Aihe: Huijareita nyt myös Koskettimet puolella
1 2 3
tarmo
13.03.2011 19:10:57 (muokattu 13.03.2011 19:13:56)
Casse: Toi on kyllä hyvä pointti. Olen iteki joskus miettiny että tollanen palautejärjestelmä m.netin torilla vois olla ihan toimiva.
 
Toisaalta joo, mutta kuinka paljon siitä olisi todellisuudessa hyötyä?
 
EBay, Huutonet, yms. on nettihuutokauppoja, joissa on paljon myyjiä, jotka ovat lähinnä siirtäneet kirpparitoimintansa nettiin. Siellä myydään kaikkea sähköuruista muumimukeihin, jolloin aktiivisilla käyttäjillä on myös runsaasti palautteita.
 
Mnetissä on melko vähän "ammattimaisia" soitinkauppiaita. Itse ostan ja myyn soittimia suhteellisen usein, mutta mnetin kautta ostaja löytyy about kerran kahdessa vuodessa, etenkin kun kyse on työasemasynista, keikkapianoista, yms. Torin funktio on siis huomattavasti erilainen kuin yleisten nettihuutokauppojen. Lisäksi moni uuden myynti-ilmoituksen jättäjistä on kirjautunut mnettiin vain myydäkseen mummonsa vanhan pystypianon, ei siirtääkseen sosiaalista elämäänsä näille keskustelupalstoille. Kun tuote on myyty, palsta unohtuu ja nimimerkki sen myötä. Jos sama myyjä myy seuraavaa käsiinsä päätynyttä soitinta muutaman vuoden päästä, sitä edeltää usein uuden nimimerkin luonti. Näin myös itselläni, ennen kuin päädyin jumittamaan näille keskustelualueille...
 
Mnet on mun käsittääkseni pohjoismaiden suurin käytettyjen soittimien osto- ja myyntipalsta. Väittäisin, että yksi suuri syy suosioon liittyy palstan helppouteen. Jos tori muutettaisiin palvelemaan paremmin muutamien ammattimaisten tai muuten vaan aktiivisempien soitintenvaihtajien intressejä, se ei välttämättä ole positiivinen asia niiden myyjien kannalta, jotka myyvät soittimen silloin ja toisen tällöin, ja joilla ei ole pitkää palautelistaa omassa profiilissa.
 
Tää on vaan mun mielipide, mutta väittäisin kuitenkin, että se mikä toimii yhdellä myyntipalstalla, ei välttämättä toimi toisenlaisella myyntipalstalla. Jos ei tonne soitinten listaan sitten lisätä huonekaluja ja muumimukeja...
 
Kyllä ton palstan kanssa pärjää edelleenkin ihan terveellä järjellä, vaikka niitä huijareita tulee vastaan myös kosketinsoittimien myyjissä. Mitä valistuneempana torin ostajakunta pysyy, sitä vähemmän huijarit yrittävät täällä mnetissä. Ja tän ajatuksen puolesta mnetin ylläpito on mun mielestä tehnyt ihan hyvää työtä toistuvilla varoituksillaan.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)