Laulaminen ›

Eli kuinka ammattilaiset arvioivat kevyen musiikin laulusuoritusta? Millä kriteereillä esim. laulukokeissa arvioidaan laulajia?

Klasaripuolella on omat "kriteerinsä" ja samankaltaisia juttuja varmaan tarkkailevat kevyelläkin puolella. Äänen kvaliteetti & suhde yleiseen saundi-ihanteeseen (esim. onko saundi tyylinmukainen, toimiiko ääni terveesti läpi skaalan), artikulointi (saako sanoista selvää, pysyykö legato jos sitä vaaditaan, osaako laulaja lausua kieltä tarpeeksi autenttisen kuuloisesti), esiintyminen (miten on lavalla, miten käyttää kehoaan ilmaisun välineenä, palveleeko tulkinta tekstiä), musiikin hallinta (melodian käsittely ja vire, rytmin käsittely, laulun suhde muuhun melodiseen matskuun, harmoniaan ja rytmiin, tyylinmukainen fraseeraus), oma tulkinta (onko sitä, välittyykö se)...
 
...ja tietty se, miten virheistään selviää; kaikille niitä sattuu mutta parhaat osaa ne peittää niin ettei yleisö huomaa.
 
Kevyellä puolella luulisin (mutu) että katsotaan lisäksi laulajan suhdetta muihin muusikkoihin, ts. osaako laulaja liidata ja antaa tilaa sopivassa suhteessa, ottaa huomioon soolot ja keksiä itselleen tekemistä niiden ajaksi, ovatko biisivalinnat, sävellajit ja sovitukset parhaita mahdollisia jne. Klasaripuolella ainakin katsovat että jos ei osaa pianistin kanssa tehdä kamarimusiikkia vaan "sooloilee" pianistista välittämättä, ei ole kovin hyvä liedlaulaja ja oopperassa olisi hyvä silloin tällöin kuunnella orkesteria ja vilkaista kapellimestaria. Suuret taiteilijat tottakai saa tehdä mitä vaan ;)
 
Ehkä oleellisinta kaikessa on se, saako yleisön nauttimaan kuulemastaan ja näkemästään. Jos siinä yhteydessä on jotain häiriötä (esim. yltiömaallisen hurmioitunut heilunta, jota ei voi perustella musiikilla tai tekstillä, liian korkea sävellaji ja siitä johtuvat ääriäänten paskat saundit, liian vaikea biisi joko musiikillisesti tai tekstillisesti) niin sitä sitten analysoidaan tarkemmin että mistä se johtuu - siitä syystä että laulaja voisi kehittyä eteenpäin.

Voitais unohtaa toi termi KEVYTmusiikki.
Esimerkiksi rytmimusiikki olis totuudenmukaisempi..
MUKAn käyttämä Afrokin on hieman outo,mutta osuvampi kuin kevyt.
 
Tekniikka(millä laulat),tulkinta(mistä laulat),musikaalisuus(miten laulat)lavapreesens(kenelle laulat),bänditoiminta(kenen kanssa laulat)+primavista
Soundipolitiikasta sen verran että uskoisin enemmänkin lautakunnan arvioivan sitä kuinka olet löytänyt oman saundisi kuin että kuinka olet löytänyt yleisen saundi-ihanteen.Ja rytminkäsittely on myös tyylitajua.Disco ei ole sama-asia kuin jazzballadi fraseerauksen puolesta..

Voitais unohtaa toi termi KEVYTmusiikki.
Esimerkiksi rytmimusiikki olis totuudenmukaisempi..
MUKAn käyttämä Afrokin on hieman outo,mutta osuvampi kuin kevyt.
Rytmimusiikki on huono vai onko klasarimusa rytmitöntä musiikkia.
Afro-amerikkalainen on taas terminä kuulemma poliittisesti epäkorrekti ainakin USAssa.
 
Laulajan arvioiminen on mielestäni pop/rock -tyylissä erittäin hankalaa, koska on olemassa "huonoja" laulajia, jotka ovat loistavia esiintyjiä, mutta joilla on persoona yhtä musiikkinsa kanssa. Virheillä ei ole mitään tekemistä hyvän muusikon kanssa. Kaikkihan niitä tekee. Zeniläisesti ajatellen virheet pitää jättää taakse.
 
Esim. Idols on mielestäni vastenmielinen ilmiö (laulu)musiikkimaailmassa.
Olisikohan Janis Joplin, Tom Waits, Bruce Springsteen tai Little Richard pärjänneet kisoissa? Tuskin. Silti ovat ykkösartisteja.

Rytmimusiikin lähtökohta ja erityispiirre on rytmisyys,klassisen ei.
 
kevytmusiikki:helppo,kevyt,harrastelijamaisuus..
Ihan tasan yhtä vaikeaa kuin klassinenkin,ellei jopa jossain suhteessa vaikeampaa.

Soundipolitiikasta sen verran että uskoisin enemmänkin lautakunnan arvioivan sitä kuinka olet löytänyt oman saundisi kuin että kuinka olet löytänyt yleisen saundi-ihanteen.
 
Tarkoitin lähinnä sitä, että esim. ei-klasarimusassa ei ole kovinkaan suotavaa kuulostaa klasarilaulajalta > ei-klasarilta kuulostamisen voi katsoa olevan saundi-ihanne. Onko oma saundi sitten yksi ja ainoa läpi tyylilajien - samalla saundilla läpi irkkuballadin ja bluesin - vai pyritäänkö kuulostamaan blueslaulajalta kun lauletaan bluesia ja irkkulaulajalta kun lauletaan irkkumusaa?
 
Termi "kevyt musa" on ihan yhtä huono kun "klassinen" (joka ei sinänsä tarkoita mitään). "Rytmimusa" on yhtä huono - eikö esim. etnopuolen jutut oo rytmisidonnaisia, onko ne sit "melodiamusaa" tai "harmoniamusaa" vai kenties "sointivärimusaa"? Yääh. Mälsää. Ei jaksa vääntää. Terminologia ei koskaan tuu selittämään ilmiöitä kaikenkattavasti.

tanjuli,älä nyt viitsi ;)
Vääntäminen on elämänsuola..
 
Enpä ole tuota klassista koskaan ajatellut että se olis loukkaava termi. Ei kai kevyt-musiikki sanana loukkaa ketään,mua vaan jotenkin risoo ;)
Mä olen opiskellut sekä klasarii että rytmimusaa ja kokemuspohjasesti voin sanoa ettei ainakaan omat opiskelukaverini aikoinaan pitäneen KEVYTTÄmusiikkia minään."MIKSI sitä poppia pitää opiskella,eihän siinä ole kuin kolme sointua.."
 
Että siks varmaan särähtää omaan korvaan niin rajusti.
Traumatisoitunut muusikkoparka..

Tarkoitin lähinnä sitä, että esim. ei-klasarimusassa ei ole kovinkaan suotavaa kuulostaa klasarilaulajalta > ei-klasarilta kuulostamisen voi katsoa olevan saundi-ihanne. Onko oma saundi sitten yksi ja ainoa läpi tyylilajien - samalla saundilla läpi irkkuballadin ja bluesin - vai pyritäänkö kuulostamaan blueslaulajalta kun lauletaan bluesia ja irkkulaulajalta kun lauletaan irkkumusaa?
 
Oman äänen muuuttaminen tyylilajin mukaisesti on varmaan vaikeaa ja osittain tarpeetontakin. Esim. Loiri kuullostaa aina Loirilta, mutta sillä on aina se oma hieno "näkökulma" tulkintoihinsa. Toiset tykkää, toiset ei.
Klassisella laulutyylillä ei tosiaankaan kannata laulaa bluesia, eikä päinvastoin.
 
Onkohan soittamista helpompi arvioida kuin laulamista? Lauluhan on niin ihmisen persoonaan liittyvä juttu. Instrumentti on aina erilainen. Tästä syntyvät persoonallisuudet.

tanjuli,älä nyt viitsi ;)
Vääntäminen on elämänsuola..
 
Tottakai mä viitsin kun täällä on semmosia tyyppejä keiden kanssa _kannattaa_ vääntää ;) Saattaa jopa syntyä keskustelua, uaah!
 
Enpä ole tuota klassista koskaan ajatellut että se olis loukkaava termi. Ei kai kevyt-musiikki sanana loukkaa ketään,mua vaan jotenkin risoo ;)
 
Sama, toisinpäin ;)
 
Mä olen opiskellut sekä klasarii että rytmimusaa ja kokemuspohjasesti voin sanoa ettei ainakaan omat opiskelukaverini aikoinaan pitäneen KEVYTTÄmusiikkia minään."MIKSI sitä poppia pitää opiskella,eihän siinä ole kuin kolme sointua.."
 
Klasaripuolella on sit tää että harva tajuaa sen oikeesti vaativan niin pirusti ihan vaan jyystämistä ja hinkkaamista eikä se ole vain "valmiiksi lahjakkaiden" melodioiden opettelua. Ja sit jos sanoo laulavansa "klassista" niin herättää pikkasen erilaista mielikuvaa kun se että sanois laulavansa ranskalaisia lauluja/renessanssimusiikkia/modernia musiikkia/oopperaa. Laulun ollessa kyseessä niistä ajatuksista, että joko "osaa" tai "ei osaa" ja "genre määrittää kaiken" ei olla ihan heti pääsemässä pois, ne on niin lujasti juurtuneet. Kaikkien muiden soitinten kohdalla "treenaaminen" ja "kehittyminen" käsitetään paljon normaalimmiksi ja asiaankuuluvammiksi asioiksi. Yhh. Menipäs sivuraiteelle.
 
Sitä piti siis sanoa että. Nyt jumittaa ja pahasti. Että. Joka genre herättää omat positiiviset ja negatiiviset mielikuvansa genren edustajista (klassinen laulaja = veivaa mootsarttii nuoteist, ei osaa improta ollenkaan vs. hienovivahteisen tulkinnan tyylipuhtautta / poppislaulaja = improilee ja rallattelee eikä osaa nuottei vs. karismaa ja todellista luovuutta). Meitä edeltävät sukupolvet ovat vaikuttanut tämänhetkisten mielikuvien todenperäisyyteen ja perättömyyteen ja meidän homma olis sit hoitaa homma sillai kotio että meistä seuraavat ei olis enää niin järjettömien laatikoiden vankeina. Hyvä esimerkki: "Vähän hienoo eläytymistä sulla ton haitarin kanssa, ei yhtään niinku yleensä!" (kommentoija ei ollut nähnyt muiden kuin vanhan polven kansanmuusikoiden (+60v) haitarinsoittoa; jos yhtään tietää mitä haitaristit nykyään tekevät, tietää, että ne vanhan polven haitariheebot alkaa olla harvinaisuuksia).
 
Traumatisoitunut muusikkoparka..
 
Me kaikki, me kaikki *on-pienempi-kuin-kolme*

Oman äänen muuuttaminen tyylilajin mukaisesti on varmaan vaikeaa ja osittain tarpeetontakin. Esim. Loiri kuullostaa aina Loirilta, mutta sillä on aina se oma hieno "näkökulma" tulkintoihinsa. Toiset tykkää, toiset ei.
Klassisella laulutyylillä ei tosiaankaan kannata laulaa bluesia, eikä päinvastoin.
 
Nimenomaan - suuret taiteilijat saa tehdä ihan niinkun niitä huvittaa, vaikka ylittää genrerajoja. Se on sitten eri asia että saako sillä arvostusta tietyn genren edustajana vai ylipäätänsä laulajana. En tarkoittanutkaan että omaa ääntä pitäisi "muuttaa" vaan sitä, että pystyy tekemään instrumentillaan tyylinmukaista kamaa, esim. blues kuulostaa bluesilta eikä huonolta oopperalta. Mäkin laulan klassisen rinnalla ei-klassista eikä mun tartte omaa ääntäni vaihtaa toiseksi, käytän sitä vaan eri tavalla. Jos sä laitat puvun päälle niin oot ihan sama tyyppi kun sillon kun sulla on farkut ja nahkatakki - ihmiset vaan näkee susta eri puolen. Sama homma laulussa.
 
Onkohan soittamista helpompi arvioida kuin laulamista? Lauluhan on niin ihmisen persoonaan liittyvä juttu. Instrumentti on aina erilainen. Tästä syntyvät persoonallisuudet.
 
On. Soittopuolella törmää harvemmin semmoisiin tuskailuihin että mietitään onko tämä tyyppi nyt oikeasti esim. jonkun kurssitutkinnon tasoinen soittaja. Laulupuolella tähän törmää jatkuvasti.

Nimenomaan - suuret taiteilijat saa tehdä ihan niinkun niitä huvittaa, vaikka ylittää genrerajoja. Se on sitten eri asia että saako sillä arvostusta tietyn genren edustajana vai ylipäätänsä laulajana. En tarkoittanutkaan että omaa ääntä pitäisi "muuttaa" vaan sitä, että pystyy tekemään instrumentillaan tyylinmukaista kamaa, esim. blues kuulostaa bluesilta eikä huonolta oopperalta. Mäkin laulan klassisen rinnalla ei-klassista eikä mun tartte omaa ääntäni vaihtaa toiseksi, käytän sitä vaan eri tavalla. Jos sä laitat puvun päälle niin oot ihan sama tyyppi kun sillon kun sulla on farkut ja nahkatakki - ihmiset vaan näkee susta eri puolen. Sama homma laulussa.
 
Allekirjoitan ylläolevan. Herättelin vaan keskustelua siitä mikä on hyvää laulua kenenkin korvassa. Mä olen olllut sivuaineinen "klasarilaulaja", joten en hallitse enkä osaa klassista niin, että kehtaisin vetää Wolfia julkisesti.
Itse olen huomannut, että eri (pop/jazz)musatyyleissä tulee fraseerattua ja jopa käytettyä ääntään eri tavalla ihan luontaisesti...siis ainakin jonkin verran. Johtuukohan se siitä, että on jonkinlainen mielikuva jäänyt takaraivoon omien esikuvien myötä. Yritän toki varoa imitointia.

mä en o ikinä tullu ajatelleeks tuota klasari-teema noin..Mutta tottahan se on,juuri tuollaista stereotypiointia molemmin puolin.
pitäs meidän keksiä jotku loistavat uudet termit ja kutsumanimet jotka kestää päivänvalon ja politiikan jajaja..
 
Juuri olen tekemässä kurssia ja opettajani kanssa käytiin läpi arvostelua kurssissani.
musikaalisuus yleensä(ymmärtääkö fraasit,ym..,jazzissa esim II-V-kulut,improssa millaista jälkeä,onko "tyylikkäitä ad libbei..)
Tekniikka(onko sillä tasolla mitä suoritettava tutkinto edellyttää)
tyyli(ovatko biisit esitetty tyylinmukaisesti jazz jazzina,jenkka jenkkana..)
esiintyminen(millaiset spiikit,rentous,millainen lavapreesens ja eläytyminen,miten toimii bändin kanssa,miten huomioi yleisön...)
biisivalinnat(onko hyvät sävellajit,parhaassa mahdollisessa esitys järjestyksessä...)
,millainen musiikillinen"kaari" alusta loppuun,
primavista
 
Vaikuttaa voi myös
Miten kunnioittaa tilannetta ulkoisella habituksillaan ja myöhemmissä kursseissa myös vaikutta miten käyttää p.a.kamoja,miten harjoittaa bändin,miten ilmoittaa kurssistaan(mainokset ym..)
 
joujou..siinä kaikki mitä muistan.