Aihe: Ääniala pienentynyt radikaalisti - mikä on pielessä?
1
RockFanatic
25.12.2016 15:07:17 (muokattu 25.12.2016 15:34:31)
Äänialani on viimeisten kahden vuoden aikana pienentynyt niin radikaalisti, että jopa pidempi G#4 (head voice) tuottaa usein tuskaa. Pystyn siitä huolimatta pinnistämään itsestäni ulos myös A4:n, A#4:n, Bb4:n, B4:n ja tiukan paikan tullen jopa (erittäin lyhytkestoisen) C5:n, mutta mikä mahtaakaan olla pielessä, kun joudun pusertamaan itsestäni kaikki mehut (kirjaimellisesti - hiki virtaa kuin hellekelillä) pystyäkseni laulamaan vähänkään voimakkaampaa laulantaa vaativia biisejä?
 
PS. Mainittakoon, että vaikka head voicestani loppuvat voimat C5:n/C#5:n (jälkimmäinenkin onnistuu, tosin erittäin harvoin) jälkeen, falsettirekisterini yltää aina nuottiin G#6 asti. Äänenmurrokseni alkoi syksyllä 2013. Laulutekniikassani tuntuu kuitenkin olevan jotakin pielessä, sillä ala- ja keskirekisterissäni ei enää tänä päivänä ole havaittavissa minkäänlaisia merkkejä äänenmurroksesta. Pelkästä puberteetistä ei yksinkertaisesti voi olla kyse.
Khassera
25.12.2016 15:53:12
RockFanatic: Äänialani on viimeisten kahden vuoden aikana pienentynyt niin radikaalisti, että jopa pidempi G#4 (head voice) tuottaa usein tuskaa. Pystyn siitä huolimatta pinnistämään itsestäni ulos myös A4:n, A#4:n, Bb4:n, B4:n ja tiukan paikan tullen jopa (erittäin lyhytkestoisen) C5:n, mutta mikä mahtaakaan olla pielessä, kun joudun pusertamaan itsestäni kaikki mehut (kirjaimellisesti - hiki virtaa kuin hellekelillä) pystyäkseni laulamaan vähänkään voimakkaampaa laulantaa vaativia biisejä?
 
PS. Mainittakoon, että vaikka head voicestani loppuvat voimat C5:n/C#5:n (jälkimmäinenkin onnistuu, tosin erittäin harvoin) jälkeen, falsettirekisterini yltää aina nuottiin G#6 asti. Äänenmurrokseni alkoi syksyllä 2013. Laulutekniikassani tuntuu kuitenkin olevan jotakin pielessä, sillä ala- ja keskirekisterissäni ei enää tänä päivänä ole havaittavissa minkäänlaisia merkkejä äänenmurroksesta. Pelkästä puberteetistä ei yksinkertaisesti voi olla kyse.

 
Jos täytyy "pinnistää kaiket mehut" teet jotain väärin. Efforttia tarvii jonkun verran mutta ei se kyllä ihan noin raskasta koskaan ole.
 
Tekniikkatreeniä osaavan opettajan kanssa jos ei itseopiskelu tuota tulosta. :)
Disclaimer: Pidätän oikeudet puhua paskaa ja huudella mitä sattuu mihin sattuu tietämättä mistään mitään.
RockFanatic
25.12.2016 16:57:40
Aloitin laulutunnit marraskuussa, eli ei sitten vissiin muuta kuin lisää reeniä...?
Khassera
25.12.2016 17:38:27
No jos sulla on ääniala pienentynyt oot varmaan oppinut jotain uutta mitä yrität nyt käyttää koko äänialalla, se voi aluksi olla vaikeaa mutta pikkuhiljaa opit varmasti viemään haluamaasi saundia myös ylä-ääniin.
Disclaimer: Pidätän oikeudet puhua paskaa ja huudella mitä sattuu mihin sattuu tietämättä mistään mitään.
Norsu
19.02.2017 19:26:33
RockFanatic: Aloitin laulutunnit marraskuussa, eli ei sitten vissiin muuta kuin lisää reeniä...?
 
Oon käynyt nyt reilun vuoden laulutunneilla. Veikkaan samaa mitä Khassera sanoi. Ainakin itse vedin Queeniä ensin osin falsetissa ja myöhemmin rintaäänellä (silti transponoituna). Käsittääkseni äänialaan ei lasketa tuota falsettia, enkä kyllä ymmärrä musiikin teoriasta mitään, mutta oman kokemuksen perusteella veikkaan, että olet oppinut jotain mikä on aika jees :)
Khassera
20.02.2017 09:45:46
Norsu: Oon käynyt nyt reilun vuoden laulutunneilla. Veikkaan samaa mitä Khassera sanoi. Ainakin itse vedin Queeniä ensin osin falsetissa ja myöhemmin rintaäänellä (silti transponoituna). Käsittääkseni äänialaan ei lasketa tuota falsettia, enkä kyllä ymmärrä musiikin teoriasta mitään, mutta oman kokemuksen perusteella veikkaan, että olet oppinut jotain mikä on aika jees :)
 
Parempi mitä nopeampaa jätät pois kaikki "ei pidetä oikeana" tms, Daniel Heiman laulaa melkein kokoajan äänellä mitä puritanistiklasarilaulajat mieltäisi falsettina ja "ei oikeana äänenä" mutta ei kukaan osais sanoa missä kohtaa sillä se breikki/vaihto tulee. Eli ei mitään käytännön merkitystä ellei halua kikkelimiekkailla. ;)
 
Ja mitä pikemmin opettelet omaksumaan sen falsetin/headvoicepainotteisen laulun sitä nopeammin opit laulamaan "kovaa ja korkealta" ilman kummempia hiustenhalkomisia. :)
Disclaimer: Pidätän oikeudet puhua paskaa ja huudella mitä sattuu mihin sattuu tietämättä mistään mitään.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)