Kitarat: soittaminen ›

Ei ole vieläkään mitään käsitystä miten semmoseen suht tavalliseen biisiin (ei siis mitään erikoissointuja) haetaan soinnut. Voisiko joku valottaa tätä teoriaa ja antaa niin sanotusti lyhyen oppimäärän asiaan? Otetaan esimerkkinä vaikka Kentin Om du var här. Biisi taitaa jossain F#-mollissa mennä mutta siihen se sitten osaltani jääkin. Olisi kiva tietää jotain teoriaakin että edes tommoseen perusbiisiin osais jotain kikkailla. Kiitos vastauksista.

Ei ole vieläkään mitään käsitystä miten semmoseen suht tavalliseen biisiin (ei siis mitään erikoissointuja) haetaan soinnut. Voisiko joku valottaa tätä teoriaa ja antaa niin sanotusti lyhyen oppimäärän asiaan? Otetaan esimerkkinä vaikka Kentin Om du var här. Biisi taitaa jossain F#-mollissa mennä mutta siihen se sitten osaltani jääkin. Olisi kiva tietää jotain teoriaakin että edes tommoseen perusbiisiin osais jotain kikkailla. Kiitos vastauksista.
 
Tähän on nyt monta tapaa, mutta itse käytän seuraavaa
kahta:
 
1) Jos yrittää hakea jonkun toisen biisiin sointuja (eli on
olemassa ns. "oikeat soinnut", jotka haluaa kopsata),
niin parhaiten pääsee alkuun vain kuuntelemmalla biisiä
ja etsimällä sointu kerrallaan. Eli kuunnellaan/kokeillaan/
verrataan yrityksen ja erehdyksen kautta. Alussa hidasta,
mutta kokemuksen kautta nopeutuu huimasti.
 
2) Toista tapaa voi käyttää ensimmäisen apuna tai sijasta ja
tämä toimii niin muiden biisien opettelussa kuin omien biisien
sävellyksessä. Yritä hahmottaa mikä sävel on kussakin
soinnussa/tahdissa kaikkein keskeisimmässä asemassa.
(Esim. basson soittama nuotti tai laulumelodian keskus
tms.) Tämän jälkeen rupeat rakentamaan sen nuotin
ympärille sointua eli kokeilet mitkä sävelet kuulostavat
kivalta sen "perussävelen" kanssa. Valmiin kappaleen
tapauksessa vertaat esikuvaan ja omassa biisissä jankkaat
esim. laulumelodian kanssa. Kuulostaako hyvältä? Jos
kuulostaa, olet ainakin lähellä totuutta.
 
Ja lopuksi. Jos et hae yksi yhteen sovituksia "alkuperäisen"
kanssa, niin "oikeita" sointuja ei ole olemassakaan eli
sointuja voi aina korvata toisilla soinnuilla. Joskus se
kuulostaa hyvältä, joskus ei. Korva kertoo lopputuloksen.
Onpa tullut silloin tällöin vastaan tapauksiakin, joissa
ns. alkuperäisessä esityksessä on ilmiselvästi "sointuvirhe"
eli soitettava sointu ei kuulosta parhaalta mahdolliselta
parilta melodian kanssa ja itse etsimällä löytää paljon
sujuvamman kuuloisen. Makuasia, kumpi on sitten parempi
- tietoinen ristiriita soinnun ja melodian välillä,
vai sujuva soinnutus.

Ok.. mutta entäs sitten ihan puhdas teoriapuoli? Semmosta vielä kaipaisin kun niitä sointuja olisi silloin helpompi arvailla kun tietää edes vähän mikä voisi sopia. Liittyykö tähän jotenkin kolmen soinnun teoria tms.? Kyllähän kai aina tietyt soinnut suhteessa sävellajiin ovat jotenkin avainasemassa? Nyt sitä sointuteoriaa kiitos. :) (toivottavasti joku tajusi tästä jotain)

Joo sointuteorioita on olemassa. En tosin itse niitä osaa, kun en ole teoriaa lukenut. Mutta periaatteessa siis esim. aika usein vaikkapa C, Am, F ja G ovat samassa biisissä ja tuosta sitten noita vaan kaikki nostetaan tai lasketaan haluttu määrä sävelaskelia... äsh en jaksa edes yrittää selittää... selittäköön joku ken osaa...

Kyllähän se tosiaan on hyvä taito blokata mikä tahansa biisi ja ei se loppujen lopuksi mahdotonta ole. Teorioita on, mutta poikkeuksia sitäkin enemmän. Itse blokkaan basson ja sitten soinnut menee melkein selkäytimestä. Duurit, mollit, seiskat. Joku #9:n kuulee helposti henkkasointuna. Ysit on sitten säveleltään erilaisia. Noi on tollasia asioita mitkä oppii kuuntelemalla ja blokkailu on nimenomaan kuuntelua. Esim. nykykevytmusa on aika samanlaista. Esim. yks päivä tuli Hanna Pakarisen laulua akustisen säestämänä ja niin peruskamaa (mutta toimivaa) on nuokin biisit. Siinäkin tais olla am am/G em Fmajadd11 ja kertosäe C am G ja F. En nyt ole sata varma, mutta tonne päin. Mulle kitaran blokkaaminen on helpompaa kuin esim.pianon, koska eri otteet soi tietyllä tavalla. Aika pienellä kokeilulla soinnut kyllä löytää, kun hieman harjottelee. Tosin tuo bluebear.mp3 biisi ääninäytesivullani on sellanen jota blokkailin Don Rossin levyltä aika kauan. Kaikenmaailman nettitabuloissa on niin paljon virheitä, että suosittelen korvan kehittämistä.
 
Ja teorioista vielä. Suosittelen tutustumaan kaikin puolen esim. kevyen musiikin soinnutuksiin.

Liittyykö tähän jotenkin kolmen soinnun teoria tms.?
 
Jahka saat selville missä sävellajissa kappale menee, voit siirtyä soveltamaan "kolmen soinnun teoriaa", jonka minä olen sisäistänyt näin:
 
Jos sävellaji on esim. C-duuri, ne kolme sointua ovat C, F ja G(7), eli I, IV ja V. Näillä pärjää jo tosi pitkälle ja jos haluaa, niin melkein minkä tahansa rallin voi pienehköllä väkivallalla vääntää toimimaan kolmella soinnulla. Jos ei halua, seuraavaksi otetaan käyttöön noiden kolmen soinnun rinnakkaismollit: C-->Am, F-->Dm, G-->Em. Käytössä on siis järjestyksessä seuraavat soinnut: C, Dm, Em, F, G, Am (etsipä nämä kolmisoinnut pianosta, niin näet hyvin havainnollisesti, miten ne muodostuvat C-duuriasteikon sävelistä (=pianon valkoisista koskettimista)). Noilla menee valtaosa pop/rock -biiseistä.
Tyypillisinä poikkeuksina nuo rinnakkaismollit saattavat joskus esiintyä duureina. Kokeile esim. seuraavan sointukulkuun D:tä mollina ja duurina niin huomaat eron: | C | Dm | F G | C G|
Myös F tai G saattavat esiintyä molleina. Esim. | C | F Fm | C | tai | C | Gm | F | Dm | C | D | G | G7 |
Jostain toivelaulukirjasta tms. kun tutkit tuttuja kappaleita ja vähän mietit niiden sointukulkuja, huomaat pian samoja usein toistuvia kuvioita. Sitten vaan kuuntelemaan kappaleita levyltä ja pian huomaat, että tunnistat sieltä noita samoja kuvioita.

Et tarvitse teoriaa vaan korvat ja ehkä hitusen musikaalisuutta.

Et tarvitse teoriaa vaan korvat ja ehkä hitusen musikaalisuutta.
 
Toisaalta, sointukierrot perustuvat suurimmassa osassa biiseistä teoreettisiin lainalaisuuksiin. Minusta se, että kykenee hahmottamaan asioita myös teoreettisesta näkökulmasta, on merkki musikaalisuudesta. Samoin se, että pystyy noukkimaan musiikista asioita, on merkki musikaalisuudesta. Mikäli tajuaa teoriaa juuri edes moodien verran, sointujen hakeminen onnistuu suurimpaan osaan biiseistä hirvittävän paljon helpommin.
 
"Et tarvitse teoriaa"-viestit tulevat lähestulkoon aina henkilöiltä, jotka eivät oikeastikaan taida osata teoriaa yhtään. Miten he silloin voivat tietää mitään teorian tarpeellisuudesta?

"Et tarvitse teoriaa"-viestit tulevat lähestulkoon aina henkilöiltä, jotka eivät oikeastikaan taida osata teoriaa yhtään. Miten he silloin voivat tietää mitään teorian tarpeellisuudesta?
 
Tän vois melkein jo laittaa allekirjoitukseksi.

Pari linkkiä liittyen enemmän tai vähemmän aiheeseen:
 
http://www.starrsites.com/CarmelCla … itar/journal/J0201Transcribing.html
http://www.maximummusician.com/articlecocoa.htm
http://www.christianguitarnetwork.com/lessons/how_to_tab.txt
http://www.seventhstring.demon.co.uk/xscribe/introxsc.html
http://www.reedkotlermusic.com/rkm/learning_by_ear.htm
http://www.melbay.com/creativekeyboard/jun02/transcribing.html
http://www.melmartin.com/html_pages/Articles/trans.html

En tainnut väittää, etteikö musiikin teoria olisi tarpeellista. Oikeasti ja onko sen vastakohta nyt sitten leikisti osaamisesta voidaan tietty vääntää semanttista ja hedelmätöntä rautalankaa, mä en kuitenkaan osallistu siihen keskusteluun.

Itse blokkaan basson ja sitten soinnut menee melkein selkäytimestä. Duurit, mollit, seiskat.
 
Tällätavalla minäkin olen biisejä plokannu jo kauan aikaa ennenkuin tiesin teoriasta hölkäisenpöläystä. Siis nimenomaan bassohan on suhteellisen helppo havaita ja siten löytää yleensä soinnun perussävelen. Sitt vaan kun tietää soinnun perusäänen, ni kokeilee, että molli vai duuri sointu kävis paremmin jne.
 
Uskoisin että lähes kaikilla on kyky hahmottaa tällaiset jutut?!

Uskoisin että lähes kaikilla on kyky hahmottaa tällaiset jutut?!
 
Oisko 66 %:lla?

Ilkeitä blokata ovat sellaiset kappaleet joissa bassolla on ihan oma kuvio eikä mitään selkeää 4/4 kiertoa ja kitara vetää jotain efektivallia taustalle mistä ei saa selvää kuin ne muutaman sävelen jotka tulevat iskuille.
 
Ja varmaan kukaan ei ymmärtänyt mitä yritän selvittää.

En ole opiskellut teoriaa, mutta olen törmännyt siihen uudestaan ja uudestaan, että 90%:ssa biiseissä löytäessään yhden soinnun pystyy karsimaan loput lähes muutamaan mahdollisuuteen. Liittyy siis juuri noihin sävellajeihin.
 
Wli jos jossain laulussa on tuo f#m, niin voisin veikata että loput soinnut löytyvät akselilta D, A, Bm, C#m,G
 
Minulla asian lopullisesti selvensi (näin teoriantajuttomalle idiootille) Pianon soinnut.
Eli otappa nuo soinnut pianolta, ja huomaat miten ylennetyt (mustat) koskettimet on soinnuissa samat.
 
Samasta syystä usein jossain bisissä on C,Am,F,G,Em,Dm koska noissahan ei ylennettyjä ole.
 
Eli tämän yksinkertaisen asian tajuamiseen meni kauan koska teoriaa ei hallitse. mutta samaan lopputulokseen pääsi kuitenkin. helpompi mutta ehkä vähemmän ahaa-elämyksiä tuottava tapa on vaan lukea se teoria.

Wli jos jossain laulussa on tuo f#m, niin voisin veikata että loput soinnut löytyvät akselilta D, A, Bm, C#m,G
 
Itse asiassa siinä Kentin biisissä (ainakin hyvin todennäköisesti) on noi D, A, Bm (vai oliko se Bm7) ja C#m soinnut. Kokeilin ja ne sopi siihen mainiosti. :)
 
Kiitos vaan asiaa selventäneille. Luulisin ainakin jotain tajunneeni. Jos joku nyt innostuu enemmän selittämään niin voisi sen Om du var här -biisin soinnut tähän kehitellä. ;)
 
EDIT: Mitähän mä oikein selitin. Tossahan ne soinnut on jo valmiina. :)

"Et tarvitse teoriaa"-viestit tulevat lähestulkoon aina henkilöiltä, jotka eivät oikeastikaan taida osata teoriaa yhtään. Miten he silloin voivat tietää mitään teorian tarpeellisuudesta?
 
Ehkä heillä on kokemusta teorian tarpeettomuudesta...
Kyseiset henkilöt ovat mahdollisesti aina pärjänneet mainiosti osaamatta teoriaa, esim oppineet kaikki haluamansa kappaleet ja niiden soinnut.

Ehkä heillä on kokemusta teorian tarpeettomuudesta...
Kyseiset henkilöt ovat mahdollisesti aina pärjänneet mainiosti osaamatta teoriaa, esim oppineet kaikki haluamansa kappaleet ja niiden soinnut.
 
Ja seuranneet teoriaan nojautuvan henkilön kamppailua jonkin yksinkertaisen asian kanssa. Mä en teoriaa jaksa opiskella koska mä soitan sitä mitä päässä kuulen, enkä mitään matematiikan kirjaa.
 
Takaisin aloitukseen: Mä suosittelen blokkaamista, eli kuuntelet kuinka biisi menee ja sitten kokeilet niitä sointuja mikä menee minnekin. Alussa ei välttämättä ole mitään hajua soinnuista, mutta sittenkin se onnistuu puhtaasti arvaamalla. Pikku hiljaa kun opettelee niin alkaa harjaantumaan ja touhu nopeutuu.
 
"Et tarvitse teoriaa"-viestit tulevat lähestulkoon aina henkilöiltä, jotka eivät oikeastikaan taida osata teoriaa yhtään. Miten he silloin voivat tietää mitään teorian tarpeellisuudesta?
 
Mä taas väitän, että suurin osa teoriaan nojautuvista soittajista on musiikillisesti lahjatonta sakkia. Minkä takia väitellä kun loppupeleissä teoria ja päänkäyttö yhdistyy vääjäämättä? Vaikkei sitä huomaisikaan.

Mitenkäs menetellään, jos olisi sellainen tilanne, että tiedossa on vain melodia. Siis että joku on tehnyt uuden melodian ja sitten siihen olisi tehtävä soinnut. Älkää vastatko, että kokeilemalla ja kuuntelemalla mikä kuulostaa parhaalta. Mä tierän sen jo. Vai onko asiaan mitään sen tarkempaa teoriasuositusta? Miten musiikkiopistossa opetetaan??? :)
 
Lähtökohta on varmaan, että käytetään sointuja, jotka muodostuvat melodiassa käytetyn sävellajin nuoteista. Esim. aikaisemmin mainitussa sävellajissa, C-duurissa (ja A-mollissa) soinnut on: C, Dm, Em, F, G, Am... (ja sitten se H-mikälie)
Mutta mikä määrittää sen mitä sointua käytetään kussakin kohdassa melodiaa? Mikä tahansa mainituista soinnuistahan kuulostaisi varmaan ihan OK:lta, kohdassa riippumatta, mutta kuinka ehdoton musiikkiopistonsetä tekisi?

Mitenkäs menetellään, jos olisi sellainen tilanne, että tiedossa on vain melodia. Siis että joku on tehnyt uuden melodian ja sitten siihen olisi tehtävä soinnut. Älkää vastatko, että kokeilemalla ja kuuntelemalla mikä kuulostaa parhaalta. Mä tierän sen jo. Vai onko asiaan mitään sen tarkempaa teoriasuositusta? Miten musiikkiopistossa opetetaan??? :)
 
Lähtökohta on varmaan, että käytetään sointuja, jotka muodostuvat melodiassa käytetyn sävellajin nuoteista. Esim. aikaisemmin mainitussa sävellajissa, C-duurissa (ja A-mollissa) soinnut on: C, Dm, Em, F, G, Am... (ja sitten se H-mikälie)
Mutta mikä määrittää sen mitä sointua käytetään kussakin kohdassa melodiaa? Mikä tahansa mainituista soinnuistahan kuulostaisi varmaan ihan OK:lta, kohdassa riippumatta, mutta kuinka ehdoton musiikkiopistonsetä tekisi?
 
En musiikkiopistonsetä-ihmisistä tiedä, mutta itse tekisin jotakuinkin niin että katson mitä säveliä melodiassa on, ja sitten mietin sointuja, joissa esiintyy tämä/nämä samat sävelet mitä tahdissa/kohdassa esiintyy ja sit suurin piirtein niitten mukaan soinnutan... Esimerkiksi jos nyt kävisi niin että sulla on biisi c-duurissa ja hupsistakeikkaa säveltäjä onkin tyrkännyt johonkin kohtaan melodiakulun, johon kuuluu sävelet c, e, ja g (jotka on siis c-duurikolmisointu) ni sit siihen vois koittaa vaikka sitä c-duuri sointua...