| Aihe: Koskettimien vs. kitaran soitto - vaikeetako? | |
|---|
|
Kumpien soitto on vaikeempaa? Miksi?
Soitan itse paremmin koskettimia, vaikka kitarakin pysyy jollain lailla lapasessa. Olen kuitenkin joutunut harjoittelemaan aivan älyttömän paljon enemmän koskettimien soittoa ja tuntuu siltä, että rutiinin saaminen on todella työn takana.
Syyksi olen toistaiseksi havainnut ainakin sen, että kitaralla erilaisia otteita on (ainakin minun soitossani) selvästi vähemmän barre-otteilla transponoinnin takia, joten lihasmotorinen muistijälki syntyy helpommin. Kappaleen sointurakenteen oppii myös nopeammin ulkoa. Koskettimissa sama tapahtuu silloin kun valitsee helpon suoraviivaisen säestyksen, mutta soittaessa yleensä haluaa soittaa sointujen erilaisia käännöksiä ja usein säestys vaihtelee soittokerrasta ja mielialasta toiseen.
Tarkoitus ei ole herättää mitään Hendrix vs. Monk väittelyä - huiput ovat soittimesta ja genrestä riippumatta huippuja ja soittimen hallinta vaikeaa. Ilmeisen harva artisti on todellinen huippusoittaja usealla erilaisella soittimella.
Jerry Lee Lewis tästä aiheesta kommentoi joskus, että kitara on helppo soitin kun siinä on vain 6 kieltä, kun pianossa on 88. |
|
Vähän kumpaakin soittaneena:
Kitarassa helpompaa, kun samalla sormituksella selviää useamman sävellajin asteikot, mutta tulee siihen riittävästi omia "kitarajäyniä" eli en sitä noin yleisesti ottaen helpompana osaa pitää.
My name is Baron, Sir Baron. |
|
Mulle on koskettimet helpommat. Johtunee siitä että niitä on tullut soiteltua vähän kauemmin kun kitaraa. Jotenkin en saa edes sormia taipumaan kitaran kielille ja soittelen muutenkin vähän miten sattuu. Tietysti treeni varmaan auttaisi, mutta koskettimet on kuitenkin enemmän "Mun Juttu", kitaran aloitin vaan huvikseni.
Älä tee mitään mitä et osaa. Jos kuitenkin teet, etkä osaa, varmista ettei kukaan huomaa että edes yritit. |
|
Itse soitan vain kiipparia, mutta musta tuntuu että kitaralla voi olla vaikeeta alussa, mutta kun vuoden soittelee, niin se on paljon helpompaa kuin koskettimet, onhan skitassa paljon pienempi äänialakin, mutta se ei tietenkään kerro että kumpi on helpompi. MUTTA. Kyllä kitara vaikea on, mikään soitin ei ole helppo. Kiipparilla pystyy soittamaan esim. nopeampia juttuja kuin kitaralla vaikka skitta ja syna heput olisivat treenanneet yhtä kauan. Kyllä nää soittmet yhtä vaikeita on kun tarkemmin miettii. |
 hpe
24.04.2006 10:21:32 | |
|
Soitin kuin soitin on vaikea kun liikutaan soittimen äärirajoilla. Riippuu paljon myös siitä mitä soittaa, ja miten soittaa. Lisäksi eri ihmiset pitää eri asioita vaikeana ja se oma soitin tuntuu aina vaikeammalta. Tästä syystä en tiedä voidaanko sanoa jotain soitinta vaikeammaksi kuin toista.
Pianoa ja koskettimia vähän soittaneena, kitaraa hädin tuskin nimeksikään:
Aloituskynnys koskettimien kanssa voisi olla matalampi, sillä oikea sävel syntyy ja soi oikein kun vain painaa oikeaa kosketinta kun taas ensimmäisen soinnun ottaminen kitaralla vaati jo vähän enemmän. Aika moni osaa ukko noan koskettimilla, tyyliin yhdellä kädellä ja yhdellä sormella, mutta soitappa sama kitaralla jos et ole kumpaakaan soitinta aikaisemmin soittanut. Vaikka vähän huono esimerkki tuo ukko noa, mutta ymmärrätte varmaan pointin.
Tämän jälkeen kun perusjutut, sointujen muodostaminen yms. on hanskassa ja pitäisi käydä viemään soittoa pitemmälle vaikeutuu koskettimien soitto huomattavasti.
Minulle on ainakin pianon soitossa, etenkin uusia juttuja työstettäessä, motoriikka tuottanut aina suuria vaikeuksia kun pitäisi vasemmalla kädellä hoitaa komppaus ja samaan aikaan oikealla osalla sormista soittaa melodiaa ja osalla tukea komppausta, pitäen huolta että ne soinnun sävelet soi niin kuin pitääkin. Tahdissa pitäisi pysyä ja jotain fillejäkin soitella, niin kyllä se työtä teettää etenkin kun ei ole miksikään virtuoosiksi syntynyt.
Jos pitäisi vaikka joku perusrokkibiisi soittaa, siten että se kuulostaa muultakin kuin pelkältä sointujen ottamiselta, niin väittäisin sen olevan hankalampaa koskettimilla. Perustelut tuossa yllä. Olen jonkun tovin niitä valkoisia ja mustia nappuloita painellut ja tuntuu, että olen yhä valovuosien päässä siitä osaamisesta. |
 JPQ
24.04.2006 11:40:54 | |
|
Jotkut sanoo että kitara en minä en ota kantaa kun en ole vielä kokeillut. |
|
Jotkut sanoo että kitara en minä en ota kantaa kun en ole vielä kokeillut.
Tää oli hauska!
Tämä elämä käy laatuun; onhan se
välimmiten lystiäkin ja nostelee
hieman kantapäitä.
Aleksis Kivi |
JPQ
24.04.2006 16:18:33 | |
|
Tää oli hauska!
Että kitara olisi siis vaikeampi myönnän että tavallistakin kehnompi
lause tuli. |
|
minä oon sitä mieltä että koskettimien tajuaminen on helpompaa, mutta soitto vaikeampaa. kitaralla toisinpäin. |
|
Näin koskettimia ikinä "vakavasti" treenaamattomana, vaikkakin kauan soittaneena: omasta mielestä niillä on vaikeampaa rytmin saaminen tiukaksi, vaikka melodiat/juoksutukset saattavatkin löytyä kitaraa helpommin. |
|
Mielestäni keikkavalmiuteen pääsee nopeammin kitaralla ja varsinkin, jos vaan komppaa. Ja sitten vähän säröä soundiin niin jo mammat ja papat katsoo, että nyt
on virtuoosi paikalla. Mutta pidemmälle kun kehittyy niin alkaa molemmissa soittimissa olla haastetta. |
|
syntikalla tiluttaminen on hienompaa
Kopioi tämä teksti itsellesi allekirjoitukseksi. Tarkoitus on koota eksponentaalisesti lisääntyvä, mitäänmerkitsemätön allekirjoitus mahdollisimman monelle m-nettiläiselle. |
|
Ja varsinkin Chopinia. |
|
Ja varsinkin Chopinia.
Ja sen jälkeen Liszt!
My name is Baron, Sir Baron. |
 Warmen
24.04.2006 21:42:04 (muokattu 24.04.2006 21:42:21) | |
|
Kumpien soitto on vaikeempaa? Miksi?
Jaa-a. Itse soitan molempia ja tiettyyn pisteeseen molemmat on helppo oppia eli sointuihin ja melodiohin (ja kitarasooloihin). Sen jälkeen vaikeutuu oppiminen molemmilla paljon ja kannattaaki valita sen jälkeen kumpaa rupeaa kunnollaa treenaa :), vai rupeaako kumpaakaan...Sanon kuitenki et kitara o helpompi, eikä vaadi ku yhen aivopuoliskon...
. |
|
Molempia jonkin verran räpeltäneenä täytyy sanoa, että ne ovat kummatkin niin vaikeita tai helppoja soittaa kuin haluaa ja osaa. Riippuu myös siitä mitä niillä (ainakin yrittää) soittaa. Jotkut koskettimilla helpot jutut voivat olla kitaralla lähestulkoon tai täysin mahdottomia ja sama toisinpäin.
Aiempi Ukko Nooa vertaus oli hyvä. Jokainen jolla motoriikka riittää sormen painallukseen, saa koskettimilla jo kylmiltään aikaiseksi selvästi soivan sävelen. Pienellä haulla niitä säveliä saa jopa yhdistettyä jonkinmoiseksi musiikkia muistuttavaksi. Kitarasta ei sitä ensimmäistäkään puhdasta säveltä saa aikaiseksi ennen kuin on keskittynyt sijoittamaan näppylänsä tarkemmin. Ja kun niitä "oikeita" kohtia edes yhden ja saman sävelen tuottamiseksi löytyy jopa 4-5:stä eri paikasta otelaudalla, on aloittelevalla kitaristilla huomattavasti sekavampi pakka edessään kosketinsoittajaan verrattuna.
Kun alkuvaikeudet on ohitettu, tilanne tasaantuu. Kummallakin soittimella voi sekä tekniikkaa että itse luovaa ilmaisua kehittää loputtomiin. Koskettimet ovat luonnostaan staattisempi soitin, joten kehityssuuntaus lienee enemmän sävellyksellinen puoli? Kitara taas tarjoaa nyansirikkaan alustan, jolloin yksinkertaisemmatkin sävelmät voivat tarjota haastetta ja variaatiota pitkälle. Vertaa yhden sävelen kosketinsoolo vs. yhden sävelen kitarasoolo.
Oletusarvona tuumailuilleni kumpikin soitin mahdollisimman pelkistetyssä muodossaan. Jotta noo. |
|
Kitara on komppisoittimeksi oiva. Jos yksin komppaat itseäsi tai muita laulajia, ei yleisö odotakaan muuta kuin sointujen rämpyttelyä jollain biisiin sopivalla rytmillä. Riittää kun opettelee tarvittavat soinnut ulkoa taulukosta. Aluksi sormet ei meinaa taipua paikoilleen, mutta vuoden harjoittelulla tämä menee automaattisesti. Bändissäkin pääsee komppikitaristiksi näillä eväillä.
Jos pianolla komppaa pelkästään oikean käden kolmisointuja yhdestä tai kahdesta asemasta kutakin, niin kuullostaa todella töpöltä. Vasuri tarvitaan ainakin mukaan. Bändisoitossa voi näilläkin eväillä päästä alkuun, mutta yksin säestettäessä yleisö on tottunut kuulemaan pianistilta enemmän. Soinnut pitäisi hallita eri käännöksinä, joita sopivasti vaihdellen saadaan säestykseen erilaisia variaatioita. Vasuri saisi luvan hoitaa normaalit basistin hommat - tosin ainakin osan aikaa mielellään vähintään kaksiäänisesti. Sormet kyllä taipuvat paikoilleen helpommin kuin kitaralla, mutta sointujen oppiminen taulukosta ulkoa viekin enemmän aikaa, koska jokainen kvinttiympyrän perussointukin otetaan omalla tavallaan, eikä barre-otteilla transponointia ole käytettävissä.
Soolosoittimena kitara, varsinkin sähkösellainen, kuullostaa varsin hyvältä vaikka osaamista ei olisikaan kovin paljoa. Melodian kuljettaminen yhdellä tai kahdella sävelellä yleensä riittää. Sopivasti kieltä venyttäen ja näppäilytapaa vaihdellen saa erilaisia sävyjä samastakin sävelestä. (Itse aloitin rautalankatyyliin soitetulla Emmalla ennen kuin osasin soittaa yhtään sointua)
Pianolla voit varioida sävelen lyöntivoimakkuutta ja pedaalilla sustainia. Synalla ja erilaisilla efekteillä on tietysti muitakin mahdollisuuksia. Pianolla eri sävyjä saadaan muunnelluilla harmonioilla, erilaisilla lisä- ja korusävelillä (ylä- ja alaheleet, trillit). Yhdellä sävelellä kuljetettu melodia kuullostaa pian aika tylsältä, joten muille joutilaille sormillekin löytyy hommia. Haasteena on saada lopputulos kuullostamaan hyvältä - pelkästään lisäämällä nuotteja näin ei aina tapahdu.
Kokonaisuutena käsitykseni on, että piano on aivan aloittelijalle helpompi, kitarassa rassaa sormien saaminen oikeille paikoille. Alkuvaiheen jälkeen kitaralla pääsee helpommin soiton kanssa vauhtiin, vaikka itse opiskellen - pianon soiton oppimimiseksi joutuu tekemään enemmän töitä. Kummallakin soittimella on yhtälainen haaste soiton ajoituksessa, eri nuottien painotuksessa jne. Soittaminen ei kuitenkaan ole mekaanista nuottien latomista peräkkäin.
Loppupeleissä erot tasoittuvat joka tapauksessa. Soittimen ominaisuuksien hyödyntäminen on aivan erilaista kitaralla ja koskettimilla, mutta ei se helppoa ole lopulta kummallakaan.
Ratkaisevaa ei ole myöskään absoluuttinen tekninen osaaminen vaan se miltä soitto kuullostaa. Aikoinaan olin kuuntelemassa Claptonia Helsingissä ja kaverit kertoivat ennakolta, että bändissä on Cläpääkin kovempi kitaristi mukana. Albert Lee oli todella varsinainen kepittäjä, mutta ei siinä todellista kisaa lopulta ollut vaikka Lee saikin omana soolonaan vetää kappaleensa Country Boy. Taitavia muusikoita molemmat. |
Synaäijä
25.04.2006 15:45:33 (muokattu 25.04.2006 15:46:53) | |
|
Zorro on oikeessa, itse älysin pianon pikkupenskana mutta skittaa en ymmärrä nytkään, en tosi soita sitä |
|
Kitara menee luonnostaan, mutta kosketinsoitinten soitto ei niinkään. Tosin kitaraa olen soittanut paljon pidempään, ja joskus kävin tunneillakin. Kosketinsoittajan urani alkoi kun tajusin, että periaatteessa voin ihan hyvin soittaa tuota nurkassa seisovaa pianoa, kun kerran tiedän mistä sävelet löytyvät ja miten perussoinnut muodostetaan. |
 musamies
25.04.2006 17:40:00 (muokattu 25.04.2006 17:42:12) | |
|
Mä en ole yrittänyt edes opetella kitaraa, mutta mun mielestä siinä on vaikea saada sormia haluttuihin kohtiin. Vähän samantapaista vaikeutta kuin haitarin bassonappuloissa.
Bassokitaraa olen siedettävällä menestyksellä onnistunut soittamaan kun riittää, että saa yhden äänen kerrallaan ja pystyy kuljettamaan ääntä haluamallansa tavalla, saa aikaa oktaavibassottelua jne.
Kitarassa ei oikein hahmotu miten sillä saa niitä samoja sointuja kuin koskettimilla puhumattakoon soinnun eri käännöksistä.
Jos pianolla komppaa pelkästään oikean käden kolmisointuja yhdestä tai kahdesta asemasta kutakin, niin kuullostaa todella töpöltä. Vasuri tarvitaan ainakin mukaan.
Mä ainakin kaipaan koskettimia soittaessa enemmän informaatiota biisistä kuin pelkät soinnut. Pelkkien sointujen soitto musta ihan liian tylsää. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
