Koskettimet ›

Bändimme tarvitsee keikkapianoa. Kosketinsoittajamme on klassinen pianisti, ja siksi nimeomaan keikkapiano, eikä syntikkaa.
Mikäköhän mahtaisi olla semmoinen ns. budjettiluokan vehje, jolla kumminkin vetelee keikat, ja sieltä löytyisi niitä perus jousimattosaundeja sun muita?
 
Ehdotuksia?

Enpä tiedä, miten budjettiluokan määrittelette, mutta Roland RD-300SX on vakuuttanut ainakin minut täysin. Kosketus oli mielestäni jopa jossain määrin parempi kuin kalliimmassa RD-700SX:ssä, ja painoakin kymmenen kiloa vähemmän. Soundit riittävät ainakin pop/rock/blues/jazz -ohjelmistoon, mitä voisin itseni kuvitella soittavani, olisikohan niitä lähes sata, plus sitten GM2-soundit. Pianosaunditkin on kohdallaan, kuten lähestulkoon kaikki muukin laitteessa. Hieman informatiivisempi näyttö olisi ehkä joskus tarpeen, mutta kyllä tuollakin pärjää.
 
Ja hinta on siis jotain 1300 ehkä.

Olen klassisen taustan omaava kosketinsoitaja. itselleni oli tärkeää ehdottoman hyvä pianosoundi. etsin kunnes löysin yamaha ps-120. ääniä yht.24,perusäänet, mutta erittäin hyvät! hinta 1400- ei liikaa nappuloita ja muita räpellyksiä.
tyylikäs, hyvillä liitännöillä. Sopii keikoille.

Kiitos avusta, mutta taitaapi olla että meidän budjetimme on reilusti alle tuhat euroa. Olisiko mahdollista tältä hintaluokalta saada meidän tarkoituksiimme sopivaa keikkapianoa.

Kiitos avusta, mutta taitaapi olla että meidän budjetimme on reilusti alle tuhat euroa. Olisiko mahdollista tältä hintaluokalta saada meidän tarkoituksiimme sopivaa keikkapianoa.
 
http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-159439.html
 
Tossa on kaks hyvää akustista pianosoundia, toisessa ikäänkuin kovemmat vasaranpäät kuin toisessa eli terävämpi soundi. Sähköpianoista toinen on sellanen semi-uskottava Rhodes, toinen karmiva kasariversio aiheesta. Jousisoundi on ihan kohdallaan. Pari "kirkkourkua" löytyy myös. Härvelissä on mahdollisuus layeroida kaksi soundia. Koskettimisto on painotettu ja tuntuu sangen kovasti oikealta pianolta. Myös kaiku löytyy.
 
E: niin, polyfoniaa piisaa 32 äänen verran ja värkissä on myös siedettävä oma kaiutin, sikäli mikäli haluaa reenailla bändikuvion ulkopuolella.

Laitoin juuri myynti-ilmon Yamahan P90-pianosta. Se on käytännössä sama verme kuin tuo edellä kehuttu P120, mutta ilman omia kaiuttimia. Oiva keikkapeli siis. Hinta kunnollisen casen kanssa 850e.
 
Jyrki

Kiitos avusta, mutta taitaapi olla että meidän budjetimme on reilusti alle tuhat euroa. Olisiko mahdollista tältä hintaluokalta saada meidän tarkoituksiimme sopivaa keikkapianoa.
 
Sanoisin, että on. Käytettynä voi saada, ehkä uutenakin?
 
Joku toinen sanoisi, että "osta motif!" :)
 
Mielestäni tärkeämpää olisi kuitenkin, että pianistinne tykkää pianon kosketuksesta ja laitteen "soitettavuudesta".
 
Se, miltä pianosaundi kuulostaa yleisöön riippuu paljon myös PA-laitteiston tasosta, miksaajasta yms. ulkoisista asioista, joita on sitten kiva syyttää, jos ei kuulosta hyvältä :)
 
EDIT: Damn! Olin vain sekunteja liian hidas...

Laitoin juuri myynti-ilmon Yamahan P90-pianosta. Se on käytännössä sama verme kuin tuo edellä kehuttu P120, mutta ilman omia kaiuttimia. Oiva keikkapeli siis. Hinta kunnollisen casen kanssa 850e.
 
Jyrki
 
Mä "pianistina" käytän ym soitinta keikkasoittimena ja oon kovin tyytyväinen ja suosittelen.

Bändimme tarvitsee keikkapianoa. Kosketinsoittajamme on klassinen pianisti, ja siksi nimeomaan keikkapiano, eikä syntikkaa.
 
Ettehän pistä pahaksi pientä sivuhuomiota kun olen utelias kysymään millä tavoin klassisuus vaikuttaa keikkapianon valintaan verrattuna jonkin muun tyylisuunnaan pianistiin?
 
Soundit riittävät ainakin pop/rock/blues/jazz -ohjelmistoon
 
Millä tavoin soundien riittävyys riippuu ohjelmistosta?
 
Itse olen nimittäin sitä mieltä, että vaatimus on kutakuinkin samanlainen riippumatta siitä soitetaanko pianovetoista klassista, jazzia tai vaikka kansanmusiikkia.
 
Kiitos avusta, mutta taitaapi olla että meidän budjetimme on reilusti alle tuhat euroa. Olisiko mahdollista tältä hintaluokalta saada meidän tarkoituksiimme sopivaa keikkapianoa.
 
Voi olla niin, että softapohjaisissa pianoissa on parhaat saundit oikeiden akustisten laatupelejen jälkeen. Niitä on markkinoilla Ivory Grand piano toistaiseksi MAC versiona:
http://www.ilio.com/synthogy/ivory/
 
ja
 
Steinbergi:llä on tullut The Grand 2:nen
http://www.steinberg.de/ProductPage_sb_tg2_eu.html
 
mikä valmistajan antamien tietojen mukaan toimii myös stand alonena, eli itsenäisenä ohjelmana, joka voi olla keikkakäytössä kätevä tai sitten ei.

Ettehän pistä pahaksi pientä sivuhuomiota kun olen utelias kysymään millä tavoin klassisuus vaikuttaa keikkapianon valintaan verrattuna jonkin muun tyylisuunnaan pianistiin?
 
Klassisessa opetuksessa ja yleensäkin koko tyylisuunnassa painotus on tiukasti tatsissa. Yleensä pianon tatsilla ja soundilla on paljon enemmän merkitystä klassista musiikkia soitettaessa, kuin esim. jossakin tyypillisessä "pop"-kipaleessa. Lisäksi dynamiikalla on klassisessa suurempi rooli kuin pop/rock-musiikissa. Kuitenkin, esim. jazz-suuntaukset vaativat myöskin paljon tatsilta ja soundilta.
 
Millä tavoin soundien riittävyys riippuu ohjelmistosta?
 
Jos aletaan etsiä esim. lead-soundeja sooloihin, loppuu monesta keikkapianosta löpö aika pian.
 
Itse olen nimittäin sitä mieltä, että vaatimus on kutakuinkin samanlainen riippumatta siitä soitetaanko pianovetoista klassista, jazzia tai vaikka kansanmusiikkia.
 
Olen eri mieltä. Mielestäni klassinen musiikki vaatii soittimen tekniikalta kaikkein eniten.Kuten sanoin, klassinen musiikki perustuu harmonian lisäksi pitkälti tatsiin, jolloin myös soittimen on pysyttävä dynaamisuudessa mukana. Myös jazz vaatii soittimelta paljon. Perus pop/rock-musiikki taas on yleensä niin yksinkertaista dynamiikalta (vaihtelu keskittyy lähinnä pianon ja forten vuorotteluun), että siihen riittää "laaduttomampikin" soitin. Klassista soittaisin sähkö/keikkapianolla vasta jos oikeaa pianoa ei ole millään saatavilla.
 
Voi olla niin, että softapohjaisissa pianoissa on parhaat saundit oikeiden akustisten laatupelejen jälkeen. Niitä on markkinoilla Ivory Grand piano toistaiseksi MAC versiona:
http://www.ilio.com/synthogy/ivory/
 
Keikkakäytössä (bändikäytössä) tuollainen voi olla jo hiukan hifistelyä, kunnon keikkapianojen pianosoundit ovat lähes aina riittäviä bändisoitantaan. Jälleen, klassinen on eri juttu. Mutta totta varmasti on, että softalla saa realistisimmat soundit, mutta käytettävyys onkin sitten eri juttu.
 
Jotta jotain omaakin sanottavaa olisi, niin: Itse käytän Rolandin RD-300sx keikkapianoa, jota voin hyvin suositella. Hinta/laatu-suhteeltaan lienee tämän hetken parhaimmistoa Yamahan P90- ja P120-soitinten kanssa.

Ettehän pistä pahaksi pientä sivuhuomiota kun olen utelias kysymään millä tavoin klassisuus vaikuttaa keikkapianon valintaan verrattuna jonkin muun tyylisuunnaan pianistiin?
 
Kiitos vinkeistäsi.
 
Tarkoitus on saada tietoa keikkapianoista. Eikä tuolla asialla siihen liittyen ole rakentavaa merkitystä.
Pianistin tausta vaikuttaa kaikkeen siinä missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tarkoitus tuolla kommentilla pianistimme klassisuudesta oli tarkoitus vaan täsmentää (anteeksi tämä hämmennys) sitä, että tarpeitamme vastaisi enemmän keikkapiano kuin varsinainen syntikka. En kylläkään ole ihan varma edes mitä tuo kysymyksesi tarkoittaa, kun oli pikkasen kummallinen tuo lauseen rakenne. Ei silti , että haluaisin tähän enää täsmennystä..
Itselläni tosin on lukihärö, että tuttua tuo minulle on. Hauskaa kesän jatkoa!

OK, mulle tärkeintä on
1. Painotetut koskettimet
2. 88 kosketinta
3. Hyvä grand piano soundi.
4. Mahdollisimman kevyt roudattava.
 
Mikä tahansa syntikka, joka täyttää nää vaatimukset, kelpaa.

OK, mulle tärkeintä on
1. Painotetut koskettimet
2. 88 kosketinta
3. Hyvä grand piano soundi.
4. Mahdollisimman kevyt roudattava.
 
Kiitos hyvistä perusteista! :)

Tarkoitus on saada tietoa keikkapianoista. Eikä tuolla asialla siihen liittyen ole rakentavaa merkitystä.
 
Pohdin miten voin lähitulevaisuudessa parantaa nykyisestään omaa "keikkapianosaundiani" pitäen kuitenkin kustannukset järkevällä tasolla.
 
Arvelen asian olevan niin, että paras saundin ja käytetyn rahamäärän yhdistelmä löytyy softasta, tietokoneesta (ehkä läppäri) ja midikoskettimistosta, joka voi olla sellainen kuin soittaja itse haluaa - vaikka kohtuuhintainen käytetty keikkapiano.
 
Paras käytettävyyden ja käytetyn rahamäärän yhdistelmä löytynee jostain tavanomaisesta keikkapianosta.
 
------------
 
Lisäksi dynamiikalla on klassisessa suurempi rooli kuin pop/rock-musiikissa. Kuitenkin, esim. jazz-suuntaukset vaativat myöskin paljon tatsilta ja soundilta.
 
Kun en ole itse mitenkään ihmeemmin klassiseen suuntautunut, vaan vähän kaikenlaiseen musiikkiin tarpeen ja tilanteen mukaan, niin en silti millään meinaa ymmärtää miksi muussakaan musiikissa pitäisi pianonsoitossa tai saundissa asettaa rimaa sen matalemmalle.
 
Myös jazz vaatii soittimelta paljon. Perus pop/rock-musiikki taas on yleensä niin yksinkertaista dynamiikalta (vaihtelu keskittyy lähinnä pianon ja forten vuorotteluun), että siihen riittää "laaduttomampikin" soitin. Klassista soittaisin sähkö/keikkapianolla vasta jos oikeaa pianoa ei ole millään saatavilla.
 
Tuo oli ihan hyvä näkökanta. Ehkä pop tai rock biisien taso nousisi jos näin ei toimittaisi.
 

 
Keikkakäytössä (bändikäytössä) tuollainen voi olla jo hiukan hifistelyä, kunnon keikkapianojen pianosoundit ovat lähes aina riittäviä bändisoitantaan. Jälleen, klassinen on eri juttu. Mutta totta varmasti on, että softalla saa realistisimmat soundit, mutta käytettävyys onkin sitten eri juttu.
 
Mielestäni myös muun kuin klassisen musiikin piirissä on syytä ottaa käyttöön mahdollisimman positiivisessa mielessä kehittyneet saundit.

Ehkä pop tai rock biisien taso nousisi jos näin ei toimittaisi.
 
Mielestäni myös muun kuin klassisen musiikin piirissä on syytä ottaa käyttöön mahdollisimman positiivisessa mielessä kehittyneet saundit.
 
???
Mitäs vikaa pop/rock-biisien tasossa on? Kautta aikojen on ollut hienoa pop ja rock musaa, ja niin on edelleenkin.
 
En ymmärrä myöskään mitä vikaa pop/rock-soundeissa on?

??? Mitäs vikaa pop/rock-biisien tasossa on? Kautta aikojen on ollut hienoa pop ja rock musaa, ja niin on edelleenkin.
 
Ei voida ehkä yleistää niiden tasossa olevan mitään vikaa. Onhan myös klassisessa musiikissa suosittua kansaanvetoavaa klassista. Pop ja rock musaa ei siinä mielessä ole ollut kautta aikojen kuin mitä sillä yleensä tarkoitetaan. Klassisen musiikin mahdollinen paremmuus voi joltain osin perustua siihen, että sitä on ollut pidempää. Onhan sitä toki vanhempaakin musaa kuin Mozartit, Bach:it, insinööri Beethooven (Uuno Turhapurossa).
 
Monessa nykymusiikissa on mielestäni se vika kun se on liian kaupallisista lähtökohdista tehtyä taiteellisten lähtökohtien kustannuksella. Syyttävä sormeni ei suinkaan kohdistu pelkästään pop- ja rock musiikin suuntaan.
 
Aika tekee tehtäväänsä, että "huonoimmat" kappaleet unohtuu. Unohtua voi toisaalta myös musiikillisesti syvällistä materiaalia jos se ei ole tarpeeksi kansaan vetoavaa.
 
En ymmärrä myöskään mitä vikaa pop/rock-soundeissa on?
 
Ehkä kyse on mielipideasiasta. Omasta mielestäni parhaat saundit on yleensä ollut akustisesti esitetyssä musiikissa.
 
Toisaalta pop ja rock musiikkia esitetään paljon tiloissa, jotka eivät ole musiikin esittämiseen suunniteltu.
 
Pohdintani lähti siitä kun mielestäni samanlainen työkalu on pianistille hyvä riippumatta esittääkö hän Kuutamosonaatin vai Moonlight in Vermont.

Siis totta kai mihin musiikkityyliin tahansa kannattaa aina valita paras mahdollinen soitin. Siitä on hyvä lähteä. Mutta jos raha on esteenä, yleisesti ottaen pop/rock-musiikin parissa pärjää helpommin halvemmalla (=huonommalla) soittimella kuin vaikkapa klassisessa musiikissa.
 
Ja tuo dynamiikan vaihtelun vähyys popissa/rokissa ei mielestäni luonnostaan tee biisistä huonoa (tietysti tämä on mielipidekysymys, joten tässä vain minun mielipiteeni), vaan korkeintaan ennalta-arvattavan ja tylsän. En tiedä nousisiko taso erilaisilla ratkaisuilla, mutta luultavasti mielenkiintoa kappaleisiin saataisiin lisää. Kuitenkin, pop/rock-musiikkityylin (lähinnä popin) ominaispiirre on, että kappale ON ennalta-arvattava ja etenee tutun kaavan mukaan, joten jos näitä rajoja lähdetään paljon venyttelemään, ei kappale enää ole poppia. Popin on myös tarkoitus olla mahdollisimman helposti kuunneltavaa, sen on siis sovelluttava periaatteessa kelle tahansa, myös (ja eteenkin) kuulijoille, joiden korva ei ole harjaantunut tunnistamaan "musiikillisia hienouksia".
 
Joten tiivistettynä: musiikkityylistä riippumatta kannattaa siis valita tietysti aina paras mahd. soitin, mutta jos raha on myös mukana kuvioissa, yleensä pop-musiikissa pärjää huomattavasti vaatimattomammalla soittimella kuin klassisessa musiikissa.
 
Ja hyvinhän tämä näköjään pysyy alkuperäisessä aiheessa :)

Siis totta kai mihin musiikkityyliin tahansa kannattaa aina valita paras mahdollinen soitin. Siitä on hyvä lähteä. Mutta jos raha on esteenä, yleisesti ottaen pop/rock-musiikin parissa pärjää helpommin halvemmalla (=huonommalla) soittimella kuin vaikkapa klassisessa musiikissa.
 
Mahdollinen pärjäämisen ero voi johtua myös siitä, että kuinka pitkälle on kyse yhden soittajan suorituksesta.
 
Ja tuo dynamiikan vaihtelun vähyys popissa/rokissa ei mielestäni luonnostaan tee biisistä huonoa
 
Kaupallisuus saa aikaan sen, että pitää olla suureen yleisöön uppoavaa. Eipä ainakaan kaikkea rock musiikin piiriin kuuluvaa voi liiasta kaupallisuudesta moittia.
 
Kuitenkin, pop/rock-musiikkityylin (lähinnä popin) ominaispiirre on, että kappale ON ennalta-arvattava ja etenee tutun kaavan mukaan, joten jos näitä rajoja lähdetään paljon venyttelemään, ei kappale enää ole poppia. Popin on myös tarkoitus olla mahdollisimman helposti kuunneltavaa, sen on siis sovelluttava periaatteessa kelle tahansa, myös (ja eteenkin) kuulijoille, joiden korva ei ole harjaantunut tunnistamaan "musiikillisia hienouksia".
 
Tämä liikaan helppouteen pyrkiminen tuntuu ärsyttävältä. Toisaalta osa klassisen musiikin soittajista saattaa olla aika tavalla nuotteihin jämähtäneitä.
 
On ollut ilo kuunnella joidenkin konserttiurkurien taiturimaista työskentelyä, jossa ei olla jämähdetty sen enempää liikaan kaupallisuuteen kuin nuotteihinkaan.
 
Minua musiikki puhuttelee jos siitä välittyy tunteita ja tuntemuksia. Myöskin musiikillinen taituruus voi puhutella, mutta se ei ole edellytys, että kolahtaa.
 
Keskustelutoveri Baron tuumi aikaisemmissa keskusteluissa jotain sen tapaista, että oikea flyygeli sopii vähän joka hommaan. Olenkin hänen kanssa samaa mieltä sen sopivuudesta muuten paitsi hintansa ja roudattavuutensa puolesta.

Yritys saada keskustelu takaisin aiheeseensa(ei siis, että poikkeaminen minua häiritsisi..):
Soittelin yhden keikan tuolla Yamahan P-120 soittimella, ja mielestäni sen kosketus ja soittotuntuma olivat melkolailla hirveitä. Jotenkin tuntui, että se tatsi soittimeen puuttui tyystin. Samaa en ole kokenut RD-300sx:ssä, soitin tuntuu pysyvän koko ajan hyppysissä.
Mutta siis, en tykännyt.
Ja kuka tykkää mistäkin.

Mutta siis, en tykännyt.
Ja kuka tykkää mistäkin.
 
Ilman muutahan täytyy soitin koesoittaa ja tsekata, onko itselle mieluinen.