Kitarat: soittaminen ›

Huomenta vaan kaikille.
 
Eilen illalla oli tämän soittajapojan kolmas keikka. Tuttuun tyyliin jännitin aivan pirusti ennen keikkaa, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. Järkevästi kun ajattelee niin mitään jännitettävää ei pitäisi olla, koska keikalla soitettavat biisit osaa koko bändi soittaa vaikka unissaan..
 
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia jännittämisestä? Meneekö se ohi ajan myötä vai onko se omien biisien soittaminen aina yhtä jännää? =) Or maybe there's just something wrong with me..

Mulla on sama juttu. Jännitän aina ihan helvetisti. Ja mulla on vielä se paha että kädet tuppaa täristä sillon.

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia jännittämisestä? Meneekö se ohi ajan myötä vai onko se omien biisien soittaminen aina yhtä jännää? =) Or maybe there's just something wrong with me..
 
Mulla on vähän sama juttu. Oon monta kertaa huomannu, että en jännitä mitenkään hirveän tietoisesti ennen esitystä, mutta kun pitäis aloittaa soittamaan, niin huomaakin käsien tärisevän ihan perskeleesti. Ja sitten se soitto on vähän mitä on. Mutta uskon kyllä että se lähtee kokemuksen myötä pois. Kun olin ihan aloittelija, niin jännitin joskus ihan vaan jopa kokeneempien soittajien kanssa soittamista jossain reenikämpällä, mutta nyt se on jo maailman luontevin asia. Kyllä se esiintymisjännityskin varmasti keikkojen lisääntyessä siitä lähtee.

Tähän vois jotkut vuosikymmenten kokemuksen omaavat starat vastata... Jännittääkö sitä enää nousta lavalle?

Mitä enemmän esiintyy, sitä vähemmän jännittää.

EDIT:...

Jos esiintyminen/soittaminen ei enää olis jännää, ni siitä menis kyllä maku. Kaikki jännittää. Kokeneemmilla vaan jännitys ei ns. kuulu soitossa niin hyvin. Ammattilaiset käyttävät jännityksen hyväkseen ja se on sellainen ylimääräinen adrenaliiniruiske, jolla saa esitykseen enemmän pontta. Kun on harjoitellut kappaleet mahdollisimman hyvin jännitys voi kohdistua muihin asioihin, kuin siihen, että pystyykö teknisesti soittamaan kappaleet hyvin. Jännityksen kontrollointi esiintymistilanteessa on osa soittotaitoa, jota parhaiten voi opetella esiintymällä. :) !

Jännitys on siitä hauska asia, että sen voi kääntää eduksi.
 
Myöntää itselleen, että jännittää niin saakelisti, niin kappas, jonkin ajan kuluttua se jännitys kanavoituu itse suoritukseen lisäskarppaamisena ja rohkaistumisena.
 
Toimii, vaatii vain sen raadollisen teon, että myöntää jännittävänsä.

tähän sopii tarina nuoresta papista joka jännitti ensimmäistä jumalanpalvelustaan todella pahasti. Kirkkoherra antoi hänelle sitten neuvon että laitappa vesilasiin pari tippaa kossua ja...
 
No en jatka eteenpäin ettei haukuta wanhaksi.

Itseäni jännittää aivan pirusti, jos joudun puhumaan suuren ihmisjoukon (kuten esimerkiksi koululuokan) edessä. Mutta soittaminen ei jännitä tippaakaan. Kumma juttu...

Joskus ihan ekoilla keikoilla jalat saattoi täristä pikkasen ja hiki valui kainaloista, mutta nykyään en enää jännitä kovinkaan paljoa keikalla. Pieni jännitys varmaan kuitenkin on ihan hyvästä, mulle ainakin tuo varmuutta soittoon.

Viime keikalla ei enää jännittänyt.

Kuten sanottua, pieni jännittäminen on hyvästä. Sekoaminen ei ole ;) Itselleni ei ole niin suuri jännitys mennä bändin kanssa soittamaan lavalle yleisön eteen. Mutta jos vaikkapa yksin yhdelle tai kahdelle(ehkä jopa kymmenelle) niin jännitän huomattavasti enemmän. Ja sama homma tapahtuu jos joudun pitämään puheen tjsp jossain.
 
Kokemus on valttia. Topahilla oli hyviä juttuja aiemmin tuossa.

________

Ekan kerran kun soitin yleisölle (~50-10 henkilöä) niin ei jännittänyt yhtään, mut en soittanutkaan "kotikaupungissa"
 
Eli jos joudun joskus koulun (siis saman mis käyn) edessä soittelemaan niin saattaa jännittää aika vitusti. Kerron vielä vinkin et miten ei jännitä. ajattele seuraavalla lailla koko ajan: "Vitun väliä, vitun väliä..." Iha oikeesti auttaa :D
 
Tai jotain sinne päin.

Se riippuu vähän missä soittaa ja mitä soittaa ja kenelle soittaa...

Yleensä jännitän silloin jos tiedän että yleisössä on jotain tuttuja soittotaitoisia tyyppejä ja sitten kun yrittää soittaa hyvin ettei maine mene niin jännittää ihan hirveesti.

Välillä voi taas olla niin ettei jännitä ollenkaan (yleensä silloin kun soittaa joidenki muiden kanssa, yksin soittaessa jännittää aina), mutta yleensä se soitto vähän kärsii jos ei jännitä yhtään..

Kyllä sitä oppii olemaan jännittämättä/tai ainakin hallitsemaan jännitystä, sillä että vaan esiintyy... Vaikka olenkin esiintynyt ties kuinka monta kertaa ja kuinka monena vuonna, niin silti vaan jännittää aina vähän... Joskus kadehdin niin niitä ihmisiä jotka ei jännitä ollenkaan koskaan.. Ois se niin paljon helpompaa!! :)

Ekan kerran kun soitin yleisölle (~50-10 henkilöä) niin ei jännittänyt yhtään, mut en soittanutkaan "kotikaupungissa"
 
Eli jos joudun joskus koulun (siis saman mis käyn) edessä soittelemaan niin saattaa jännittää aika vitusti. Kerron vielä vinkin et miten ei jännitä. ajattele seuraavalla lailla koko ajan: "Vitun väliä, vitun väliä..." Iha oikeesti auttaa :D
 
Tai jotain sinne päin.
 
Ehkäpä se jännittäminen johtuu yleensä vaan siitä että pelkää että maine menee muiden silmissä... Siis tuttujen ihmisten. Niitä joutuu kuitenkin näkemään aina jälkeenpäin. Ihan tuntemattomia tyyppejä ei välttämättä tapaa enää koskaan niin ei se haittaa miten silloin soittaa! Vai mitä mieltä ootte?

Ehkäpä se jännittäminen johtuu yleensä vaan siitä että pelkää että maine menee muiden silmissä... Siis tuttujen ihmisten. Niitä joutuu kuitenkin näkemään aina jälkeenpäin. Ihan tuntemattomia tyyppejä ei välttämättä tapaa enää koskaan niin ei se haittaa miten silloin soittaa! Vai mitä mieltä ootte?
 
Just tolleen. Vituttaa soittaa myöhemmin kaikille (KAIKILLE) tutuille koko koulun eessä jotain vitun spice girlsiä. Jos soittasin jossain ulkomailla niin voisin soittaa kitaraa vaikka omalla ****** miljoonan ihmisen edessä. Mut sit täällä...

Se on 2x fizz black label perryä ja se on siinä, sit ei muuta ku lavalle ja setti irtoo kyl

Jännä juttu, kun mua ei ole koskaan oikeastaan jännittänyt kamalasti.
Ennen keikkaa tulee vaan sellainen vöyhötys olo...