Quru 05.01.2011 23:32:19 (muokattu 05.01.2011 23:33:13) | |
---|
Testasin Gaiaa, en tykännyt. Haluaisin ihan tosi paljon tykätä Gaiasta tuon käyttöliittymän takia, mutta en vaan tykkää.Kuulostaa muoviselta, okei, sen voin sietää kun en mikään soundihifistelijä kuitenkaan ole. Jopa SH-201 soundasi minun korviini siedettävältä ja tämä Gaia on kuitenkin aivan eri sarjasta (hyvässä mielessä). Enemmän kaihertaa koskettimiston tatsi ja laitteen yleinen muovinen vaikutelma. Muoviahan nämä tämän hintaluokan syntikat ovat kaikki, mutta tuntui näpeissä vaan niin heiveröiseltä. Lisäksi haluaisin jonkinlaisen "favorites"-systeemin noihin pätseihin ja muutenkin paremmat keinot järjestää niitä. Myös joku pikkunäyttö johon saisi pätsin nimen toimisi. Nämä ihan siksi, että masiina tulisi bändisoitteluun ja myös keikoille. Ei jatkoon. Varmasti hyvä laite, mutta ei minulle. "Alussa seksi meni tosi hyvin. Sitten myöhemmin homma muuttui aikamoiseksi röytämiseksi, kun tyttö sai jotenkin minun peeniksen esinahan pois paikoiltaan." |
Quru 06.01.2011 20:39:30 | |
---|
Lisäystä: Maksullinen editorisofta tietokoneelle. MAKSULLINEN. MAKSULLINEN. Sanoinko jo, että maksun periminen editorisoftasta ei ole hyvä juttu. MAKSULLINEN EDITORISOFTA. Mitä helvettiä. "Alussa seksi meni tosi hyvin. Sitten myöhemmin homma muuttui aikamoiseksi röytämiseksi, kun tyttö sai jotenkin minun peeniksen esinahan pois paikoiltaan." |
JPQ 06.01.2011 21:46:18 | |
---|
Quru: Testasin Gaiaa, en tykännyt. Haluaisin ihan tosi paljon tykätä Gaiasta tuon käyttöliittymän takia, mutta en vaan tykkää.Kuulostaa muoviselta, okei, sen voin sietää kun en mikään soundihifistelijä kuitenkaan ole. Jopa SH-201 soundasi minun korviini siedettävältä ja tämä Gaia on kuitenkin aivan eri sarjasta (hyvässä mielessä). Enemmän kaihertaa koskettimiston tatsi ja laitteen yleinen muovinen vaikutelma. Muoviahan nämä tämän hintaluokan syntikat ovat kaikki, mutta tuntui näpeissä vaan niin heiveröiseltä. Lisäksi haluaisin jonkinlaisen "favorites"-systeemin noihin pätseihin ja muutenkin paremmat keinot järjestää niitä. Myös joku pikkunäyttö johon saisi pätsin nimen toimisi. Nämä ihan siksi, että masiina tulisi bändisoitteluun ja myös keikoille. Ei jatkoon. Varmasti hyvä laite, mutta ei minulle. kiva olis myös tarklka nuppi asento nähdä. ja editorin maksullisuudesta aika paha kun valmistaja nyhtää siitä joka siis todella outoa. ps. ei mullekkaan hyvä monestakin syystä. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
waltomar 07.01.2011 02:02:22 (muokattu 07.01.2011 12:54:26) | |
---|
Quru: Enemmän kaihertaa koskettimiston tatsi ja laitteen yleinen muovinen vaikutelma. Gaian koskettimet on laadukkaammat kuin Nord Leadin, minulla on molemmat soittimet tässä vierekkäin... Mutta eri muotistahan ne ovat tulleet, onhan niillä siis oikeus olla erillaisia. Kiusallani mutta: http://www.kolumbus.fi/waltomar/Aallot.mp3 5 syntikkaa, 3 eri aaltomuotoa, toistettuna järjestyksessä. Syntikoina on: SH201, SH01, Nord Leadx2, Juno106 ja V-synth. Jos joku arvaa missä järjestyksessä synat on nauhalla tämän päivän aikana, tarjoan rahat tuoppiin! Eli 5eur. |
JPQ 07.01.2011 04:27:11 (muokattu 07.01.2011 04:27:48) | |
---|
Arvaan päivemmällä kaksi ehdokasta on mielessä jo eli olen ne sijoitellut. viitsitko joskus demota pulssien,ja kohinoiden eroa samoin ? ps. kohina monessa va synassa ihan hirveä. no tykkään monesta analogista enempi siiinä sanoo muisti. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
waltomar 07.01.2011 13:01:51 | |
---|
JPQ: Viitsitko joskus demota pulssien,ja kohinoiden eroa samoin ?. Päivitin urlin postaukseeni. Nyt on 3 aaltomuotoa, saha, kantti ja noise. Sahoista annan kyllä suoraan noottia Rolandille, aivan hirveät DCoffsetis! Siinä varmaan se syy miksi eivät kovin muhkeita bassoja tee. Kanttiaallolla tätä ongelmaa ei tunnu olevan, ovatkohan sitten ajatelleen, vai ovatkohan sittenkään... Noisessakin mielenkiintoisia eroja! Toisaalta en tiedä voiko tässä signaalipolussa jokin muu tekijä vaikuttaa DCoffsetin muodostumiseen? Ei kai tuo muuta ongelmaa tee kun vain sen että ei tehdä bassoa ko synalla, hm höh möö. |
JPQ 07.01.2011 16:04:02 (muokattu 07.01.2011 16:12:43) | |
---|
menee veikkaukset pieleen varmaan kolmonen ei ole sh01 jos se tämä gaia malli tai no voisi ollakkin kun siinä useista eri synistä sahaa matkittu. ja kakkonen on juno 106. ja ykkönen on v-synth. viimeinen on nord lead tämmöisenä osin vitsi veikkailuna. no totta puhuen hirveät erot sahoissa. no tiedän kyllä mutta osoittaa ettei sitä kovin vähillä synillä tulla toimeen aina koska se ei vielä tässä kohtaa tuo ero ole mukamas iso mutta sitten kun soundia jatko kehitellään. suotimet sun muut mutta kohinoista jäi mieleen 2,3,5 eniten positiiviesesti ehkä eniten 5 vaikka yksikään ei ole samanlainen kuin muisti sanoo yamaha cs01 kohina josta tykkäsin.... jolla veikkaan juno 106. mutta nämä siis ei yhtään vakavia mietintöjä mutta melkoisia eroja näissä. ja rolandin va osastoa en ehkä ekana bassoihin käyttäisi ehkä novation,virus,yamaha tai korg (eivät järjestyksessä) osastoa mutta aidot analoogit onkin oma lukunsa niissä taas ehkä arp ja moog ja roland (eivät nämäkään järjestyksessä) mielusimpia basso lähteitä. ps. mulle ei tarvi tarjota mitään. eroja kuuntelee ihan mielellään utelias olen kaiken kaikkiaan silti tuntuu noin pari selvästi erilaista synaa kelpaa jo paljoon. ja onhan mulla rob papen bluessa ja linplug albnossakin monta eri sahaa esimerkiksi joten sen takia et filtterien monipuolisuus albinossa korvaa aika montaa... ja kurzweilin va osastoa nyky laitteissa en komentoi alustavasti mitä siitä näytteitä olen kuullut hyvähän se on mutta materiaali ei kerro ihan vielä onko se bassoihin paras mahdollinen. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
limonaati 09.01.2011 00:04:07 (muokattu 09.01.2011 00:25:36) | |
---|
|
waltomar 26.06.2011 13:45:21 | |
---|
Vilkasta keskustelua laitteesta... Sync modessa syna menee monofoniseksi. Huomasin kuitenkin että phrase recordin soittaessa syna toimii 2 äänen polyfonialla. Eli phrase recordiin voi soittaa jotain ja sen päälle voi soittaa jotain, ilman että syövät toistensa monofonisuutta. Rikastan vain foorumia, jos joku tätä laitetta joskus harkitsee ostavansa. |
JPQ 26.06.2011 19:01:56 (muokattu 26.06.2011 19:04:21) | |
---|
kaikki info tervetulutta. ps. miettii miten kun ei ole koskaan oikein tullu tajuttua miten useampaa midin ulostuloa Logic tukee. Oivalsin kait nyt vaikkakin sitä en mikä ero kahdella ulostulolla tossa äänikortissani on tässä asiassa noh missä se toinen on... Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
JPQ 26.06.2011 19:08:29 | |
---|
Quru: Lisäystä: Maksullinen editorisofta tietokoneelle. MAKSULLINEN. MAKSULLINEN. Sanoinko jo, että maksun periminen editorisoftasta ei ole hyvä juttu. MAKSULLINEN EDITORISOFTA. Mitä helvettiä. varsinkin kun VA kyseessä. Mitä *sensuroitua* (en viitsi kirjoittaa mitää rumaa tuohon itse mutta todellakin hämmästyttää) ? ps, tämä vie kyllä mielenkiinnon aika totaalisesti oli syna mikä tahansa. Vaikka olisi ilmainen niin rautasynalle pelkkä kone-editointi ei kiitos. Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan. |
jancarlos 23.09.2011 13:02:07 | |
---|
Terve ja anteeksi että herättelen vanhaa aihetta. Luin ketjun läpi ja huomasin että viimeisissä viesteissä oli puhetta rolandin maksullisesta soundi editorista. Itse olen käyttänyt tätä softaa nyt parin kuukauden ajan ja tämä on ollut ns. life saver omassa käytössä : http://www.grauw.nl/projects/gaia-tool/ Moni tämän jo varmaan tietääkin mutta kyseessä on ilmainen editori jolla pystyy tallentamaan ja lataamaan patcheja yksittäisiksi patch-tiedostoiksi. Editori näyttää myös perustiedot patchista, eli mikä aaltomuoto on käytössä, mitkä oscilaattorit on päällä/pois, mitä efektejä jne on käytössä. Patchit voi nimetä editorilla ja tallentaa tiedot gaian muistiin. Se mikä sai minut innostumaan editorista on mahdollisuus luoda omia arpeggiator melodioita. Editorissa on Tracker tyylinen ohjelmointi jossa voi luoda patch kohtaisen arpeggiaattorin. Eli editoria käyttämällä Gaiaan saa kahdeksan phrase muistiin soitetun melodian lisäksi 64 omaa melodiaa user bankkiin ja 64 muistitikulle. Arpeggiator voi olla jopa 4 tahtia pitkä eli 64 nuotin mittainen ja arpeggiator ohjelmointi on polyphoninen eli "arp" voi käytännössä olla esim. polyfoninen syna pad fiilistely jossa soi useita (vaikka kymmeniä) nuotteja päällekkäin. Arpeggiatoria ohjelmoidessa voi myös sitoa nuotteja yhteen kirjoittamalla TIE seuraavaan nuottipaikkaan nuotin velocityn tilalle. Itse käytän tätä niin että ohjelmoin 303 bassolinjat gaiaan jolloin syna tunnistaa nuotit, accentin jos nuotti on voimakkuudeltaan 120 tai enemmän ja slidet TIE komennolla. Ajan arpeggiaattorin midinä anagolisynalle ja näin gaiaa voi käyttää myös sekvensserinä, plussana tavalliseen sekuun on se että melodia ei soi vain ennalta ohjelmoidusta nuotista vaan eri koskettimia painelemalla gaia transponoi melodian uudelleen ja uudelleen. |
Johnny Buzz 26.09.2011 23:40:15 | |
---|
Itsellä on kovat GAIA gasit tässä päällä. MicroKORG XL:lle on tässä etsimässä kaveria/ korvaajaa. Nyt nettiä selanneena ja videopätkiä tsekanneena ainoat epäilykset aiheuttaa tarkan tempovalitsimen puuttuminen (joo tap tempo on ihan jees ja toki voi midin kautta hakea temmon) ja editorin maksullisuus. Siis 90 egeä softasta on aika suolasta. GAIA:ssa kiehtoo nimen omaan se, että lähes kaikkia tärkeimpiä parametreja voi säätää ilman valikkohelvettiä. Itsellä syna tulisi pääasiassa bändin kanssa basson korvikkeeksi joihinkin biiseihin sekä sitten säveltelyyn ja himafiilistelyyn. Etenkin tuo bassopuolen toimivuus kiinnostaa kovasti. Tässä vähän fiilistä bändin musasta, johon synan pitäisi istua (basso-osuudet säkeissä soitettu MicroKORG:illa): http://soundcloud.com/headhearthands/headhearthands-hear-me-nowNyt on tuloillaan myös biisejä, joissa olisi tarkoitus hoitaa koko biisi pelkällä synalla. |
Exhausted 27.09.2011 09:22:02 | |
---|
|
Leikari 27.09.2011 09:32:05 | |
---|
|
jancarlos 27.09.2011 14:48:17 (muokattu 27.09.2011 15:12:29) | |
---|
Itse hommasin GAIA:n juuri "hands on" fiiliksen vuoksi. Laitetta nyt pidempään käyttäneenä en näyttöä kaipaa. Itse en ymmärrä muutamilla synafoorumeilla esiintynyttä gaian pieksemistä. Presetit on mitä on, mutta itse olen saanut väännettyä vehkeestä juuri niitä hakemiani Juno ja Jupiter tyylisiä leadeja ja pädejä siinä missä räkäisempää bassoa ja hooveria oldschool industial/EBM tarpeisiin. Heti synan kaupasta kiikutettua huomasin viettäneeni 4 tuntia vain fiilistellen liukujen ja potikoiden kanssa. Allekirjoitan täysin mitä monet käyttäjät ovat todenneet, että laitteen kanssa aika vierähtää kuin siivillä ja usein jotain saundia tehdessä voi uppoutua moneksi tunniksi näpertelemään. Tempon saa juuri haluamaan tahtiin MIDIn kautta, eli jos käytössä on mikä tahansa midikelloa lähettävä laite saa Gaian oman arpeggiaattorin ja efektit synkattua ulkoiseen midikelloon. Pieni miinus tietenkin siitä että mitään tarkkaa temponsäätöä ei itse laitteessa ole, mutta ilman näyttöä moinen on mahdotonta toteuttaa. Mitä tulee bassoihin, olen ollut tyytyväinen. Jossain luin että Gaian oskilaattorit ovat ohuet mutta gaian ensimmäinen Saha-aalto oskilaattori on yksi yhteen SH-101:n sahan kanssa. Tottakai analogisessa 101:sessä filteri tuo lämpöä ja potkua saundiin mutta itse oskilaattori filtteri täysin auki kuulostaa yksi yhteen 101:n sahalta. PWM oskilaattorilla ei päässä 101:n rähinään mutta taas PWM leadeja soittaessa eroja 101:een ei huomaa. Gaian efekteistä löytyy myös low boost joka tuo lisää potkua bassosaundeihin. Gaian envelopet ovat myös todella napakat, joten tuntuu että rolandilla on kerrankin mietitty ja otettu SH-101:sestä piirteet mitä käyttäjät ovat arvostaneet, esim nopeat envelopet ja pulse widht modulation. Mielestäni Gaian A-bankin ihan ensimmäisenä preset saundina oleva basso on tukevan kuuloinen ja sellaisenaan käyttökelpoinen. Tämän arvostelun loppupuolella on audio clippeinä GAIA VS SH-101 http://www.keyboardmag.com/article/roland-gaia-sh-01/2167 Onhan se niin että aito analogi on aina fätimpi kuin VA, mutta jos syna tulee keikka käyttöön niin kyllä luulisi että tuolla low boostilla ja äänipöydästä ekutettuna pitäisi alkaa alapäätä löytymään. Myös noin yleisesti bändikäyttöä ajatellen näkisin että gaian ääniarsenaali on niin paljon monikäyttöisempi kuin esim. mophon. Sweetwaterin demo youtubessa antaa aika hyvän käsityksen siitä että synalla irtoaa myös rock uskottavaa ääntä :) Jos kahdella oskilaattorilla ei vielä saa riittävän tukevan kuuloista niin kolmanteen oskilaattoriin voi valita sini-aallon sub oskilaattoriksi ja jo alkaa olemaan munaa :) |
jancarlos 27.09.2011 15:18:22 | |
---|
Ainiin, piti vielä kommentoida paria aiempaa näkemystä. Mitä tulee ulkonäköön niin Gaia näyttää lavalla huomattavasti paremmalta kuin moni muu syna, olkoon sitten vanhoja tai uusia. Ja mitä tuli kommenttiin analoginen soi paremmin bandin seassa kuin sirisevät VA:t, uskoisin että yksi käytetyimmistä keikkasoittimista on Nord lead tai muut Nordin synat jotka ovat virtuaali analogeja ;) |
Exhausted 27.09.2011 16:02:53 | |
---|
jancarlos: Ja mitä tuli kommenttiin analoginen soi paremmin bandin seassa kuin sirisevät VA:t, uskoisin että yksi käytetyimmistä keikkasoittimista on Nord lead tai muut Nordin synat jotka ovat virtuaali analogeja ;) Monet käyttää keikoilla Nordia koska ne on kestäviä vehkeitä pitkillä kiertueilla, mutta studiossa soitetaan sitten analogeilla. |
Quru 27.09.2011 16:11:44 | |
---|
Exhausted: Monet käyttää keikoilla Nordia koska ne on kestäviä vehkeitä pitkillä kiertueilla, mutta studiossa soitetaan sitten analogeilla. Ja ne ovat tavallaan standardi maailmalla: Nordin Leadin tai Electron saa käsiinsä melkein missä tahansa päin maailmaa missä voi kuvitella rokkikonsertteja järjestettävän. Jos vaikkapa Oberheim leviää kesken kiertueen, voi olla vaikeaa saada korvaavaa soitinta kovin nopealla aikataululla. "Itsehän en tytöistä niin välitä, mutta itseäkin hämmentää miten kyseinen neiti ei ole edes sieltä rumimmasta päästä.
" - M4ss3 m/ |
Johnny Buzz 27.09.2011 18:00:56 (muokattu 27.09.2011 18:02:18) | |
---|
Exhausted: Ei sua kiinnostaisi sitten ihan oikea analogi, DSI Mopho? http://www.thomann.de/fi/dave_smith_instruments_mopho.htm (moduli) http://www.thomann.de/fi/dave_smith_instruments_mopho_keyboard.htm (koskettimien kanssa) Toki se on monofoninen, mutta bassotteluun se varmasti riittää. Analoginen saundi on paljon fätimpi ja toimii paremmin bändin seassa kuin enemmän elektroniseen musaan soveltuvat sirisevät VA:t Joo, kyl mä tota Mophoakin oon tsekkaillu ja ihan pätevältä vaikuttaa. Toki toi monofonisuus on miinusta, kosa välillä voisi olla tarvetta sointujakin synasta ottaa. Täytyy tätä pähkäillä ja käydä testaamassa noita molempia (tai ainakin GAIA:a, joka varmasti Fasulta löytyy). Mitä soittimen uskottavuuteen tulee, niin mulle on loppujen lopuksi ihan sama, mikä se soitin on, kunhan toimii omiin käyttötarkoituksiin. Tossa GAIA:ssa kiehtoo ohjelmoinnin helppous ja etenkin arpeggiator on todella simpplelisti muokattavissa, joka on kuitenkin tohon bassokäyttöön aikas tärkeä ominaisuus. Mophossa toi hoituu valikoiden tai editorin kautta koneella. Ja mitä ulkonäköön tulee, niin GAIA puhuttelee meitsiä kyllä huomattavasti enemmän kuin toi Mopho. |