Laulaminen ›

Aloin miettimään, että kestääkö oikein laulavan ammattilaisen ääni vaikka kuinka kauan? Kipeytyykö heidän kurkku koskaan laulaessa? Tv:ssä pyörii Karita Mattila ja Fever Tampere-talosta. Onko Karita Mattilalla kurkku ikinä kipeä keikkojen jälkeen?
Olen harrastaja laulaja ja viime päivinä kurkkuni on tullut kipeäksi laulutreeneissä. Jotain teen väärin enkä keksi mitä. Jotenkin oma ongelmani liittyy siihen, että aloin kiinnittämään huomiota kurkunpääni asentoon laulaessa ja kokeilin sen pitämistä tarkoituksella alhaalla. Painanko kurkunpäätä nyt alitajuntaisesti alaspäin jolloin se kipeytyy? En osaa sanoa. Hitto kun ei ole kunnollista laulunopettajaa jonka kanssa voisi käydä näitä läpi. Prkl.

Moi! Eipä oikeestaan pitäis koskaan olla laulamisesta kurkku kipeä. Jos on, tekee jotain väärin. Itellä oli aikoinaan aina, mutta nykyään tunnin rock-keikankaan jälkeen ei tunnu missään.
 
Asia erikseen on ehkä sitten örisijät sun muut.

Jos laulaa oikealla tekniikalla, ääni kestää vaikka kuinka pitkään. Yleensä teknisesti oikein laulavilla tulee ensin vastaan kunnon loppuminen, jolloin ei esimerkiksi jaksa tukea tarpeeksi.
 
Kurkunpäätä ei ole mitään syytä pitää alhaalla. Arvelit itsekin, että äänen väsyminen johtui siitä. Luota itseesi ja omiin tuntemuksiisi. Jos laulaminen sattuu tai kutittaa tai tuntuu muuten huonolta, tekniikka on pielessä. Jos taas laulaminen sujuu hyvin ja olet itse omaan lauluusi tyytyväinen, en näe mitään syytä muuttaa tekniikkaa.

Eiköhän se on vähän sellainen juttu joka riippuu monesta tekijästä,
1. miten laulaja älyää säästää ääntä.
2. missä sävellajissa biisi on... Liian matala biisi + huono monitorointi tuhoaa äänen kuin äänen hetkessa IMO!
3. Biisin sovitus, soolon pituudet, fermaatot, liioittelut ja tulkinnat. Mikäli on biisi kovin "kompressoidusti" soviteltu niin joutuu usein laulaja paljon samalla äänenkorkeudella/kovuudella laulamaan mikä voi aiheuttaa jäykkyyttä ym.
4. Taustalaulajatkin vaikuttaa, kuten myös kamat ja monitorointi.
5. Yleisestikin vaikuttaa laulutekniikan hallinta ja osaaminen plus vielä se, että mitä tekniikoita yleensä käyttää.

1. miten laulaja älyää säästää ääntä.
 
Allekirjoitan. Tähän liittyy oman kehon tunteminen, että osaa esim. ennakoida, milloin kannattaa ruveta säästelemään ääntä. Säästeleminen alkaa olla myöhäistä siinä vaiheessa, kun ääni on jo ruvella, eli säästely pitäisi aloittaa jo ennen sitä.
 
Aloittelijan ääni ei kestä sitä, mitä ammattilaisen ääni. Säännöllisellä harjoittelulla ja oikealla tekniikalla ääni kestää yhä enemmän ja yhä pidempään, eli kestävyys kehittyy. Silti, kuten jo aiemmin on mainittu, sattua ei saa. Sattuminen on merkki siitä, että jotain on pielessä.
 
Kunkin äänityypistä riippuu, mitä se kestää. Joillakin peltikurkuilla ääni tuntuu jaksavan loputtomiin. Sitten taas meikäläinen lyyrisellä äänellä varustettu, saa olla aika tarkkana äänenkäytöstään. Pitää hyväksyä tosiasiat oman äänensä suhteen: minun ääneni ei kestä välttämättä samaa käsittelyä, kuin kaverini ääni. Näin ollen minä itse olen loppuen lopuksi ainoa, joka pystyy sanomaan, milloin on lopetettava. Olen kuullut, että joskus jotkut instrumentin soittajat, oli kyseessä sitten bändi tai kamariorkesteri, eivät välttämättä ymmärrä, että ääntä ei soiteta 8 tuntia päivässä tauotta. Näin ollen laulajan täytyy osata pitää puolensa tällaisissa tilanteissa, vaikka muun joukon painostus saattaisikin olla kova.
 
2. missä sävellajissa biisi on... Liian matala biisi + huono monitorointi tuhoaa äänen kuin äänen hetkessa IMO!
 
Tässäkin on se omien rajojen tunteminen eduksi. Joskus en vain ymmärrä, miksi jotkut yrittävät olla väkisin jotain muuta kuin mitä ovat? Tämä pätee sekä klassiseen että kevyeen musiikkiin. Jos kaveri on varustettu matalalla äänellä, miksi hänen pitäisikään vinkua korkealta, kun ei se kuitenkaan kuulosta hyvältä? En tarkoita tällä nyt sitä, etteikö pitäisi osata laulaa monipuolisesti eri korkeuksilta, vaan kyseessä on se, että jotkut ottavat väkisin sellaisia kappaleita laulaakseen, jotka ns. "makaavat" liian korkealla/matalalla. Klassisella puolella "fakittaminen", eli äänityypin luokittelu vääräksi (esim. korkea ääni luokitellaankin matalaksi ääneksi tai päin vastoin) saattaa tuhota äänen täydellisesti. Äänen ja myös kuulijoiden kannalta on parasta, jos ottaa sellaisia kappaleita laulaakseen, jotka "makaavat" hyvällä alueella, ja sitten ehkä käyvät satunnaisesti äärirajoilla. Jatkuva kimittäminen liian korkealta tai vastaavasti möriseminen liian matalalta on äänelle todella rasittavaa.
 
3. Biisin sovitus, soolon pituudet, fermaatot, liioittelut ja tulkinnat.
 
Erityisesti tulkinnan osalta laulaja joutuu luovimaan paljon, koska pääkoppamme sisältö vaikuttaa myös ääni-instrumentin hallintaan. Joskus jos mennään vähän liian lujaa tunnetiloihin, se vaikuttaa ääneen. Hautajaisissa sen tietää, yritäpä itkeä ja laulaa samaan aikaan. Ei oikein tahdo onnistua. Tai jos kappale on todella aggressiivinen, on hallittava kehonsa hyvin, jotta aggressio ei muuttuisi paineiseksi huutamiseksi.
 
4. Taustalaulajatkin vaikuttaa, kuten myös kamat ja monitorointi.
 
Itsensä kuulemisella on merkitystä. Klassisella puolella tämän huomaa akustiikaltaan "kuivissa" tiloissa. Kun ei saakaan äänelleen mitään kaikua, saattaa vahingossa alkaa huutamaan. Tai jos ei ihan huutamaan, niin käyttämään joka tapauksessa turhaa painetta ja energiaa sen sijaan että luottaisi äänen soivuuteen. Tähän auttaa useissa erilaisissa tiloissa laulaminen sekä suhteellisen "kuiva" harjoituskoppi, jolloin tottuu siihen, ettei koko ajan ole katedraalikaikua ympärillä.
 
5. Yleisestikin vaikuttaa laulutekniikan hallinta ja osaaminen plus vielä se, että mitä tekniikoita yleensä käyttää.
 
Kyllä. Esim. klassisessa laulussa äänelle rasittavinta sekä vaarallisinta on oopperalaulu. Pitää olla julmetun hyvä tekniikka, että ääni kestää, sekä laulaa vain itselleen sopivaa ohjelmistoa - huolimatta siitä, että joku painostaa johonkin muuhun. Liian moni ääni on mennyt pilalle oopperalaulussa. Ja kun se on kunnolla pilalla, sitä ei enää korjata.
 
Eräs oopperalaulaja on sanonut:
 
"Pitää laulaa koroilla, ei pääomalla."
 
Minusta tähän lauseeseen on kätketty suuri viisaus.

Tässäkin on se omien rajojen tunteminen eduksi. Joskus en vain ymmärrä, miksi jotkut yrittävät olla väkisin jotain muuta kuin mitä ovat? Tämä pätee sekä klassiseen että kevyeen musiikkiin. Jos kaveri on varustettu matalalla äänellä, miksi hänen pitäisikään vinkua korkealta, kun ei se kuitenkaan kuulosta hyvältä? En tarkoita tällä nyt sitä, etteikö pitäisi osata laulaa monipuolisesti eri korkeuksilta, vaan kyseessä on se, että jotkut ottavat väkisin sellaisia kappaleita laulaakseen, jotka ns. "makaavat" liian korkealla/matalalla. Klassisella puolella "fakittaminen", eli äänityypin luokittelu vääräksi (esim. korkea ääni luokitellaankin matalaksi ääneksi tai päin vastoin) saattaa tuhota äänen täydellisesti. Äänen ja myös kuulijoiden kannalta on parasta, jos ottaa sellaisia kappaleita laulaakseen, jotka "makaavat" hyvällä alueella, ja sitten ehkä käyvät satunnaisesti äärirajoilla. Jatkuva kimittäminen liian korkealta tai vastaavasti möriseminen liian matalalta on äänelle todella rasittavaa.
 
Niin totta. On ihan sanomatta selvä asia, että liian korkealta ei voi laulaa. Ja sehän on monelle yksi suurimpia ns. kuoppia, sillä jostain syystä moni haluaa laulaa niin korkealta ja kirkkaasti, mutta tietyssä sävelkorkeudessa muuttuvat ylä-äänet vaarallisiksi (oma ilmaisu). Itselläni on "luonnollisen" jäykkyyden ja liian korkean sävelen summa sellainen huojuva, pakotettu sävel, mitä kannattaa välttää.
 
Ja sekin on hyvin totta että tilan kaiku vaikuttaa hyvin paljon, laulu tilassa jossa ei ole kaikua kuullostaa toivottomalta ja yksinäiseltä.
 
Vielä on ns. sankarimetalli ja örinämetalli luonnollisestikin aika vaativia äänelle, eli nekin on mielestäni vaarallisia, mikäli vetää väärin eikä tiedä missä mennään. Oopperalaulajalla taas on laulun ammattilainen, eli tietää usein riskit aika hyvin. Toisaalta silläkin on leipä ja ura pelissä, eli ei sekään ole helppo tilanne.

Aloin miettimään, että kestääkö oikein laulavan ammattilaisen ääni vaikka kuinka kauan?
 
Tuossa fifi jo mainitsikin että 8h putkeen ei ole välttämättä useallekaan mahdollista vetää putkeen - ja siihenhän on syynä ihan silkka VÄSYMYS. Laulaminen on lihastyötä, ja lihastyö tuppaa väsyttämään. Ei juoksijakaan jaksa loputtomiin juosta väsymättä, tai muuttomies kantaa laatikoita tauotta ilman että tulee uupumus. Ammattilaisuutta on sitten se että tietää ne omat rajansa, osaa ennakoida väsymyksensä, kompensoida sitä ja vetää väsyneenäkin riittävän hyvin, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.
 
Laululihaksiston väsyessä äänikin alkaa kuulostaa erilaiselta. Maallikko ei välttämättä kuule sitä ollenkaan, mutta kun sen itse kuulee niin sille alkaa "tekemään" jotain, mikä usein johtaa yliyrittämiseen ja puskemiseen, mikä usein johtaa tilaan, missä "kurkku on kipeä" tai "puristaa" tai puheääntä ei ole enää laulamisen jälkeen ollenkaan. Kuulin joulun alla erään pitkän linjan ammattilaisen vetävän aivan uskomattoman hienon keikan ns. viimeisillä jaksamisen rippeillä. Mun korviin väsymys kuului hyvin vähän, vieressä istuvan "maallikon" korvaan ei yhtään. Kyseisen laulajan salaisuus on "vetää ihan samalla tavalla kun muutenkin", vaikka hirveästi haluaisi yrittää jollain tapaa "enemmän" ja "lisää" jotain. Allekirjoitan maalaisjärkevyyden - väsyminen on kehon tapa kertoa ettei enää jaksa, eikä se jaksaminen piiskaamalla kasva siinä hetkessä.

Täytyy elvistellä.
Omaksi ihmeekseni joulun keikkaputkea suorittaessani huomasin pystyväni laulamaan 5 x 45 minuuttia samana iltana.
 
Eipä olisi onnistunut vielä pari vuotta sitten.
 
Todella hieno viisaus tuo Pääomalla ei lauleta vaan koroilla.Myös nykyinen opettajani Maria Tateno käytti samaista fraasia.
Vaikken klassisesta niin perustakaan, olen oppinut valtavasti kyseiseltä mammalta!

/snip/
Olen harrastaja laulaja ja viime päivinä kurkkuni on tullut kipeäksi laulutreeneissä. Jotain teen väärin enkä keksi mitä. Jotenkin oma ongelmani liittyy siihen, että aloin kiinnittämään huomiota kurkunpääni asentoon laulaessa ja kokeilin sen pitämistä tarkoituksella alhaalla. Painanko kurkunpäätä nyt alitajuntaisesti alaspäin jolloin se kipeytyy? En osaa sanoa. Hitto kun ei ole kunnollista laulunopettajaa jonka kanssa voisi käydä näitä läpi. Prkl.
 
Heippa. Juuri tuossa kurkunpään alas painamisessa on tod.näk. koko ongelmasi ydin. Tein itse ihan samaa edesmenneen rokkibändini kanssa, koska koin että se on keino saada ääni kuulostamaan vahvemmalta ja "tummemmalta". Itsellä alkoi sitten kanssa ääni lähtemään jo 20 min treenin jälkeen, ja välillä maistui suorastaan veri suussa. Otin lusikan kauniiseen käteen ja lähdin laulutunneille, päätin että otan mieluummin bändikaverien opistomuusikkoudesta kettuilut vastaan kuin pilaan ääneni lopullisesti.
 
Niin kuin keskustelussa on jo aiemmin todettu, kannattaa kuunnella itseänsä. Tosi monet harrastajalaulajat (allekirjoittanut mukaan luettuna) yrittää kuulostaa joltain idoleistaan, ja hakemalla hakee sitä "Plant/Joplin/Täytä tähän vapaasti esikuvasi nimi" - soundia. Siitä ei tule kuin turhautuminen ja kyhmyjä äänihuuliin.
 
Ja mitä tulee voimalla laulamiseen, hyvä PA auttaa. Hankkikaa treenikselle kunnon monitorit ja suunnatkaa ne oikein, silloin ei tarvitse väkisin yrittää huutaa koko rokkihurmoksessa meuhkaavan poppoon yli jotta kuulisi oman äänensä ja se on jo paljon se. :)
 
Toinen juttu (tämä liittyy myös olennaisesti äänen voimaan), mitä sen tulevan laulunopettajasi kanssa ainakin pop-jazz puolella tulette varmaan käymään läpi, on erilaiset sointialueet. Kaikki laulajat ovat jossain vaiheessa kuulleet sen, että ääni lähtee alhaalta, eli käytännössä persuuksista saakka (no, melkein ainakin), joten tällainen puolivillainen mukalaulaja helposti ajattelee että kaikki laulettu ääni pitää painaa väkisin alas. Tosiasiassa se on täysin rekisterikysymys, eikä ääni oikeastaan missään vaiheessa "soi" kurkussa tai kurkunpäässä, vaan rinnassa tai päässä (pääsointi on tyypillisintä soul-musiikissa, esim. Aretha). Sitten on vielä falsetti, mutta sinne saakka en ole opinnoissani vielä edennyt, heh.
 
Jees, tässä kai tärkeimmät. Suosittelen erittäin lämpimästi edes muutamaa laulutuntia, itseoppineisuus olisi tietenkin mannaa, mutta vielä parempaa on sen ikioman soundinsa löytäminen, trust me. :) Ugh, olen puhunut.

no itsellä täyskuntoisena (ei flunssaa tms,) niin tuollainen 4 x 45 min on ihan OK, ilman mitään hämminkiä ja hirveän paljon pitempiä keikkoja ei ole tullut kovinkaan usein vedettyä.