Seuraavassa extreme-kertomus laulutaiteen alalta.
Olin pari viikkoa sitten kavereiden kanssa Ranskassa Les Arcissa (1800 - 3300 m) laskemassa, muut (n=10) suksilla, minä (n=1) laudalla perässä.
Eräänä iltana poikkesin paikallisen hotellin jazz-loungeen ja otin pari (n=2) olutta ja kuuntelin kun pariisilainen bändi (n=3) heitti standardeja. Soittivat hyvin.
Varmaankin nestemäisen tarjoilun (n=4) innoittamana menin juttelemaan bändin kanssa kun setit olivat ohi (vain basisti puhui englantia ;-). Kuinka ollakkaan -- päädyin ehdottamaan yhteisesitystä seuraavaksi illaksi.
Sovimme treenit seuraavalle päivälle klo 12 (melkein puoli tuntia) ja minulla sattui olemaan kitara mukana ja vieläpä biisini nuotitkin -- sattumalta.
Illalla olikin sitten keikka.
Esitimme biisini Content Provider perjantai-iltana täydelle loungelle (n=150). Bändin johtaja piti ennen ja jälkeen esitykseni pienen spiikkauksen, josta en ymmärtänyt sanaakaan. Sound-chekkiä mikkien kanssa ei tehty lainkaan (päivällä treenasimme vain akustisesti), mutta fiilis oli (ensimmäisen säkeistön tumpuloinnin jälkeen) hyvä.
Soitin itse akustisella kitaralla hieman tukea tempolle mutta mikittömänä se ei tietenkään kuulunut muille kuin eturiviläisille ja bändille, mutta laulu tuli -- kaikkine virheineen -- vahvasti mikin kautta läpi.
Rikoin siis monia kultaisia sääntöjä (tee soundcheck, treenaa kunnolla bändin kanssa, ..), mutta keikka oli hieno kokemus.
En ole koskaan laulanut noin korkealla ja Ranska on siis valloitettu ;-)
Päivä oli kokonaisuudessaan antoisampi ja jännittävämpi kuin laudalla lasku sumussa mustaa rinnettä pitkin 3300 metrin korkeudesta \
Biisin voivat halukkaat tsekata osoitteesta
http://www.rdware.com/Groovescapes/ContentProvider.htm Rajojaan kannattaa aina koetella ja joskus jopa ylittää ne!