Kitarat: soittaminen ›

Moi, nyt olisi vehkeet, joilla saa helposti tap tempolla määritettyä delayn keston. Tuli vaan mieleen, että minkälaisia delayaikoja yleensä käytetään ja minkälaiset toimii minkäkinlaisissa jutuissa. En siis puhu nyt millisekunneista vaan nuottien aika-arvoista. Ite oon joskus onnistuneesti käyttäny pisteytetyn neljäsosan mittaista delayta joissain sooloissa, mutta minkälaista te käytätte?
 
ps. Hyvää joulua kaikille.

No ainakin yleensä se biisin tempo määrittää ainakin jonkin verran että millanen delay siihen sopii. Myös musiikin tyylilaji vaikuttaa asiaan. Jos nyt esim. vertaa countrya jossa yleensä käytettän erittäin lyhyttä delaytä ja vaikka rockmusiikkia jossa pitempiä delay-aikoja käytetään tuomaan dramatiikkaa (soolo) tilanteeseen.
 
Taitaa mennä glögipäissä ihan ohi aiheesta, eli parempi että vaikenen. Hyvät Joulut!

Hmm.. vähän mietityttää suomenkielinen terminologia kyseisen efektin suhteen. Tässähän ilmeisesti ajetaan takaa delayn timea, eli sitä kuinka pitkä viive on kestoltaan. Voisi myös luulla, että kestolla tarkoitetaan feedbackiä (toistojen kestoa), mikä olisi ehkä loogisempaa... Kieli on puutteellinen ja turhan monimerkityksellinen tapa ilmaista asioita ja ajatuksia.
 
Mutta itse asiaan. Varmaan yleisimmin käytetään neljäsosaa tai puolinuottia - tarkoitushan olisi, että myös delay olisi selkeästi taimissa. Hyvin iskuille osuessa delay luo enemmän tila- kuin viivekaikuvaikutelmaa. Riippuu vähän mitä hakee. Jos delay on vain pienenä ambienssina (eli hiljaisella, lyhyellä feedbackilla), timea ei välttämättä edes aseteta tarkasti taimiin (tällöin käytetään yleensä n. 200-600ms pituista viivettä).
 
Tuo pisteellinen kahdeksasosa toimii joskus, varsinkin jos soittaa dubbia tai jotain muutta reggaehtavaa. Samalla pisteellisellä saa myös jännän kuudestoistaosakudoksen aikaan, kun asettaa feedbackin nollaan ja levelin täysille, ja soittaa pelkkiä kahdesasosia. Homma tulee kaanonina kolme kuudestoistaosaa jäljessä!

Mulla on aika usein sooloissa pisteellisen 8-osan mittainen delay, joka tietysti suhteutuu tempoon, jonka nakutan lautaan yleensä samaan aikaan, kun rumpali laskee biisin käyntiin. Sopivasti feedbackia sitten siihen. Tämä siis ihan rokkibändin touhuissa. Mistään älyttömän pitkistä delaysta en niin välitä, ne usein vaan sotkee. Tai välitän kyllä, mutta siinä ei enää musta puhuta niinkään tilaefektistä, vaan efektoinnista. Tuossa TC:n muljuttimessa on ihan kiva ominaisuus se "dynamic delay", mikä siis meinaa sitä, että kun laitteen inputiin tulee signaali, niin voin määritellä signaalin tulohetkestä tietyn ajan, jonka verran muljutin vaimentaa delayta tietyn x desibeliä. Käytännössä olen säätänyt delayn niin, että n. 120bpm 16-osia nopeammissa juoksutuksissa delay vaimenee selvästi sotkemasta pilitystä.
 
Tosiaan rokkenroll-hommissa on tuntunut toimivan hyvin sellainen nopea slap back -tyyppinen delay. Myös mm. Robben Ford suosii tämän tyyppista delayta. Mitäköhän se nyt pituudeltaa sitten olisi, kuitenkin puhutaan jostain 8-osasta tai ehkä vähän lyhyemmästä. Pitääkin tsekata ensi kerralla kun menen kämpällä. Kannattaa kuunnella vanhoja rock n' roll -levyjä, niin siltä kyllä selviää homman juju aika nopeasti.
 
Sitten ihan efektinomaisesti olen käytännyt todella kovalle säädettyä pisteellisen kahdeksasosan mittaista delayta, feedbackia sen verran, että vain yksi toisto kuuluu kunnolla. Sitten kun nakuttaa vaikka dempattuja 8-osia kitaralla, niin saa ihan mielenkiintoisen efektin. Kahdella eri pituisella delaylla en ole hirveämmin vielä kokeillut, pitäisi ottaa projektiksi. Mm. Andy Timmons selittää jollain videolla, kuinka hänellä on kahden memory manin delayn pituudet säädetty. Ehkä sillä saisi vielä enemmän ambienssia, mutta silti selkeämpää soundia, kun vaan on maltillinen efekin tasojen kanssa.
 
Tässä nyt oli muutama idea. Delayn säätämisessäkin kyllä kannattaa käyttää ensisijaisesti korvia, eikä tuijottaa pituuksia sun muita. Nuo delayn pituudet mitä ylempänä heittelin, niin minä löysin ne ihan niin, että säädin pituutta ja kuuntelin, että mikä kuulostaa hyvältä. Sitten huomasin muutamia tuollaisia kaavoja, joilla saa toimivia juttuja aikaan. Sitten vasta kun korvillaan kuulee ja tietää, että mitä hakee, niin kannattaa musta alkaa laskea parametreja.
 
E: Ylempänä mainittu puolinuotti kuulostaa musta ainakin todella pitkältä delay-ajalta. Ainakin se on jo niin pitkä, että mun korvani mieltää sen jo raa'aksi efektoinniksi, eikä tilaksi tai viiveeksi. Neljäsosa on tietty aika varma valinta, mutta sekin on hitaammissa tempoissa jo aika pitkä häntä.

Ylempänä mainittu puolinuotti kuulostaa musta ainakin todella pitkältä delay-ajalta. Ainakin se on jo niin pitkä, että mun korvani mieltää sen jo raa'aksi efektoinniksi, eikä tilaksi tai viiveeksi. Neljäsosa on tietty aika varma valinta, mutta sekin on hitaammissa tempoissa jo aika pitkä häntä.
 
Totta kyllä. Puolinnuotti toimii nopeissa tempoissa - lähinnä silloin kun tuntuu siltä, että neljäsosa on sotkuisempi.

Itse soittelin pitkään ilman tap-tempoa ja olin onnellinen. Sitten ostin tap-tempo-pedaalin ja mietin että HITTO - miten tulinkaan ennen toimeen ilman tätä. Tätä jatkui jokusen vuoden.
 
Sitten kyllästyin siihen polkemiseen ja siihen että delay toimitti pelkästään kaiun asemaa kun delay ei varsinaisesti lyönny läpi soitossa, koska se meni just tempoon. (En oo siis koskaan oikein soittanut sellasta musaa että delayn tempoilla olis jotain sovituksellista merkitystä: eli että jotkut riffit perustuis delayn tempoon. vrt. Welcome to the jungle. Älkää käsittäkö väärin, oon suuri GNR-fani :)
 
Noh, tap-tempo vaihtu jossain vaiheessa analogidelayseen jossa mulla on kaksi jalalla säädettävää asetusta delaytimelle tempoista riippumatta:
 
1. Täysillä (just se soolon maustamiskaiku)
2. Slapback eli delaytime noin puoleen väliin (max. noin 300ms Ibanez AD-80:ssä).
Ja tuntuu että just noi sitä vaan oikeesti tarvii. Repeat on aina noin kello ysissä eli joku 3-5 toistoa.
 
Tiedän sen hienouden että kun säätää pisteellisiä delaytimeja biisiin tempoon ja soittelee dempattuna kieliä niin kuulostaa ihan U2:lta tai muulta vempatukselta, mutta tällä hetkellä rokki soi (ja glögit päässä) eikä oo hetkeen kiinnostanu delay-kikkailut, joten analogidelay on toiminut hyvin lähinnä pelkkänä ambienssina ja kertomaan vuosikymmenestä (slapback ku mennään Elvistä ja pidempi delaytime ku soitetaan nykymusaan sooloa). Delay-level on mulla aina varsin pienellä. Paitsi kun haluaa saada laitteen oskilloimaan ja täydellisen kaaoksen aikaan.
 
+ että analogidelay kuulostaa, maistuu ja näyttää paljon makeemmalta ku noi digihärpättimet! -> Vaikuttaa soittoon samalla tavalla ku naiset eturivissä ym. ym. :)