Kitarat: soittaminen ›

Elikkä aamupalan ja kaffen jälkeen kitara käteen ja vahvari päälle, ei mitään speduja ym. Pistin Winamppiin shufflelle kaikkea ikivihreitä rokkibiisejä, mitä on ajan kuluessa tullut soiteltua.
Seurauksena aivan orgastisen huippumakea soittosessio, soundit tuntuivat olevan koko ajan kohdallaan ja sormissa ei ollut sellaista tavanomaista kohme-fiilistä.
Kuin soitto sujuisikin näin useammin.

Mulle iskee toi nykyään aika usein (kerran kk) ja oon ollu onnellinen aina kun se tulee. Eilen koin sensaation viimeksi ja sepä oli siitä erikoinen tapahtuma, että ensi kertaa se tapahtui peräkkäisinä päivinä, eli myös toissapäivänä koin ilmiön.

Itse ilmiö: tuntuu kuin voisi soittaa mitä vaan, kaikki tuntuu sopivan taustoihin, eikä välissä tule niitä tavallisia virhenuotteja. Käsiä ei tarvitse miettiä, vaan keskittyminen siirtyy pienempiin asioihin, joiden avulla soitto alkaa kuulostaa vielä paremmalta, esim kuinka kovaa pickaa kieliä missäkin kohdassa.

EDIT: niin, tänään en ole edes uskaltanut koskea kitaraan vielä...:)

mulla taas ei tänään meinaa onnistua mikään

mulla taas ei tänään meinaa onnistua mikään

Kuuluisa kolikon kääntöpuoli.

Toi on hieno tunne. Tulee valitettavan harvoin.
Eilen soittelin pari tuntia ja kyllä kulki. Katsotaan mitä tänään tapahtuu...

Mitäs sitten vanhat konkarit on mieltä, että yleistyykö "ne päivät" kun reenaa ja soittaa paljon?

Mitäs sitten vanhat konkarit on mieltä, että yleistyykö "ne päivät" kun reenaa ja soittaa paljon?
 
Hmm.. olen kyllä vanha mutta en soittajana konkari:) Ikäväkseni olen huomannut, että omaan soittamiseen liittyvät orgastiset kokemukset tuntuvat vähenevän ajan myötä. Musiikkimaku muuttuu (omalla kohdalla en käyttäisi sanaa "kehittyy") väkisinkin ja alkaa jossain määrin ymmärtää minkä takia joku juttu kuulostaa niin makeelta ja huomaa olevansa aika kaukana siitä mihin on pyrkimässä.
 
Ei tässä toki olla itsesäälin syövereissä ranteita nirhaamassa vaan kyseessä on ehkä jonkilainen nöyrtymisilmiö.

Ei tässä toki olla itsesäälin syövereissä ranteita nirhaamassa vaan kyseessä on ehkä jonkilainen nöyrtymisilmiö.
 
Joka mun mielestä aivan tervettä. Aina on hyvä palata maan pinnalle. Itse teen sitä joka päivä..vasten tahtoani..=)

Tommosen tunteenhan saa melko helposti soittamalla niitä vanhoja, tuttuja kappaleita mitä on jauhettu lukemattomia kertoja. Kieltämättä kohottaa itsetuntoa.

Tommosen tunteenhan saa melko helposti soittamalla niitä vanhoja, tuttuja kappaleita mitä on jauhettu lukemattomia kertoja. Kieltämättä kohottaa itsetuntoa.
 
Joo, mutta nyt ei kyseessä ole kuitenkaan Green Dayn Dookie-levyn soittamista. Tarkoitin lähinnä sitä, että ajan myötä tekniikalla, motoriikalla ja kaikella soittamiseen liittyvällä on tapana kehittyä, jolloin ne biisit, joita aikasemmin diggasi, alkaa kuulostaa itse asiassa oikealta. Koin tuon kommenttisi hieman negatiivisena vaikka kyseessä on positiivinen asia; nyt kun alkaa sujua, voi haastavuutta lisätä.

Mulle iskee toi nykyään aika usein (kerran kk)
 
sullaha o jotkut aivan ihmeelliset kuukautiset.
 
mulla o muuten lähiaikoina ollu samoja "oireita"
kitaran soitto onnistuu viikon välein paljon paremmin kuin muulloin, (johtuu varmaan siitä että opettelin nukkumaan :D)

En ole soittanut kitaraa minkään levyn mukana todella pitkään aikaan (n. 6-12kk), mutta tuossa viikko sitten tuli oikeastaan vahingossa soitettua Rory Gallagherin Calling Card levyn mukana ja täytyy sanoa, että bändi seurasi minua kyllä täydellisesti. Edes se ei haitannut, että Rory soitti minut kyllä suohon muutamaan kertaan. Kyllä siihen sessioon mahtui hyvin kaksikin kitaristia kun molemmat älysivät jättää tilaa toisilleen. Rory Gallagherin kanssa on kiva jammailla.

Tuo on kyllä todella mahtava tunne. Yleensä kun saa joitain uusia vehkeitä tai keksii uuden riffin, saa sen voittjan tunteen. Se tapahtuu vain valitettavan harvoin. Kerran soitin muistaakseni 6 tuntia putkeen, välillä meinas happi loppua, kävin juomassa ja jatkoin soittamista. Minulta oli silloin varastettu kitara ja 2 kk myöhemmin ostin kaverin vanhan kitaran halvalla. Olin 2 kk ollut ilman kitaraa, mitä nyt pikkusen kavereiden luona soittanu. Voi helvetti, se oli taivaallista. Nykyään olen huomannut, että parhaiten tuon fiiliksen saa kun soittaa Bodomia levyn kanssa.

Jahas, omat kokemukset:
 
Eilen ehdin taas pitkästä aikaa tarttua kitaraan. Sitten kaiken johtosäätelyn jälkeen sain idean, että soitanpa levyn mukana. Valitsin livelevyn kulkevimmasta päästä (omista valikoimistani siis), Motörheadin No Sleep 'til Hammersmithin.
 
Levyn mukana on mukava soittaa, mutta eilen soitto ei yksinkertaisesti vain kulkenut millään. Jos olisin tuollaisena ollut lavalla, kylläpä Lemmy olisi mulkoillut.
 
Pitänee taas ottaa reenaus levyn mukana ohjelmaan.

Soittaminen on vähä niinku seksi, eli kun sitä tekee liikaa niin se alkaa tympimään ja jos siitä tulee jopa työ niin siihen leipiintyy. Siksi onkin hyvä kokeilla välillä erilaisia tapoja soittaa/harrastaa seksiä. Tieto lisää tuskaa, eli kun huomaakin, ettei osaa käsitellä naista (kitaraa) täydellisin mestarin ottein alkaa epävarmuus ja homma ei toimikkaan. Onneksi näitä onnistumisenkin hetkiä tulee silloin tällöin. ;) ! Niin ja on hyvä soittaa sitä kitaraa välillä muuallakin, kuin siinä tietokoneen vieressä, jossa nuottitelinekin on, eli voi mennä olohuoneen matolle selälleen makaamaan, tai vaikka laittaa kynttilävalaistuksen makuuhuoneeseen ja hoitaa homman romanttisesti siellä.