Kitarat: soittaminen ›

Miten harjoitella lavaesiintymistä ja mitä siellä lavalla pitäisi ylipäätään tehdä soittamisen lisäksi?
 
Pitäisikö keikkaa varten vain treenata julmetusti, jolloin pystyisi tekemään mitä vain ja silti soitto olisi timmiä. Vai pitäisikö lavaesiintymistä treenata erikseen joko treeneissä tai jopa himassa?
 
Itselläni soitto onnistuu nimittäin hyvin vain, jos seison paikallani. Jos vähänkin yritän tehdä jotakin, niin soitto kärsii.

Miten harjoitella lavaesiintymistä ja mitä siellä lavalla pitäisi ylipäätään tehdä soittamisen lisäksi?
 
Pitäisikö keikkaa varten vain treenata julmetusti, jolloin pystyisi tekemään mitä vain ja silti soitto olisi timmiä. Vai pitäisikö lavaesiintymistä treenata erikseen joko treeneissä tai jopa himassa?
 
Itselläni soitto onnistuu nimittäin hyvin vain, jos seison paikallani. Jos vähänkin yritän tehdä jotakin, niin soitto kärsii.
 
Harjoittelu auttaa tuohonkin. Lavakoheltamista on hyvä harjoitella että osaat myös soittaa samalla. Tietenkin pakko ei ole koheltaa ympäri lavaa sen huippuvaikean ubersoolon aikana mutta helpommissa kohdissa voit eläytyä sitten senkin edestä. Muista ettei koheltaminen ole kuitenkaan sama asia kuin karisma. Tony Iommi ei paljoa riehu muttei silti näytä miltään tikulta paskassa.
 
Katsele vaikka suosikkiesiintyjäsi koikkelehtimista ja ota siitä oppia. Tietenkin joku kurkipotkuklisee ei sovi välttämättä hitaaseen blues komppaukseen.
 
Aloita vaikka vähän kävelemällä ympäriinsä ja heilumalla.
 
EDIT: Joo

Voltti on aina hyvä hypätä

ynkkäpotku

Kannattaa vaan kitaran otelaudan ja sormiensa tuijottamisen sijaan mennä musiikkiin sisään, tanssia, jammata, aloittaa vaikka ihan nyökyttelystä.
 
Tai sitten voi peilin edessä harjoitella koreografioita..
 
Keikat on soittamisen suola, ainakin mulle, ei pysty peittään sitä kuinka kivaa on.. Siitä se kai lähtee..

En ole ehkä paras sanomaan, mutta kokeiles vaikka sillain että soittelet seisaaltas. Ainakin omakohtasesti käy niin että jos oikein hyvän kuulonen hevibiisi on menossa niin ei siinä ihan paikallaan taho pysyä! :D

Tietenkin joku kurkipotkuklisee ei sovi välttämättä hitaaseen blues komppaukseen.
 
Voi v*ttu että repesin tälle... +
 
Joo, kyllähän siellä lavalla on ihan kiva jotain tehdä, sellainen yltiöpäinen karaaminen (kts. G'n'R keikalla) ympäriinsä on kyllä aika perseen näköstä, mutta tyylikäs esiintyminen, vaikka se olisi rauhallista on iso osa sitä keikkaa.... nimenomaan yleisön ja soittajan välinen kemia tarvii myös siinä toimia, sitä ei oikein näe usein...

Helpoiten sen oppii keikalla, mutta eväät pystyy hankkimaan muualtakin: opettele biisit niin hyvin ulkoa, että menee silmät kiinni. Mä teen oikeasti näin, silloin mä tiedän olevani jonkin asian kanssa valmis. Sellaisia pieniä temppuja voi harjoitella treenikselläkin, kunhan harjoittelee soittoa samalla. On eri asia tehdä kärrynpyörä kitaran kanssa soittaen vasemman jalan pikkuvarpaalla, kuin pihanurmikolla pikku hiprakassa juhannuksena.
 
So. leipä ja makkara tulee treenikseltä (ko. aiemmin mainitut eväät), mutta keikkojen myötä sä vasta tajuat miten ne kuuluu yhdistää toisiinsa. Näin mun mielestä.

Keikat on soittamisen suola, ainakin mulle, ei pysty peittään sitä kuinka kivaa on.. Siitä se kai lähtee..
 
Jep.. komppia..
 
E: + :D toi oli meinaa asian ytimeen toi lausahdus..

Miten harjoitella lavaesiintymistä ja mitä siellä lavalla pitäisi ylipäätään tehdä soittamisen lisäksi?
 
Pitäisikö keikkaa varten vain treenata julmetusti, jolloin pystyisi tekemään mitä vain ja silti soitto olisi timmiä. Vai pitäisikö lavaesiintymistä treenata erikseen joko treeneissä tai jopa himassa?
 
Itselläni soitto onnistuu nimittäin hyvin vain, jos seison paikallani. Jos vähänkin yritän tehdä jotakin, niin soitto kärsii.
 
Ei siinä muuta kuin ottaa videokameran treeneihin ja esiintyy sille koko bändillä. Kun sitä tsiigailee niin alkaa kummasti hävettää ja esiintyminen alkaa hiipiä vaivihkaa mukaan touhuun.
 
Kannattaa alottaa vaan siitä että lopettaa käsien tuijottamisen soittaessaan. Kyllä ne kädet löytävät tiensä oikeille kohdille vaikka silmä ei auttaisikaan. Pelkästään se, että pystyy vähän tuijottelemaan yleisöön ja muuhun bändiin antaa mahdollisuuden kommunikointiin.
 
Sitten kun tajuaa että helevetti, mähän saan soitettua vaikka sekunniksi irrottaisin katseen käsistä, voi yrittää ottaa yhden tai kaksi kävelyaskelta. Sekin onnistuu kun vaan uskoo:D
 
Pelkästään noilla eväillä pärjää jo ihan helevetin pitkälle, tsiigaa Kirk Hammettia.

Ei siinä muuta kuin ottaa videokameran treeneihin ja esiintyy sille koko bändillä. Kun sitä tsiigailee niin alkaa kummasti hävettää ja esiintyminen alkaa hiipiä vaivihkaa mukaan touhuun.
 
Kannattaa alottaa vaan siitä että lopettaa käsien tuijottamisen soittaessaan. Kyllä ne kädet löytävät tiensä oikeille kohdille vaikka silmä ei auttaisikaan. Pelkästään se, että pystyy vähän tuijottelemaan yleisöön ja muuhun bändiin antaa mahdollisuuden kommunikointiin.
 
Sitten kun tajuaa että helevetti, mähän saan soitettua vaikka sekunniksi irrottaisin katseen käsistä, voi yrittää ottaa yhden tai kaksi kävelyaskelta. Sekin onnistuu kun vaan uskoo:D
 
Pelkästään noilla eväillä pärjää jo ihan helevetin pitkälle, tsiigaa Kirk Hammettia.
 
Sä heität ihan skeidaa!!! Eka treenataan moshaus ilman kitaraa, niin että tasapaino pysyy vaikka selkään tulisikin 100-kiloista hevisikaa. Sitten lisäämme kitaran, muttemme soita sillä vielä. Kun olet tottunut moshaa ja pitää kitaraa kaulassasi ilman niskamurtumia/venähdyksiä, niin opettelemme soittamaan sillä kitaralla. Näin yksinkertaista se on. Saksipotkuhyppy tulee jos on tullakseen =)

Miten harjoitella lavaesiintymistä ja mitä siellä lavalla pitäisi ylipäätään tehdä soittamisen lisäksi?
 
Minä suhtaudun tähän asiaan niin, että pitää vain soittaa koko olemuksellaan. Pitää olla yhtä sen kanssa mitä tekee.
 
Vaikka esim. Steve Vailla on mielettömän hienot lavaliikkeet mitkä se on treenannut peilin edessä, ja Yngwie on suorastaan eläin lavalla, niin hyvään esiintymiseen riittää kuitenkin ihan perusasiat. Niin se on noillakin tyypeillä.
 
Hyvä ehdotus oli, että irrottaa katseensa kitarasta ja käsistä. Katseen voi antaa vaeltaa yleisössä. Bändikavereita voi tarkkailla, se parantaa usein yhteissoittoakin. Tanssiminen voi kuulostaa naurettavalta, mutta kannattaa kokeilla että miten voisi liikuttaa vartaloaan musiikin tahdissa.
 
Hyvässä esiintymisessä ilmennetään koko olemuksella sitä mitä ollaan soittamassa. Ja liikehdinnästä vielä: se mikä tuntuu itsestä joltain, ei näytä yleisön silmissä miltään. Esiintymisen luontevuus ei edellytä suurta liikehdintää, mutta jos aikoo liikkua niin se pitää tehdä tarpeeksi isosti että se näyttäisi myös yleisön silmissä joltain. Itsetarkoituksellinen riekkuminen taas voi olla todella ärsyttävää. Mutta oman esiintymisen kuvaaminen videolle antaa lopulta kaiken tarvittavan tiedon.

Näkisin, että avainsana on luontevuus. Toiset nyt vaan ovat jäykempiä kuin toiset ja mikään ei näytä koomisemmalta kuin se, että "hillitympi" soittaja yrittää väkisin pistää tanssiksi, kun se vaan yksinkertaisesti "ei lähe" - parempi on olla oma itsensä ja katsoa mihin se riittää. Yleensä ajan kanssa (lue: vuosien saatossa) liikehdintä lavalla vapautuu yleensä ihan itsestään: kyllä siinä jalka alkaa soittajallakin väkisin vipattaa, jos meininki on hyvä ja biisit kukee ja yleisökin tuntuu tykkäävän.
 
Ei minua häiritse se tosiasia, että joku soittaja ei vaan ole showmies - kyllä sellaisenkin henkilön lavaelehdinnästä yleensä huokuu kuitenkin edes se, että:
* hän pitää siitä, mitä tekee
* tahtoo tarjota yleisölle parhaan mahdollisen musiikillisen kokemuksen
* hänen ja bändin muiden jäsenten välillä on edes jonkinlaista silmäpeliä - "me tehdään tätä yhdessä"

Rennosti vaan.
 
Kun on hauskaa, liikkuminen ja lavashow tulee itsestään eikä se näytä yleisöstäkään väkinäiseltä.
 
E: ^^ juurikin kuten jucciz sanoi. Ei väkisin, se näkyy.

Miten harjoitella lavaesiintymistä ja mitä siellä lavalla pitäisi ylipäätään tehdä soittamisen lisäksi?
 
Olla oma itsensä ja tehdä sitä mitä tulee luonnostaan. Kaikki opetellut maneriit on yleensä korneja. Kyllä se siitä feelis puskee läpi kun on rutiinia takana ja pystyy eläytymään musiikkiin.

Olla oma itsensä ja tehdä sitä mitä tulee luonnostaan. Kaikki opetellut maneriit on yleensä korneja. Kyllä se siitä feelis puskee läpi kun on rutiinia takana ja pystyy eläytymään musiikkiin.
 
Komp. Nimenomaan näin. Kyllähän toi kaikki lähtee musiikista. Kaikenlainen "opeteltu" kohkaaminen vaikuttaa herkästi falskilta.

Varovainen kannattaa kuitenkin olla sen meuhkaamisen kanssa.
 
http://www.youtube.com/watch?v=yEGd7R7FeMw&

Stetsoni ja paari-jakkara riittää lava-show'ksi.

Treeniksellä kantsii harjoitella osuuksia mahdollisimman paljon niin, ettei tarvitse katsella sormiaan kun soittaa. Siitä on hyvä jatkaa sitten vaikka mihin moovsseihin.

Näkisin, että avainsana on luontevuus. Toiset nyt vaan ovat jäykempiä kuin toiset ja mikään ei näytä koomisemmalta kuin se, että "hillitympi" soittaja yrittää väkisin pistää tanssiksi, kun se vaan yksinkertaisesti "ei lähe" - parempi on olla oma itsensä ja katsoa mihin se riittää. Yleensä ajan kanssa (lue: vuosien saatossa) liikehdintä lavalla vapautuu yleensä ihan itsestään: kyllä siinä jalka alkaa soittajallakin väkisin vipattaa, jos meininki on hyvä ja biisit kukee ja yleisökin tuntuu tykkäävän.
 
Ei minua häiritse se tosiasia, että joku soittaja ei vaan ole showmies - kyllä sellaisenkin henkilön lavaelehdinnästä yleensä huokuu kuitenkin edes se, että:
* hän pitää siitä, mitä tekee
* tahtoo tarjota yleisölle parhaan mahdollisen musiikillisen kokemuksen
* hänen ja bändin muiden jäsenten välillä on edes jonkinlaista silmäpeliä - "me tehdään tätä yhdessä"
 
Tää on ihan totta muuten, paitsi että ihan samoin kuin soitossa, ei tiedä mitä osaa ellei yritä. Sen takia kannattaa treeneissä ensin vähän kokeilla kaikkea mahdollista, sellaistakin mikä ajatuksen tasolla tuntuu ihan vammaiselta, ja katsoa josko se alkaisi tuntua luontevammalta. Jos ei ala, niin sitten ei kannata jatkaa yrittämistä. Ongelma on siinä että "luontevuus" on suureksi osaksi vaan sitä, mihin on tottunut. Tärkeintä on vaan se, että kokeilee rohkeasti uusia asioita, lopulta tulee kokeiltua niitäkin asioita jotka helpoimmin itseltä onnistuvat, toisin sanoen joita tehdessä tuntuu siltä että on luontevasti oma itsensä. Rohkeus yrittämiseen on kuitenkin nimenomaan sitä mitä se vuosien tuoma kokemus saa aikaan.