Kitarat: soittaminen ›

Oisko jotain niksejä tähän vaivaan?
Jos jammailee jotain taustaa mikä menee vaikka E:ssä ja sen jälkeen jotain toista mikä menee vaikka C:ssä, niin tuntuu turhan työläältä kartoittaa otelauta uudelleen. Tutut asemat on eri paikoissa janiinpäinpois.
Mitenkäs tätä helpottamaan?

tomaattiorava: Oisko jotain niksejä tähän vaivaan?
Jos jammailee jotain taustaa mikä menee vaikka E:ssä ja sen jälkeen jotain toista mikä menee vaikka C:ssä, niin tuntuu turhan työläältä kartoittaa otelauta uudelleen. Tutut asemat on eri paikoissa janiinpäinpois.
Mitenkäs tätä helpottamaan?
 
Tietysti asiaa voi lähestyä siltä kannalta, että mikä on E:tä tai C:tä jne. mutta improilussa mulle tärkeintä on ainakin itelleni se, että mikä kuullostaa hyvältä on oikein enkä ajattele asiaa että tämä on E ja tuo vaikka D jne.
 
Kun soittaa ja se kuullostaa hyvältä niin silloin mun mielestä tekee jotain oikein :D
 
Mutta mä olenkin harrastelija enkä ole opiskellut musiikin teorioita ym. vaan soitan pelkän korvan perusteella.
 
Toki sävellajit,ym. musiikin tuntemus ja teoriat on hyvä tietää ja varmasti niistä on apuja kuiten vaikkapa nuottien tietous ja niistä soittaminen.
 
Lyhyesti en osaa muuta niksiä antaa kuin, että jos kuulostaa hyvältä niin sitten asiat menee oikein, kitaran otelaudan mä olen hahmottanut ihan korvakuulolta ja sitä kautta on tullu tuo tutuksia, toki osaan otteitakin mutta teoriat sun muut on jääny opiskelematta ja korvakuulolta homma mulla toimii.

pappasfin: Tietysti asiaa voi lähestyä siltä kannalta, että mikä on E:tä tai C:tä jne. mutta improilussa mulle tärkeintä on ainakin itelleni se, että mikä kuullostaa hyvältä on oikein enkä ajattele asiaa että tämä on E ja tuo vaikka D jne.
 
Kun soittaa ja se kuullostaa hyvältä niin silloin mun mielestä tekee jotain oikein :D
 
Mutta mä olenkin harrastelija enkä ole opiskellut musiikin teorioita ym. vaan soitan pelkän korvan perusteella.
 
Toki sävellajit,ym. musiikin tuntemus ja teoriat on hyvä tietää ja varmasti niistä on apuja kuiten vaikkapa nuottien tietous ja niistä soittaminen.
 
Lyhyesti en osaa muuta niksiä antaa kuin, että jos kuulostaa hyvältä niin sitten asiat menee oikein, kitaran otelaudan mä olen hahmottanut ihan korvakuulolta ja sitä kautta on tullu tuo tutuksia, toki osaan otteitakin mutta teoriat sun muut on jääny opiskelematta ja korvakuulolta homma mulla toimii.
 
Sama. Heti kun rupeaa jotain sointuja ajattelemaan niin tulee täysi toppi. Loopperia on tullut paljon käytettyä ja kun sahaa otelautaa pituussuunnassa edestakaisin niin tulee otalauta tutummaksi. Mitä väliä jos välillä tulee virheitä, niistä oppii. Eli täysin korvakuulolta. Alussa tuli niitä pentatoonisia sahattua, ei niistä todellakaan haittaa ollut.

No mä ite yritän jatkuvasti rakentaa otelaudan tuntemusta ja suurinpiirtein useimmiten olla kartalla siitä missä mennään; mikä sointu on taustalla ja mitä intervalleja siihen milloinkin viljellään missäkin asemassa jne. Että "näkee" sen otelaudan yksikkönä mitä manipuloida eikä palapelinä mitä parsia.
Tuo yksikön paradigman määritteleminen vaan tuottaa hankaluuksia kun se pitäis olla hallussa sävellajista riippumatta.

Mulla auttaa improvisaatiopohjalta tehdyssä sooloilussa jne. käsitys siitä, mitä kaikkia sointuja esim. neljän soinnun kierrossa on tai oikeastaan se, mitkä sävelet on yhteisiä
kaikille tai suurimmalle osalle soinnuista. Jos soinnuissa on Hm, G, D, ja A, niin ei sen G:n päälle ruveta sorvaamaan mitään duuri-skaalaa (jossa on C), kuulostaa huonolta.
G-lyydinen siihen eli muutama sopiva moodi soiton tueksi. Otelauta hahmottuu silloin sävelten mukaan, eikä lihasmuistin tai jonkun ulkoa opetellun likin perusteella.

Miten sen nyt sanoisi C ja E ovat kovin eri sävellajeja. Itsellä tuo improvisointi tulee intuitiivisesti, eli en mieti sävellajeja, otelaudan nuotteja tai mitään.
 
Kun soitan ensin sointukulkuja vaikkapa I V(7) vi IV, I iiim iim(7) V(7), I IV V(7), ivm iim III7, I vim IV V. Niin aika luontevasti soolot sitten alkavat tulla tuossa I sävelläjissa. Tai ehkä sen mollissa. Muut moodit siten ehkä myös, mutta en niitä mieti.

Mä luulen ettei tähän asiaan ole mitään poppakonstia. Ajattelen niin, että kun hanskaa ainakin duuri- ja molliskaalat kaikista asemista ja jokaisesta sävelestä niin eksyminen on sooloilussa minimoitu (jos ei mennä jazzin puolelle). Oktaavit enkana hanskaan. Tämä vie vängällä aikaa ja taustan päälle soittaminen on ihan ehdotonta. Harmonisella mollilla pääsee monien pop- ja rockappaleiden päälle jo soittamaan kun popissa ja rokissa ei välttämättä sävellaji biisin aikana edes vaihdu. Mä olen lähtenyt ihan yhdestä äänestä liikkeelle, jonka kestää soittaa halutun sointukierron päälle ja sitten ihan intervalleja testaamalla paljastuu, että minkä skaalan ja sävellajin pätkää tähän voi soveltaa.

Sointukäännökset haltuun. Jo pelkkien kolmisointujen käännösten kautta otelautaa on mielestäni helpompi hahmottaa, koska silloin näkee kuinka "harmonia liikkuu". Esim. G, D, Em, C tyylinen yksinkertainen kierto on mielestäni sävellajin ja asteikoiden sijaan helpompi hahmottaa esim. VII-asemasta näin:
 
B|-8-7-8-8--|
G|-7-7-9-9--|
D|-9-7-9-10-|
 
tai näin:
 
E|-7-5-7-8-|
B|-8-7-8-8-|
G|-7-7-9-9-|
 
Noita kun lähtee pikkuhiljaa laajentamaan esim. drop2 muotoisilla nelisointukäännöksillä vaikkapa näin:
 
Gmaj7, D7, Em7, Cmaj7
 
E|-10-8--10-8-|
B|-8--7--8--8-|
G|-11-7--9--9-|
D|-9--7--9--9-|
 
Harmonian liike aukeaa ihan eri tavalla. Sointujen sävelten ja asteikoiden sijaan pyrkii näkemään sointuasteen, ja sen ympärillä ja sisällä sijaitsevat intervallit. Siinä vaiheessa kun kykenee hahmottamaan otelautaa asteikkoboksien sijaan tällä tavoin, saa improvisointikin mielestäni aika erilaisen pohjan jonka päälle rakentaa ja soveltaa.

spacelord: Mä olen lähtenyt ihan yhdestä äänestä liikkeelle, jonka kestää soittaa halutun sointukierron päälle ja sitten ihan intervalleja testaamalla paljastuu, että minkä skaalan ja sävellajin pätkää tähän voi soveltaa.
 
Hmm, tuo vaikuttais enempi kynä ja paperi-sävellystyöltä kuin improvisoinnilta. Kun on intervallit kunnolla hallussa ja "korvissa", niin eikö viimeistään sen ensimmäisen äänen jälkeen pitäisi vähän niinkun takaraivon kertoa miten eri intervallit edellämainittuun säveleen istuu, sekä samalla paljastaa ko. äänen etäisyys juuresta? Kertoohan heti kättelyssä sävelkierron toonika aika pitkälle mitkä intervallit ovat "turvallisia" ja mitkä luovat dissonanssia? Tyylilajista tietenkin riippuen.
 
Ite joskus laitoin loopperiin vaan yhden basso-äänen droneksi ja yksitellen kävin läpi kaikki intervallit sen päälle, jokaisessa parissa eri oktaavissa. Samalla kirjoitin ylös lyhyesti ja kuvaavin sanoin mitä viboja mikäkin herätti. Mm. Maj6:sta kirjoitin "aurinkoinen, laiska, levollinen, lievä dissonanssi. Min6 puolestaan "sottainen, disorientoiva, hämmentävä, kireä, laahustava, painajaismainen, suuri dissonanssi."

tomaattiorava: Hmm, tuo vaikuttais enempi kynä ja paperi-sävellystyöltä kuin improvisoinnilta. Kun on intervallit kunnolla hallussa ja "korvissa", niin eikö viimeistään sen ensimmäisen äänen jälkeen pitäisi vähän niinkun takaraivon kertoa miten eri intervallit edellämainittuun säveleen istuu, sekä samalla paljastaa ko. äänen etäisyys juuresta? Kertoohan heti kättelyssä sävelkierron toonika aika pitkälle mitkä intervallit ovat "turvallisia" ja mitkä luovat dissonanssia? Tyylilajista tietenkin riippuen.
 
Ite joskus laitoin loopperiin vaan yhden basso-äänen droneksi ja yksitellen kävin läpi kaikki intervallit sen päälle, jokaisessa parissa eri oktaavissa. Samalla kirjoitin ylös lyhyesti ja kuvaavin sanoin mitä viboja mikäkin herätti. Mm. Maj6:sta kirjoitin "aurinkoinen, laiska, levollinen, lievä dissonanssi. Min6 puolestaan "sottainen, disorientoiva, hämmentävä, kireä, laahustava, painajaismainen, suuri dissonanssi."
 
Siinä on vaan se, että mitä enemmän erilaista (etenkin listapopista poikkeavaa) musaa kuuntelee, sitä vähemmän dissonoivilta nuo hieman harvinaisemmatkin intervallit kuulostavat. Toki tätä ei kannata pelätä, vaan siihen kannattaa ihan tietoisestikin pyrkiä, ts. totuttaa korvaa siihen suuntaan, että muutkin kuin turvalliset kolmisoinnut ja niihin perustuvat intervallit maistuvat ja kuulostavat kivoilta.
 
Nää on toki paljon myös tyylisidonnaisia juttuja: edes hieman jazzin suunnalta ponnistavan musan parissa pelkät kolmisoinnut kuulostavat liian laajalti viljeltynä suorastaan vääriltä, tai vähintäänkin tylsiltä, jos niiden kaveriksi ei tule riittävästi isompiakin sointuja. Toisaalta, kyllä taas vaikkapa m6-soinnut ovat esim. tangoissa ja 6-soinnut esim. 60-luvun popmusiikissa (muuan The Beatles tulee mieleen...) tavattoman yleisiä, ja add9-/madd9-/maj7-soinnut ovat nekin peruskauraa tämänkin päivän popmusiikissa, eli pakko ei ole Miles/Coltrane-osastolle mennä löytääkseen vähän kiehtovampaa harmoniaa.

Tässä on väkisinkin alkanut hiljalleen vähän jazz-teoriaa opiskelemaan kun tosiaan kolmisoinnut ja pentatoniset käyvät todella pitkästyttäviksi. En tosiaan erityisen innostunut jazzin soittamisesta ole mutta onhan siellä nättejä juttuja mitä soveltaa omiin röytämisiin. Aina ihaillut sellaisia soittajia jotka näennäisen perinteisen taustan päälle kepittelee jotain mitä ei ois millään itelle tullu mieleen.
 
Nelisointujen harmonia ja moodien melodia kiinnostaa. Moodit edelleen aika hakusessa. Ois kiva pystyä viljeleen ainakin lyydistä ja mixolyydistä taustaan ku taustaan mutta se menee sitten usein semmoseksi saatanan kvanttifysiikaksi että pitää olla kynät, paperit ja taskulaskimet ja kompassit. Ellei vastaan satu joku just itelle täydellinen tausta.

tomaattiorava: Tässä on väkisinkin alkanut hiljalleen vähän jazz-teoriaa opiskelemaan kun tosiaan kolmisoinnut ja pentatoniset käyvät todella pitkästyttäviksi. En tosiaan erityisen innostunut jazzin soittamisesta ole mutta onhan siellä nättejä juttuja mitä soveltaa omiin röytämisiin. Aina ihaillut sellaisia soittajia jotka näennäisen perinteisen taustan päälle kepittelee jotain mitä ei ois millään itelle tullu mieleen.
 
Nelisointujen harmonia ja moodien melodia kiinnostaa. Moodit edelleen aika hakusessa. Ois kiva pystyä viljeleen ainakin lyydistä ja mixolyydistä taustaan ku taustaan mutta se menee sitten usein semmoseksi saatanan kvanttifysiikaksi että pitää olla kynät, paperit ja taskulaskimet ja kompassit. Ellei vastaan satu joku just itelle täydellinen tausta.
 
Tärkeintä näissä kaikissa mainitsemissasi melodisissa ja harmonisissa ilmiöissä on se, että ne pystyy kuulemaan omassa päässään jo ennen kuin on soittanut ääntäkään - ja oikea suunta otelaudalla löytyy ilman suurta pähkäilyä. Jos tositilanteen tullessa tarvitsee miettiä, montako sävelaskelta ja mihinkä suuntaan piti mitäkin säveltä muuttaa, jotta saadaan vaikkapa lyydinen "maku", todennäköisesti paikka on mennyt jo ohi siinä kohtaa kun vastaus on selvillä. :D
 
Teorian osaaminen on tärkeää, mutta jos sitä ei kykene siirtämään käytäntöön, eivätkä omat korvat sano, missä mennään (tai mihin pitäisi olla menossa), koko teoriaosaaminen jää aika lailla turhaksi. Toki voit tällöin keskustelussa viljellä nippelitietoa ja vastata täsmäkysymyksiin, mutta eipä siitä paljon iloa ole, mikäli itse soittoon nuo asiat jäävät heijastumatta.
 
Eri moodeja ja sointuja on ihan välttämätöntä makustella, jotta niiden kunkin soundi jää korvien väliin ja ne pystyy tuottamaan ja tunnistamaan pyydettäessä. Makusteluun tarvittava aika riippuu korvista ja aikaisemmasta harrastuneisuudesta, mutta oikotietä tai vippaskonsteja ei ole. Nää asiat pitää pystyä kuulemaan omassa päässään, tai muuten ne eivät ikinä kuulu omassa soitossa sillä lailla, että ne ovat kunnolla omaksuttua sanastoa. Kyseessä on täysin sama homma kuin siinä, että opettelee puhumaan jotain uutta kieltä: sitä on pakko kuulla paljon ja omaksua sanat, äänteet, painotukset ja muut ominaispiirteet. Muutoin ei lopputulos ole uskottava.
 
Jos yhtä kitaristia pitäisi suositella jollekulle, joka on 12 tahdin blueskierron päälle iät ja ajat tahkonnut blues- ja pentatonisia asteikoita, mutta haluaisi nyt laajentaa sanavarastoaan, mun ehdotukseni olisi Robben Ford. Hänen soitossaan on vankka bluestausta, mutta sekä melodista että harmonista ajattelua on viety todella hienolla tavalla jazzin suuntaan ilman, että lopputulos on kuitenkaan varsinaisesti jazzia.
 
Ja loppuun vielä: ota asteikot ja moodit haltuun, mutta ÄLÄ soita asteikoita ja moodeja sitten kun oikeasti soitat, varsinkaan yleisölle. Ymmärrä, että ne ovat vain työkaluja, joilla luodaan itsenäisiä ja vahvoja melodioita. Melodia on kuningas. Kun sulla on päässäsi hyvä melodia, et enää mieti kaavalla "tähän kohtaan tarjoan hetken aikaa tätä asteikkoa ja sit vaihdan tohon toiseen asteikkoon n:nnen sävelen kohdalla", vaan homma toimii vaistonvaraisesti - kuitenkin hyödyntäen kaikkea opittua. Muista myös tauot - ne ovat ihan yhtä tärkeitä kuin nuotitkin.
 
Huomaan palaavani samoihin teemoihin uudestaan ja uudestaan, mutta eipä näitä asioita toisaalta voi ylikorostaa.