soikoon, toivottavasti oletkin. Mieti sitä.
 
EDIT: No oiva ehti väliin sanomaan osittain samaa asiaa.

Pitäisikö laittaa kitara kokonaan laukkuun vähäksi aikaa? Jos ei ole motivaatiota, niin silloin ei ole motivaatiota eikä se varmasti tule takaisin pakottamalla. Yksinkertaisetkin asiat varmasti tuntuu vaikeilta, jos ei niitä ole soitellut pitkään aikaan.
 
Mulle tehtiin tammikuussa perjantai 13. päivä ranneleikkaus. Taukoa tuli jonnin verran, eikä soitto luonnollisesti sujunut sen jälkeen ihan samalla tavalla. Siitä seurasi aivan älytön turhautuminen, ja se taas johti täydelliseen motivaation puutteeseen. Jutut jotka aikaisemmin meni helposti, ei enää mennytkään. Jossain vaiheessa iski sitten sellainen kertakaikkinen riittämättömyyden tunne. Se riittämättömyyden tunne mulla on vieläkin, vaikka olen pikkuhiljaa saamassa motivaation takaisin.
 
Miten mä sitten aloin saamaan motivaatiotani takaisin? Opettelin jotain sellaista, mitä en ollut ikinä kokeillutkaan. Paria erilaista soitinta ja tutustuin uusiin artisteihin. Kokeilin musatyylejä joita en ennen ollut soittanut. Nyt olen alkanut treenaamaan tekniikkaakin uusiksi. Ylivoimaisesti eniten olen keskittynyt kuitenkin sointuharmonioihin ja transkriptioon. Sovittaminen on myös noussut kovan kiinnostuksen kohteeksi.
 
Vielä kun keksisin, miten siitä riittämättömyyden tunteesta pääsee eroon, kun mikään ei tunnu onnistuvan niin hyvin kuin pitäisi. Tatsikin tuntuu hemmetin kankealta. Et siis ole yksin ongelmasi kanssa, mutta jos mä olen löytänyt ulospääsyn siihen, niin kyllä varmasti säkin löydät.
 
Mun lääke motivaatiopulaan: Kitara hetkeksi nurkaan, ja sitten kun soittofiilis taas tulee, niin kokeileekin jotain aivan uutta niiden vanhojen tuttujen juttujen sijaan.
 
Saatko jotain soittonäytettä tehtyä? Olisi kiva kuulla :-)

Tosta lähtee sellaset himot ja inspikset ettei meinaa kestää pää:
 
http://www.youtube.com/watch?v=hrKaWqmAtJc
 
Ton jälkeen jos ei sormet syyhyä otelautaa koluaan nii peli saattaa olla jo menetetty ..

Aivan kuten Oiva tossa jo sanoikin, se tulee varmaan kaikille jossain vaiheessa. Olen soittanut n. 11-12v ja siihen on mahtunut lähes vuoden tauko ja monia hiljaisempia aikoja. Se on selvä, että elämäntilanteet, työt ja perheet eivät anna tilaisuutta siihen, että aina voisi olla 100% innostunut. Se into tulee takaisin aivan varmasti joskus. Siihen voi mennä puoli vuotta tai viisi vuotta, mutta varmasti tulee. Ei siitä musisoinnista pääse ikinä eroon, kun siihen on kerran retkahtanut..se vainoaa loppuelämän:)
 
Olen samaa mieltä ku Kimurantti, eli pistä hanskat tiskiin vaan reilusti vähäksi aikaa, äläkä yritä väkisin. Koita aina silloin tällöin, että miltäs se taas maistuukaan se soittelu, niin jossain vaiheessa se innostus taas tulee..just esim uusien bändien ja innostavien biisien kautta ym. Sitten se innostus jo korvaakin ne ruostuneet taidot ja pian on taas yhtä hyvässä terässä ku ennenkin. Älä lannistu!

Ei lainkaan kiinnostusta kitaran soittoon.
 
On niitä muitakin soittimia.
 
Hankala sanoa, olisinko itte koskaan kyllästynyt, jos olisin tyytynyt yhteen soittimeen. En onneks tehnyt niin. Basson soitto on mukavaa. Ja koskettimien. Ja rumpujen. No, vesikellot ja "hiertymät" sormissa ei ollu mukavia, noitten rumpujen kohdalla. Ne kun hankaloitti muilla soitimilla soittamista.
 
Yleensä ehkä vähän parempi olo tulee jos saa porukassa soitella, mut ongelmana onki tää motivaation, innnon ja palon puute. Ja uudet soittokamatkaan ei motivoi.
 
Hmmm. Tuttu tunne, muistan samanlaisen jutun 1980-luvun lopulta. Syy ei vaan ollu itse soittimen soitossa:
 
Se musa, mitä ("joutuu") soittamaan muitten kanssa, voi alkaa tuntua pakkopullalta.
 
Esim. on turhauttavaa sahata metallibiisejä englanniks, kun oikeasti haluais soittaa HC:tä suomeks.
 
Ja kun muut lopulta suostuu tohon, mutt äkkiä "haluaa perua sanansa", sitten se vasta turhauttavaa onkin.
 
Voisiko ihmissuhteet olla syynä tällaiseen huimaan muutokseen? Tytöt, tytöt.
 
Tottakai.

Mä havahduin lopullisesti siihen, mistä oiva mut muisti: "taitaa olla tone soittamista tärkeämpää" ja täytyy ikävä kyllä todeta hänen olevan oikeassa.
 
Tässähän ei ole mitään vikaa!
 
Itsellä on työt (joihin suhtaudun intohimoisesti) aivan muilla aloilla, vaikka harrastuksenomaisesti jotain töihin liittyviä sovelluksia teenkin myös kitarakamajuttuihin. Kitara-/musajuttuihin suhtaudun 'vain' yhtenä monista harrastuksista ja rajallisesta panostuksesta aiheutuvasta riittämättömyyden tunteeseesta suorastaan nautin, kun ei ole pakko vääntää ja treenata, jos ei halua.

Musa DVDistä saa aika hyvin motivaatiota. Kattoo jotain Zeppeliniä tai SRVtä ni hetken kuluttua on pakko päästä soittamaan.

Tässähän ei ole mitään vikaa!
 
No sinäkin olet aivan oikeassa. Sehän on vain erilainen lähestymistapa musiikin harrastamiseen: toiset kuuntelevat, toiset tekevät ja jotkut auttavat muita tekemään. Tarpeeksi pitkälle kun tuon "tonen" kehittämisen vie ja ymppää mukaan soiton, niin periaatteessahan palataan taas hieromaan yksittäisiä ääniä ja soinnin sävyä kitaralähtöisesti. Mikäs itseasiassa sen parempi, kuin ymmärtää pienien vivahteiden mukanaan tuomia sävyeroja ja opetella käyttämään niitä tyylitajuisesti. Tyylitajuun taitaa olla kyllä vielä aikaa, saisi nyt kitara alkaa kiinnostamaan enemmän näin ensialkuun. Onneksi juuri näillä hetkillä on asioita vireillä, jotka todennäköisesti vähän tulevat herättelemään uinuvaa kiinnostusta.
 
Taitaa tämmönen laaja-alaisempi musiikin harrastaminen olla eräänlainen oravanpyörä: yksi asia kerrallaan jaksaa kiinnostaa eniten, mutta kaikki liittyy vähän toisiinsa ja kiinnostuksen kohde vaihtelee. Näin siis ainakin mulla, toivottavasti ei nyt ihan liian syväluotaavaksi ja aiheesta täysin karkaa. En mä jaksa liikaa tästä musiikin harrastamisesta huolta kantaa, koska en ole taloudellisesti mitenkään riippuvainen siitä. Se sitten tulee jos on tullakseen.

Et ole yksin, tällähetkellä minua(kin) vaani ihan saakelinmoinen motivaation puute musiikin soitossa. Itse en kamalasti ole vähään aikaan (vuosi, kaks) opetellut mitään uutta biisiä toiselta artistilta vaan olen itse kyhäillyt juttuja kasaan, mutta nykyään sekin tuntuu niin pirun vaikealta. Ostin tuossa itselleni midi-koskettimet ja vähän softa-ääniä sen lisäksi, josko sitä vaikka tuota kautta innostuis toisesta soittimesta, mutta miten kävikään. Pari viikkoa jaksoi ja taas turhautuminen iski.
 
Haavesoittimeni on saksofoni, mutta sitä vain ei jostain syystä tule hankittua. Jostain syystä sitä soitinta kohtaan on niin suuri kunnioitus ja ihailu niitä kohtaan jotka sitä oikeasti kauniisti soittavat ja tätä kautta pelottaa etes miettiä harjoittelemista, saatikka sitten hankkimaan soitinta. Tiiä sitten vaik jossain hamassa tulevaisuudessa puhaltelen tuohon varsin sinisävyiseen soittimeen.
 
Itse olen miettinyt että jätän tuon soittamisen todellakin ennalta määräämättömäksi ajaksi muiden hommaksi ja hommaan itselleni muita virikkeitä. Esim noita musa-dvd-pläjäyksiä mahdollisimman suurella skaalalla voisi hankkia ja yrittää etsiä sitä inspiraatiota sieltä.
 
..Tai sitten hirviä läjä pornoa ja vaihtaa alaa.

Mulla meni reilu viistoista (15) vuotta sen motivaation takaisin tulemiseen. Joten kyllä se joskus tulee...

Toimi mulle: pidä tauko, älä väkisin koita saada intoa takas.

Mulla oli just monen viikon tauko soittamisesta. Tai siis kyllä akustista välillä räpläsin koneella istuessa, mutta sähkökitara pysyi kotelossaan eikä oikein jaksanut kiinnostaa soittaa. Nyt taas pitkästä aikaa kun soittelee sitä, niin on taas ihan mukavaa. Mutta en minä enää rupea mitään tekniikkaa opettelemaan, tärkeät asiat mulle on että sais hyviä biisejä tehtyä ja semmosta.

Mulla ainakin auttaa, kun katselee kovien kitaristien vidoita. Heti tulee hirveä treenihimo. Tässä kolme aivan mahtavaa videota. Muistaakseni ovat joskus täällä olleetkin.
 
http://www.guitarplayer.de/_band/video_clips.html
 
Sen olen myös huomannut, että varsinainen treenaaminen kasvattaa enemmän motivaatiota kuin pelkkä soittelu, koska soitellessa tulee aina soitettua niitä samoja juttuja. Kannattaa harjoitella sellaisia biisejä/harjoituksia, jotka tuntuvat aluksi vaikealta ja epäluonnolliselta. Näin "osaamisvarastoon" kertyy lisää tavaraa. Ja kun samantyyppinen juttu tulee vaikka jossain biisissä vastaan, sen oppii paljon nopeammin. Kun huomaa oppivansa jotain uutta, niin siitä innostuu vielä enemmän.

En ole oikein koskaan tajunnut tuota "laita kitara sivuun"-kommenttia. Kyllähän parin päivän tauko intensiivisen treenauksen jälkeen tekee hyvää, mutta jos innostus on kadonnut, niin ei se varmaan soittamattomuudella palaa - päinvastoin. Tauon jälkeen soittokunto on taas alempana ja sitä kautta motivaatiokin.
Innostus soittamiseen täytyisi pitää hengissä luomalla itselleen virikkeitä ja onnistumisen tunteita, jolloin positiiviset tunteet soitinta kohtaan heräävät. Eli jonkinnäköistä uutta bändiviritelmää, uutta musagenreä tai musaleiriä suosittelisin.

Mulla ainakin auttaa, kun katselee kovien kitaristien vidoita. Heti tulee hirveä treenihimo. Tässä kolme aivan mahtavaa videota. Muistaakseni ovat joskus täällä olleetkin.
 
Joo mullakin tulee treenihimo päälle joskus kon kattelee mestareiden soittavan. Varsinkin konserttitaltiointeja, koska sitä minäkin haluaisin tehdä (tosin mulla on tappava esiintymispelko lol!)
 
Suurimman soitto-innon saan päälle aina soittotunnin jälkeen. Se on se kun huomaa oppineensa uutta ja saanut uusia haasteita. Mulla on vaan pakottava halu soittaa hyvin opettajan edessä..
 
Mutta toiseksi suurimmat "inspikset" saan kumminkin kun käy konserteissa (klasari). Ei ole väliä vaikka esiintyjä ei soittaisikaan kitaraa ,mutta aina tulee sellainen fiilis että joku päivä meikäläinenkin soittaa livenä..
 
sääh
Mut nyt virittään kitaraa ,ostin uudet high tensionit.

Osallistu skaboihin. Se auttaa.