Kitarat: soittaminen ›

Otsikko kertonee tärkeimmän. Tyylejä on varmasti yhtä paljon kuin potentiometrissä positioita. Itse olen hyvin nirso edes mikkivaihtimeen koskemaan, mutta jotkut nypläävät kitaran säätimiä alituisesti. Kuuleeko joku muukin eron saundissa? Vai onko kyse jostain JOSTAIN?

Mä ainakin koko ajan kuuntelen omaa saundia ja mietin mikä mikkiasento voisi olla paras ja tarviiko esim säröä vähän vähentää volapotikalla jne.
Tietenkin kitara ja mikit vaikuttaa tähän aika paljon. Ei tolla jacksonilla heviä soittaessa kauheasti saundia ruuvaile, kun se paras saundi on se tallamikki + potikat täysillä, mutta stratolla kyllä saundiin voi vaikuttaa aika paljon. :)

No mun mielestä jos joku muu kuulee eron, niin olen nyplännyt jotakin pahasti vituralleen :-) parasta mielestäni on että muut ei huomaa mitään ja jos nappuloita hiplaamalla saavutan sen niin hyvä. itse hiplaan nappuloita lähinnä biisien välillä kun pyöräytän volan nollaan ettei kitara hurise ja kierrä kun puuhaan muuta. Yleensä kitaran potikoihin ei tarvitse koskea, mutta särösoundeilla on toisinaan syytä vähän korjailla tonea tai volaa tai molempia. Siitä jatkuvasta nappuloiden hiplailusta sen verran, että mulla on joku kummallinen tarve (ihan niinkuin kutina perseessä) koko ajan pikkuisen korjailla sitä potikan asentoa silloin kun se ei ole täysillä. Siihen ei ikäänkuin meinaa luottaa, että se on oikein vaan koko ajan tekisi mieli pyöräyttää se täysille ja niin sitä hiplailee kunnes ei voi enää vastustaa kiusausta ja sisäistä kaipuuta pyöräyttää sitä volaa täysille :-D.

Jos on löytänyt sen yhden ainoan oikean soundin joka sopii kaikkien piisien joka kohtaan niin ei tartte säätää mitään, voi vaikka ruveta etsimään sitä yhtä oikeaa säveltä joka sopii jne.
Tavallisten kuolevaisten kantsii silloin tällöin vaihtaa soundia, vaikka rytmi-/liidikohtien vaihtuessa, tai siirryttäessä jazzista punkkiin.
 
(= En ymmärtänyt kysymystä.)

kysyjä taisi tarkoittaa että onko joidenkin harrastamalla jatkuvalla ruuvaamisella ( tätähän tekee myös osa isoja staroja) esim.mahdollisesti jokin psykologinen tarve
vaikka se soundi ei olisikaan itse asiassa niin pielessä?
Vai onko se soundi oikeasti hakusessa?
Mitä tekee äänimies tässä tilanteessa, oletan nimittäin ettei se soittaja ruuvaa
soundia näissä tilanteissa kuin itselleen oikeaksi.Miksaaja tehnee sen jälkeen
taas uudet korjaukset saliääneen jonka on tällännyt aiemmin mieleisiksi.
Voisi myös olettaa että se jatkuvasti ruuvaava hankaloittaa jossain määrin myös
monitorimiksaajan tonttia ?

nightbird: kysyjä taisi tarkoittaa että onko joidenkin harrastamalla jatkuvalla ruuvaamisella ( tätähän tekee myös osa isoja staroja) esim.mahdollisesti jokin psykologinen tarve
vaikka se soundi ei olisikaan itse asiassa niin pielessä?
Vai onko se soundi oikeasti hakusessa?
Mitä tekee äänimies tässä tilanteessa, oletan nimittäin ettei se soittaja ruuvaa
soundia näissä tilanteissa kuin itselleen oikeaksi.Miksaaja tehnee sen jälkeen
taas uudet korjaukset saliääneen jonka on tällännyt aiemmin mieleisiksi.
Voisi myös olettaa että se jatkuvasti ruuvaava hankaloittaa jossain määrin myös
monitorimiksaajan tonttia ?
 
No täytyy huomata, että soundi ei ole tiiliskivi eikä kitaralaitteistoa säädetä kuin kotistereoita, että väännetään volat kohdalleen ja nautitaan. Toki sekin on ihan kurantti tapa, mutta monesti siinä potikoiden ruuvailussa on kyse dynaamisen ilmaisun laajentamisesta. Silloin kun ei olla higainmaailmassa, särön määrää säädellään plektran painolla (ts. kuinka syvältä kielien välistä rouhitaan tai kunka kovaa kieltä lyödään) kitaran volapotikasta voidaan säätää särön määrää tai sitä kitaran reagointitapaa. Tonen säätämiselle voi ilmetä tarvetta mikäli säröalueella liikutaan kovin laveasti, mutta sehän riippuu tietenkin siitä mitä ollaan ilmaisemassa.
 
Mun mielestä on jokaisen oma asia haluaako kitaransa potikoita väännellä tai olla vääntelemättä. Jokaiselle soittotavalle on paikkansa ja jokainen soittaja löytää oman totuutensa. Jos ei keksi hyvää syytä väännellä niitä potikoita, niin minusta on ihan okei olla vääntelemättä niitä. Se edustaako potikat soittimen ilmaisuvoimaa vai ovat stressilelu, on lopultakin yhdentekevää jos soitto kuulostaa hyvältä.
 
Mitä taas miksaajan rooliin tulee potikoita vääntelevän kitaristin kohdalla, niin luulisin että hyvä miksaaja pitää saliäänen tasapainossa ja monitoroinnin tietty myös, mutta ei se miksaaja kitaran särön määrään ja luonteeseen vaikuta, se on selkeästi soittajan tonttia joten en usko homma on oikeasti ristiriidassa. Ainoastaan higainissa kitaran dynamiikka on masterissa jolloin miksaajan soittajan välille voisi tulla ristiriitoja, mutta higainkitaristit ei potikoitaan pyörittele..... en ainakaan ole nähnyt heidän niin tekevän.

LTViihde: Otsikko kertonee tärkeimmän. Tyylejä on varmasti yhtä paljon kuin potentiometrissä positioita. Itse olen hyvin nirso edes mikkivaihtimeen koskemaan, mutta jotkut nypläävät kitaran säätimiä alituisesti. Kuuleeko joku muukin eron saundissa? Vai onko kyse jostain JOSTAIN?
 
Ihmettelen, jos tämä todella tulee yllätyksenä, mutta jos sulla on kitara kiinni herkästi reagoivassa vahvistimessa, joka on mukavasti (tarvittaessa aika ronskillakin) säröllä, pelkästään kitaran volume-potikan takana on järjettömän monta erilaista soundia. Tällöin soittaja ja yleensä myös hieman valistunut kuulija ymmärtää, että se kitaran volume-potikka ei todellakaan ole pelkkä äänenvoimakkuuden kontrolloija, vaan ihan koko soundin luonne muuttuu sen myötä. Itse hyödynnän tätä ominaisuutta jatkuvasti.
 
On toki musiikkityylejä, joissa vedetään jatkuvasti hanat kaakossa, eikä soitannollinen ilmaisu edes mahdollista nappuloiden pyörittelyä kesken kaiken, vaan kun on paljon muutakin.

Kiitos Hallu ja Jucciz, tuon kaiken ymmärrän ja olen täysin samaa mieltä.
Ajattelin vain ymmärtää ketjun aloittajan taka-ajatusta kun tuossa välissä
joku ei halunnut sitä tehdä.
Onko muuten tuo enemmän näkyvää silloin jos käytössä on vain oma back line
ilman personal monitorointia?
Silloinhan voisi kuvitella että joku myös haluaa hakea balanssia oman kuulemisen
suhteen kontra muiden mökä?
Tällöin kylläkin voisi kuvitella että kitaristi ruuvaaa sen vahvistimensa master säätöä jos sellainen on ?

Ikinä en oo keikalla vahvistimen volumeen koskenut sen jälkeen, kun sopiva asetus on illan keikkaa varten löytynyt. Hetkelliset tasonnostot hoidetaan pedaalilaudasta.

Kitaroisa joissa on omat tonet ja volat mikeille on todella paljon saundimahdollisuuksia siinä sormien alla. Kokeneet kehäketut hiplaa potikoita ja mikkikytkintä ihan tarkoituksella ja tietävät mitä tekevät.

Ja useimmilla toiminta on todennäköisesti autonomista. Tai ainakin ittelläni tuntee esim. fiiliksen tyyliin: "just tähän kohtaan mun tarttee nyt näköjään tipauttaa tonea ihan rahtusen... noin, parempi!"
 
Reaktiivista toimintaa.

Tässä aiheeseen sopiva video. Tsekatkaapa vaikkei videon aihe kiinnostaiskaan. Taitaa olla selkäytimessä potikoiden säätely :) https://youtu.be/5j_e7HgoBgE

Kopioin tähän pätkän vanhasta kirjoituksestani, toimii varsinkin stratocastereilla:
 
1. Laita kitarasta kaulamikki päälle ja säädä vahvistimesta soundi kohdilleen niin että siinä on sopiva määrä trebleä ja bassoa

2. Vaihda tallamikkiin ja laske tonea niin paljon ettei soundi kirsku

3. Näin sulla on täyteläinen lead soundi kaulamikissä sekä kompakti komppisoundi tallamikissä ilman että tarvitsee ostaa mitään sooloboosteria taikka eq:ta.
 
Varsinkin fuzzien kanssa soittaessa myös volapotikan veivaus on erittäin perusteltua, useimmat niistä kun kuulostavat täysillä soittaessa aikamoiselta sirinältä.

klobasa: Tässä aiheeseen sopiva video. Tsekatkaapa vaikkei videon aihe kiinnostaiskaan. Taitaa olla selkäytimessä potikoiden säätely :) https://youtu.be/5j_e7HgoBgE
 
Tuo on kyllä hyvä :-D tunnistan jopa vähän itseäni siinä :-D .... siis en soittotaidossa vaan tuossa tarkoituksettomassa nappuloiden vääntelyssä :-D

Kyllähän jotkut kitarakamapalstalaiset kuulevat erot jopa puiden soundissa vaikka soitinkaupan hyllyssä istuvista kitaroistakin. Eli kyllähän se niiden säätimien ruuvaiilu varmasti kuulijallekin välittyy. Tärkeintähän on, että omat korvat tykkäävät ja soittimesta tulee sitä mitä tahtoo välittää.

klobasa: Tässä aiheeseen sopiva video. Tsekatkaapa vaikkei videon aihe kiinnostaiskaan. Taitaa olla selkäytimessä potikoiden säätely :) https://youtu.be/5j_e7HgoBgE
 
Bumlefoot kertoo asiasta kommenttiosiossa:
 
"I was plugged into a Vox ToneLabEX for this series of videos, with a direct out going to the video recorder. The video editors decided not to use the Vox's audio channel, they felt it was too distorted and sounded better without".

https://www.youtube.com/watch?v=_B6wumTy9So
 
Siinä n.1min eteenpäin Steve Morse veivaa vipujaan ja selittää soundejaan. Luulen, että jopa puukorvakin eron kuulee.
 
Itsekin aloitin ja soitin vuosia hevikeppiä, eli volat täysille ja highgain nuppia. Nyt soittanut viime vuodet stratolla ja voxilla, niin kyllähän tässä on opettelua opetella soittamaan uudestaan. Pikkunyansseilla hirmu merkitys soitossa mistä ei ennen edes tarvinnut murehtia, kun ei sellaisia edes highgaineilla ollut olemassa.

Kotona tai yksin treenatessa en juuri koskaan koske potikoihin, mutta bändin kanssa soittaessa huomasin että niitä tulee hiplattua aika paljon. Välillä saundi on liian pistävä jolloin pitää laittaa tonea pienemmälle tai sitten volalla säätää onko rytmi- vai soolosaundi. Myös matalalta soittaessa voi tone olla isommalla mutta sitten ylhäältä soittaessa pitää tummentaa saundia jotta korvat ei mene särki.
 
Puhtailla tai reunasäröllä vaikuttaa paljon enemmän.

Jucciz: Ihmettelen, jos tämä todella tulee yllätyksenä, mutta jos sulla on kitara kiinni herkästi reagoivassa vahvistimessa, joka on mukavasti (tarvittaessa aika ronskillakin) säröllä, pelkästään kitaran volume-potikan takana on järjettömän monta erilaista soundia. Tällöin soittaja ja yleensä myös hieman valistunut kuulija ymmärtää, että se kitaran volume-potikka ei todellakaan ole pelkkä äänenvoimakkuuden kontrolloija, vaan ihan koko soundin luonne muuttuu sen myötä. Itse hyödynnän tätä ominaisuutta jatkuvasti.
 
On toki musiikkityylejä, joissa vedetään jatkuvasti hanat kaakossa, eikä soitannollinen ilmaisu edes mahdollista nappuloiden pyörittelyä kesken kaiken, vaan kun on paljon muutakin.
 
Volume-potikalla saa todellakin monenlaista saundia aikaiseksi, mutta siinä on myös iso ongelma ainakin meillä amatöörisoittajilla. Kitaran kokonaisvolume laskee myös ainakin minun styrkkareillani. Tuo vaikeuttaa miksaajan työtä monasti todella paljon, kun muu orkesteri (=rumpali) jatkaa kaahaamistaan samalla lailla riippumatta silloisesta kitarasaundivalinnasta. Kysymys kuuluukin: onko muilla samaa ongelmaa ja jos on, miten hoidatte homman?

Haeroe: Volume-potikalla saa todellakin monenlaista saundia aikaiseksi, mutta siinä on myös iso ongelma ainakin meillä amatöörisoittajilla. Kitaran kokonaisvolume laskee myös ainakin minun styrkkareillani. Tuo vaikeuttaa miksaajan työtä monasti todella paljon, kun muu orkesteri (=rumpali) jatkaa kaahaamistaan samalla lailla riippumatta silloisesta kitarasaundivalinnasta. Kysymys kuuluukin: onko muilla samaa ongelmaa ja jos on, miten hoidatte homman?
 
Tämä on minusta enemmän soittokamojen ominaisuuksiin liittyvä asia. Usein kun puhutaan dynaamisesta vahvistimesta, tarkoitetaan sellaista vahvistinta, jonka soundi puhdistuu säröltä puhtaalle volumepotikkaa pyörittämällä niin ettei volume juurikaan laske. Jos volumet muuttuu niin että miksaajan työ vaikeutuu, kamat eivät ole oikeanlaiset ko. tekniikan käyttämiseen.