Brian May jr. 18.03.2004 18:50:27 | |
---|
Eli tykkäättekös soitella kuulokorvalla? Itse pidän, sillä kun tosissaan onnistut jossain, saa hienot fiilikset. Olen onnistunut blokkamaan yhtä sun toista, mutta parhain fiilis tähän asti tuli kun soitin Gary Mooren Like Angels-kakkossoolon kokonaan kuulokorvalla pari päivää sitten(siis en niinkuin yhteen putkeen noin vain, täytyihän sitä miettiä ja toistella aika rutkasti parin tunnin ajan). En ollut ennen koittanut niin pitkiä liruja vakavissani, eli siksi aika vallankumouksellista mun elämässä:) Kertokaahan omia kokemuksianne. Tyylitaju nopeuden edelle! Ja se on tosi! |
Härski 18.03.2004 18:53:07 | |
---|
Kaikki lähti mulla korvakuulolta soittelusta. Rautalankaa oli hauskaa soitella, ja onhan se vieläkin, tietysti. Tabit otan avuksi, kun tulee ylivoimainen tarve siihen. |
Eemil 18.03.2004 19:08:45 | |
---|
Mä soitan edelleen korvakuulolta kaiken. Poikkeuksena tietty bändin omat biisit joihin saan suorat ohjeet, tai teen biisit itse. |
Jucciz 18.03.2004 21:33:15 | |
---|
Niin siis, korvakuulolta, ei kai kuulokorvalla? :) Juodaan piimää, tullaan viisaammiksi näin. |
toxic 18.03.2004 21:39:56 | |
---|
Niin siis, korvakuulolta, ei kai kuulokorvalla? :) Juuri olin aikomassa kirjoittaa saman. RASISTI! |
lxi 18.03.2004 22:27:20 | |
---|
Korvakuulolta enimmäkseen opettelenkin. Kehittää rutosti. "Everyone is entitled to his own opinion but not his own facts." -- Daniel Patrick Moynihan |
superfly 18.03.2004 22:43:05 | |
---|
Kaikki piisit korvakuulolta. Jos joku piisi ei aukea ilman lappuja, niin yleensä se on merkki siitä että sitä ei kannata edes opetella. Mulla näin. Harppu on alaston piano |
kid ego 18.03.2004 22:57:12 (muokattu 18.03.2004 22:57:32) | |
---|
Soittelen 99,99-prosenttisesti korvakuulolta. En kuitenkaan blokkaile biisejä kovin paljon (enkö ole siinä hirveän hyväkään), mutta koitankin vetää enemmänkin "sinne päin". Soittelen lähinnä fiiliksen mukaan ja suurimmaksi osaksi omia riffejä. |
Krice 18.03.2004 22:57:56 | |
---|
Juu, nuottikorva on sen verran kehittynyt, että minulle on nopeampaa opetella soittamaan korvakuulolta kuin plärätä tabulatuureja. Sitä olenkin aina ihmetellyt, että jos kappale on niin monimutkainen että siihen tarvitsee tabulatuurin, niin eikö siinä vaiheessa ole jo niin hyvä nuottikorva, että ei tarvitse tabulatuuria. |
lapio 19.03.2004 12:12:49 | |
---|
Usemmiten ensin etsin korvalla. Sitten, kun en löydä otan tabit avuksi. Useimmmiten jää joku erikoisempi riffi tai sellainen pikku juttu vaivaamaan. "These pretzels are making me thirsty!"
-Cosmo Kramer |
Cathi777 19.03.2004 12:43:39 | |
---|
Kaikki lähti mulla korvakuulolta soittelusta. Rautalankaa oli hauskaa soitella, ja onhan se vieläkin, tietysti. Tabit otan avuksi, kun tulee ylivoimainen tarve siihen. Mä en muista, että olisin juuri tosissaan korvakuulolta soittanut muuta kuin Klamydiaa joskus 8-vuotta sitten. Nykyään harvemmin tulee muiden biisejä soiteltua, tulee tehtyä vain omaa tavaraa. Veri on vettä sakeampaa |
Jani The Rock 19.03.2004 12:50:08 | |
---|
Korvakuulolta olen aikoinaan opetellut soittamaan ja sama peli jatkuu edelleen. Covereina veivattavista biiseistä tulee kyllä joskus lappuja käytettyä muistin ja korvan tukena, mutta ikinä en ole yhtäkään biisiä kopsannut tabloista just-eikä-melkeen. Mä en tajua, minkä takia esim. jotkut soolot pitäisi soittaa 1:1. Paitsi tietysti siitä syystä, jos haluaa todistaa itselleen pystyvänsä siihen. Mutta mulla ei tunnu olevan sitä(kään) tarvetta. Rough and tough and plenty mean. |
Brian May jr. 19.03.2004 14:16:15 | |
---|
Niin siis, korvakuulolta, ei kai kuulokorvalla? :) Äs, oon mäki nero.... Tyylitaju nopeuden edelle! Ja se on tosi! |
superfly 19.03.2004 14:22:04 | |
---|
Mä en tajua, minkä takia esim. jotkut soolot pitäisi soittaa 1:1. Paitsi tietysti siitä syystä, jos haluaa todistaa itselleen pystyvänsä siihen. Mutta mulla ei tunnu olevan sitä(kään) tarvetta. Tämä 1:1 soolojen treenailu on mullekin ihan mysteeri. Miten joku jaksaa moista ja ennen kaikkea mikä siinä on pointtina? Harppu on alaston piano |
Spike 19.03.2004 14:25:42 | |
---|
Lähinnä tekniikan takia. Siis kuinka puhtaasti pystyy vetämään ja onhan noi hyvää treeniä. Mutta ego lienee tärkein syy. So you did but did nothing. Sama meni mänät. |
Cletus Awreetus 19.03.2004 15:09:31 | |
---|
Olen nuotittanut levyiltä egyptiläistä "rabada-musiikkia". Elikkäs semmosta luutturävellystä esim. unkarilaisessa molliskaalassa, jota joku Aladin on taikamatolla lentäessään soitellut. Uskoakseni se on ollut melko kehittävää. Sitten ihan perus kamaa kuten Gimme! Gimme! Gimme! on tullut nuotitettua. Jos soitan levyn kanssa niin silloin blokkaan melodiat ja soinnut samalla kuin soitan. Tosimiehet tiluttavat, ja paljon!! |
mikko1 19.03.2004 15:52:59 | |
---|
jotain tulee välillä opeteltua muttei taida riittää taito eikä itseluottamus sellaseen, jotain simppeliä rokkia/punkkia voi välillä ja Danzigia tuli tossa yksi päivä korvakuulolta soiteltua. "Jos silmät olisivat käsissä, niin käsittäisikö silloin näkemänsä?" - Noir |
anguished 19.03.2004 16:01:07 (muokattu 19.03.2004 16:01:41) | |
---|
Kyllähän noita kappaleita tulee soiteltua korvakuulolla. Ja transkriptointia on tullut tehtyä tunti jos toinenkin :) Tämä 1:1 soolojen treenailu on mullekin ihan mysteeri. Miten joku jaksaa moista ja ennen kaikkea mikä siinä on pointtina? Niin. Joskus on hieno kyllä vetää se alkuperäinen soolo, koska se on yksinkertaisesti niin upea, tms. En minäkään tosin ole enää jaksanut niitä nopeimpia ja pidempiä juttuja blokkailla ylös. Edit: typoo. ba-Rokki |
axeshredder 20.03.2004 02:55:09 | |
---|
korvalla soittelu erottaa jyvät akanoista!!! |
Sintti 20.03.2004 13:47:13 (muokattu 20.03.2004 13:47:58) | |
---|
korvalla soittelu erottaa jyvät akanoista!!! kyllä.. ;) Humppaa taikka kuole...^_^ prkl... |