Kitarat: soittaminen ›

Nyt on vähän pakko avautua kun jälleen kerran jopa näiden kaikkien vuosikymmenten jälkeen joudun tämän vanhan totuuden paikkaansa pitävyyden myöntämään. Tiedän, että kaikki eivät ole samaa mieltä ja että joitakin saattaa jopa seuraava väite vähän ärsyttää, mutta sanonpa sen kuitenkin ääneen. Perustelen sitä parilla sanalla ja sitten tietenkin on hedelmällistä, että myös ne vastaväitteet perusteltaisiin.
 
Sähkökitaraa oppii soittamaan soittamalla akustista kitaraa. Näin se vaan menee, vaikka en aina itsekään haluaisi sitä myöntää. Käytännön havainto omasta elämästäni on, että aina kun soittelen akustisella kitaralla paljon ts. harjoittelen myös niitä sähkisjuttuja sillä, niin sähkökitaran soittoni paranee merkittävästi. Tämä sama juttu on tapahtunut alusta saakka (ihan alussa en kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta vuosien kuluessa sen on joutunut huomaamaan ihan konkreettisesti).
 
Aika helppo ja ilmeinen peruste sille, miksi näin käy on, että akkaria on vähän raskaampi soittaa ja sormet voimistuu ja tekniikka hioutuu tarkemmaksi. Ehkä näinkin, mutta itselläni on sen verran hyvä akustinen (teräskielinen), että sen soittotatsi ei merkittävästi eroa sähkökitaran soittotatsista (suurin ero tulee punotusta G-kielestä jota ei voi samalla tavalla bendata kuin punomatonta). Jos soittotaito paranee, vaikka akustisen soitto on yhtä helppoa kuin sähkiksen niin mistä se sitten johtuu? pähkäilin sitä tuossa ja siksi aloin kirjoittaa.
 
Toinen aika ilmeinen vastaus on, että akustinen ei juurikaan soi itsestään eli sen soittaminen vaatii paljon aktiivisempaa otetta kuin sähkökitaran mikä vahvistaa soittajan hyveitä. Tämä pätee myös parempiin akkareihin jotka on säädetty kevytsoittoisiksi, niin silti niiden soittaminen vaatii hiukan enemmän .. aktiivisuutta tai niitä pitää soittaa hiukan eri voimalla. Tai ei ehkä voimalla, mutta aktiivisemmin siis vasemman käden sormi pitää olla kunnolla nauhan takana, että ääni ei kuoleennu ja räpylöitä ei voi läimiä otelaudalle ihan yhtä huolettomasti. Plektrakädellä sama juttu näppäyksen on oltava tarkka että se ei tapa sointia.
 
Mä mietin oikeasti, että akustinen kitara on vaan niin paljon ilmaisuvoimaisempi, että se antaa soittajalleen paljon enemmän ja paljon tarkempaa palautetta siitä miten sitä soitetaan, että se väkisinkin kehittää soittotatsia tarkemmaksi ja herkemmäksi nyansseille. On tietenkin tosi stereotyyppinen väite heittää että akkari on ilmaisuvoimaisempi. Toki aivan parhaat huippuluokan sähkökitarakamat (kitara+ vahvistin) ovat todella tarkkoja ja ilmaisuvoimaisia ja kaventavat tätä eroa merkittävästi, mutta en ole aivan varma että kurooko nekään sitä kokonaan kiinni jos otetaan laadukkaampi akkari kouraan.
 
Itse ajattelen periaatteessa, että sähkökitara ja akustinen kitara ovat vähän niinkuin eri soittimia ja niillä soitellaan erilaisia juttuja ja niille on musassa vähän eri paikkansa. Silti sähkökitarajuttuja voi soittaa akustisella ja akustisen juttuja voi soittaa sähkökitaralla (mikä on ihan mielenkiintoinen kokeilu). Käykääpä kuuntelemassa vaikkapa sellaista mestaria kuin Ted Greeneä, niin kitaratraditioiden raja-aidat kaatuu komiasti ja näkee mitä kaikkea telecasterista ja twinreverbistä voi saada irti :-D .
 
No itselleni on ollut todella terveellistä soitella välillä enemmänkin akustisella ihan kaikkia juttuja. Kaikki tekeminen on sen jälkeen ollut aina vähän laadukkaampaa ja sen ajattelin tulla tänne kertomaan. Mielipiteitä kiitos :-)

no höpöhöpö.

Luin joskus kirjasta loistavan neuvon, soita sitä ilman sähköjä. Meinaan paljastuu nopeasti, mitä siitä soittimesta irti saa. Sekin mitä sä saat siitä irti. Nopeasti myöskin oppii, mikä merkitys käsityöllä on, vaikka on sähkis. Ja havaitsee oman soittokuntonsa laadun. Haittapuolena on volan olemattomuus, joka johtaa helposti voimankäyttöön (power); soittotekniikan kustannuksella tietysti.
 
Joskus soittimesta saa enemmän irti kuin sun osaaminen tai kyvyt. Mihin varmasti (laadukkaan) akustisen kanssa törmää. Tietoisesti jätin hankkimatta akustisen kitaran. Se saattaa olla jo liian kompleksinen (hieno) laitos vanhalle kurpalle, vaikka käsitöistä tykkäänkin.

statistiÖ: Luin joskus kirjasta loistavan neuvon, soita sitä ilman sähköjä. Meinaan paljastuu nopeasti, mitä siitä soittimesta irti saa. Sekin mitä sä saat siitä irti. Nopeasti myöskin oppii, mikä merkitys käsityöllä on, vaikka on sähkis. Ja havaitsee oman soittokuntonsa laadun. Haittapuolena on volan olemattomuus, joka johtaa helposti voimankäyttöön (power); soittotekniikan kustannuksella tietysti.
 
Joskus soittimesta saa enemmän irti kuin sun osaaminen tai kyvyt. Mihin varmasti (laadukkaan) akustisen kanssa törmää. Tietoisesti jätin hankkimatta akustisen kitaran. Se saattaa olla jo liian kompleksinen (hieno) laitos vanhalle kurpalle, vaikka käsitöistä tykkäänkin.
 
Silloin ei opi sitä miten soitin käyttäytyy sähköisesti vahvistettuna, joten höpöhöpöä tämäkin. Kielten sammuttaminen oikeaoppisesti, feedbackin hyväksikäyttäminen, vahvistimen ja muiden siinä välissä olevan reagoiminen jne. jää kokonaan pois.
 
En sano kuitenkaan ettei siitä olisi ollenkaan hyötyä, koska akustinen on soittimena niin samankaltainen, mutta kuitenkin erilainen. Toki hyödyn irti saaminen riippuu myös paljonkin tyylillisistä seikoista, mutta suurin osa maailman huippukitaristeista ei kannusta akustisen soittamiseen.

Voi siinä ehkä ihan aloittelija saada tiettyihin juttuihin paremman pohjan kun akkari ei anna ihan yhtä paljon anteeksi sitä, jos painaa kieltä väärästä kohtaa tai liian kovaa tai hiljaa tms, mutta joo, pääosin höpöhöpöä, sähköt päällä on aina sähköt päällä ja jos se kuulostaa silloin hyvältä, se on hyvää. Yhtä lailla se akkari antaa anteeksi jotain pieniä raapaisuja plektralla, väärien kielten soimisia tms, jotka kuulostavat saman tien aivan kamalilta pienelläkin säröllä.

Hyviä näkökohtia olette tuoneet esille kiitoksia niistä. Varmaan asia ei ole niin yksioikoinen ja varmaan myös vähän riippuu minkälaisen musan parissa operoi. Ja tottahan se on, että jos uskoo ettei jostakin ole hyötyä, niin ei siitä silloin ole hyötyä..... ja tietty sama myös päinvastoin.
 
Tuo sähkökitaralla soittaminen ilman sähköä on hyvä pointti myös. Toisaalta sähkökitara (ainakaan lankkukitara) ei ole akustinen eikä anna lähellekään yhtä tarkkaa palautetta kuin akustinen ja kuten sittemmin tuli todettua saattaa johtaa tarpeettomaan soittotatsin voimaantumiseen toisin kuin akustinen.
 
Mutta mutta, kukin tavallaan ja tulkoot polullaan onnelliseksi.

ÄrGee: ............... mutta suurin osa maailman huippukitaristeista ei kannusta akustisen soittamiseen.
 
Eikös tämä riipu vähän siitä ketä pitää huippukitaristina? meinaan kun tulit tuon tyyliasian ansiokkaasti maininneeksi, niin onhan niitä huippukitaristeja ihan jokaisessa genressä eikä vaan tilukitaristeissa.

Kyllä mä olen ihan Hallun linjoilla. Akkarin soittaminen opettaa kuuntelemaan nyansseja. Näkemys paranee, vaikka tekniikka ei paranisikaan.

Klasari-akustisen soittajat on yleensä ihan vasta-alkajan näköisiä kun ne ottaa sähkökitaran käteen ensimmäistä kertaa, joten se siitä teoriasta. Ei silti, onhan se sormilla soittaminen myös hankalaa oppia jos on vetkuttanut vain plektralla, mutta silti jostakin mystisestä syystä sähkökitaraa soittaneille akustisen soittaminen ei tuota ihan niin suuria vaikeuksia.
 
Toisekseen hyvin säädetty (ja omaan käteen sopivat kielet) akustinen kitara ei ole raskas soittaa, tai sen ei pitäisi olla. Sama pätee kaikkiin soittimiin. Jos on raskas ja hankala soittaa niin teet jotakin väärin.

Kefiiri: Kyllä mä olen ihan Hallun linjoilla. Akkarin soittaminen opettaa kuuntelemaan nyansseja. Näkemys paranee, vaikka tekniikka ei paranisikaan.
 
Jaahans, taas on m.netin "ammatijaosto" jakamassa neuvoja, enkä tarkoita sinua tai Hallua jotka puhutte ihan asiaa aiheesta.
 
Itellä on klarsaritaustaa kitarasta, klarinetista ja pianosta + kuorosta + jo kloppina aloitettuna 12 kielisen ja basson soitto + piano ja myöhemmin sähköiset kiipparit, oli mulla rummutkin jossain kohtaa. Tänä päivänä taittuu enää basso, kitara ja kiipparit jossain määrin.
 
KAIKISTA on ollut apua kaikkeen, mitä enemmän soitat erilaisia soittimia sitä parempi käsitys musiikista muodostuu. Pätee myös musan kuunteluun tämä.
 
Ärgeen aivopieruun kommentoisin että eivätkö Guthrie Govan, Alex Hutchkins, Al Di Meola, Grew Howe, Birelle Lagrene, Sylvain Luc, Pat Metheny, Tommy Emmanuel + moni moni muu ole huippukitaristeja?
 
Kyllä lähtee tilut ja tyylillä oli kitara mikä hyvään. Vittu näitä juttuja taas...

hallu: Eikös tämä riipu vähän siitä ketä pitää huippukitaristina? meinaan kun tulit tuon tyyliasian ansiokkaasti maininneeksi, niin onhan niitä huippukitaristeja ihan jokaisessa genressä eikä vaan tilukitaristeissa.
 
Yksi hyvä esimerkki tilukitaristista, joka on soittanut paljon akustista on Kiko Loureiro. Näkee jo noista klasari/flamenco-vaikutteista ja hybrid pickaamisen käytöstä sähkökitaralla. Ilmeisesti siitä on ollut hyötyä, mutta minusta se on harvinaista ja pahemmin tuon luokan kitaristit eivät painota akustisen soittamista.
https://www.youtube.com/watch?v=Iwjphitm1Mo
 
Rick Graham taisi myös olla klasari-tyyppejä, ja aivan mahdoton tiluttaja sähkiksellä.
https://www.youtube.com/watch?v=2hhalUbSw0I
 
WanhaWetäjä:Yksi todellinen aivopieru pääsi herrä Ärgeeltä, siihen kommentoisin että eivätkö Guthrie Govan, Alex Hutchking. Al Di Meola, Grew Howe, Birelle Lagrene, Sylvain Luc, Pat Metheny + moni moni muu ole huippukitaristeja?
 
Sitä ei pysty sanomaan minkälaista todellista hyötyä siitä on ollut, vaikka eri instrumentit saattavat täydentää toisiaan eri tavalla. Siksi kirjoitin, että tyylilliset seikat tulee ottaa tässä asiassa huomioon. Mutta jos luulee oppivansa soittamaan sähkökitaraa akustisella, tai toisinpäin, niin silloin on väärässä.

Voihan perhana, mä en oikeasti yhtään muistanut että tämä kysymys herätti näin paljon tunteita..... Anteeksi mun tarkoitus ei ollut varsinaisesti ärsyttää ketään.
 
Wanhavetäjä toi esille tärkeän pointin, että kaikki musiikin kanssa puuhailu parantaa soittamista koska näkemys laajenee. Juuri niinhän se on ja oikeastaan itsensä haastaminen myös musiikin kuuntelemisessa on omasta mielestäni tosi hyödyllistä.
 
Olen opetellut itsekin soittamaan kitaran lisäksi bassoa, rumpuja ja vähän perkussioita ja huuliharppua (tosi auttavasti vasta viimeksi mainittua), mutta kiippareihin en ole vielä tohtinut kajota, mutta sekin olisi mielessä. Varsinkin rummut ja basso ovat auttaneet minua paljon myös kitaran soitossa. Kitara on jotenkin niin perkussiivinen ja monisävyinen soitin, että siinä yhdistyy niin monia puolia joiden osaaminen hyödyttää ihan suoraan kitarankin soittoa.
 
Musan kuuntelu on ihan uusi aluevaltaus itselleni ja olen siinä pitänyt taktiikkana olettaa, että jos en pidä jostakin musasta, niin se johtuu siitä että en ymmärrä sitä ja minun tulee perehtyä siihen lisää. Tämä lähestymistapa on auttanut jazzin osalta (eli muutamat hc bebobmestarit oli aluksi aika vaikeasti lähestyttäviä) ja kyllä olen sinnikkäästi kuunnellut myös muuten inhoamiani "tilusankareita" ja vähän alkanut erottaa nyansseja heidän tekemisissään. Täistä tilu-ukoista sen verran, että muutamat heistä ovat ilmiömäisen lahjakkaita myös musiikillisesti ja esimerkiksi Gutheria Govan tai Paul Gilbert ovat sellaisia jotka eivät pysty piilottamaan musikaalisuuttaan edes sen armottoman tilun alle, vaan musikaalisuus ja näkymksellisyys puskee väkisinkin esille, mutta pahimmoillaan tuntuu, että se tilusankarin mantteli on selkeästi joillekin sekä ahdas että raskas.
 
Mutta vinkkinä niille jotka pitävät nopeasta kitaran soitosta, niin kuunnelkaapa vaikka semmoista kaveria kuin Jocho Stephan niin lähtee perhana semmoiset tilut, että oksat pois ja hän muuten antaa myös hyviä tekniikkavinkkejä miten opetella tiluttamaan esimerkiksi sen että ei kannata soittaa väärin ;-) nimittäin virheiden toistaminen vahvistaa niitä niin siksi kannattaa soittaa mieluummin oikein ja tarkasti ja siksi on syytä aina aloittaa hitaasti jotta niitä virheitä ei tulisi silloin kun hermoradat eivät ole vielä vahvistuneet.

Varmasti eri tyylisten soittimien soittaminen auttaa ihan yleisellä tasolla, mutta ainakin rankemmassa heviväännössä on tärkeää soittaa sähkökitaralla ja säröillä. Tämä ihan vain oman kokemukseni perusteella. Paljon on tullut harjoiteltua sähkiksellä akustisesti illan hämärinä tunteina, kun on pitänyt varoa häiritsemästä perhettä. Ja sitten on saanut myöhemmin huomata että piti opetella samat riffit ja temput uusiksi sähköjen kera, eli akustisesti tuli soitettua leväperäisemmin tai huolimattomammin. Sitten sähköjen kanssa samalla tyylillä tulikin ihme vinkunoita ja demppaukset oli mitä sattuu. Toki akustisesti opetellut virheet sai kyllä korjattua kohtuullisessa ajassa. Ilman sähköjä soittamalla oppii tiettyä motoriikkaa, mutta ei saa soittaa pelkästään ilman sähköjä, mikäli haluaa osata soittaa hyvin. Ja varmaan riippuu tosiaan tyylistä, eli eikös bluussiakin veivattu aluksi akustisilla kitaroilla ;)

Jos vaikka sovitaan, että akustinen on miehille ja sähkökitarat neideille, niin ei tuu riitaa.

Gary Enfield: Jos vaikka sovitaan, että akustinen on miehille ja sähkökitarat neideille, niin ei tuu riitaa.
 
Riitahan on just parasta! Aloituksensa alkupuolella Hallu vetää vähän mutkat suoriksi ja se on herättänyt keskustelua, mutta kirjoituksen lopussa mielestäni kiteytyy asian ydin:
 
"No itselleni on ollut todella terveellistä soitella välillä enemmänkin akustisella ihan kaikkia juttuja. Kaikki tekeminen on sen jälkeen ollut aina vähän laadukkaampaa ja sen ajattelin tulla tänne kertomaan".

Onhan se nyt lähtökohtaisesti ihan lauseenakin absurdi, "sähkökitaraa oppii soittamaan soittamalla akustista." Tai soittamalla sähkökitaraa ilman sähköjä. Oppiiko sitten soittamaan akustista soittamalla pianoa? Ihme legendoja.
Tuskin sitä kukaan yrittää kiistää, että on hyväksi musiikilliselle kehitykselle jos harjoittelee ja puuhastelee useammalla kuin yhdellä ainoalla soittimella. Toisaalta voihan niinkin kehittyä lajinsa mestariksi. Niin kovin henkilökohtaisia asioita nämä ja niiiiin paljon muuttujia sekä puhtaasti makuasioita.
Tulee vähän mieleen miten jotkut vanhat nistit jossain paskalehdessä selittää miten vaarallista se kannabis on, siitä aloitettiin ja sitten nistielämä vei mennessään. Ylimielistä ja retardista väittää että koska sulle kävi nyt noin, niin sama tulee käymään väistämättä kaikille muillekkin.
 
Emminä nyt mieltäni tästä ole pahoittanut enkä yritä kenenkään muroihin kusta, ei ole niin vakavaa. Hyvä vaan jos joku on löytänyt itselleen sopivan tavan edistyä työssään, eikai millään muulla mitään väliä? Mutta loppupeleissä jos ite menisin sähkökitaratunneille missä opettaja lyö akkarain käteen, niin kääntyisin samantien takaisin ja suosittelisin samaa muillekkin. Toisaalta sama homma jos haluisin klasaritunneille ja siellä lyödään sähkis käteen. Molemmat kielivät opettajan osaamattomuudesta.
Mulle sähkis on ygönen mutta koen silti tärkeäksi että mulla on kahen sähkiksen lisäksi naikkari ja teräskielinen. En koe että akustisilla olisin tullut paremmaksi sähkiksen käsittelyssä, mahdollisesti jopa päinvastoin. Mutta kehitystä ne akkarit ovat selkeästi avittaneet ihan yleisesti ottaen kitaroiden kanssa säheltämisessä.

Kannattaa myös pitää itsensä kunnossa, syödä hyvin ja käydä lenkillä, ja muistaa pitää korvatulppia korvissa kun soittaa vahvistin täysillä. Kaikesta siitä on varmasti hyötyä soittamisen opetteluun kun pysyy mieli ja ruumis virkeänä eikä tule tinnitusta. Toisin sanoen, lenkkeilemällä ja tulppia korvissa pitämällä oppii soittamaan sähkökitaraa. Myös on tosi vaikea soittaa hyvin jos on kova paskahätä. Paskalla käymällä vasta oppiikin soittamaan sähkökitaraa.

Sergei Fallinen: Paskalla käymällä vasta oppiikin soittamaan sähkökitaraa.
 
Ahterin pyyhkimisen ja sweeppauksen tekniikat eivät olennaisesti eroa toisistaan.

Krice: Klasari-akustisen soittajat on yleensä ihan vasta-alkajan näköisiä kun ne ottaa sähkökitaran käteen ensimmäistä kertaa, joten se siitä teoriasta.
 
Tämä toimii kyllä myös täsmälleen toisknpäin, eli on järkyttävän näköistä kun ummikko sähkökitaristi yrittää soittaa klassisella näppäilytekniikalla. Käsivarsi ja ranne ovat kuin naulatut kiinni kitaran kanteen, ja kankesti koukistetut sormet harsivat kieliä tallan vierestä semmoisessa huvittavassa perseenraapimisasennossa. Mikäli soittaja on vanhaa rokkänroull-koulukuntaa, vasen käsi puristaa kaulaa kuin pesäpallomailaa niin, että kitaran kaula jää siihen peukalon ja etusormen haaraumaan, peukalo heiluu valtoimenaan otelaudan puolella, pikkurilli käpröttää kaulan syrjässä kuin kuivunut katkarapu, ja sitten yritetään hakea otteita sillä kolmen sormen nipulla, josta ei löydy asennon vuoksi nauhaväliulottuvuutta. Joten se siitä vastateoriasta.

Hallun teoria siis on, että (esim.) 1000 treenitunnin jälkeen kitaristi soittaa sähkökitaraa paremmin, jos nuo tunnit on jaettu akustiselle ja sähkikselle, vs. että olisi soittanut kaikki 1000 tuntia sähkiksellä?
 
Tää on kyllä mielenkiintoinen kysymys. Ja teoria on jonniiverran logiikan vastainenkin.
 
Mutta samaa mietitään esim. urheiluvalmennuksen puolella, lajiin keskittyminen vs. monien lajien harrastaminen. Siellä taitaa vallitseva pravda olla, että tietyssä pisteessä on keskityttävä yhteen, jos huipulle haluaa.
Ja pihasarjatasolla (vrt. nuotiokitaristitaso) ei o nii väliä.
;)