Kitarat: soittaminen ›

Onks muita tauon jälkeen soittamisen pariin palanneita?
 
Musahommat oli iso osa identiteettiä ja arkea jostain tuolta viisitoistavuotiaasta melkein kolmekymppiseksi. Ensin sähkökitaraa ja -bassoa, sitten viimeiset ehkä neljä-viisi vuotta lähinnä klassista kitaraa. Syystä tai toisesta homma pääsi näivettymään ja soittaminen vain jäi. Ei ollut bändiviritelmiä loppuvaiheessa enkä esiintynyt missään kellekään klassisen kanssa. Ehkä homma alkoi siksi tuntua paikallaan polkevalta eikä edennyt mihinkään.
 
Pariin otteeseen olen koettanut löytää intoa takaisin, mutta enemmän kyse on ollut jonkin sortin syyllisyydentunnosta kumpuavasta yritelmästä tarttua taas kitaraan. Vaan nyt, n. kahdeksan vuoden taukoilun jälkeen aloin muutama viikko sitten miettiä, että minkäs helvetin vuoksi minä en sitä kitaraa oikein soita, kun musahommathan on ihan mahottoman hyviä hommia. Hain kitaran ja rupesin soittamaan. Siinä oli jotain samaa kuin hyvän ystävän näkemisessä vuosien jälkeen. Juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin ja kohtaaminen tuntuu helpolta ja luontevalta. Mietitään että mitenkös sitä päästettiin useampi vuosi kulumaan näkemättä. Nyt olenkin soitellut päivittäin n. 45min - 2h, ja innostus tuntuu taas aidolta, ei syyllisyydentuntoiselta ja puoliväkinäiseltä.
 
Ja se hienoin osa tässä on järjettömän nopea kehitys. Sormet oli aivan kankeat ja aivo jäässä, kun muutama viikko sitten taas aloittelin. Mutta jo muutaman päivän kuluttua kappaleet alkoivat nousta muistin syövereistä ja sormet vetristyä niitä soittamaan. Joka päivä huomaa osaavansa jotain, mihin ei eilen pystynyt.
 
On selvää, että tämä kehityskäyrä tasaantuu ennemmin tai myöhemmin. Nyt en kuitenkaan usko, että motivaatio katoaa samalla. Ehkä kasvanut ikä on syynä, tai mikä lie, mutta musiikin kokeminen soittaessa tuntuu syventyneen. Tai ehkä pitkän tauon jälkeen soittamiseen suhtautuu eri tavalla, kun se ei ole ollut arkinen osa elämää. Oli miten oli, niin soittaminen vaikuttaa olotilaan vahvemmin kuin ennen. Olen nyt soittanut monena aamuna ennen opintoihin lähtemistä vartin tai puoli tuntia. Huomaan sen jälkeen ulos astuessani sykkeeni kiihtyneen ja aistien ikään kuin avautuneen. Teknisesti en ole samalla tasolla kuin kahdeksan vuotta sitten, mutta kappaleisiin tuntuu löytyvän henkisellä tasolla enemmän tartuntapintaa. Tai sitten kuvittelen. Kahdeksan vuotta on kuitenkin pitkä aika, sen takaisia tunteita ja tunnelmia on mahdoton tarkkaan muistaa.
 
Oli miten oli, mahottoman hyvää hommaa nämä musahommat nimittäin. Taas.

Minulla ollut kitarointi tauolla, arvioisin noin vuoden, saatan muistaa väärin....
 
Penasol: Ja se hienoin osa tässä on järjettömän nopea kehitys.
 
Mutta tätä odotan mielenkiinnolla mikäli se keppi vielä tarttuu käteen että miten alkaa löytymään se "tatsi", onko ihan aloittelijan tasolla vai osaako muka jotain.

Jester44:
Mutta tätä odotan mielenkiinnolla mikäli se keppi vielä tarttuu käteen että miten alkaa löytymään se "tatsi", onko ihan aloittelijan tasolla vai osaako muka jotain.
 
Kyllä tuo ihan yllätti, miten nopeasti tekniikkakin alkoi taas löytyä. Haparointia vielä on, ja epäilemättä siinä menee hyvä tovi, että saman tason saan takaisin. Mutta kun taustalla on pitkä harrastuneisuus, niin pohja on hyvä. Eiköhän se sinullakin näin mene jos olet aloittelijaa edistyneempi.

Penasol: Onks muita tauon jälkeen soittamisen pariin palanneita?
 
Taukoja on ollu joitakin, pisimmällään varmaan puolen vuoden luokkaa. Matalan aktiviteetin aikoja sitten enemmänkin. Nytkään en ole paljoa kitaraa soittanut, koskettimilla tehny sointukäännöksiä ja ihmetelly miksi härösoinnut kuulostaa paremmalta koskettimilla kuin kitaralla.
 
Kuukaudessa kai suurinpiirtein olen kokenut saavuttaneeni sen missä olin plus innostus päälle, taukojen jälkeen.
 

Penasol: Eiköhän se sinullakin näin mene jos olet aloittelijaa edistyneempi.
 
Aloittelin kitarointia reilut parikytä vuotta sitten ja kai siinä voi jo osatakin jotain mutta aika harvoin tuli "loppua kohden" soiteltua ja sitten se vaan jäi pois.
Pääsyy kitaroinnin katoamiseen on aivan outo; tinnitus. (MS-taudin ohessa)
Jotkin tahot väittävät että hartioiden jäykkyys vaikuttaa tinnitukseen.
Siispä kun tämä vinkuna on ottanut minut haltuunsa niin ei vaan enää uskalla soittaa.
Ehkä vielä joskus, ehkä?
Kuulostaa aivan oudolta, tiedän, mutta tällainen "elämys" pitää kokea ennenkuin sen voi ymmärtää.
Ohops kun meni aiheen vierestä, unohtakaa ja jatkakaa.

Täällä myös pitkän tauon jälkeen kitaran varteen (ja näköjään tänne foorumille) palannut. Soittohommat ja ennen muuta "muusikon" identiteetti oli nuorena tärkeä, vaikka tosiasiassa mikään viritelmä ei vienyt demoa pidemmälle eikä keikkojakaan ollut. Sitten tuli opiskelut, perhe ym. ja soittaminen jäi. Kuusi vuotta sitten laitettiin bilebändi pystyyn ja sitä riemua kesti muutaman vuoden. Minulla on se haaste, ettei yksin soittaminen innosta. Ja toisaalta taidot eivät ole koskaan olleet sillä tasolla, että erityisesti pyydettäisiin mukaan.
 
Nyt kesällä iski hirveän tarve soittaa ja ostaa uusi kitara sitä varten. Täytyy sanoa, että tälläkin kertaa uudelleen aloittaminen on kannattanut. Musiikkimaku on vaihtunut ja oikeasti tuntuu siltä, että sormet toimivat paremmin kuin koskaan. Ehkä katkaisuhoito auttaa tekniikkavirheisiin. Olen opetellut joitakin haastavia klassikkoriffejä ja yllättäen ne taipuvat.
 
Tällä hetkellä kaikki vanhat kitararomut on inventointu ja fiksattu. Kitaroiden huoltaminen ja säätäminen on kesken ja muutama uusi hankinta, kuten amplug ja loopperi ovat kovassa käytössä. Tarkoitus on pikkuhiljaa alkaa kyselemään vanhoilta soittokavereilta olisiko kiinnostusta johonkin pienimuotoiseen.
 
Vähän samalla tavalla kävi kamppailulajien kanssa muutama vuosi sitten. 40+ -vuotiaana voi harrastaa vaikka ei osaisi. Nuorena kävi luonnon päälle.

Aloitin kitaransoiton uudelleen elokuussa 2018 n. 40 vuoden tauon jälkeen. Rokkia tuli aikanaan soitettua bändissä usean vuoden ajan. Kävin 70-luvulla vuoden Oulunkylän Pop&Jazz opistoa. Homma jäi kesken liian pitkän matkan takia, kun olisi pitänyt käydä opistolla kolmesti viikossa.
 
Aloitin uudestaan soittamisen elokuussa 2018. Kävin soittotunneilla kerran viikossa kahden vuoden ajan.
 
Viimeisen kahden vuoden ajan olen käynyt jazzkitaristin tunneilla kahdesti kuussa.
 
Kivaa, mutta työlästä hommaa tuo jazzin opiskelu kitaralla. Soittaminen kannattaa aloittaa uudestaan oli tauko sitten kuinka pitkä tahansa.

Kitaravesa: Soittaminen kannattaa aloittaa uudestaan oli tauko sitten kuinka pitkä tahansa.
 
Näinpähän tuo on.
 
Eräs sukulainen minua joku vuosi sitten patisteli takaisin kitaran varteen. Sanoi, että jos soittaa kerran osaat, niin älä nyt herran tähden hukkaan sitä heitä. Äiä on armoton jazz-innostelija. Nuorena oli soittanut saksofonia, mutta lopettanut. Sanoi vuosien mittaan katuneensa lopettamista, ja juurikin n. 40 vuotta myöhemmin asia alkoi kaivelemaan sen verran pahasti, että asteli kauppaan ja haki jo silloin ammoin himoitsemansa Selmerin saksofonin. Muutaman tuttunsa kanssa soitteli ja jotain levyttivätkin, kunnes aika pian terveys vei soittokyvyn. Siinä vaiheessa jutusteltiin asiasta ja kyllähän tuo pisti miettimään. Silloin koetin kaivella innostusta, mutta en löytänyt aitoa intoa palata soiton pariin. Ikävä juttu tuo sukulaisen tapaus, mutta onneksi pääsi muutaman vuoden kuitenkin soittamaan ja sai soittoaan levyllekin talteen.
 
Sitten on eräs entinen työkaveri, varmaan reilun viidenkymmenen ikäinen, joka kertoi aina haaveilleensa bluesin soittamisesta kitaralla. Tykkää bluesista ältsinä. Mutta omien sanojensa mukaan hänestä ei ole soittajaksi. Koetin rohkaista muuttamaan mielensä, mutta piti pintansa.
 
Nyt into tuntuu ehdalta, vajaan kuukauden kait tässä olen siitä jo nauttinut. Pitää nyt suhtautua asiaan realistisesti ja yrittää hellävaroen kohennella motivaation liekkiä. En nyt alkuun ryhdy vaatimaan itseltäni mitään tiukkaa tekniikkatreeniaikataulua. Kaivelen muistista sitä, mitä olen ennen osannut ja opettelen sopivan keveällä haasteella uutta. No aloin kyllä vähän kerrassaan jo hinkkaamaan erästä vähän haastavampaakin kappaletta, joka oli siellä taitojen rajoilla jo ennen taukoa.

Kitaravesa: Aloitin kitaransoiton uudelleen elokuussa 2018 n. 40 vuoden tauon jälkeen.
 
Oliko pysynyt kitara hyvin vireessä tauon aikana?

Jester44: Oliko pysynyt kitara hyvin vireessä tauon aikana?
 
Heh. Hyvä vitsi! Myin kaikki pois soiton loputtua.
 
2018 ostin käytetyn Ibanezin jazzlootan, jonka vaihdoin saman valmistajan Benson malliin ja lopulta AS200 malliin.

Kitaravesa: 2018 ostin käytetyn Ibanezin jazzlootan, jonka vaihdoin saman valmistajan Benson malliin ja lopulta AS200 malliin.
 
Minulla on sellainen tunne että yksi kitara, Jackson Kelly jonka ostin 90-luvun lopulla ei menisi myyntiin vaikka olisi varmaa että ei tule kitaraa soitettua, ikinä.
Tunnearvoa alkanut kertymään reilussa parissa kymmenessä vuodessa.
Ja sitten kun se oli se millä oikeasti alkoi opettelemaan ja osaamaan.
Ja tulipa kustomi maalauskin tehtyä ihan itse. (kuva profiilisivulla)

Heti kun Levytukku saa Metheny mallin (PM200) maahan, niin vaihdan vielä kerran. Ehkä viimeisen?

Pidin aikoinaan 13 v. tauon soittamisesta ja eipä siitä soittamisesta mitään olisi tullutkaan tuona ajanjaksona.
 
Sitten löysin tuon kipinän uudestaan aikuisempana joskus 33-vuotiaana ja ilmottauduin erään ammattikitaristin soittotunneille muutamaksi vuodeksi, jossa käytiin perusteita lävitse. Sen jälkeen olen soitellut viimeiset 25 v., vaikkakaan viime aikoina itsekseen ei juuri ole tullut soiteltua varsinaisesti, mutta bändikontekstissa yhä kylläkin.
 
Kun ei aseta rimaa liian korkealle ja pitää sen sellaisena leppoisana harrastuksena vaikka, niin silloin se on nastaa puuhaa.

Oman kokemuksen mukaan kerran opittu palaa kitarassa todella paljon nopeammin takaisin, verrattuna siihen kun ensimmäisen kerran opettelit ne asiat. Käyhän se järkeen ja sama mekanismi toimii oppimisessa muutenkin. Jos on joskus tehnyt sen pohjatyön, niin vähän kun viitsii raaputella ruostetta siitä päältä niin saattaa yllättyä myönteisesti.
 
Aivot muistaa kertaamalla, mutta kroppakin muistaa. Esim. punttisalilla kerran itsensä vahvaksi vääntänyt pääsee uudestaan helpommin samaan kuntoon, vaikka olisi mennyt ihan rapakuntoon siinä välissä. Tässä tapauksessa kyse on varmaan enemmänkin aivojen muistamisesta, mutta kuitenkin. Lihaksethan ne sormiakin liikuttaa, ehkä kädet muistaa että hei tätä on tehty ennenkin, ja paljon.
 
Joskus kolmekymppisenä soittelin todella paljon, siinä välissä oli yksi aika pitkä hiljainen jakso, yllätyin miten nopeasti tilut rupesi irtoamaan kun alkoi treenata uudestaan. Ei tarvinnut läheskään sellaisia määriä hinkata kuin silloin alunperiin. Todella hämmästyin sitä kehityksen nopeutta, olin jo vähän ehtinyt ajatella että no jos mä soittelen vaan jotain hitaita liksejä enää. Eli mutupohjalta väittäisin, että se vanhan nopeampi oppiminen pätee myös tuollaiseen motorisen tason hommaan, ei pelkästään siihen että tietää mitä ääniä kuuluisi soittaa, miten teoria toimii jne.

aalataur: Oman kokemuksen mukaan kerran opittu palaa kitarassa todella paljon nopeammin takaisin, verrattuna siihen kun ensimmäisen kerran opettelit ne asiat. Käyhän se järkeen ja sama mekanismi toimii oppimisessa muutenkin. Jos on joskus tehnyt sen pohjatyön, niin vähän kun viitsii raaputella ruostetta siitä päältä niin saattaa yllättyä myönteisesti.
 
Aivot muistaa kertaamalla, mutta kroppakin muistaa. Esim. punttisalilla kerran itsensä vahvaksi vääntänyt pääsee uudestaan helpommin samaan kuntoon, vaikka olisi mennyt ihan rapakuntoon siinä välissä. Tässä tapauksessa kyse on varmaan enemmänkin aivojen muistamisesta, mutta kuitenkin. Lihaksethan ne sormiakin liikuttaa, ehkä kädet muistaa että hei tätä on tehty ennenkin, ja paljon.
 
Joskus kolmekymppisenä soittelin todella paljon, siinä välissä oli yksi aika pitkä hiljainen jakso, yllätyin miten nopeasti tilut rupesi irtoamaan kun alkoi treenata uudestaan. Ei tarvinnut läheskään sellaisia määriä hinkata kuin silloin alunperiin. Todella hämmästyin sitä kehityksen nopeutta, olin jo vähän ehtinyt ajatella että no jos mä soittelen vaan jotain hitaita liksejä enää. Eli mutupohjalta väittäisin, että se vanhan nopeampi oppiminen pätee myös tuollaiseen motorisen tason hommaan, ei pelkästään siihen että tietää mitä ääniä kuuluisi soittaa, miten teoria toimii jne.
 
Näin se tuntuu olevan. Nyt puolisen vuotta suht. ahkerasti soitelleena tuntuu, että teknisesti olen jo vähintään sillä tasolla kuin ennen taukoa. Tulkintapuolellakin tuntuu löytyneen lisää syvyyttä entiseen. Tätä tosin on hankalan puoleinen todentaa kun ei tallenteita ole, mutta ainakin soittaminen tuntuu nykyään vaikuttavan minuun vahvemmin kuin aiemmin. Mitä lie iän vaikutusta.

Kitaravesa: Heti kun Levytukku saa Metheny mallin (PM200) maahan, niin vaihdan vielä kerran. Ehkä viimeisen?
 
Vaihto tapahtui, mutta Gibson ES-175:een.